Miksen ostanut

Tositarina rautalangasta väännettynä ja suomenkielellä:
Asemalle jäin, kun en aikanaan ajoissa ehtinyt ostojunaan. Juna hidasti hetken mutkassa 2000- luvun puolivälin jälkeen, mutta en saanut sitä kiinni, kun läskin toistuvien käsittelyjen jälkeen aristi juosta. Nyt junan vauhti taas kiihtyy ja unelma omasta asunnosta on särkynyt. Olo on tyhjä kuin tummelituubilla!

Ohessa sama viesti tutkimusjulkaisusta/ PPT:
Asuntojen hintoja ei voi tarkastella irrallaan vuokramarkkinoista. Viime vuosien aikana omistusasuminen on tullut vuokra-asumista edullisemmaksi, kun omistusasumisen hinnaksi lasketaan pelkät asuntolainan korkokustannukset (ja poistot), mutta lainojen lyhennykset lasketaan säästämiseksi. Omistusasuminen olisi siis ollut vuokralla asumista edullisempaa vaikka omistusasuntojen hintojen nousua ei otettaisi huomioon. Korkeammat korot ja asuntojen hintojen nousu 2000-luvun puolivälistä lähtien korjasivat tilannetta välillä tilannetta vuokra-asumisen eduksi. Korkojen ja asuntohintojen lasku ja samanaikainen vuokrien nousu ovat kuitenkin jälleen kasvattamassa omistusasumisen edullisuutta.
2284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sillä kyyti on vielä kylmää ja paljon kylmempää kuin mitä tähän asti PTT ennustaa:

PTT: Asuntojen hinnat rojahtavat vielä 15 prosenttia

Keskiviikko 17.12.2008 klo 08:32 (päivitetty ke 12:16)
Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT ennustaa, että omistusasuntojen hinnat tippuvat seuraavan parin vuoden aikana jopa 15 prosenttia. PTT arvioi, että omistusasuntojen nimellishinnat laskevat vuosina 2009–11 noin kymmenen prosenttia.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/etusivu/

Äänestä

Nyt vanhaa ei saa kaupaksi, joten asuntoa ei voi vaihtaa, vaikka tarvettakin olisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajoissa?? kirjoitti:

Tositarina rautalangasta väännettynä ja suomenkielellä:
Asemalle jäin, kun en aikanaan ajoissa ehtinyt ostojunaan. Juna hidasti hetken mutkassa 2000- luvun puolivälin jälkeen, mutta en saanut sitä kiinni, kun läskin toistuvien käsittelyjen jälkeen aristi juosta. Nyt junan vauhti taas kiihtyy ja unelma omasta asunnosta on särkynyt. Olo on tyhjä kuin tummelituubilla!

Ohessa sama viesti tutkimusjulkaisusta/ PPT:
Asuntojen hintoja ei voi tarkastella irrallaan vuokramarkkinoista. Viime vuosien aikana omistusasuminen on tullut vuokra-asumista edullisemmaksi, kun omistusasumisen hinnaksi lasketaan pelkät asuntolainan korkokustannukset (ja poistot), mutta lainojen lyhennykset lasketaan säästämiseksi. Omistusasuminen olisi siis ollut vuokralla asumista edullisempaa vaikka omistusasuntojen hintojen nousua ei otettaisi huomioon. Korkeammat korot ja asuntojen hintojen nousu 2000-luvun puolivälistä lähtien korjasivat tilannetta välillä tilannetta vuokra-asumisen eduksi. Korkojen ja asuntohintojen lasku ja samanaikainen vuokrien nousu ovat kuitenkin jälleen kasvattamassa omistusasumisen edullisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu