Minulla on ollut jo vuoden kierukka, mutta nyt olen huolissani sen tehosta.
Viikko sitten rintani tulivat todella aroiksi, ja ovat varsinkin kainaloiden läheltä kipeät ja turvonneet. Tuntuu, kuin rinnat olisi täytetty vedellä.
Tein raskaustestin kun arkuutta oli ollut muutaman päivän, sillä samanlaista oiretta ei ole aiemmin ollut. Tulos oli negatiivinen.
Pari päivää rinnat olivat jo paremmat, mutta taas eilen tuo arkuus palasi. On mahdotonta maata vatsallaan ja kyljelläänkin on huono olla, kun tuntuu että kädet painavat rintoja. Myös poikaystäväni kummastelee "uusia" rintojani.
Muita outoja oireita minulla ei ole ollut ja nyt mietinkin, että kuinka kauan olisi hyvä odottaa, ennen kuin menen lääkäriin tai teen uudelleen testin...
Kiitos!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.