Hei !
Olen 16-vuotias tomera nuori nainen, joka olisi halukas pientä korvausta vastaan auttamaan kaiken näköisissä askareissa ja joulutohinoissa. Toki olen käytettävissä vielä joulun jälkeenkin.
Olen kokenut siivooja, ruuanlaittaja, lastenhoitaja ja kodinhoitaja. Nuoren ikäni vuoksi, en ole alalla paljoa "Oikeita" töitä tehnyt, mutta viikottain olen käynyt erilaisissa perheissä ja talouksissa siivoamassa ja auttamassa.
Olen käytettävissä kaikkina muina päivinä, iltoina ja öinä, paitsi jouluaattona ja uudenvuodenaattona.
Opiskelen kotitalous ja kuluttajapalvelu alalla, joten puhtaanapito, ja kotitalous asiat ovat enemmän kuin tuttuja. Lastenhoito on myös opiskeltu vastasyntyneestä kouluikäiseen.
Olen iloinen, pirteä, oma-aloitteinen, ahkera ja ennenkaikkea luotettava.
Jos tuli sellainen tunne, että jossain askareissa apu ei olisi haitaksi, niin ota rohkeasti yhteyttä. Oli se sitten leipominen, lapsienhoito pakettien hankkimisen ajaksi tai muutenkin, koko kodin suursiivous, lahjojen paketointi, tai mikä vain. Olen valmis tekemään sen.
Kiitos, ja hyviä joulun odotuksia ! :)
[email protected]

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.