Kuinka hyvin kauhu "puree"

Eli siis. Mielessäni olisi tälläistä. Ainakin elokuva-alan puolella kauhusta on tullut melkeinpä Suomen vientituote maailmalle.

Tavoitteena olisi saada nuoria yleisöksi, kun enimmäkseen vanhempia ihmisiä näkee yleisössä. Lisäksi eniten näkee sellaisia näytelmiä, jossa on ns. "valoisa teema" eli alussa elämä menee hieman penkin alle ja lopussa on kaikki on hyvin jne...

Kässäri on melkein valmis. Ainakin pari ohjaaja on kannustanut kirjoittamaan jotain erilaista, jos vain tulee jotain mieleen. Noo, sen sit kuulee kevään aikana, että mitä mieltä ovat.
1693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pieneen kauhukauppaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


teatterimaailmassa? kirjoitti:

Eli siis. Mielessäni olisi tälläistä. Ainakin elokuva-alan puolella kauhusta on tullut melkeinpä Suomen vientituote maailmalle.

Tavoitteena olisi saada nuoria yleisöksi, kun enimmäkseen vanhempia ihmisiä näkee yleisössä. Lisäksi eniten näkee sellaisia näytelmiä, jossa on ns. "valoisa teema" eli alussa elämä menee hieman penkin alle ja lopussa on kaikki on hyvin jne...

Kässäri on melkein valmis. Ainakin pari ohjaaja on kannustanut kirjoittamaan jotain erilaista, jos vain tulee jotain mieleen. Noo, sen sit kuulee kevään aikana, että mitä mieltä ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu