On mahdollista että Invincible myi vaan 2 milj tai jotain, kun maailmassa on aika paljon MJ faneja??? Miljoonia faneja!!???
Miten..
mmhh2121
4170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ne maailman ihmeet...
vaan niin, että 2000-luvulla näistä faneista ei ole jäljellä kuin 2 miljoonaa. 2 miljoonaa ihmistä on kuitenkin aika paljon. Ja ehkä jotkut hankki sen ilmaseks netistä tai jotain. Invincible ei kuitenkaan ollut mikään huikea levy, joten se ei ole mikään pakko-ostos kuin todellisille himofaneille. Monet, jotka osti Thrillerin 80-luvulla on kasvaneet aikuisiks ja perustaneet perheen, ei niillä oo aikaa musiikin kuuntelulle tai ehkä niitä ei enää kiinnosta.
Ensinnäkin se, että ihmiset lataavat musiikkinsa nykyään laittomasti. Se tekee tappiota artisteille. Jos tulevalla levylle ei ole yhtä tasokkaita kappaleita kuin viime levyillä--> ei vaivauduta maksamaan koko levyn hintaa vaan parhaimmat ladataan ilmaiseksi itselle. (Älkää tehkö näin, jos haluatte tukea idolinne uraa!!)
Michaelhan oli ollut "tauolla" ennen Incviciblea ja levyä ei mediassa paljon mainostettu. Voi melkein sanoa, että se tuli kauppoihin ikään kuin "puskista".... Jackson oli myös uudistanut tyylinsä: ulkonäkö musiikki.
Se saattoi aiheuttaa myös ihmetystä ja ennakkoluuloja. Albumia saatettiin luonnehtia pakonomaiseksi sivutyöksi median painostuksen alla.
Se mitä mieltä itse olen ko. albumista on, että se ei valitettavasti yllä aiempien tasolle. Lieneekö syynä pienempi budjetti, Michaelin turhautuneisuus työhönsä (itseluottamuksen puute) tai jotain muuta...
yhtä hyvä kuin edelliset, ei kenelläkään ole velvollisuutta sitä ostaa, ei edes faneilla. Valitettavasti vaan on niin, että artistin voimakkain luomiskausi kukoistaa yleensä sen kymmenen vuotta, jos sitäkään. Michaelilla se oli siinä 82-92. On sillä tietysti hyviä biisejä ollut jo ennen ja vielä vähän sen jälkeenkin. Mutta tämän valossa en odota sen uudelta levyltä kovinkaan paljon.