YLE lamaa luomassa

YLE on ottanut uutisoinnissaan päälle lamavaihteen. Märehditään autokaupan ennustettua romahtamista. Jouluostoksia tekeviä ihmisiä haastatellaan kauppakeskuskuksissa. Heiltä kysytään, ovatko he vähentäneet kulutustaan uhkaavan laman vuoksi. Vastaukset ovat monesti tätä luokkaa: "En ole vähentänyt ostoksilla käyntiä, mutta kaipa sitä pitää vähentää, vaikka työpaikka on turvattu".

Uutisaiheiden valinta ja niiden käsittely on eduskunnan ohjauksen alaisella YLE:llä aina mielipiteiden tarkoituksellista muokkausta. Nyt herää kysymys, onko YLE:llä jokin erikoinen syy lietsoa tähän maahan lamaa.

Luulen että vastaus on yksinkertainen: taantuman ja laman varjolla mielikuvituksettomat ja laiskat toimittajat saavat YLE:n täysin kyvyttömäksi osoittautuneen johdon hiljaisella siunauksella helpoimmalla tavalla tehdä tavalliseen kansalaiseen iskeviä "uutisia". Todellisten uutisaiheiden käsittely jää sivuun.

Kun YLE ripottelee muutaman kuukauden päällemme tuhkaa, muuttuvat kaikkien suomalaisten asenteet pessimistisiksi. Seurauksena aivan oikea lama.
1168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Medialla on tällaisessa tilanteessa manipulaatioharjoitukset. Jatkuvasti tutkimuslaitokset raportoivat mielipidetiedusteluilla, miten mikäkin toimintalinja puree kansalaisiin ja luo hysteriaa. Media lisää ja varioi viestitystään ja taas seurataan, miten vaiheittain hyseerikot lähtevät ja vaiheittain yhä tavallisemmatkin saadaan mukaan tähän toistensa pelutteluun.

Tutkimustuloksille on käyttöä vaalitilanteissa, tavaroiden ja palvelujen markkinoinnissa, idoleiden ja tähtien esiintuomisessa jne. Ylen lähtökohtana on ollut jo pitkään poliittisen vaikuttavuuden kehittäminen. Tämä on paljastunut jo aikaa sitten ja Ylen uskottavuus on kovasti heikentynyt. Jo kauan on ollut tiedossa, ettei toimittajilla viisastenkiveä ole, riittää kunhan joskus jostakin jonkun ikävämielisen vihjauksen tai letkautuksen voisi sanoa. Sitten siihen se juttu kääreeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pahoin pelkäävä kirjoitti:

YLE on ottanut uutisoinnissaan päälle lamavaihteen. Märehditään autokaupan ennustettua romahtamista. Jouluostoksia tekeviä ihmisiä haastatellaan kauppakeskuskuksissa. Heiltä kysytään, ovatko he vähentäneet kulutustaan uhkaavan laman vuoksi. Vastaukset ovat monesti tätä luokkaa: "En ole vähentänyt ostoksilla käyntiä, mutta kaipa sitä pitää vähentää, vaikka työpaikka on turvattu".

Uutisaiheiden valinta ja niiden käsittely on eduskunnan ohjauksen alaisella YLE:llä aina mielipiteiden tarkoituksellista muokkausta. Nyt herää kysymys, onko YLE:llä jokin erikoinen syy lietsoa tähän maahan lamaa.

Luulen että vastaus on yksinkertainen: taantuman ja laman varjolla mielikuvituksettomat ja laiskat toimittajat saavat YLE:n täysin kyvyttömäksi osoittautuneen johdon hiljaisella siunauksella helpoimmalla tavalla tehdä tavalliseen kansalaiseen iskeviä "uutisia". Todellisten uutisaiheiden käsittely jää sivuun.

Kun YLE ripottelee muutaman kuukauden päällemme tuhkaa, muuttuvat kaikkien suomalaisten asenteet pessimistisiksi. Seurauksena aivan oikea lama.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu