Windows XP

Moi!

Eli siis sitä vaan kyselisin, että kuten kaikki tietää, samaa windowsia ei voi asentaa samanaikaisesti kahdelle eri koneelle. Tai siis voi mutta toista ei voi aktivoida.

Kysymykseni siis kuuluu, että riittääkö pelkästään se, että formatoi toisen koneen kovon windowsin poistamiseksi että pystyisin aktivoimaan Xp:n uudelle koneelleni? vai pitääkö muutoksesta soittaa jonnekin?

Eli siis kun sain uuden koneen ja sen windows pitäisi aktivoida tuolla samalla koodilla millä joskus aikanaan olen vanhan koneen windowsin aktivoinu. Ehkä vähän epäselvästi selitetty nyt kun vähän väsyneenä kirjuuttelen:D toivottavasti joku otti selkoa.

Kysykää jos kaipaatte tarkennusta, Kiitos vastauksistanne!
4588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Windowsin lisenssi on siitä veijari että se ostetaan yhteen koneeseen eikä sitä saa asentaa toiseen vaikka ei sitä edellistä enää käyttäisikään. ;)

Äänestä
  • No sehän riippuu millainen lisenssi on hankittu. OEM -lisenssiä ei saa siirtää mutta muita yleensä saa siirtää kunhan kerrallaan on käytössä vain yksi asennus. Ainakin XP:n peruslisenssillä saa asentaa uuteen koneeseen kunhan vanha ei ole enää käytössä.

    Officen peruskopioita saa asentaa jopa 3 koneelle samaan aikaan.

    Äänestä

Itse testimielessä kokeilin että aktivoituuko WinXP samalla lisenssillä toisessa koneessa.

Eli kysymyksessä on WinXP Professional OEM joka on ollut mulla samassa koneessa käytössä jo monta vuotta.

Asensin samalla lisenssillä sen toiseen koneeseen (jossa ihan eri osat), jonka jälkeen normaali aktivointi internetin kautta.

Yllätys oli suuri kun näytöllä luki että aktivointi suoritettu.

Kyseinen kone on nyt mulla ns. varakoneena (ei jatkuvassa käytössä), jota olen ainoastaan muutaman viikon välein päivittänyt (virustorjunta, windows-päivitykset jne.).

Ihme juttu että homma toimi ja kone päivityy ihan normaalisti vieläkin Windows Updaten kautta.

Äänestä

helpommalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Toiseen koneeseen kirjoitti:

Moi!

Eli siis sitä vaan kyselisin, että kuten kaikki tietää, samaa windowsia ei voi asentaa samanaikaisesti kahdelle eri koneelle. Tai siis voi mutta toista ei voi aktivoida.

Kysymykseni siis kuuluu, että riittääkö pelkästään se, että formatoi toisen koneen kovon windowsin poistamiseksi että pystyisin aktivoimaan Xp:n uudelle koneelleni? vai pitääkö muutoksesta soittaa jonnekin?

Eli siis kun sain uuden koneen ja sen windows pitäisi aktivoida tuolla samalla koodilla millä joskus aikanaan olen vanhan koneen windowsin aktivoinu. Ehkä vähän epäselvästi selitetty nyt kun vähän väsyneenä kirjuuttelen:D toivottavasti joku otti selkoa.

Kysykää jos kaipaatte tarkennusta, Kiitos vastauksistanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu