Olen tilanteessa, jossa suuresti rakastamani mies
yht´äkkiä kertoi, ettei rakasta minua enää, mutta
pitää kuitenkin minua yhä tärkeänä ihmisenä ja
haluaa tapailla minua. Tätä ennen olimme
seurustelleet 2 ja puoli vuotta, josta asuneet
yhdessä kaksi ja puolitoista vuotta samassa
työpaikassa. Siis vähemmästäkin sitä kaipaa omaa
aikaa ja hieman tilaa suhteeseen, voin kyllä
ymmärtää tämän erittäin hyvin - itsekin kaipaan
vähän itsenäisyyttä ja olenkin muuttamassa
toiseen kaupunkiin opiskelemaan.
Pelkoni aihe onkin, että olemme ehtineet pilata
ihanan, toimivan suhteen liialla sitoutumisella
peruuttamattomasti. Kerro minulle, mies (ja
vaikka nainenkin) miten pääsemme tästä raskaasta
kriisistä ylitse, miten saan hänet rakastumaan
itseeni uudelleen, vai onko se mahdotonta.
En usko mitään muita ongelmia koskaan olleenkaan,
kuin että ryntäsimme yhteiselämään liian kovalla
vauhdilla, varsinkin kun olimme vain 19-vuotiaita
kaiken alkaessa. Tahdon ja tahdon antaa tilaa
kasvaa myös yksin, mutten tahtoisi sen vuoksi
menettää miestä, jonka kanssa olen ollut
onnellisempi kuin koskaan. Olenko menettänyt
hänet jo?
yht´äkkiä kertoi, ettei rakasta minua enää, mutta
pitää kuitenkin minua yhä tärkeänä ihmisenä ja
haluaa tapailla minua. Tätä ennen olimme
seurustelleet 2 ja puoli vuotta, josta asuneet
yhdessä kaksi ja puolitoista vuotta samassa
työpaikassa. Siis vähemmästäkin sitä kaipaa omaa
aikaa ja hieman tilaa suhteeseen, voin kyllä
ymmärtää tämän erittäin hyvin - itsekin kaipaan
vähän itsenäisyyttä ja olenkin muuttamassa
toiseen kaupunkiin opiskelemaan.
Pelkoni aihe onkin, että olemme ehtineet pilata
ihanan, toimivan suhteen liialla sitoutumisella
peruuttamattomasti. Kerro minulle, mies (ja
vaikka nainenkin) miten pääsemme tästä raskaasta
kriisistä ylitse, miten saan hänet rakastumaan
itseeni uudelleen, vai onko se mahdotonta.
En usko mitään muita ongelmia koskaan olleenkaan,
kuin että ryntäsimme yhteiselämään liian kovalla
vauhdilla, varsinkin kun olimme vain 19-vuotiaita
kaiken alkaessa. Tahdon ja tahdon antaa tilaa
kasvaa myös yksin, mutten tahtoisi sen vuoksi
menettää miestä, jonka kanssa olen ollut
onnellisempi kuin koskaan. Olenko menettänyt
hänet jo?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vaikea sanoa menettämisestä, mutta ainakin siltä
kuulostaa, että olette viettäneet liikaa aikaa
yhdessä. Vapaa-aika ja työ molemmat saman ihmisen
kanssa, ei mikään ihme, että ahdistaa.
Lähde nyt vaan sinne toiseen kaupunkiin.
Koittakaa pitää yhteyttä mutta ei mitään
paineita "yhteenpaluusta".
Pientä houkutetta vois tietenkin jättää, kyllähän
sen tietää mikä miehen saa jäämään.... ;-)
onnea.
.. juttu.
Äijällä on jo joku toinen, mutta sen lisäksi se
haluaa paneskella sinuakin. Mikäli lähdet
leikkiin mukaan niin sitten on vaan hyväksyttävä
se tosiasia, että jätkällä käy todella hyvä
flaksi, kun on pari tai ehkä useampiakin
vakiopanoja.
Kateeks käy melkeen.
helvetin mukavaa kun on joku saamerin jurpo
äänessä. Uskotko, kele, että joku ihminen voisi
joskus kirjoittaa tänne ihan tosissaan, on paha
mieli, kaipaisi vähän tukea jostain, niin eikö oo
joku saakelin tunteeton m*Kku! täällä
heittelemässä fantasioitaan ilmaan, kiitos vaan,
kasva aikuiseksi, typerys.
Ei ole toista "panoa", kysyin ja uskoin
rehelliseen vastaukseen, jotkut meistä ovat
tarpeeksi kypsiä ihmisiä viitsiäkseen olla
ääliöitä.
tuosta edellisestä viestistä ja olihan se suoraa
puhetta, mutta älä nyt loukkaannu kun sanon
sinulle, että näinkin voi joskus olla ja ihan
tosielämässä ja se voi tulla omalle kohdalle
vaikkei ikinä olisi uskonut ja toinen silmät
kirkkaina väittää ettei ole ketään muuta.
Nyt sinulla on pahapaikka, mutta selviät siitä ja
tulet huomaamaan ettei elämäsi ole yhden ihmisen
varassa vaikket nyt sitä ehkä uskokaan.
Petät itseäsi, jos et ota huomioon
mahdollisuutta, että hänellä on joku toinen.
Yritä myös ymmärtää, että ei kukaan (90 %
miehistä) kerro silmät kirkkaina, jos hänellä on
joku toinen nainen. Hyvin usein, kun jomman
kumman osapuolen kiinnostus lopahtaa, niin
hänellä on toinen mies/nainen (kiistaton
tosiasia). Ei kuitenkaan kannata ruveta
syyttelemään miestä, jos sinulla ei ole
todisteita.
Tilanne voi olla myös sellainen, että miehesi
pitää sinusta ja tietää, että varsinkin sinä olet
häneen hyvin kiintynyt. Tällöin hän ei halua
loukata sinua, vaikka olisikin kiinnostunut
jostakusta toisesta enemmän. Miehesi tilanne voi
olla vaikeampi, koska hän tuntee tiettyä
velvollisuuden tuntoa sinua kohtaan, koska olette
asuneet yhdessä yms. Voi tietenkin olla, että
olen väärässä, koska en tunne tilannetta
tarkemmin.
Sinuna puhuisin asiasta hyvässä hengessä. Kun
aloitat keskustelun, et saa kiihtyä, suuttua tai
syyttää häntä mistään. Kysy rauhallisesti ja
ystävällisesti, että miksi tilanne kohdallanne on
muuttunut. Älä sorru siihen että alat käyttäytyä
hysteerisesti tms. koska silloin voit olla varma,
että miehesi ei jatka keskustelua. Onnea!
se pahasti kuulostaa siltä, että sinun on aika
ruveta tekemään surutyötä suhteen päätymisen yli
pääsemiseksi.
Lyhyen kertomuksesi perusteella miehesi joko ei
ole enää kiinnostunut jatkamaan suhdetta, mutta
haluaa yrittää olla sinulle kiltti tai sitten
hänellä on joku toinen ja yrittää pitää sinut
varalla.
Nopein (ja ainoa?) tapa saada toinen rakastumaan
itseensä on saada hänet kuvittelemaan, että olet
löytänyt jonkun toisen. Silloin hän ei enää pidä
sinua itsestäänselvyytenä ja pysähtynee
miettimään haluaako hän todella sinut.
Onnea matkaan, kävi miten tahansa.
Just noin. Siitä on kyllä kaksi vuotta aikaa ja
kaduttaa vieläkin kun jätin tytön. Meillä oli
yhdessä tosi mukavaa ja hauskaa. Seksikin sujui
ja kaikki oli muutenkin kohdallaan. Vietimme
kaikki mahdollisen vapaaaikamme yhdessä perheiden
parissa ja baarissa olimme aina kahdestaan!
Ehkäpä se on sitä jotain "nuoruuden tyhmyyttä",
ja paikalleen/sitoutumisen pelkoa joka ajoi
tiemme erilleen.
Nykyään en ole oikeastaan onnellinen vaikka
sinkkuna olenkin. Toivottavasti joku nuori ja
mukava nainen vielä minun sydämmeni sulattaa :).
Olen juuri eronnut avomiehestäni, kihlatustani
kahden yhteisen vuoden jälkeen. mekin tapasimme
nuorina, minä olin 19 ja hän 21. menimme n.
kolmen kk:n seurustelun jälkeen kihloihin ja olin
onnellisempi kuin koskaan. rakastin (ja rakastan
edelleen) miestä yli kaiken.
hän kuitenkin petti minua toisen naisen kanssa.
sain tietää siitä, ja ajattelimme kuitenkin vielä
yrittää, kunnes alkoi kuulua tarinoita tutuilta
kuinka se ei olekaan ollut ainut kerta...
mieheni väitti itku silmässä ettei ole tehnyt
niin. en voi kuitenkaan enää uskoa tai luottaa
häneen. sattuu niin p****leesti.
sanon vain sen, että ei kannata uskoa kaikkea,
jos on pienikin syy epäillä.. minä olin naiivi ja
sinisilmäinen, minua oli helppo kusta silmään. ei
ole enää. kiitos hänen, en uskalla luottaa enää
keneenkään. ja silti rakastan ja kaipaan häntä
koko ajan.
minä tarjosin hänelle itseni ja kaikkeni.
puhuimme perheestä, avioliitosta,
omakotitalosta... eipä se hänelle kelvannut..
sitoutumisen pelkoa..? harmittaa vain, että
kahdesta vuodesta ei jäänyt kovin hyvää muistoa
jäljelle miehen pettämisen takia, olen alkanut jo
miettiä onko mikään, mitä hän on minulle sanonut
totta...
voi kun tämä joskus helpottaisi.....
Ei voi muuta kuin olla samaa mieltä siinä
kaipauksessa ja niin no... Ehkä etäisesti
haluaisin entisen omankultani takaisin, mutta se
ei ole enää järkvää... Toivottavasti löytäisin
uuden iohastuksen kohteen pian enkä enää
viettäisi ns. rankkaan elämää (viina, baari jne),
koska siinä hajoittaa itsensä ja rahaa menee
tolkuttomasti...
..tytöt pitää lippu korkealla kaikesta
huolimatta. Kuulostatte ihanilta ihmisiltä, joten
eiköhän se kunnon mieskin eteen vielä kävele.
Harmi vaan, että tämä elämä on tällaista ja
ihmiset nykään sellaisia kun ovat.
kaikki miehet eivät petä...
Suhde tukehtuu jos kaikki aika vietetään yhdessä,
unohdetaan vanhat harrastukset, vanha sosiaalinen
verkosto -eletään tiukassa symbioosissa. Ihminen
tarvitsee rakkaansa lisäksi muutakin sosiaalista
rajapintaa, ystäviä, keskustelukumppaneita...
Itse kävin aika rajun kasvukriisin lävitse kun
neljän rakastuneen vuoden jälkeen huomasin, että
ainoa asia mitä minulla oli jäljellä oli työ ja
perhe, ei ystäviä, harrastuksia, "henkireikiä"
Silloin oli monenlaiset asiat mielessä...
ELi hiukan tilaa toiselle, tukea ja rakkautta...
en mä muuta osaa sanoa. Ja jos kaikki pisteessä
ettei enää jaksa yhdessä... silloin pitää antaa
mennä, tehdä surutyö, itsensä löytäminen kaikessa
rauhassa... ja alkaa vasta pikkuhiljaa
rakentamaan uusia ystävyyksiä...
Monet kommentit ovat saaneet minut epäilemään
mielenterveyttäni. Olen kauhukuvitelmat päässäni
nähnyt tämän miehen harrastamassa irtosuhteita
suurin piirtein kaikkien kanssa koirasta
kassaneitiin, vaikka tiedän oikein hyvin ettei se
kuulu häneen luonteeseensa. Olisi kai sellainen
tullut esille jo tavalla tai toisella näiden
vuosien aikana? Vaikea uskoa, että mies, joka ei
ole koskaan pahoittanut mieltäni olisikin kauhea
häntäheikki...
Olen totta puhuen itsekin suorastaan
myllerryksissä. Mitä pidemmälle eron päivästä
edetään sitä enemmän olen joutunut kysymään
itseltäni, että KUKA MINÄ OLEN OIKEIN OLLUT?
Tuntuu, että elämäniloisesta, menevästä
kaunottaresta (siis minusta...hehhe..) tuli
viimeisen vuoden aikana papiljottikojootti
rivitaloon.
Ei suoraan sanottuna ihme jos rupesi hiukka
ahistamaan toista puolta. Nimenomaan sitä minusta
EI pitänyt tulla! Olen ollut vihainen, katkera ja
manaillut itseäni - ihan kuin olisin heittänyt
hukkaan kokonaisen vuoden kalliista elämästäni.
12 kuukautta aikaa, jolloin minulla olisi ollut
mahdollisuus tehdä itsestäni jotain, nähdä
maailmaa, tavata ystäviä - kankkulan kaivoon! Ja
minkä vuoksi? Istuin neljän seinän sisällä, kävin
töissä ja olin kuin lamaantunut.
Kiroilisin raskaasti jos kehtaisin.
Jos nyt voisin korjata virheet ja näyttää
hänelle, että hei! minä en ole oikeasti
tälläinen, olen vain ollut jotenkin ihmeellisesti
katatonisessa tilassa - onneton.
Minä olen yhä se ihminen johon rakastuit kauan
aikaa sitten, enkä ole aivan lopullisesti
taantunut vaimo-ihmiseksi.
Hän on yhä sen ihminen jonka kanssa tahdon olla
ja mennä, mutta... vau...aivan uusilla
pelisäännöillä... Ihan kuin olisin herännyt
koomasta. Onko tämä ihan ihmeellistä?
Voinko enää korjata suhdettamme, voiko sitä enää
nostaa uudelle tasolle? Outoa. En tiedä. Voivatko
ihmiset kasvaa yksilöinä yhdessä ollessaan?
Vastatkaa.
Kysyit voivatko ihmiset kasvaa yksilöinä yhdessä
ollessaan?
Voivat, mutta se vaatii molemmilta sitä, että
antaa toisen kasvaa.
Niinhän siinä useasti käy, että kotileikin
huumassa jää kaverit ym. kunnes herää koomasta
kuten asian ilmaisit. Havahtuu huomaamaan, että
muutakin elämää on kuin se yhteinen pesä ja suhde.
Älä ihmeessä ajattele, että 12 kuukautta olisi
mennyt hukkaan, opithan siitä paljon ja teillä
oli paljon hyviä hetkiä.
Pointti tässä sinun tarinassasi on se, että mies
sanoi ettei hän rakasta enää sinua etkä voi
millään pakottaa häntä siihen etkä ole mitään
pilannut tekemisilläsi tai tekemättä
jättämilläsi. Tosirakkaus kestää paljon
pahempiakin koettelemuksia kuin teillä on ollut.
Yksinkertaisesti ette vain olleet toistenne
ihmiset, siinä se on, mies vain tajusi sen ennen
sinua!