Onko mielessä jotain lapsuudesta mukavia muistoja, mitä tekisi mieli toisillekin kertoilla.
Minulle juolahti pieni juttu joka on vielä mielessä, mutta en tosin muista vaikka olisin tämän jo ennenkin täällä kertonut.
Meidän naapuritalomme sijaitsi tien varrella, jota jouduin usein käyttämään. Kerran lähdin saattelemaan koulukaveriani sinne suuntaan, koska hänen kotinsa sijaitsi juuri sielläpäin.
Kuinka liekään viekoitus iskenyt minuun. Naapurillamme oli omenapuita piha täynnä, mutta kun meidän piha oli pelkästään ruohoittunut työväentalon pallokenttä, niin eipä siellä omenapuut rehoitelleet.
Minä menen kyllä nyt omena varkaisiin, sanoin kaverilleni.
Älä ihmeessä mene, sanoi kaverini.
Koska heillä itselläkin oli myös paljon omenapuita, ei näpistäminen muualta mitenkään häntä kiehtonut, ja varmaan hän vähän arkailikin. Minä kuitenkin olin saanut päähäni että nyt menen, niin meninhän minä.
Juoksin puitten alle ja nappasin molempiin käsiini omenan, mutta sieltä puskistostapa ryntäsi jonkunlaisen kepakon kanssa naapurimme sadatellen ja huutaen. Sinne nurmikolle lensivät minun molemmat omenani, ja itse juoksin karkuun minkä kinttuni jaksoivat kantaa. Tein kumminkin pahan virheen kun lähdin juoksemaan pitkin tietä kaverini kotiin päin, ja naapurini tiesi että minun on tultava samaa tietä takaisin, ja hänpä jäikin portin luokse norkoilemaan. Mitäs tekisin,,,, mietin. Sieltä kauempaa olisi johtanut jokin pienenlainen kinttupolku läpi metsän, niin että olisin voinut sitä kautta kiertää koko naapurin, mutta voi kauhistus. Olin arka lapsi ja enhän minä metsään uskaltanut yksin mennä ”suurin surminkaan”.
Oli vain palattava samaa tietä takaisin, ja pelotti. Huomasin jo kaukaa että naapuri siellä portin kyljessä vieläkin odotteli.
Taisi kuitenkin Jumala antaa anteeksi näpistelyni, ja aivan kuin hän olisi lähettänyt kaksi enkeliä ihmisten muodossa minua suojaamaan.
Paikka jossa lapsena asuin, oli harvaan asuttua seutua, ja joskus kävi niin, ettei muita ihmisiä sattunut samana päivänä näkemään liikkeellä kuin koulukaverinsa. Ajattelen siitä johtuen, että joku voimakkaampi taho halusi vaikeaa tilannettani helpottaa, lähettäessään nuo kaksi aikuista kulkijaa minun tuekseni kun ohitin naapurin portin ”vartijoineen”. Äidille, enkä kenellekään uskaltanut näpistelemisestäni kertoa.
Jätti se minuun jokatapauksessa jonkinlaisen kammon omena varkautta kohtaan, koska en milloinkaan isompanakaan mennyt toisten kanssa noihin puuhiin, vaikka se monelle olikin syksyisin sellainen seikkailun tapainen juttu.
Omenan mä varastin,
vaikka takaisin sen nakkasin.
Toisilta sen salasin
kun itseäni suojelin.
Pieni oli rike tuo,
vaan mieleen tuo se ajat nuo.
Takaa vuosikymmenten,
muistan vielä hyvin sen,
kun karkuun juoksin itkien,
rangaistusta peläten.

Vastaukset 18
Vanhimmat
lapsuudesta, hauskojakin.
Kun äiti ja isä lähtivät ostoksille ja asioille kirkolle hevosella, niin koko lapsikatras sai jäädä kotiin. Isosisko ja minä pidimme pienimmistä huolta. Jos oli talvi ja kova pakkanen, oli pysyttävä sisällä. Jotain hauskaa ajankulua oli keksittävä.
Meillä oli iso leivinuuni ja olin joskus hypännyt uunin päältä alas. Mahassa oli kutkuttava tunne ilmalennon aikana.
Ehdotin että alettaisiin hyppiä uunin päältä. Veli keksi, että uunin päälle kiipeämistä helpottaisi ja jouduttaisi jos haettaisiin tallista lyhyet (sontaiset) tikapuut.
Laskupaikkaa voitaisiin pehmentää pitkillä höyhentyynyillä joita oli kamarin sängyssä iso pino.
Höyhenet vaan tupsahtelivat tyynyjen nurkista kun yksi toisensa jälkeen teki pehmeän laskun tyynyihin. Jopa kissakin osallistui tähän leikkiin. Se oli kadonnut uunin päältä ja kyyristynyt pirtin pöydän alle piiloon. Piilopaikastaan se syöksyi jonkun kauemmaksi leijuvan höyhenen perään. Kaikilla oli hauskaa ja aika unohtui.
Yks kaks havahduimme aisakellon ääneen. Lämpötila pirtissä oli kohonnut niin että ikkunat olivat huurtuneet. Huurteeseen vetäistystä aukosta näimme että hevonen kääntyi valtatieltä pihaan.
Hädin tuskin ehdimme saada tyynyt sänkyyn ja tikapuut talliin ennenkuin äiti ja isä tulivat sisälle.
Illalla, kun äiti alkoi petata sänkyjä, huomasi hän sängyssä olevan epäjärjestyksen ja kysyi olemmeko hyppineet sängyssä.
- Ei me tängyttä ku uunin päältä vähä hypittiin, juorusi pikkusisko "patkakielellään".
Isosisko näytti hänelle kieltä ja pyöritti silmiään, mutta ei pikkusisko sellaisesta merkkikielestä mitään tajunnut.
Äiti kauhisteli ja kysyi pikkusiskolta miten hänkin oli sinne päässyt.
- Haettiin lapputet tallitta niin titte minäki päätin uunin päälle! kertoi pikkusisko silmät säteillen.
Äiti jatkoi kauhistelua ja totesi että hyvä sentään kun ei keneltäkään jalka tai käsi ole katkennut.
- Mepä laitettiin tyynyt pehmitteekti niin ei katkennut käti eikä jalka!
Liena/Fiiulin
Näin kirjoitit 7.11.03
ja vain MDK vastasi.
Palsta oli juuri avattu.
Toivo Pekkanen oli kirjoittanut Työväen kalenteriin työttömästä joka luuli kuolevansa nälkään. Lähistöllä joku puolihullu poika oli varastanut 3 leipää joista kaksi leipää hän piilotti kivien väliin. Tuoreen lämpimän leivän haju johdatti nälkään kuolevan miehen leipien luo ja mies söi nälkäänsä ne.
Pekkasen mielestä Jumala antoi varmaankin anteeksi puolihullun varkaan synnin koska sen ansiosta työtön pelastui. Kyllä luojalla on sentään vaikeuksia tehdä oikeita ratkaisuja kaikista meidän synneistämme.
Vanha ylösnosto aloitukseen kirjoittaminen on nyt minunkin syntisäkissä lisänä.
Teuvo Pakkala
toimi tuossa parvekkeeltani näkyvässä opinahjossa opettajana.
Nyt siellä aloitti saneerauksen jälkeen opisto.
1895 alkuaan rakennettu koulu on nähnyt monenlaista.
Vaiheikas oli Teuvo Pakkalankin elämä - rikaskin,,,
Kenestähän Teuvo Pakkalasta kirjoitat?
Minun ja uskon, muidenkin Teuvo Pakkala oli kirjailija.
Teuvo Pakkalan koulu on olemassa.
Teuvo Pekkanen, Kotkalainen kirjailija, Akateemikko pro Finlandia, ym ym ym. Kirjoittanut myös "Tehtaan varjossa mistä oli myös tehty TV sarjanäytelmä. Nyt olen lukenut hänen teoksiaan. Kannattaa lukea.
Kai te samassa Pakkalassa olette molemmat.
Google sanoo:
"Pakkala sai kirjallisuuspalkinnot vuosina 1901 ja 1903, mutta raha-asiat olivat huonolla tolalla. Hän muutti Kokkolaan ja toimi 1904–1907 Suomen köysitehtaan edustajana tuskastuttuaan kirjoittamiseen ja päästäkseen eroon veloistaan. Sen jälkeen Pakkala ryhtyi opettamaan Kokkolan suomalaisessa yhteiskoulussa suomea ja ranskaa vuoteen 1920 saakka. Opetustehtävä inspiroi Pakkalaa kirjoittamaan Aapisen (1908), jota hän oli hionut pitkään ja jossa hän näytti ottamiaan valokuvia."
Toivo Pekkanen. En Oululaisesta kirjailijasta ole nyt kirjoittanut, vaan Kotkalaisesta, syntynyt 1902 kuoli1957 On muuten kummallista miten niin hyvä kirjailija on unohdettu niin tyystin, että palstan viisaat' ei tiedä hänestä mitään.
ed.viesti /////:lle
Teuvo Pakkala
Kovin tunnettu ja monipuolinen kulttuuripersoona ja kirjailija oli mm. opettajana tuossa parvekkeltani näkyvässä opinahjossakin. Kaunis entisöity vanha rakennus.
Toivo oli Pekkasen etunimi. Tosiaan tarkkana pitää olla jos meinaa puhua näistä kirjailijoista joiden nimet, etu, että sukunimi ovat niin lähellä toisiaan. Johan minäkin kirjoitin välillä Teuvo vaikka tarkoitin Toivo. Tunnenhan minäkin Oulua senverran, että Teuvo Pakkalan myös tunnen.
NUORET LAULAJAMME
voitti mm. Ateenassa maailman kuorojen "kilvan" olympiavuonna.
Kotkassakin he ovat usein menestyneetToivo Pekkanen on toki tuttu,
mutta nykyisin luen edelleen kotipitäjäni sittemmin kuurojenkoulun opettajan teoksia.
SAMULI PAULAHARJU on hänen nimensä-
Teuvo Pakkala
tulee minulle usein mieleen katsellessani kaunista rakennusta ja hänen uraansa siellä. Kaupungissamme on monia muitakin historiaan jääneitä.
Tonnin seteliin sai eräs kuvansa, Snellman oli pitkään suurin setelimme,
Lukeva poika on muistomerkkinä.
Vartiolinnassa aloitti ensimmäisenä palkattuna näyttelijänä sittemmin maailmankuulu laulajatar.
Heikki seikkaili bolsevikkien maassa kunnes tuli reissullaan tänne - rakastuen
ja onnistuen perustamaan yrityksiä jatietysti laittoi pesämunan Suomen Kyulttuurirahastoon. Syntymäkotipitäjä ei haluamuistaa poikaansa.
Tuhannen purjelaivaakin täältä lähti joskus maailman merille...
"Onko mielessä jotain lapsuudesta mukavia muistoja, mitä tekisi mieli toisillekin kertoilla." Kysyy aloittaja. Ja harhaan mentiin taas, kokonaan eri alueelle.
Vastaus kysyjälle: Ei ole jäänyt mitään mukavaa muistoa lapsuudesta.
Ei toki aikuisuudestakaan paitsi se yksi, mutta sitten tuli kuvaannollisesti turpaan. Niin että kerran täältä kun mä erkanen, sen katson voitokseni.
Olihan siinä seassa pikkusyntikin. Saitko vähän siipeesi yleis-sivistyksestä?
tavallisen vaillattomana villenä tuli erilaisia kepposia tehtyä melko tiuhaan tahtiin, hauskin muisto liittyy kuitenkin s-kirjaimeen, jota en osannut ääntää vaan käytin tilalla t-konsonanttia
Sodan jälkeen meillä oli kuin monessa muussakin lähitienoon talossa lehmä turvaamassa omavaraisuutta korttiaikana, joissain taloissa pidettiin sikaa tai sikoja halkoliiterissä. Molemmin puolin omakotiamme oli maatila, joissa molemmissa oli sekä lehmiä että sikoja ja maatalouden kannalta tärkeitä hevosia.
Meidän navettarakennuksen yhteydessä oli myös sauna, jossa adoptioäitini pesi pyykit. Eräänä kerran olin iltahämärässä hänen seuranaan siellä saunalla. Kesken pyykinpesun oven ulkopuolelta alkoi yht`äkkiä kuulua kummallista kolinaa. Äiti ei kai uskaltanut katsoa itse vaan käski minun kurkata varovasti oven raosta.
Oven vieressä oli kuten normaalisti lehmän leserehuämpäri ja sitä tonki täysikokoinen sika. Sain tehtäväkseni juosta naapuritaoon kertomaan asiasta.
Kiersin varovasti sian takaa ja sänttäsin juoksuun. Perillä naapurissa en kai edes koputtanut oveen vaan menin suoraan keittiöön, jossa talon emäntä seisoi lieden vieressä. Olin sen verran hengästynyt, että huohotin. ja puheeni oli luonnollisesti katkonaista esittäessäni asiani: Onkt... teiltä kararannu tuuri... tika...tikapottu, ku..kun meilän pi...pihalla on niin tuu...tuuri tikapottu?
Siitä talosta ei ollut yhtään sikaa karkutiellä, sen sijaan jouduin juoksemaan noin sadan metrin päässä olevaan omakotitaloon ja tietysti esitin tuon samaisen kysymyksen.Jouduin esittämään kysymykseni ainakin kaksi kertaa ennekuin tulin ymmärretyksi. Talon liiterin seinän alla oli sian mentävä käytävä.
Ne 10 vuotta, jotka kotitilalla elin lapsilauman keskimmäisenä, syvällä maaseutua, tapahtui kaikkea jännittävää. Talvet olivat painajaisia. Koulumatkat hiihtäen. Oli hullaannuttavaa päästä kesälaitumelle.
Kaikkein huikeimmat hetket liittyivät marja-aikaan. Metsävadelmia saatiin kymmeniä litroja hakkuuaukioilta. Tuottivat ulkoeteiseen, jota vistiksi sanottiin niin hienot tuokset, että niistä unta vieläkin näen.
Tai onkireissut metsälammelle. Se oli hetteikkörantainen ja vaarallinen tuntemattomille rantaonkijoille. Nyt kuulemma tuhoutunut metsäojituksen takia, Ne onnelliset kesät enää vain muistoissa.
Hauska muisto sotaajalta -- olin ehkä 5-6 vuotias kun juostiin aina hälyytyksen kuullessa meidän talon kellariin --sinne tuli naapuriakin -- oli oikein laitettu oljista pehmustettu paikka, jossa saatiin porukalla odotella ohi merkkiä.
Se oli talvisota ja pommikoneita tuli sinne meidänkin taivaalle usein
Meidän talosta kaikki juoksi taas pommisuojaan , oli naapurista sotapoika lomalla ja hän tietysti siinä muiden mukana .
Kohta kuului kummallinen ääni -- ja hän ,opit saatuaan , huusi että MAAHAN , koko porukka tietysti heitti itsensä siihen talon seinustalle . Ja iso lumikinos tuli päällemme ,meidän talossa oli Peltikatto -- ja sinä talvena olikin paljon lunta . Sinne me haudattiin lumikinokseen . Jännitys laukes onneks , naurettiin sitä vielä myöhemminkin . -
Nekin ajat muitan kun eilisen päivän .