Levottomuutta herättävät uutiset läheltä ja kaukaa saavat ajattelemaan, että onhan meillä muistomme. On koettu sotaa ja rauhaa, köyhyyttä ja vaurautta.
Suomalaisuus on käsite, jota halutaan oikein virallisesti kirkastaa maailmalle. Meidän tavallisten kansalaisten kokema ja ymmärtämä suomalaisuus ei taida olla vientitavaraa. Sitä ei voi kaupata, sitä on huono tuotteistaa.
Ikäkautemme ihmisillä suomalaisuus on muistoissa. Se on vaikkapa joulun valmistelussa ja odotuksessa. Se on syvällä Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä tai Sibeliksen Finlandiassa, joululauluissa ja pukin odotuksessa.
Muistan, kuinka sota-ajan jouluissa palava tähtitikku kykeni ilahduttamaan ja antamaan lapsen mieleen joulun täyttymyksen. Onhan meillä muistomme. Vaikka kaikki muuttuu, pidetään niistä kiinni.
Onhan meillä muistomme
14
855
Vastaukset
muistoja on ja ne kantaa.
Lapsuusajan muistot kummasti mieleen tulvahtaa, ainakin näin joulua odotettaessa.
Kultaantuuko muistot, vai miksi kaikki niin hyvinä ja kauniina muistiin tulee.
Lapsuuteni elämä oli vaatimatonta, jopa köyhää, mutta ruokaa oli riittävästi ja rakkautta yllin kyllin.
Ei siitä puhuttu, se koettiin ja vieläkin se mielessä ja elämässä mukana on voimia antaen.
Ei ollut vaatimuksia lasten suhteen, saimme olla ja tulla hyväksytyksi sellaisenaan, omana minänäni, siitä olen kiitollinen.
Tätä hyväksymistä toivon että myös omat lapseni tuntisivat, sitä olen yrittänyt toteuttaa, sillä tuntea se että on hyväksytty, rakastettu, se antaa elämälle pohjan.
Muistoja niitä rakkaita, palatkaamme niihin, kun muu maailmaa niskaan kaatuu.- Maalaismies*
Ahtisaari sanoi, että hän yrittää nähdä kaikissa vaikeissa tapahtumissa niiden mahdolliset hyvät puolet. Luulenpa SkillaN, että luonto pakottaa ihmiskunnan perääntymään yksinkertaisempiin nautintoihin ja näkemään niiden hyvät puolet. Onhan nyt nähty ettei tuhlaamalla rikastu - saatikka tule onneliseksi.
Muistomme vahvistavat tällaista näkemystä.
"Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen
lumivalkeat pellot puistot, ja juhla Jeesuksen.
---
Mitä ymmärsin, sit´ en tiedä, pyhätunnelman muistan vain.
Sitä milloinkaan ei voi viedä, ei ryöstetä sielustain."
Lapsena erottui arki ja pyhä, pukeuduttiin pyhätamineisiin, hiljennyttiin, valmistettiin ruoka huolella, katettiin kauniisti, oltiin yhdessä koko perhe.
Lumi on minulle lapsuuden muisto, jonka kaipuu on aina sielussa. Lumilinnaan saimme tähtisadetikkuja ja kynttilöitä, ilotulitus syntyi kun tökkäsimme sädetikun lumipalloon ja heitimme ilmaan. Lumet oli kauniisti luotu ajotieltä ja saunapolulta, jouluna pihaa valaisivat jäälyhdyt, suojasäällä lumilyhdyt. Lumeen voi tehdä enkeleitä, labyrinttejä ja ennen kaikkea latuja.
Kukkakaupan ikkuna oli jouluksi somistettu rihmaan pujotetuilla pumpulipalloilla, kuin lumisade. Se takana loistivät punaiset tulppanipesät ja tuoksuivat hyasintit, joita kotiinkin saatiin.
"Näin muistot rakkahimmat taas elpyy uudelleen
ja sanat siunaavimmat taas lankee sydämeen.
Niitä lausu ei enää kukaan, mut´ niiden tunnelman
saa joka joululta mukaan tueks´ vuoden vaikean."
Katkelmat Viljo Kojon sanoittamasta, Sulho Rannan säveltämästä joululaulusta.- Maalaismies*
Joskus kuulee surkuteltavan elämämme köyhyyttä noina vuosina. Tapahtumaköyhää se kuitenkaan ei ollut. Otettiin vain vähästä paljon irti. Kuvailet Ramoona mainiosti lapsuuden vaikutelmia, kuinka lumenkin sisin olemus vaikutti lähtemättömästi.
Niin, ja joulun tuoksu. Muovikuusi ei tuoksu vaikka mitä hajusteita sen oksille ripustaisi. Tietenkin lapsen aistit ovat herkät, mutta kyllä kaikessa olikin ominaistuoksunsa. "Sitä milloinkaan ei voi viedä, ei ryöstetä sielustain." Maalaismies* kirjoitti:
Joskus kuulee surkuteltavan elämämme köyhyyttä noina vuosina. Tapahtumaköyhää se kuitenkaan ei ollut. Otettiin vain vähästä paljon irti. Kuvailet Ramoona mainiosti lapsuuden vaikutelmia, kuinka lumenkin sisin olemus vaikutti lähtemättömästi.
Niin, ja joulun tuoksu. Muovikuusi ei tuoksu vaikka mitä hajusteita sen oksille ripustaisi. Tietenkin lapsen aistit ovat herkät, mutta kyllä kaikessa olikin ominaistuoksunsa. "Sitä milloinkaan ei voi viedä, ei ryöstetä sielustain."Aivan varhaislapsuudesta,en muista mitään..
On jäänyt mieleen,kun tahdoimme joulukuusen ja siskoni vanhempana,oli jo työssä ja ostimme kuusen..
Voi että, sitä huutoa,mikä siitä seurasi.Minäkin keräsin kovasti rahaa,pitkin vuotta ja ostin jotain pientä lahjaksi.Muistan ,miten mummoni suhtautui,
ei edes avannut, vaan ryttäs roskiin ja sanoi: "Sinulta en halua mitään."Kerran siskoni oli ostanut minulle kirjan lahjaksi..Luin sitä,enkä kai
kuullut, että piti mennä jotain tekemään.Keskityn
kirjaan aina sillätavoin.Tätini otti kirjan ja repi sen..Siskoni kanssa juttelin näistä vanhoista asioista,kun palaa mieleen,lukiessani teidän kirjoituksianne.Kyllä lapsena olisi tärkeää,että olisi yksi välittävä ihminen..Mitkään tavarat, eivät ole niin
tärkeitä.Kyllä olen yrittänyt aina,perheessäni ,tehdä leppoisa joulunaika..Lapsena jo päätin,että vihaisuus,ei kuulu jouluun!
Lapsuuden muistoista on vaikeaa päästä eroon..
Mutta nyt olemme jo ikä-ihmisiä ja vietämme mukavan joulun! Terveisin Irkku- Atolfia
irkku-37 kirjoitti:
Aivan varhaislapsuudesta,en muista mitään..
On jäänyt mieleen,kun tahdoimme joulukuusen ja siskoni vanhempana,oli jo työssä ja ostimme kuusen..
Voi että, sitä huutoa,mikä siitä seurasi.Minäkin keräsin kovasti rahaa,pitkin vuotta ja ostin jotain pientä lahjaksi.Muistan ,miten mummoni suhtautui,
ei edes avannut, vaan ryttäs roskiin ja sanoi: "Sinulta en halua mitään."Kerran siskoni oli ostanut minulle kirjan lahjaksi..Luin sitä,enkä kai
kuullut, että piti mennä jotain tekemään.Keskityn
kirjaan aina sillätavoin.Tätini otti kirjan ja repi sen..Siskoni kanssa juttelin näistä vanhoista asioista,kun palaa mieleen,lukiessani teidän kirjoituksianne.Kyllä lapsena olisi tärkeää,että olisi yksi välittävä ihminen..Mitkään tavarat, eivät ole niin
tärkeitä.Kyllä olen yrittänyt aina,perheessäni ,tehdä leppoisa joulunaika..Lapsena jo päätin,että vihaisuus,ei kuulu jouluun!
Lapsuuden muistoista on vaikeaa päästä eroon..
Mutta nyt olemme jo ikä-ihmisiä ja vietämme mukavan joulun! Terveisin Irkkukun luin tuosta sinun lapsuudestasi. Ei ole mukavat muistot sinulla, etkä varmasti ole ainoa jolla vastaavanlaisia muistoja on.
Minun mieleeni tulee sota-aika, jolloin olin evakkona maalla. Äitini oli kaupungissa töissä ja isäni sodassa.
Talossa, jossa olin, oli tytär joka pissi alleen ja minä jouduin hänen vieressään nukkumaan. Minua syytettiin aina aamulla sängyn kastelemisesta, vaikka minun puoleni sängystä oli kuiva. Minä olin silloin 4 vuotias enkä pystynyt puolustautumaan. Tämä tytär oli 15 vuotias. Tämä on ainoa ikävä muisto lapsuudestani. Äidille asiasta kerroin, kun hän tuli meitä katsomaan, mutta äitini sanoi vain, että älä välitä, pian pääset kotiin.
Kaikilla lapsilla pitäisi olla hyvä lapsuus, jotta lapsuusvuosiaan voisi muistella vanhoina päivinään ilman katkeruutta. - Maalaismies*
Atolfia kirjoitti:
kun luin tuosta sinun lapsuudestasi. Ei ole mukavat muistot sinulla, etkä varmasti ole ainoa jolla vastaavanlaisia muistoja on.
Minun mieleeni tulee sota-aika, jolloin olin evakkona maalla. Äitini oli kaupungissa töissä ja isäni sodassa.
Talossa, jossa olin, oli tytär joka pissi alleen ja minä jouduin hänen vieressään nukkumaan. Minua syytettiin aina aamulla sängyn kastelemisesta, vaikka minun puoleni sängystä oli kuiva. Minä olin silloin 4 vuotias enkä pystynyt puolustautumaan. Tämä tytär oli 15 vuotias. Tämä on ainoa ikävä muisto lapsuudestani. Äidille asiasta kerroin, kun hän tuli meitä katsomaan, mutta äitini sanoi vain, että älä välitä, pian pääset kotiin.
Kaikilla lapsilla pitäisi olla hyvä lapsuus, jotta lapsuusvuosiaan voisi muistella vanhoina päivinään ilman katkeruutta.Haavoituin talvisodassa - kuvaannollisesti. Jotakin särkyi 8-vuotiaan mielessä paetessani äitini kanssa mielettömässä pommituksessa. Juoksimme paksujen kinosten keskellä sukeltaen väillä hankeen, kun kuulimme vinkuvan pommin äänen lähestyvän.
Näistä en puhunut koskaan kenellekään, koska tunsin myötähäpeää sodan alhaisuutta kohtaan. Eiväthän sodasta palanneet miehetkään puhuneet sodasta.
Minulla oli kaksi ystävää, evakkoja molemmat. Meitä yhdisti sodan häpeä. Olimme kaikki kolme menestyviä, mutta me joimme ja poltimme aina kun tilanne salli. Olimme traumaatisesti haavoittuneita.
50-vuotispäivilläni tiemme erkanivat siinä mielessä, että siellä ei tarjottu viinaksia lainkaan. Sanoin katsovani peiliin ja havitsevani, että sodan muistot eivät oikeuta minua entiseen elämäntapaan.
Muutin tapani. He jatkoivat entiseen malliin. Heitä ei enää ole. - sille.
Maalaismies* kirjoitti:
Haavoituin talvisodassa - kuvaannollisesti. Jotakin särkyi 8-vuotiaan mielessä paetessani äitini kanssa mielettömässä pommituksessa. Juoksimme paksujen kinosten keskellä sukeltaen väillä hankeen, kun kuulimme vinkuvan pommin äänen lähestyvän.
Näistä en puhunut koskaan kenellekään, koska tunsin myötähäpeää sodan alhaisuutta kohtaan. Eiväthän sodasta palanneet miehetkään puhuneet sodasta.
Minulla oli kaksi ystävää, evakkoja molemmat. Meitä yhdisti sodan häpeä. Olimme kaikki kolme menestyviä, mutta me joimme ja poltimme aina kun tilanne salli. Olimme traumaatisesti haavoittuneita.
50-vuotispäivilläni tiemme erkanivat siinä mielessä, että siellä ei tarjottu viinaksia lainkaan. Sanoin katsovani peiliin ja havitsevani, että sodan muistot eivät oikeuta minua entiseen elämäntapaan.
Muutin tapani. He jatkoivat entiseen malliin. Heitä ei enää ole.että kerroit meille tästä.
Joku voi saada voimaa luisumisensa lopettamiseen.
Tukea tarvitaan elämässä, sillä kellään ei ole ollut helppoa. - A.S.
sille. kirjoitti:
että kerroit meille tästä.
Joku voi saada voimaa luisumisensa lopettamiseen.
Tukea tarvitaan elämässä, sillä kellään ei ole ollut helppoa.Muita syyttelemätön asenteesi tekee vaikutuksen.
Sota oli traumaattinen meille kaikille, varsinkin vielä pienemmille ihmisen aluille. Maalaismies* kirjoitti:
Haavoituin talvisodassa - kuvaannollisesti. Jotakin särkyi 8-vuotiaan mielessä paetessani äitini kanssa mielettömässä pommituksessa. Juoksimme paksujen kinosten keskellä sukeltaen väillä hankeen, kun kuulimme vinkuvan pommin äänen lähestyvän.
Näistä en puhunut koskaan kenellekään, koska tunsin myötähäpeää sodan alhaisuutta kohtaan. Eiväthän sodasta palanneet miehetkään puhuneet sodasta.
Minulla oli kaksi ystävää, evakkoja molemmat. Meitä yhdisti sodan häpeä. Olimme kaikki kolme menestyviä, mutta me joimme ja poltimme aina kun tilanne salli. Olimme traumaatisesti haavoittuneita.
50-vuotispäivilläni tiemme erkanivat siinä mielessä, että siellä ei tarjottu viinaksia lainkaan. Sanoin katsovani peiliin ja havitsevani, että sodan muistot eivät oikeuta minua entiseen elämäntapaan.
Muutin tapani. He jatkoivat entiseen malliin. Heitä ei enää ole.Järkyttävää on ajatella, että kriisiapu oli täysin tuntematon asia vielä noina aikoina.
Asenne päin vastoin oli se, että "niistä asioista" ei sopinut puhua, ei edes mainita. Piti unohtaa. Lapsille ei puhuttu edes kaatuneesta isästä, koska lapsihan unohtaa niin helposti.
Oma äitinikin sanoi minulle, kun orpo sukulaislapsi tuli meidän hoiviimme lapsuudessani, että en saa mainita hänen isäänsä koskaan, enkä kysellä mitään, että asia unohtuu.
En tullut koskaan ajatelleeksi, että enhän minäkään unohtanut, vaikka kyseessä ei ollut edes oma isä.
Miten serkkuni mahtoi jaksaa! Hän ainakin näki joka yö painajaisia, pieni poika, alakouluikäinen.
Kuinka tuhansia samanlaisia kohtaloita olikaan silloin, eikä niistä sopinut puhua ennen kuin jossain 80-luvulla, jolloin veteraanitkin puhuivat painajaisistaan ja kauhukuvista, jotka eivät jätä vuosikymmenienkään jälkeen.
Nykyisin kriísiapua on aina saatavilla pelottavien ja traumaattisten tapausten selvittelyssä.irkku-37 kirjoitti:
Aivan varhaislapsuudesta,en muista mitään..
On jäänyt mieleen,kun tahdoimme joulukuusen ja siskoni vanhempana,oli jo työssä ja ostimme kuusen..
Voi että, sitä huutoa,mikä siitä seurasi.Minäkin keräsin kovasti rahaa,pitkin vuotta ja ostin jotain pientä lahjaksi.Muistan ,miten mummoni suhtautui,
ei edes avannut, vaan ryttäs roskiin ja sanoi: "Sinulta en halua mitään."Kerran siskoni oli ostanut minulle kirjan lahjaksi..Luin sitä,enkä kai
kuullut, että piti mennä jotain tekemään.Keskityn
kirjaan aina sillätavoin.Tätini otti kirjan ja repi sen..Siskoni kanssa juttelin näistä vanhoista asioista,kun palaa mieleen,lukiessani teidän kirjoituksianne.Kyllä lapsena olisi tärkeää,että olisi yksi välittävä ihminen..Mitkään tavarat, eivät ole niin
tärkeitä.Kyllä olen yrittänyt aina,perheessäni ,tehdä leppoisa joulunaika..Lapsena jo päätin,että vihaisuus,ei kuulu jouluun!
Lapsuuden muistoista on vaikeaa päästä eroon..
Mutta nyt olemme jo ikä-ihmisiä ja vietämme mukavan joulun! Terveisin IrkkuMiksi aikuiset ihmiset panivat lapset kärsimään, sitä ei voi ymmärtää.
Lapset ovat aina viattomia tapahtumiin. Tuskin lapsi toivoo joutuvansa orpona sukulaisten armoille!
Vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää, ei voi käsittää, miksi omat vaikeudet ja katkeruudet puretaan avuttomiin lapsiin, joilla ei muuta paikka ole?
Toivottavasti pääsit irroittautumaan heistä, kun siirryit omaan elämääsi.- Maalaismies*
Makriina kirjoitti:
Järkyttävää on ajatella, että kriisiapu oli täysin tuntematon asia vielä noina aikoina.
Asenne päin vastoin oli se, että "niistä asioista" ei sopinut puhua, ei edes mainita. Piti unohtaa. Lapsille ei puhuttu edes kaatuneesta isästä, koska lapsihan unohtaa niin helposti.
Oma äitinikin sanoi minulle, kun orpo sukulaislapsi tuli meidän hoiviimme lapsuudessani, että en saa mainita hänen isäänsä koskaan, enkä kysellä mitään, että asia unohtuu.
En tullut koskaan ajatelleeksi, että enhän minäkään unohtanut, vaikka kyseessä ei ollut edes oma isä.
Miten serkkuni mahtoi jaksaa! Hän ainakin näki joka yö painajaisia, pieni poika, alakouluikäinen.
Kuinka tuhansia samanlaisia kohtaloita olikaan silloin, eikä niistä sopinut puhua ennen kuin jossain 80-luvulla, jolloin veteraanitkin puhuivat painajaisistaan ja kauhukuvista, jotka eivät jätä vuosikymmenienkään jälkeen.
Nykyisin kriísiapua on aina saatavilla pelottavien ja traumaattisten tapausten selvittelyssä.1940-luvun lopulla aloitin opiskeluni Helsingissä. Koska asuimme Oulussa, käytin makuuvaunua. Melkein aina nuo kolmen hengen hytit täyttyivät meikäläisen lisäksi rintamamiehistä. Öisin he kävivät unissaan ainaista taistelua.
Se oli parikymppiselle melkoista kuultavaa. Sain näillä matkoillani tutustua syvällisesti suomalaisen sotilaan sielunelämään. Ne olivat raskaita öitä.
Opin tietämään, mitä noiden jurojen miesten sisimmässä tapahtui. Päivisin he vaikenivat. Minäkään en kertonut kenellekään, mitä tiesin soturien sisimmästä. Eipä silti, ei sitä kukaan kysynytkään.
Ei minulla äitini kanssakaan koskaan tullut puheeksi yöllinen pakomatkamme. Saksalainen näytelmäkirjailija Bertold Brecht kertoi suomalaisista, jotka vaikenivat kahdella kielellä.
- Jatta
8-vuotiaan pojan hädän ja kauhun pommitusten keskellä.
Itse olen talvisota talvena syntynyt ja sodasta muistan vain kotonani asuneen, evakkoon lähteneen perheen. Lähtivät sitten takaisin Itä-Suomeen, Polvijärvelle muistaakseni.
Isän paluun sodasta muistan, häntä vastaan juoksimme neljä pientä.
Sota oli vain sana ja isä oli siellä.
Sitten vasta vanhempana, sodan jälkeisenä pula-aikana, aloimme ymmärtää, mistä oli kysymys.
Siitä ei puhuttu ääneen. Isä palasi ruumiillisesti vahingoittumattomana. Muistan, kun niitä sotakavereita kylältä tuli joskus istumaan iltaa. Siellä peräkammarissa muistelivat ja sinne ei meidän lasten saanut mennä.
Olen ollut onnekas, kun sain isäni takaisin. Sotaorvoksi jäi moni lapsi omalla kylällänikin.
Isäni vammoista en tiedä, mutta hän siirtyi rajan taakse vain 56 vuotiaana. Sota oli alkanut, ja me valmistauduttiin lähtöön kötoa, ja olin veljeni kanssa laahamassa kenkäsäkkiä navetan kulmalle, jossa hevonen odotti rattaineen.
yhtäkkiä veljeni huutaa, kellariin suojaan pommikone tulee, kaikki muut kerkes kellariin ja minä pienimpänä jäin itkemään keskelle pihaa, kenkäsäkin luo, ja pommikone meni aivan talon savupiipun yläpuolelta ja minä olin hyvänä maalitauluna mutta,armo kävi, ja sain pitää elämäni.
kai vihollinen katsoi että minua ei kannata ampua kun ei muita näkynyt.
Olen montakertaa miettinyt miksi kukaan ei ottanut kainaloonsa kun olin niin pienikin, mutta jokaisella oli kai omasta hengestään kova huoli, kukin ajatteli vain itseään.
Isä tappoi sian joka laitettiin tinuun ja otettiin mukaan, pari lehmää otettiin kävelemään mukaan, Loppu karja päästettiin vapaaksi. lampaat, siat, lehmät hevonen, kanat ja koira otettiin mukaan joka käveli koko matkat rattaiden alla piilossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En usko et meistä tulee jotain
Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel103040- 1172194
Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"
Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei431604- 2601408
- 731067
Olen J-mies
Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.47921- 55894
Ei sitten, ei olla enää
Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na77890- 44805
Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä
Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to93746