Koiran kuolema

mulla on koullu koira (tai no se jäi auton alle)
1999. se oli kauheaa, mutta kyllä siitä
selvittiin. kyseinen koisa li jo 8 ja aika huono
näköinen. se oli juossu auton alle...
sitte mulla on kuollut gerbiilejä, 2 rottaa ja ...

TAAKSEPÄIN JA LUE:VIIMEINEN LENKKISI

Mun koirani kuoli kolme vuotta sitten. Se oli
kultainen noutaja ja sen nimi oli Emma. Mulle sen
kuolemansa oli kova pala, koska mä olin aina
rakastanut sitä niin paljon. Kaikkein kamalinta
oli, etten tiennyt, että Emma on lopetettu, kun
äitini vei sen lääkäriin sen oksentelun takia.
Kun he tulivat kotiin, mä menin vastaan ja
kysyin, et no mitä oli? Äiti vaan sanoi, et "etkö
sä ole kuullut? Se lopetettiin." Mä itkin koko
loppuillan ja me haudattiin se meidän omalle
pihalle. Mä silittelin sitä vielä, kun sitä ei
oltu vielä haudattu... Oli se paha pala, kun se
ei tullutkaan koulun jälkeen vastaan... Nyt ei
äiti suostu ottamaan uutta koiraa...?? mitä
tehdä, että se suostuisi?

Hei!
Samana vuonna kun synnyin syntyi meidän koiralle
10 pentua. Yksi jätettiin meille. Emo kuoli
samana vuonna johonkin, en tiedä mihin. Minä
koiramme Tepsu oltiin kavereita. Touhuttiin
kaikenlaista yhdessä. Tepsu vanheni ja tiesin
että se kuolee jonakin päivänä. Monen monta
kertaa heräsin öisin siihen, että näin unta
Tepsun kuolemasta. Heräsin siihen kun itkin ihan
hysteerisesti. Sitten sinä vuonna kun täytimme
molemmat 16-vuotta Tepsun takapää halvaantui ja
se jouduttiin lopettamaan. Tiesin moneltako aika
oli eläinlääkärillä. Olin silloin tulossa
koulusta kotiin ja itkin muutaman kyyneleen. En
ole sen jälkeen itkenyt lainkaan. Itkin ilmeiseti
unissani jo etukäteen.
Olimme neljä päivää ilman koiraa ja sitten
haimme meille Brutuksen(1,3 vuotias)
ongelmakoiran. Sen omistaja ei kerinnyt olemaan
sen kanssa tarpeeksi. Brutuksessa ei ollut muuta
vikaa, kuin se ettei se tullut juttuun muitten
koirien kanssa ja se luuli olevansa sylikoira
(60kg,80cm). Se oli onnesta soikee kun muutti
kaupungista meille maalle. Talvisin sille piti
kasata traktorilla lumikasa, jotta se sai kaivaa.
Kaupungissa kun ei voi kaivaa. Se sairastui 9-
vuotiaana outoon sairauteen ja kuoli parissa
päivässä. Se oli kauheaa. Itkin seuraavan päivän.
Soitin vanhemmilleni, kun se oli niiden koira ja
asuin muualla. Juttelin äidin kanssa jonkin aikaa
ja sen jälkeen on ollut helpompaa.
Samaan aikaan kun meillä oli Tepsu sain
rippilahjaksi nöffin pennun. Se oli aivan ihana,
elimme täysillä. Kaksi viikkoa ennen kuin se
täytti puolivuotta se oli oudon näköinen. Jäin
koulusta kotiin ja väin sen lääkäriin muttei
mitään löytynyt. Illalla se meni shokkiin ja
joutui tiputukseen. Yöllä kun piti vaihtaa
tiputuspussi sen sydän petti ja kuoli mun syliin.
Silloin itkin niin paljon että seuraavan päivänä
itketti muttei enään jaksanut ja kyyneleitä ei
tullut. Vannoin etten hanki enään ikinä koiraa.
Rauhoituin kun ajattelin, että oli sittenkin
parempi sen kuolla kuin elää sydän vikasen
(todettiin ruumiinavauksessa). Seuraavana vuonna
ostin samasta yhdistelmästä pennun ja se on tällä
hetkellä 9½-vuotias eli aika käy vähiin. Elämme
päivä kerrallaan.
Kaipaan edelleenkin kaikkia koiriamme. Olen
ollut vain nuo Tepsun ja Brutuksen välisen neljä
päivää ilman koiraa. Eli minulla täytyy olla
koira aina. Olen jo katsellut seuraajaa
nykyiselle koiralleni. Jokainen koira oli
yksilönsä minulla on jokaisesta lämpimät nuistoni
jotka auttavat jaksamaan. Asiat täytyy käsitellä
vaikka tuntuis pahalta. Sen jälkeen on helpompaa.