Mitä mieltä

perhesyiden vuoksi? Minusta tuntuu, että asiassa on jotain muutakin. Kyllä ministerin palkalla olisi varaa palkata kokopäiväinen lastenhoitaja. Ja olisi pitänyt ajatella asiaa jo ennen politiikoksi ryhtymistä tai ennen lapsien tekoa.
11516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

puhjennut lapsella?

Äänestä

Mitkäs ne jättävätkään jonkun uppoavan..?

Äänestä
  • Niin vilahtikin samat jutut mieleen! Iski äkisti äitiys ministerille mieleen aivan kesken kauden.

    Äänestä

haisee!Olen kanssasi samaa mieltä,jotain on sisäpiirissä muhinut.Eiköhän lähtölaskenta ole alkanut jo muutaman muunkin ministerin kohdalla,keskustassa ja kokoomuksessa.Hallitus on täysin amatöörimäisesti toiminut.Tuntuu aivan pikkupoikien ja -tyttöjen hiekkalaatikkoleikiltä.
Seuraava lähtijä lastenhoito-ongelmien vuoksi voisi olla Linden,Lehtomäki...jne.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Hommassa on mätää ja paljon. Perhesyihin vedotaan,erotessa ministerin virasta. Tiedotteessa ei puhuttu sanaakaan lapsista. Vain perhesyistä.
    Alkoiko hommassa mättämään jokin hallituksen salainen päätös. Onko tulossa pientuloisille lapsiperheille ja-tai eläkeläisille,jälleen kerran,jokin kiva hallituksen joululahjus. Jokin raippavero tai indeksin leikkaus. Kataisen kettumaisen virnistyksen takaa voi odottaa vaikkapa hirttotuomiota.Vanhastahan viedään kuin pässiä narusta. Jospa yksi Ministeri olikin vielä olemassa,jolla oli omatunto tallella.

    Äänestä

että lapset ovat alkaneet reagoida äidin poissa oloon. Kaikkea ei voi ennakoida. Lastenhoitaja ei ole sama kuin äiti. Lapset ovat kuitenkin alle 10 vuotiata.Suomalaiset lapsethan voi tunnetusti huonosti, kun jo 8-10 kk ikäisenä viedään hoitoon.

Äänestä
  • Tietysti lapsen parhain hoitaja on äiti. Olen surullinen kun pätevä naisministeri joutui jättämään työnsä.

    Miksi ei isä jäänyt hoitamaan perhettä? Hänen palkkansa oli huomattavasti pienempi kuin ministerin palkka. Miespolitikot kyllä jättävät surutta pienet lapsensa sivuun kun luovat uraansa.

    Onko se naisten kiltteyttä huolehtia jälkikasvusta? Monella pienten lasten äideillä on kova pohdiskelun paikka äitiysloman loputtua mitä tehdä. Tavalliselle keski-ja pienipalkkaiselle äidille ei ole vaihtoehtoja. Työhön on mentävä vaikka ikävä on viedä lapsi päivähoitoon. Asuntovelat ja huoli tulevasta paikan menetyksestä ahdistavat.

    Joskus 50-luvulla oli vielä keskituloisella parilla mahdollista palkata kotiapulainen hoitamaan perhettä. Tämä hyödytti molemia osapuolia ns.himatuikut oppivat vierihoidossa hoitamaa lapsia ja tekemään huushollia.

    Jotain on pahasti pielessä kun perheet ja ennekaikkea lapset voivat huonosti.

    Äänestä

  • ei voi kaikkia ennakolta arvata ennen kuin on kokenut. Mielestäni rohkea teko. Näitä perhejuttuja ei ulkopuolinen voi arvioida. Joku voisi sanoa, että isä olisi voinut tehdä vastaavan, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Itse en ottanut vastaan tarjottua työtä lasten ollessa pieniä, työssä olisi ollut enemmän vastuuta kuin silloisessa työssäni ja halusin iltaisin olla lasten kanssa.

    Äänestä

ja asiaa on varmasti pohdittu monelta kantilta, se on puhtsti puolueen ja Sarkomaan asia, olkaamme vaan tyytyväisiä heidän yhteiseen päätökseen.

Äänestä

muuta, kuin että äiti ja isä tekevät nyt, niin kuin tämä päivä vaatii.


Aikamoista ennustajaa vaaditaan tietämään elämää tätä päivää pitemmälle.

Äänestä

Olkoot syyt mitä tahansa, niin jouti lähteäkin nykimään. Kouvolassa kyseinen tuholaisministeri jää aikakirjoihin käännöstieteen laitoksen lakkauttajana ja samaisen laitoksen siirtäjänä Helsinkiin. Siinäpä sitä kykypuolueen aluepolitiikkaa kerrakseen. Ja nurmijärveläinen yleisministeri vaikeni, vaikka oli kehunut hallituksen aluepolitiikkaa niin tavattoman korein sanakääntein, että aivan siinä mieli herkistyi. Ei herkisty enää. Noin yleisemminkin taitaa käydä silleensä, että tämä entinen stadilaiskykyministeri saattaa saada osakseen suomalaisen yliopistopolitiikan sotkijan ja soheltajan erityisansiomerkin vitjoilla ja ruusukkeella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ministerin erosta kirjoitti:

perhesyiden vuoksi? Minusta tuntuu, että asiassa on jotain muutakin. Kyllä ministerin palkalla olisi varaa palkata kokopäiväinen lastenhoitaja. Ja olisi pitänyt ajatella asiaa jo ennen politiikoksi ryhtymistä tai ennen lapsien tekoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu