Kiitoksia asiallisesta ohjelmasta. Tämän päivä ohjelma oli melkein kuin meidän elämästä. Yrittäjyys on vienyt perheen elämän sietämättömäksi. Onneksi velat eivät ole vielä viemässä asuntoa, ja lainojakaan ei ole ulkopuolisten takaamana. Asunto on kyllä viimeistä nurkkaa myöten kiinnitetty vanhoihin asuntolainoihin ja yritykseen otettuun lainaan. Yritystoiminta ei ole kannattanut, mutta ei mene konkurssiinkaan vaan pitää luopua toiminnasta, palkkaa ei minulle ole tullut ollenkaan pariin vuoteen. Onneksi miehellä on ollut töitä, ja itselläni vahva osaamistausta, ja olen saamassa lähiaikoina töitä. Siitä olen erittäin kiitollinen. Vähitellen tulemme saamaan asiamme kuntoon, mutta yrityskokeiluun menneitä ja sen vuoksi menetettyjä tuloja ansiotyöstä ei kannata edes laskea.
Ohjelma antaa varmaan optimismia muille samanlaisten ongelmien kanssa painiville, ja heitä varmaan riittää nykyisessä taloustilanteessa niin yrittäjissä kuin muissakin.
Kukkaron herraksi
1
456
Vastaukset
- Takaajanko
Säälittävä ohjelma uusavuttomista vanhemmista, jotka eivät osaa käsitellä rahojaan. Ohjelmassa näytetään kuinka avuttomat vanhemmat siirtävät velkansa toisten harteille maksettaviksi. Viimeisessä ohjelmassa Tikkaloilla oli 1600 euroa kuukaudessa käyttö rahaa kaikkien menojen jälkeen, jotka eivät kuitenkaan näköjään riittäneet???? Hakivat velkasaneerausta jonka seurauksena, takaajat "saivat" Tikkaloiden velat maksettavikseen. Velkasaneeraus meni läpi niin vaimo alkaa opiskella!!!!! Tuo ohjelmahan on tehty pankin näkökulmasta, enempi korkoa ja erillaisia järjestely kuluja sekä tietenkin enempi velallisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2973588Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell281984Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441626- 841471
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.861192- 1431159
- 811064
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.95992Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.210834Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61767