Kauanko odottaa.....?

3½-vuotiaalta mäyräkoiraltamme(uros)tulee
edelleen "ilopisuja",vaikka lääkäri kertoi niiden
loppuvan itsestään täysikasvuiseksi(3v)
tultaessa.Onko joillakin kokemusta/tietoa
ky.ongelmasta? Entisellä narttu-mäyriksellämme
ko.ongelmaa ei ollut missään iässä.
4316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla on mäyräkoiranarttu, joka täyttää kohta 7
vuotta ja siltä lirahtaa vielä toisinaan
ilopissat. Aikaisemmin niitä tuli useammin, mutta
olen onnistunut ongelmaa harventamaan sillä, että
en noteeraa koiriani (2 mäyristä) millään
tavalla, kun tulen kotiin ja annan niiden
rauhoittua. En kannusta riehumaan ja ilakoimaan
liikaa. Kun ovat rauhoittuneet odottamaan
tervehdystäni (ja olen itse saanut kengät pois
jalasta, ostokset purettua jne) niin sitten
tervehdin heitä, mutta en kannusta riehumaan.
Rapsutan vaan ja sanon pari nättiä sanaa
rauhallisella äänellä. Urokseni 8 v. ei ole
lirauttanut ilopisuja koskaan, vaikka on näistä
kahdesta se riehakkaampi.

Tietysti koiralla saattaa olla elimellinenkin
vika, mutta noin nuorella uroksella ei ole vielä
pitäisi olla eturauhasvaivojakaan.

Äänestä

hyi voi koira raukkaa!!!!!

Äänestä
  • ja mikäs toi kommentti oli
    olevinaan...ensinnäkään se ei koiraa paljon
    haittaa (tämä ilopissaaminen)..luonnollinen asia
    kun tämä pissaaminen on. Joskushan sitä
    kieltämättä omistajaa harmittaa kun hyvä matto
    joutuu välillä pesuun pissan hajun vuoksi..että
    silloin ehkä voisi sanoa:voi omistaja raukkaa.

    Äänestä

Asia ei parane odottamalla, ja voi olla että ei
millään koska olet odottanut jo liian kauan.
Ilopissimisen saa pois kun pissimisestä ei seuraa
koiralle odotettua lopputulosta, eli huomiota.
Kun se pissii, käännyt siitä poispäin ja mutiset
hyii mennessäsi. Jonkin ajan päästä yritä
uudelleen lähestyä koiraa ja jos se taas
lirauttaa, käännyt jälleen pois hyiin kera ja
olet kuin koiraa ei oliskaan.
Näin jatkaen pissiminen jää alle vuotisella
koiralla yleensä kuukaudessa pois, mutta koska
koirasi on jo tuon ikäinen se saattaa olla varsin
piintynyt tapoihinsa ja vaatinee pidemmän ajan.
Mutta eiköhän tulosta synny kun muistat olla aina
asian suhteen johdonmukainen.

Koska mainitsit olleesi eläinlääkärissä, oletan
että koirasi on tutkittu jottei sillä ole jotain
sairautta tai vikaa joka pissimisen aiheuttaisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mäyrisfani kirjoitti:

3½-vuotiaalta mäyräkoiraltamme(uros)tulee
edelleen "ilopisuja",vaikka lääkäri kertoi niiden
loppuvan itsestään täysikasvuiseksi(3v)
tultaessa.Onko joillakin kokemusta/tietoa
ky.ongelmasta? Entisellä narttu-mäyriksellämme
ko.ongelmaa ei ollut missään iässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu