Tuntuu olevan joillekin kuin punainen vaate. Mitenkä olisi, jos tehtäisiin kaikki sellainen päätös, ettei osteta mitään Suomalaista? Ei oteta vastaan kuljetuksia, mikäli kuljetusliike ei ole venäläinen ja kuski vähintään Ukrainasta. Ei käydä yhdessäkään suomalaisten omistamassa matkailupaikassa, hotellissa, hiitokeskuksessa. Kyllä varmaan saataisiin Suomi nousuun ja kaikki olisi niin halpaa, ettei kenenkään tarvitsisi tehdä mitään. Jokaisella olisi rahaa mihin tahansa, kun ei tarvitsisi maksaa maataloustukia. Niihin jäljelle mahdollisesti jääviin työpaikkoihin tekijät itä-euroopasta, tai vaikka Vietnamista, tekevät halvemmalla.
Elintarvikkeitten
Suomalaisuus
171159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Muilla aloilla maassamme paitsi maataloudessa näin on toimittu jo pitkään, jopa paljon ennen Suomen liittymistä EU:n. Markkinataloudessa ei voi jättää yhtä porukkaa pankolle makaamaan.
maataloustuki ei maksa sinulle mitään, saat maksamasi tuen takaisin kaupan kassalla jos olet pienituloinen jäät jopa voitolle. Mitä mieltä olet työn kilpailuttamisesta, se saa työn joka tekee sen halvimmalla, markkinatalouttahan se vain on.
Mitäs sää siellä pankolla teet? hiplaat sitä pientä uloketta sen roikkuvan vatta pussin alla, tekeekö höpöö? No jos jätät sen ajattelun muille ja vetelet kiltisti siltä punaiselta lautaselta tuettua kauraa äänen suuntaan.
Herätys pankolle oli kylläkin lähtöisin yrittäjältä. Kilpailun pitäisi koskea maataloutta myös, kuten Suomen yrityksissä on ollut jo iät ja ajat. Saa kaupasta löytyä suomalaisia tuotteita toki, mutta vaihtoehtoja ei saa kieltää ja markkinoinnin pitää olla reilua ja ei valtoin pakkokeinoin ohjaamaa.
markkinoille, haisee tosin ruumiille, vähän taitaa olla vähän iäkasta, mutta halvalla myyvät, maataloustuotteet on kovan kilpailun kohteena joka päivä. Suomalainen yditys maailma alkaa vasta heräillä kansainväliseen kilpailuun ja jälki on rumaa, toivottavasti saadaan tänne ulkolaisija toimijoita, vaikka Venäläisiä, paikkaamaan jälkiä.
kaupassa silmät kiinni,vai käykö vaimo vaan
kaupassa.
No kun tämä maatalouden tukipolitiikka on yleismaailmallinen käytäntö, niin miten muuten voisi menetellä?
ja mitä valtio kaupassa pakkokeinoin ohjaa?
Tietääkseni kauppa yksin hoitaa markkinoinnin
kuluttajille,torikauppa ja suoramyynti poislukien.
ajattelu muille, ja vedä se tukivelli kitusiis kiltisti siltä hakaristi lautaseltas reppana.
peltotyöt joissa joutruu tekemään käsillään jotain ei ole vuosiin kelvannut enä suomalaiselle, siinä jäi mansikat ja kaalit pellolle jos ei olis ulkoo halvalla tuotua työvoimaa. Ideaa vois soveltaa muihinkin tuotannonaloihin yhtä totaalisesti, katotaan kauanko sossu elättäs kun ei viitsittäis lähtee töihin. Sillon pitäs lähtee ja vilkaasti jos meinais saada töitä.
jäis metsiin, jos ulkomaalaiset eivät tulisi poimimaan marjoja.
kädet taskussa vieressä, ovat ne niin ahkeria.
silloinhan ostaja saa mansikat edullisemmin, kun poimii ne itse tilalla.
kiva jos kaupunkilaiset poimis pellot tyhjiks, jussi vaan istuis ja rahastais. viritetyllä vaa-alla tietenkin. pääsis kesälahden mansikkajuntti venäläiten opiskelia tyttöjen kusettamisesta...
hätäänsä, vääristelya, luuloa, nimittelyä, mutua..
kesälahden ölvökille hätä. se on oma valinta ja vastuun joutuu kantamaan itse. tässä tapauksessa muutkin mansikkaölvökit...
muistaa, ölvökkiys oikeuta nimittelyyn, leimaamiseen tai tuomitsemiseen, on kuultava molempia oaspuolia ja pitäydyttävä tosiasioissa.