Millä te kaikki esikoisten äidit (joiden vauva ei nuku 10 tuntia putkeen öisin)selviätte jatkuvan heräilyn aiheuttamasta väsymyksestä? Meillä nyt neiti 6 kk, ei voi syödä korviketta (allerginen) syö kiinteitä ja imetän. Herää yösssä yleensä noin 5 kertaa (muutaman kerran ollaan päästy 2-3 heräämisellä) Isä on koittanut auttaa, mutta minkäs teet kun on aina noustava imettämään, kun ei muuten rauhotu. Nyt alkaa olla aika poikki, kun ei ole puoleen vuoteen saanut nukuttua kunnolla..
äidin väsy
TTS
111183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miten selvitä, siinä kysymys...Ensinnäkin pakkohan se on aina herätä, kun vauva herää..Mä selviän sillä ajatuksella, että vuoden kuluttua mä saan nukkua =)
Toinen toivo on se, että kun tyttö menee 9kk ikäisenä hoitoon, vien sen sinne puoleksi päivää myös silloin kun itsellä on vapaapäivä, saa joko levätä tai nukkua. Tuntuu hurjalta kun ajattelee viimeistä puolta vuotta ja pisin aika mitä putkeen olen nukkunut on kolme tuntia.
Itsellä kovin väsyminen tapahtui 4kk kohdalla, kun tyty heräsi tunnin välein kaksi viikkoa. Vieläkin on öitä kun vauva herää tunnin välein, mutta enimmäkseen heräilee kahden tunnin pompseissa. Päikkäreitäkään itse ei voi nukkua, kun uni ei vaan enää tule. Mutta onneksi mies hoitaa pari tuntia illassa vauvaa, jolloin voin tehdä mitä itse haluan ja usein se menee siihen, että nukun.
Lepää kaikki liikenevä hetki, varsinkin nyt kun ei ole toisia lapsia huolehdittavana. Kyllä se siitä kasvaa ja yöt paranee joskus....Usko&Toivo tähän ja Rakkaus vauvaan =)
jotenkin sitä vaan on jaksanut. meillä tyttö nukkui 5 kuukauden ikään meidän sängyssämme, jolloin nukkuminen oli aivan kamalaa. sekin aika minkä tosiaan nukkui, niin nukkui huonosti, kun vaistomaisesti varoi vauvaa, eikä suurinpiirtein uskaltanut vaihtaa asentoa, kun vauva heräili herkästi.
nyt kun saimmme vauvan vihdoin nukkumaan omaan sänkyyn, niin on itse saanut paljon paremmin nukutuksi. toki se väsyttää, että nykyään joutuu sitten ihan nousta sängystä, kun vauva herää (n. 2-4 kertaa yössä, imetän 2 kertaa).
mulla on niin, että ensimmäiset kuukaudet oli ihan järkkyjä väsymyksen suhteen, mutta nyt jotenkin on helpottanut, kun muutenkin jo vauvan kanssa helpompaa kaikki oleminen. ja saan siitä voimia, kun päivällä on niin mukava touhuta kaikkea vauvan kanssa. :)
eipä tässä nyt mitään neuvoja tullut, mutta halusin kertoa oman kokemukseni tästä kesto-olotilasta (väsymys). eiköhän se helpota kaikilla, kun vaan ikää tulee lapselle lisää. Paljon voimia! :)
Minä olen suhtautunut asiaan ensimmäiseni kanssa niin, että äitiyslomalla (ja vanhempainlomalla) ollaan vauvaa varten. Eli yksi ja ainoa pääasia tämän ajanjakson aikana on hoitaa vauva. Kaiken ajan, mikä vauvanhoidolta liikenee, voi surutta ja ilman omantunnon tuskia käyttää itseensä ja omaan jaksamiseensa, jotta taas jaksaa vauvan kanssa. Esikoisen kanssahan tämä on mahdollista.
Kun vauva esim. päivällä nukkuu, nukun minäkin, jos väsyttää. Tai juon kupin kahvia kirjan ääressä tai notkun hetken netissä, jos sitä kaipaan. Kodin velvollisuudet hoidan vasta itseni jälkeen. Silti meillä ei ole kaaos, vaan pakolliset hommat hoidetaan sopivissa väleissä oman jaksamisen mukaan. Puoliso hoitaa oman osansa tietysti.
Yritä nukkua tai rentoutua muuten, kun vauva nukkuu, päivälläkin. Äläkä turhaan sure väsymystäsi vaan anna putputtaa omalla painolla eteenpäin. Vauvavuosi on kuitenkin niin lyhyt, että yhtäkkiä se onkin ohi ja huomaa nukkuvansa taas pitkiä öitä. Itse olen lohduttautunut myös sillä ajatuksella, että esikoisen kanssa on kuitenkin helppoa verrattuna siihen, että jaloissa pyörisi vielä toinenkin vaippaikäinen.
opetimme vauvamme nukkumaan/nukahtamaan omaan sänkyynsä...ja lopettelimme hiljalleen yösyötöt puolen vuoden jälkeen. Juurikin tuon väsymyksen takia...ettei äiti pimahda täysin.
Ja musta on aika hullua, että joku sanoo, että kyllä sitä jaksaa, kun on äitiyslomalla eikä tarvii töissä ees käydä. Ja älä ajattele väsymystäsi. Ei kaikki jaksa! Ja yhtään ei tarvii hävetä sitä väsymyksen tunnetta! me äiditkin olemme erilaisia, kuten vauvat. Väsymystä ei kaikki koe samallalailla ja toisten vauvojen kanssa pääsee helpommalla! Saat olla väsynyt ja silti olet ihan yhtä hyvä äiti!! Mutta väsymykselle kannattaa tehdä jotain, ettei tosiaan hulluksi tule.
Meillä mies laittoi vauvan unille. Vauva itki alkuun pitkäänkin. Potki sängyn laitoja, kun halusi vex. Sitten nukahti. Mies oli koko ajan vieressä ja piti kättä vauvan päällä tai silitteli vauvaa, ei kuitenkaan höpötellyt mitään tai katsonut sinnepäin. Vauva nukahti ja nukkui hienosti seuraavan yön. Kerran heräsi itkemään, kun ei saanut tissiä ja kerran heräs syömään (mies antoi pulloa).
Äiti nukkui korvatulppien kanssa...alkuun murehti, mutta sitten tajusi, että tämä on kaikkien parhaaksi. Me kaikki 3 tarvitsimme paremmat yöunet. Ennen heräilimme tunnin tai kahden tunnin välein.
Eli olen sitä mieltä, että lapsi ei mene rikki, jos jonkun aikaa itkee. Hän ei myöskään muista sitä isompana. Se ei vaikuta häneen milläänlailla. Toisenlaiset puheet ovat tämän päivän höpönlöpöä. Jos lapsen vieressä on aikuinen eikä häntä teljetä suljetun oven taakse, niin häntä voi hyvinkin opettaa itsekseen nukahtamiseen.. tämä vaatii rauhallisuutta, johdonmukaisuutta ja rautaisia hermoja sekä vanhempien yhteistyötä ja toistensa tukea. =)
Suosittelen lämpimästi!!
Meillä on ainakin vauva, joka osaa jo vaatia. Sanokoon kuka vain mitä tahansa. Hänen ei mielestäni tarvitse saada yöllä palveluja, vaikka niitä haluaisikin. Päivä on sitten yhdessäolon, seurustelun, hassuttelun ja hellyyttelyn aikaa!!
Sekin on rakkautta, että osaa asettaa rajoja lapselle ja olla aikuinen eli päättää mikä lapselle on hyväksi. Huonot yöunet vaikuttavat lapsen kasvuun ja kehitykseen negatiivisesti. ja jos mitkään lempeät keinot eivät auta, niin sitten on kokeiltava jotain muuta. Meillä tämä juttu toimi!! Olemme kaikki onnellisia. Lapsemme on iloinen, aurinkoinen ja osaavainen!! Hän ei kärsi tästä mitenkään.
Minulla on vieläkin univelkoja jäljellä kahden vuoden takaisista valvomisista. Rankkaa se oli, mutta kun saatiin karsittua sekä pojan että minun ruokavaliosta pois kaikki mille poika on allerginen, niin elämä helpottui, ja ehjät yöunet saatiin vasta kun lopetin imettämisen. Imetin 1v7kk, koska pojalle ei löytynyt sopivaa korviketta edes apteekista.
Edelleenkin on välillä risaisia öitä silloin kun altistetaan poikaa sopimattomille ruoka-aineille. Mutta altistuksia pitää tehdä, jotta tiedetään, onko allergiat helpottaneet. Ja nyt on kuukauden sisällä todettu kaksi aikaisemmin sopimatonta ruoka-ainetta sopiviksi.
Niin, siis meidän supervalvottaja ei ollut esikoinen, vaan pahimpina aikoina minun piti herätä klo 7.00 laittamaan 7 vuotias kouluun ja 5 vuotias eskariin (täytti 6v sinä päivänä kun kuopus sai putket korviin).
Itsekin ihmettelen välillä että miten sitä jaksaa. Meillä vauva 4kk joka parhaimmillaan herää 8krt yöllä syömään ja sit oli 1v7kk ikäisellä tytöllä korvatulehdus ja valvo melkein 2yötä mutta hengissä ollaan. Isommat ovat koulussa jo ja vaikka tyttö nukkuu päikkärit, pikkuherra valvoo tietenkin juuri sen ajan eli itekkään ei tule päikkäreitä nukuttua.
Se vaan pitää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja tehtävä vain välttämätön ja yritettävä oikasta itsensä päivällä vaikka edes hetkeksi.
Välillä on kyllä päiviä että itku tulee kun tietää kuinka pitkä päivä on edessä ja mitä kaikkea sitä pitääkään tehdä ennen kun pääsee levolle.
Juu, yhdyn kaikkien mielipiteisiin, mutta rankinta tässä on just se, että ulkopuoliset herkästi tulee neuvomaan ´just että "nuku sitten kun vauva tai lapset nukkuu" tai "kyllähän äippälomalla jaksaa"...tyyliin. Ei ne voi tietää mitä vaiheita käydään läpi - pukkaako hampaita tms. ja moni olettaa että vauvat vain nukkuu. No, alkuunhan ne syö ja nukkuu, mutta kyllä meidän 3 k ikäinen vaatii jo paljon seurustelua ym. Isompi (3v) on 2 x vkossa hoidossa (onnex) vaikka siitäkn olen saanut kuulla:"Miten sinä voit laittaa hoitoon, kun vauvan kanssa olet kuitenkin kotona? "Pahimpia ovat appivanhemmat, jotka lupaava tulla hoitamaan, eivätkä tuu, mutta eikä käy kylässäkään kuin 4x vuodessa, mutta suuttuvat, jos me ei jakseta 200 kílsaa lähtee ajaan sinne ja valvoessa siellä menee. Mies käykin sitten isomman kanssa useammin, mä olen jo suosiolla jäänyt kotiin. No, siitäkin olen saanut kuulla. Oma koti kullan kallis. Niin ne vai luulee, että äiti jaksaa mitä vain. Mä herään vielä kerran yössä syöttään, mutta tulee herättyä kun isommalla painajaisia tai on potkinut peitteet pois..Ei sitä osaa olla huolehtimatta. Joskus olen väsyneempi ja kaikin puolin vielä hyvin on mennyt, ettei ole pahempaa kahden muksun kanssa ollut. Unta ei tarvitse kyllä odottaa. Ja perusluonne on sellainen optimistinen ja reipas, auttaisiko se asiaa.
Ei sitä etukäteen tajunnut, että kuinka väsymyssanakin saa uuden merkityksen vauva-aikana!
En itsekään kuukausi sitten tajunnut, kuinka tästä selviää, mutta jotenkin vain on menty :) Nyt on huomattavasti helpompaa. Se lohduttaa että aina voi tapahtua muutoksia. Jos joku olisi kertonut kuukausi sitten, että muutaman viikon päästä vauva nukkuu 6-8 tuntia putkeen, en olisi uskonut! Nyt niin kuitenkin kävi... ja se on mielettömän hienoa! Nyt sen tajuaa, kun on ollut aikoja jolloin unta tuli vuorokaudessa nelisen tuntia, koostettuna palasista!
En voi kun voimia toivottaa... Miehen kanssa vuorottelemalla eri huoneessa nukkumalla (tulpat korvissa) meillä selvittiin pahimpina hetkinä. Koittakaa löytää jotain lepomahdollisuuksia. Meillä ainakin vauva nukkuu aina rattaissa ulkoilun aikana hyvin, joten mies kävi ahkeraan parin tunnin lenkillä... itse nukuin sen aikaa!!!
Yö heräämiset on itselleni rankkoja sen takia, että en saa heti unta, vaikka vauva nukahtaa. Sillä ei ole merkitystä kuinka väsynyt olen, olen aina ollut huono nukahtamaan. Että vaikka vauva nukkuisikin vähän pidempiä pätkiä jää omat unet paljon lyhyemmäksi kuin vauvan.
Voimia paljon ja hyvää joulua!!!!
Ei meilläkään nukuta yötä syömättä (vauva 8 kk) ja yöllä on muutenkin levotonta, mutta syöminen ei ole meillä lainkaan ongelma. Väsyttävämpää on muu pyöriminen, mutta se ei nyt liity tähän. Käsitin, että teillä väsyttää imettäminen, vauvaa ei tarvitse muuten lohdutella tai kanniskella uneen uudestaan?
Jos asia on noin, ratkaisu on hyvin helppo. Kirjoitit, että nouset imettämään - nouset. Se on minusta suorastaan hullua ja imee kyllä mehut kenestä tahansa, kun yöllä pitää useamman kerran herätä kunnolla. Otat siis joko vauvan kokonaan viereesi nukkumaan tai sitten poistat pinnasängystä toisen laidan ja laitat sängyn sivuvaunuksi vanhempien sängyn viereen. Sivuvaunujärjestelyssä äidille jää enemmän tilaa nukkua, tosin vauvaa joutuu sitten siirtämään kyllä. Itse nukun suurimman osan imetysten ajasta, ja siksi voin syöttää yöllä useamman kerran olematta päivällä kuolemanväsynyt. En ikinä alkaisi nousemaan sängystä.
Pinnasängystä saa turvallisen ilman toista laitaa, jos sen reunaan ruuvaa kiinni jonkin lankun tai vastaavan tukemaan, siis samalla tavalla kuin laita oli siinä kiinni. Meillä on Ikean sänky, jossa tuollainen tuli mukana. Tai ei se ollut lankku vaan n. 15 senttiä korkea laita, jota on tarkoitus käyttää, kun pohja on alhaalla ja pinniksen iso laita poistettu ja isompi lapsi voi itse nousta sen yli. Meillä pohja on ylhäällä ja se laita alhaalla kiinni, joten se ei tule tielle.
Jos vauvaa ei nukuttaisikaan vieressä, niin tuo sivuvaunu oikeasti tekee öistä todella paljon helpompia. Imetys tietty hoidetaan makuulla sängyssä, ei istuen. Kannattaa koittaa.
ei se itse imettäminen rankkaa ole. sen jälkeen neiti nukahtaa ihan kivasti, mutta se muu heräily. välillä alkaa huutaa suoraa huutoa, mutta suurimmaksi osaksi vaan kiehnää, eikä suostu nukkumaan. ja ei vielä osaa nukahtaa yksin. viereen olen koittanut joskus ottaa, mutta sitten touhu menee vain leikkimiseksi ja sitten ainakin valvoo 1,5 tuntia ennen kuin suostuu nukkumaan. miehen kanssa ollaan koitettu vuorotella, mutta vaikka olisin eri kerroksessakin nukkumassa, kuulen silti liian hyvin mitä muualla tapahtuu ja sitten on taas vaikea saada uudestaan unta. en olisi sitä ikinä ennen uskonut, kun olen aina ollut hyväuninen. kaikki siis voi muuttua. ja sitten vuorottelussa on vielä se ongelma, että mies on herättyään aivan kuutamolla (todella hidas herääjä) joten on nopeampaa käydä itse törppäämässä neidille tutti suuhun. mies on myös aika kova hermoilemaan, joten sekään ei edistä pikkuneidin rauhoittelua. mutta ehkä vaan odotan sitä parempaa huomista. kyllä se sieltä varmasti joskus tulee.
hyvät joulut kaikille!
Itsellä meinasi mennä aika rankaksi kun meidän pikkuneiti siinä kuukausi sitten otti tavaksi herätä yöllä tunnin välein, eli itse torkuin yön alle tunnin pätkissä. Meillä neiti on muutenkin ollut kovin huono uninen siinä parin kk iässä oli niin innoissaan seurustelemisestä ja mahalleen kääntymisestä että halusi seurustella vain koko ajan ja unet jäi 10 tunti avuorokaudessa, meinas olla minulle aika rankkaa... oltiin miehen kanssa sillon ihan ihmeissään että mikä luonnon oikku tämä meidän neiti on kun me tarvitaan tyttöä enemmän unta.. Onneks se kuitenkin nukkuu nykyään taas enemmän... Neiti on nyt 5 kk ja nykyään saattaa nukkua alku yöllä jopa 2 tunnin putken,mutto loppu yöstä herää tunnin välein, ei sillä välttämättä edes ole nälkä, mutta tuntuu olevan herkkä uninen... En tiiä helpottuuko sitten kun aletaan kiinteää syödä, tällä hetkellä ollaan ihan rintamaidolla vielä, kun hyvin riittää ja neiti kasvaa...
Meillä auttoi vähän öihin se kun ostin neidille unipussin, alkoi nukkua vähän levollisemmin ja kun laittaa vielä tumput käsiin niin ei omat sormetkaan ala aktivisoida keskellä yötä.. mutta rankkaahan tämä on... onneks kuitenkin olen nuori äiti...