Lapsi tarvitsee

kuin isää. Tämä on mielestäni totuus. Ei isät ennen vanhaankaan lapsia hoitaneet, joskus polvellaan pompottelivat, jos ehtivät, ja antoivat selkään ja hankkivat rahaa.
9557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Luehan oppaista lapsen eri kehitysvaiheista ja kysele kokeneemmilta. Molempi parempi äiti ja isä.

Äänestä

Kun olen nähnyt, mitä isän menettäminen merkitsee omille lapsilleni, olen sanoistasi sanaton.

Äänestä

taidat kaivata isääsi vielä paljonkin, se on ymmärrettävää ja otan osaa.

Äänestä

plaaaaah.....

Äänestä

ei heillä ole sellaista vaistoa ja vastuunkantoa, kuin äideillä. Isien on helppo jättää lapsensa, kun rilluttelut ja uudet naiset kiehtoo perhettä enemmän. He tietävät että äiti on parempi hoitaja, kuin he itse. Siksi he eivät edes ajattele sellaista, että olisivat parempia.

Äänestä

Ei ennen vanhaan ajeltu autoilla tai tarvittu sähköä tai juoksevaa vettäkään. Eikä tarvinnut osata lukea tai laskea, kunhan lypsää vähän. Ei tarvittu kenkiäkään, vaan aina kuljettiin paljain jaloin kesät talvet suksilla ylämäkeen molempiin suuntiin. Ei siis tarvita nykyisinkään mitään. Ei kehitytä, eihän?

Äänestä

Äidit tarvitsevat lapsia pönkittääkseen itseään ja tehdäkseen itsensä tärkeäksi.
Siksi he toitottavat olevansa lapselle tärkeämpiä kuin lapsen toinen vanhempi.

Äänestä
  • Isät tarvitsevat lapsia pönkittääkseen itseään ja tehdäkseen itsensä tärkeäksi.
    Siksi he toitottavat olevansa lapselle tärkeämpiä kuin lapsen toinen vanhempi.    
          
       

    Äänestä

  • näinpäin kirjoitti:

    Isät tarvitsevat lapsia pönkittääkseen itseään ja tehdäkseen itsensä tärkeäksi.
    Siksi he toitottavat olevansa lapselle tärkeämpiä kuin lapsen toinen vanhempi.    
          
       

    kumpaakaan vanhempaansa. Siihen riittää henkilö, joka osaa vaihtaa vaippoja ja syöttää jne., eli esim. lähihoitaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


enemmän äitiä kirjoitti:

kuin isää. Tämä on mielestäni totuus. Ei isät ennen vanhaankaan lapsia hoitaneet, joskus polvellaan pompottelivat, jos ehtivät, ja antoivat selkään ja hankkivat rahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu