Pohdintaa

Meillä kaksi koiraa toinen kääpiökoira ja toinen keskikokoinen sekarotuinen. Nyt kaipaisin hiukan jutustelua sittä mitä eillä kävi eilen. Sekarotuinen koirani kävi meidän pikkukoiran kimppuun pihalla irti ollessaan ilman mitään syytä, olen hieman kummistunut tilanteesta molemmat koirat ovat asuneet yhdessä jo kauan, isommalla on ollut käytös ongelmia joista luulin jo meidän päässeen yli määrätietoisella koulutuksella. Tämän välikohtauksen sattuessa oli paikalla poikaystävän eli en minä, isompi koira on minun koirani joka on yhden ihmisen koira eikä liemmin kunnioita muita, yleensä se ei ole käyttäytynyt agressiivisesti ilman syytä.. ja kyseessä on todella koulutettu koira eikä kyseessä ole se etten ymmärtäisi koirien käyttäytymistä.. rupesin jo miettimään onko sillä päässä jokin kasvain kun tuolleen sekoilee. Nyt olis kiva kuulla onko muilla käynyt vastaavasti? mitenköhän tästä palataan normaaliin elämään? ostanko portin ja eristän koirat yksin jäädessään....
2204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sukupuolet ei oikee selevinnee ja miten on leikkautuksen laita?
ikä ois kans hyvä tietää ja muuten miten ovat käyttäytyneet ja koirien luonteesta muuten.. yksittäisen tapahtuman perusteella sitä on hankala sanoa.

ekana tuli mieleen että molemmat on poikia ja lähistöllä on narttu.

meillä on iso uros ja kääpiöuros ottaneet pahasti yhteen ku epähuomiossa laitoin se samaan tilaan ja kun talossa vielä oli juoksuinen narttu.. juoksut ku oli ohi nii tilanne on taas normaali, mutta leikkautus on eessä.

Äänestä

Koirat on koiria. Pienempi koira voi saada nopeastikin sisäisiä vammoja ymv. pienestäkin rähinästä. Samankokoisilla laumajärjestys löytyy usein tasasemmin ilman ruumiinvammoja ... reikiä lukuunottamatta. (huomaa yleistys)

Tarkoitus ei ole hysterioida mutta on koiria jotka eristetään portilla silloin kun ollaan poissa. Näin että koirat näkevät toisensa kyllä mutta eivät pääse riitautumaan kuin face to face muttei skin to skin.(varsin usein nukkuvat kun isäntäväki on poissa)
Toisaalta tähän on myös toinen näkökulma eli se ettei koirat pääse kunnolla selvittämään välejään koskaan ja joskus se kuitenkin räjähtää jos sikseen.

Ehkä paras olisi olla hetkessä mukana, seurata ja lauman pomona tehdä selväksi se mikä on sallittavaa ja mikä ei. Tästä käydään kiistaa pitääkö johtajuutta olla vaiko ei. Mielestäni kyllä tietyissä määrin ja se on koirienkin kannalta hyvä vaihtoehto että kaikilla on oma paikkansa hierarkiassa. Mikään ei ole toiselta pois ja toisinpäin. Aika paljon omasta arvioinnista kiinni miten luot lauman.
Hyvin usein näkee iso/pieni - yhdistelmiä ja myös niitä missä pikkunen toimii piruna. Isompi koira ei havaitse asemaansa uhatun ja toimii rauhallisesti vähän samalla lailla kuin että voishan tolle turpaan vetää mut antaa sen olla tehdään mitä se tahtoo, tunnen oman arvoni ja paikkani.

ja

Kaksi koiraa periaatteessa tekee lauman.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NU-nu_85 kirjoitti:

Meillä kaksi koiraa toinen kääpiökoira ja toinen keskikokoinen sekarotuinen. Nyt kaipaisin hiukan jutustelua sittä mitä eillä kävi eilen. Sekarotuinen koirani kävi meidän pikkukoiran kimppuun pihalla irti ollessaan ilman mitään syytä, olen hieman kummistunut tilanteesta molemmat koirat ovat asuneet yhdessä jo kauan, isommalla on ollut käytös ongelmia joista luulin jo meidän päässeen yli määrätietoisella koulutuksella. Tämän välikohtauksen sattuessa oli paikalla poikaystävän eli en minä, isompi koira on minun koirani joka on yhden ihmisen koira eikä liemmin kunnioita muita, yleensä se ei ole käyttäytynyt agressiivisesti ilman syytä.. ja kyseessä on todella koulutettu koira eikä kyseessä ole se etten ymmärtäisi koirien käyttäytymistä.. rupesin jo miettimään onko sillä päässä jokin kasvain kun tuolleen sekoilee. Nyt olis kiva kuulla onko muilla käynyt vastaavasti? mitenköhän tästä palataan normaaliin elämään? ostanko portin ja eristän koirat yksin jäädessään....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu