Ostin

kotimaista viljasikaa ja villisikaa,kevyempänä
rinnalla kylmä-ja kuumasavulohi saapi pyhät tulla.
7732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minähän en sikaa syö, en minkäänlaista. Ei ole ikinä ollut joulukinkkua ja hyvin on pärjätty.

Äänestä

Oikeastaan pitäisi olla kiitollisia niille jotka ostavat ulkomaalaisia kinkkuja. Heidän ansiostaan suomalaisen kinkun hinta on saatu alemmaksi. Laadussa kinkkujen välillä ei koskaan ole ollut mitään eroa ja vaihtoehdot ovat aina hyväksi kaupankäynnissä.

Äänestä
  • Saa silloin kun kasvattaa itse sian,ja ampuu hirven elokuussa.Näin tehtiin ennen.Nyt sika ostetaan sikalasta ja hirvi metsästetään porukalla..Kaikkea se vanhuus teettääkin.

    Äänestä

saa sitä viljasikaa, tainnu kuolla sukupuuttoon sitten heti pulavuosien jälkeen.
voihan mainoksessa sanoa mitä vaan, todellisuus on tarua ihmeellisempi

Äänestä
  • Tuolla meidän sikalassahan sitä olisi ollut, eilen ja tänä aamuna teurastivat että nyt tälle joululle ei enää ehdi.

    Äänestä

  • suoraan tilalta jonka toiminnan näen melkein
    päivittäin ja olen ostanut samasta paikasta
    jo useita vuosia.
    Tässä lähellä on myös paikka josta saan myös
    palvilihaa,joko vien itse lihan palvattavaksi tai
    ostan valmiin kimpaleen.
    Näin meillä maalla.

    Äänestä

  • aloittaja.. kirjoitti:

    suoraan tilalta jonka toiminnan näen melkein
    päivittäin ja olen ostanut samasta paikasta
    jo useita vuosia.
    Tässä lähellä on myös paikka josta saan myös
    palvilihaa,joko vien itse lihan palvattavaksi tai
    ostan valmiin kimpaleen.
    Näin meillä maalla.

    epäilijä, mutta ei löydy ainakaan läheltä. pari sikalaa on mutta syövät kyllä kaikki rehut.
    mut tuskinpa paljon makueroa on.
    ennen oli kotona oikea syöttösika jouluks, läskiä kinkussa joku 15cm, eipä saa enää ja parempaa ei ole

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jouluksi... kirjoitti:

kotimaista viljasikaa ja villisikaa,kevyempänä
rinnalla kylmä-ja kuumasavulohi saapi pyhät tulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu