keskikokoinen

pehe 12

Hei!
en tiiä kuuluuko tää tähän aihepiiriin, mutta yritän
jos saisin täältä apua!!!
Niin meitä 5 lasta, aiti ja isä, joista vanhin 18v
ongelmana on, että hänellä ei oikein ole tuo rahan käyttö hanskassa, kaikki mikä tulee aika hulpeesti
menee ja me vanhemmat joudumme aina maksajaksi!
Nyt hänellä on työtä, me maksamme kulut, kuinka pitkään vanhempien kuuluu maksaa täysiikäisen maksuja. Mitenkä niistä kuuluu puhua? Hän saa sosiaalipuolelta n. 300€ kun ei työssä ja on jättänyt koulunkin kesken jota rahoitimme yli 2v.
Hän asuu siis kotona ,hakee itselle avustuksia,
mutta ei maksa asumisesta, eikä ruuasta, rahaa hänellä menee kulkemiseen, alkoholiin tupakkiin yms. mikä neuvoksi??

2

597

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lastaan

      Tässä on sitten hyvä esimerkki kotihoidontuen pitkäaikaisseurauksista.

    • siiville

      meilläkin oli yhdessä vaiheessa. Joskus lasten on vaikea kasvaa aikuiseksi kotona asuessaan. Meillä tapeltiin rahasta, kotiin maksettavasta vuokrasta, omien menojen kattamisesta, koulutuksesta, töistä ja vähän kaikesta. Rahahuolissakin autettiin ja muutaman kerran pelastettiin ulosotolta, mutta sama meno jatkui.
      Sitten tuli stoppi. Todettiin, että jos noin kovasti haluaa lyödä päätä seinään niin antaa paukkua. Ulosotto vei luottotiedot ja rahantulo loppui kotona. Kun pyykkikori vain salaperäisesti täyttyi aikaihmisen likapyykistä, pesuaineet kuluivat kylpyhuoneessa ja jääkaapista katosi kaikki herkut ja viikonlopuksi kaikille tarkoitetut ruuat todettiin, että nyt on juuri oikea hetki muuttaa pienempään. Sehän oli suunniteltu tehtäväksi kun lapset ovat kasvaneet.
      Muutimme pienempään ja tarjosimme yhteistä huonetta kotiin jäävien sisarusten kanssa. Ulos ei toki heitetty. Parikymppinen on kuitenkin jo niin aikuinen, että oli aika ottaa elämä omiin käsiin.
      Kumman hyvin se lopulta sujui. Itsenäinen elämä kypsytti muutamassa vuodessa. Nyt on taloustilanne paranemassa ja koulunpenkillekin on palattu.
      Joskus poikaset on tuupattava pesän reunalta jos eivät muuten uskalla lähteä lentoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2033
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1737
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1567
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      78
      1203
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1150
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1071
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1017
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      966
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      947
    Aihe