Minne valittaa

Jos rehtori tekee räikeitä virkavirheitä eikä koulutoimenjohtaja puutu asiaan niin mitä eri vaihtoehtoja on käytössä valituksen tekemiseen? Koululautakunta ja kunnanjohtaja varmaankin. Mitä muita?
3457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuo on sinänsä hieman kinkkinen tilanne, sillä tässä tapauksessa kyseessä ei ole mistään sinänsä valituskelpoisesta päätöksestä (näin esim. kunnallisvalitus ja hallintovalitus eivät tule kyseeseen). Kantelun voi kuitenkin tehdä. Esimerkiksi hallintokantelu on aina mahdollinen, mikä tehdään lääninhallitukselle. Kannella voi myös eduskunnan oikeusasiamiehelle tai valtioneuvoston oikeuskanslerille. Muistathan liittää kanteluun kuitenkin oman nimesi, sillä nimettömiä kanteluita ei viranomaisella ole velvollisuutta tutkia.

Äänestä

Kantsiiko aina hakea syytä ja syyllistä muista? Joskus kannattaa pohtia myös sitä, onko "minussa itsessäni" syytä siihen, että asiat ovat tällä tolalla.

Äänestä
  • heh...totta tosiaan. Minun vikanihan se on että koulunrehtori käyttää asemaansa räikeästi väärin. Huumorimeininki taas keskustelupalstalla. Vankilatkin ovat täynnä syyttömiä...sekin taitaa olla minun vikani. Kuules maailmanparantaja...virkamies on virkamies vaikka voissa paistaisi. Jotkin teot voivat olla täysin oikein yritysmaailmassa mutta ankarasti tuomittavia virkamiehelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyvä`? kirjoitti:

Jos rehtori tekee räikeitä virkavirheitä eikä koulutoimenjohtaja puutu asiaan niin mitä eri vaihtoehtoja on käytössä valituksen tekemiseen? Koululautakunta ja kunnanjohtaja varmaankin. Mitä muita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu