Tietääkö

Tietääkö ammattilaiset, kuinka erityislapsistatus voidaan purkaa?
Nyt tarvitaan neuvoja ennen tositoimia.
Lapsi oli eskarin erityisryhmässä dysfasian takia (mukana normaalilapset). Sovittiin, että menee erityisluokalle kouluun (vahva dysleksia epäily, todettu dysfasia ja siitä johtuvia tarkkaavaisuuden ongelmia). Aloitti koulun edellis syksynä 20km päässä. Eskarikaverit jatkoivat lähikouluun. Eka vuosi meni kivasti. Vanhat kaverit säilyi lähipiiristä ja ope oli kiva. Lukemaankin opittiin. Seuraavan vuoden syksynä ope vaihtui ja luokkaan tuli kolme uutta poikaa. Yksi pojista hakkaa toistuvasti lastani. Veri on tullut nenästä koulussakin ja keho on täynnä mustelmia. Aiheesta on puhuttu ja koulusta sanotaan, ettei voi mitään, kun on jo erityisluokka. Sosiaalivirasto tietää myös. Vanhat kaverit eskarista on vieraantuneet ja elämä on pelkkää piinaa.
En näe muuta ratkaisua kuin muuttaa, mutta haluaisin, ettei tämä tapahtuisi enää uudestaan. En haluaisi enää erityislapsistatusta lapselle. Kysymys kuuluukin, miten se puretaan?
5725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mutta sanon oman mielipiteeni kuitenkin. Erityislapsi-nimikettähän ei sinällään voi muuttaa, sillä dysfasiakin on ja pysyy. Mutta meilläpäin entisiä erityisluokkalaisia on integroitu pysyvästi yleisopetukseen, jossa heitä kohdellaan täysin tasa-arvoisina muiden oppilaiden kanssa. He eivät useinkaan ole luokkansa parhaita varsinkaan lukuaineissa, mutta pysyvät menossa mukana kuitenkin, eivätkä erotu porukasta sen kummemmin. Oletko puhunut integraation mahdollisuudesta opettajan kanssa, ja voisiko se onnistua?

Tuo koulukiusaaminen on kyllä todella törkeätä, ja jollei koulu voi mitään asian eteen, ottaisin yhteyttä johonkin ylempään tahoon. Eihän se ole oikein, että lapsi saa pelätä koulussa. Vaikea sanoa kunnei tiedä kaikkea tapauksesta, mutta joku ratkaisu pitäisi kyllä löytyä. Kumma kunnei sossupuolikaan tee mitään, tuohan on lastensuojelulain vastaista, ja heiltä se lastensuojeluviranomainenkin löytyy... Onko pahoinpitelijän vanhemmille puhuttu???

Äänestä

Hakkaamisesta kannattaa joka kerta tehdä rikosilmoitus.
Lisäksi koulussa tapahtuneesta väkivallasta pitää tehdä lastensuojeluilmoitus. Opettajille kuuluva asia. Jos ei ole tehty, on syyllistytty virkavelvollisuuden laiminlyömiseen.

Erityislapsistatus ei tarkoita samaa kuin erityiskoulu. Kaikilla lapsilla on oikeus käydä lähikoulua.

Äänestä
  • Tiedän varmasti, että sosiaaliviranomaisille on ilmoitettu. Luokka on dysfasialuokka, joten ei pitäisi olla sosiaalisia käytöshäiriöitä. Tämän toisen lapsen harrastama töniminen ja nyrkillä hakkaaminen on kuitenkin lähes päivittäistä. Kerrottiin, että suunnitelma on tehty toisen lapsen auttamiseksi. (En tiedä mikä, mutta sen tiedän, ettei se toimi). Poliisille en ole ilmoittanut. Jotenkin ajattelin, että lapsista on kyse ja asia pitäisi hoitua koulun kautta. Auttaisikohan se, jos ilmoittaisi vielä poliisille. Muuten kai pitää vain ottaa omansa pois luokalta. Sitä vain mietin, että kuinkahan se onnistuu? Mikä taho siitä päättää?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Tiedän varmasti, että sosiaaliviranomaisille on ilmoitettu. Luokka on dysfasialuokka, joten ei pitäisi olla sosiaalisia käytöshäiriöitä. Tämän toisen lapsen harrastama töniminen ja nyrkillä hakkaaminen on kuitenkin lähes päivittäistä. Kerrottiin, että suunnitelma on tehty toisen lapsen auttamiseksi. (En tiedä mikä, mutta sen tiedän, ettei se toimi). Poliisille en ole ilmoittanut. Jotenkin ajattelin, että lapsista on kyse ja asia pitäisi hoitua koulun kautta. Auttaisikohan se, jos ilmoittaisi vielä poliisille. Muuten kai pitää vain ottaa omansa pois luokalta. Sitä vain mietin, että kuinkahan se onnistuu? Mikä taho siitä päättää?

    velvollisuus osoittaa koulupaikka, vanhemmilla oikeus valita muukin koulu kuin kunnan osoittama lähikoulu -mikäli vanhempien valitsema koulu ottaa vastaan. Erityisopetuspäätöksen purkamisesta vastaa sama taho, joka päätöksenkin teki, onko se sitten ollut rehtori, opetuspäällikkö, koululautakunta vai mikä riippuu kunnan käytännöistä. Toinen juttu on se, halutaanko erityisopetuspäätöstä purkaa, kun tarve ei kuitenkaan ole poistunut. Erityisopetuspäätös ei tosiaankaan kuitenkaan tarkoita välttämättä erityisluokalla oloa, yleisopetuksen luokkaan integrointi voisi onnistua varsinkin jos olisi avustaja käytössä. Mielestäni kannattaa ensin keskustella vaihtoehdoista rehtorin kanssa, hän vastaa opetusjärjestelyistä koulun tasolla. Mikäli ratkaisua ei näin löydy sitten opetuspäällikön puheille, hän tietää koko kunnan tilanteen ja kaikki vaihtoehdot. Joissakin kunnissa on erityisopetuksen koordinaattori, jonka toimenkuvaan nimenomaan kuuluu erityisoppilaiden sijoittuminen ja niiden suunnittelu. Toivottavasti hankalaan tilanteeseenne löytyy tyydyttävä ratkaisu!

    Äänestä

Jos lapsesi puheen kehityksessä on tapahtunut selkeää edistystä, on olemassa muutamia vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja toki on, vaikka puheen kehitys/lukeminen/luetun ymmärtäminen olisi selvästi jäljessä ikätasoisista.

Kuten edellä esitettiin on integraatio lähikouluun aina ensisijaisesti selvitettävä. Koulussamme dysfasiaoppilaat integroituvat pääsääntöisesti yleisopetuksen luokkiin. Tämä tapahtuu usein 3 - 4 luokalla. He opiskelevat yleisopetuksen oppimäärän mukaan eli täysin samoja oppisisältöjä kuin muut oppilaat.

Erityisopetusstatuksen purkaminen on toki mahdollista. Käytännöt sen toteuttamiseksi vaihtelee kaupungeittain. Meillä purku onnistuu psykologien testien kautta. Erityisopetussiirto on myös lapsen oikeus, joten sen purkamiseen pitää olla perusteet. Psykologin testit tuleekin nähdä lapsen "oikeusturvana".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ammattilaiset? kirjoitti:

Tietääkö ammattilaiset, kuinka erityislapsistatus voidaan purkaa?
Nyt tarvitaan neuvoja ennen tositoimia.
Lapsi oli eskarin erityisryhmässä dysfasian takia (mukana normaalilapset). Sovittiin, että menee erityisluokalle kouluun (vahva dysleksia epäily, todettu dysfasia ja siitä johtuvia tarkkaavaisuuden ongelmia). Aloitti koulun edellis syksynä 20km päässä. Eskarikaverit jatkoivat lähikouluun. Eka vuosi meni kivasti. Vanhat kaverit säilyi lähipiiristä ja ope oli kiva. Lukemaankin opittiin. Seuraavan vuoden syksynä ope vaihtui ja luokkaan tuli kolme uutta poikaa. Yksi pojista hakkaa toistuvasti lastani. Veri on tullut nenästä koulussakin ja keho on täynnä mustelmia. Aiheesta on puhuttu ja koulusta sanotaan, ettei voi mitään, kun on jo erityisluokka. Sosiaalivirasto tietää myös. Vanhat kaverit eskarista on vieraantuneet ja elämä on pelkkää piinaa.
En näe muuta ratkaisua kuin muuttaa, mutta haluaisin, ettei tämä tapahtuisi enää uudestaan. En haluaisi enää erityislapsistatusta lapselle. Kysymys kuuluukin, miten se puretaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu