Onko sellaisia jotka ovat umpirakastuneita aikuiseen mutta toisen lapsi aiheuttaa aivan päinvastaisia tuntemuksia? Jos, niin miten arki sujuu tai miten sen saa sujumaan?
ristiriita
riitapukari
7622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
monillakin naisilla/miehellä on samanlaisia tuntemuksia. Ne tuntemukset on syytä hyväksyä ja käsitellä.
Asutteko yhdessä? Jos ette, älkää kiirehtikökään. Asuuko lapsi tämän nais-, miesystäväsi luona? Minkä ikäinen hän on?
Itse selviydyn viikonloppuisän kanssa siten, että kohtelen lapsia ystävällisesti, vaikka en heistä erityisemmin pidä. Mutta en uhraa elämääni heille oikeastaan millään tavalla. Hankalampaa olisi jos lapset asuisivat isällään koko ajan, silloin en olisi ehkä mukaan lähtenytkään.
Lapsettomien on tosi helppo kylvää sitä fraasia, että älkää pitäkö kiirettä yhteenmuuttolla ;-)
Jos molemmilla asuu lapset pääsääntöisesti niin eihän siitä ravaamisesta kahden asunnon välillä mitään tule. Ei toki suin päinkään. Aloitus oli lähinnä siksi että tiedän sen olevan aivan normaalia ettei puolin ja toisin aina pidä toisen tenavista mutta on vaan kiva kuulla erilaisia "selviytymiskeinoja".
Onnelliselle onnea, sulla on tosi hyvin pullat uunissa ja olet oivaltanut jotain mitä monen lapsettoman uusperheellisen tulisi oivaltaa. Ja toki sellaistenkin joilla on omia lapsia. Ei se välttämättä sitä tarkoita että tarvitsee oman lapsen lisäksi olla äiti/isäpuoli toisenkin lapsille jos on omia ja yhteistä taloutta asutaan.
"Ei se välttämättä sitä tarkoita että tarvitsee oman lapsen lisäksi olla äiti/isäpuoli toisenkin lapsille jos on omia ja yhteistä taloutta asutaan."
Ei todellakaan ole mikään automaatio, että suhteeseen mennessä alkaisi yhtäkkiä jonkun vieraan lapsen äidiksi tai isäksi. Monesti myöskään oikeat vahnemmat eivät halua paikkansa olevan uhattu.
Olen sitä mieltä lasten puolison lasten hoitamisen suhteen, kuten monessa muussakin asiassa elämässäni: Tee juuri sitä, mitä syvällä sydämessäsi HALUAT! On edelleen ihmisiä, jotka ryntäävät auttamaan kaikkia ja joka paikassa, ottavat hoitaakseen toisten asioita ja uupuvat, mutta eivät "pysty" enää lopettamaan. He usein kärsivät läheisriippuvuudesta.
Jos joku uusi vaimo/mies todella sydämestään haluaa hoitaa puolisonsa lapsia, siitä vaan. Sehän on hienoa, kunhan ei vain hypi oikeiden vanhempien varpaille!
Uskon myös, että on monia, varsinkin naispuoleisia, jotka hampaat irvessä, miestä tai lapsia (tai uutta anoppia) aluksi miellyttääkseen hoitavat enemmän kuin todellisuudessa haluavatkaan. Sitten turhaudutaan ennen pitkää ja se vaikuttaa ehdottomasti negatiivisesti parisuhteeseenkin!
Tai nämä naiset hoitavat puolison lapsia, kun katsovat, ettei puolisosta itsestään siihen ole. Jos näin on, täytyy ottaa yhteyttä lapsen äitiin ja/tai lastenvalvojaan. Monet äiditkin ilahtuvat, kun isä, josta ei ole oikeasti isäksi, löytääkin vaimon, joka hoitaa nämä isän velvollisuudet. Äiti voi laittaa lapsensa "toiseen kotiin" huoletta.
Jos ei tiedä paikkaansa, onko velvoitettu hoitamaan lapsia vai ei, kannattaa lukaista vaikka suomen lakia. Siinä seisoo mustaa valkoisella, että vain biologisilla tai adoptiovanhemmilla on velvollisuus elättää ja hoitaa pienokaisiaan, ei avioliiton kautta tulleilla "äiti- tai isäpuolilla".
Moi! Oot justiin oikeassa. Ja vaikka sua täällä kritisoidaankin niin älä välitä! Itellä on oma ja toisen lapset arjessa kaiken aikaa mukana niin tuohon ei pysty enkä tosin haluaisikaan juurikin siksi että on se oma. Kun toisellakin on lapset arjessa niin sitä ymmärtää ihan eri tavalla aikuisen ja lapsen kotkotukset ja kiukut. Sitä vaan on yritettävä olla näyttämättä lapselle negatunteita ja toisaalta ei myöskään saa mielistellä... ei ihan helppoa. Ja älkööt nyt kukaan tulko selittämään että pitää näyttää negatunteitakin, tottakai mutta tarkoitan nyt sellaisia "jääköön mainitsematta tunteita".
siskostani.
Hän tapasi nykyisen miehensä yhdeksän vuotta sitten. Miehellä oli kolmevuotias poika tuolloin. Poika asui viikko-viikko -periaatteella äitinsä ja isänsä luona.
Kaikki oli vaikeaa. Mies lähti aamulla aikaisin töihin, joten pojan äiti tuli pariksi tunniksi nukkumaan ex-miehensä kotiin pojan kanssa, ja vei hänet sitten tarhaan. Näin tapahtui myös vähän aikaa sen jälkeen, kun siskoni muutti taloon. Lapsi äiteineen heräili aamulla lasten huoneesta ja sisko sipsutteli satiinikimonossaan aamukahvin keittoon :) Sitten siskoni teki topin asialle. Hän alkoi itse viemään pojan tarhaan ennen töihin menoa.
Siskoni lähes tulkoon vihasi tuota poikaa, se oli erittäin hemmoteltu kakara. Isin piti viettää jouluaatot pojan ja äidin kanssa, koska poika haluaisi niin. Monta mutkaa oli matkassa.
Siskoni saattoi loukkaantua, jos lähetin heille joulukortin, missä luki siskoni, hänen miehensä ja tuon "äpärän" nimi. Siskoni mielestä ihanassa miehessä oli yksi paha VIKA ja se oli tuo äpärä.
Vuodet kuluivat. Poika aloitti koulun. Siinä vaiheessa isän tapaamisia vähennettiin. Hän tapasi poikaansa vain viikonloppuisin.
Sitten siskoni ja hänen miehensä saivat omia lapsia, kaksi kappaletta. Asiat ovat kääntyneet melkein päälaelleen. Siskoni on alkanut pitää tuosta "äpäräpojasta", ja hän usein kutsuu itse pojan kylään. Poika tykkää valtavasti sisarpuolistaan ja myös siskostani!
Eli monen mutkan kautta asiat kääntyivät hyväksi!
liene aika yleistä, ettei toisen lapsiin heti salamana synny tunnesidettä.
Eihän kaikilla käy niin omienkaan lasten kanssa!
Siskollasi on kuitenkin käynyt tuuri, kun ilmeisesti välit miehen exään on kutakuinkin kunnossa, jos kerta ex on antanut siskosi hoitaa tarhakyyditykset yms. Joskus kuulee existä, jotka eron jälkeen eivät anna uusikoiden osallistua millään lailla lasten elämään. Ja ilmeisesti lapsellekin on saatu taottua päähän, ettei hän voi päättää, kenen kanssa kukakin viettää juhlapyhiä tms. vaan ne asiat ovat aikuisen päätettävä! Toki toiveita voi ja pitää esittää =)
Siskosi on varmasti omien lasten synnyttyä jollakin tapaa "varmistanut" paikkansa perheessä, eikä hänen tarvitse enää pelätä asemansa puolesta tai olla mustasukkainen? Tämäkin lienee aika yleistä. Tosin en ymmärrä heitä, jotka VIHAAVAT puolison lapsia ja silti haluavat hänen kanssaan yhteisiä muksuja?! Minusta vihantunteet on asioita, jotka tulisi ehdottomasti setviä kuntoon ennen lasten hankkimista, terve aikuinen ei vihaa toisia. Kaikista ei toki tarvitse tykätä, mutta vihan tunteet on eri juttu, kuin ärsyynnys hemmoteltuja, "vieraita" penskoja kohtaan.
Mutta hienoa, että nykyään menee hyvin!
Ja nm onnellisen kohdalla tulee ajatelleeksi, että mitä jos lapsen lähivanhemmalle tapahtuu jotain? Kai isä ottaisi lapsensa luokseen asumaan vai menisivätkö he lastenkotiin, koska sinä et voisi heitä jatkuvasti sietää?
"Ja nm onnellisen kohdalla tulee ajatelleeksi, että mitä jos lapsen lähivanhemmalle tapahtuu jotain? Kai isä ottaisi lapsensa luokseen asumaan vai menisivätkö he lastenkotiin, koska sinä et voisi heitä jatkuvasti sietää?"
V: Tilanne olisi erittäin hankala, jos lasten äiti esim. kuolisi. Katsoisin tilannetta sitten, miten toimisin. Lähjtisinkö lätkimään vai heltyisinkö äidittömien lasten kanssa niin paljon, että jaksaisin toimia heidän jonkinlaisena "äitipuolena". En osaa sanoa. Mutta mieheni lasten äidille toivon terveyttä ja pitkää ikää! (Kuten myös muiden pienten lasten äideille!).