Talvipäivänseisaus

Päivänä muutamana tarkistin päivän pituuden. Täällä etelässä se on nyt alle 6h mutta kohta lähtee pitenemään.

Tuolla Lapin mailla on päivä siis pimeimmillään kun aurinko ei kerran nouse lainkaan.

Ihminen tarvitsee valoa ja aina ihmettelen miten lappilaisten psyyke kestää pimeyden.

Jos meikäpoika joutuisi túohon pimeäputkeen niin nykyistäkin suurempi hulluus toteutuisi kohdallani.

Jo jouluna on päivä "kukonaskelta" pitempi. Ensin auringonlasku myöhenee mutta pian aamukin aikaistuu eli päivä pitenee molemmista päistään.

Onkohan lumen valkeuskin annettu meille talvipäivien piristyksesksi?
13910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Siellä, missä on oikea kaamos, on myös lunta! Siksi päivä voi vaikuttaa valoisammalta kuin Etelä-Suomessa, jossa maa on useimmiten musta pimeinpään aikaan. Ei Pohjois-Lapissakaan säkki päässä eletä kaamosaikana!

Täällä eteläisessä Lapissa auringon nousun ja laskun väli on ruhtinaalliset kolme tuntia. Joulupäivänä päivä on jo kokonaisen minuutin verran pitempi! Ja kesä korvaa kaiken moninkertaisena...

Helsingin lumeton talvi voi tehdä hulluksi! Uskallan sanoa sen lähes 40 vuoden kokemuksella.

Äänestä
  • Monet etelän ihmiset luulevat Lapin olevan harmaan ja värittömän. Sitähän se ei ole. Missään ei ole sellaista värien loistoa kuin syksyisessä Lapissa eikä sellaista revontulien säihkettä pakkasöinä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kirjoittaessani tuota viestiä, ajattelin juuri Sinua. Tiedän kuitenkin, että olet alkuperältäsi Lapin ihminen, tuskin sentään lappalainen.

    Helsingin, eikä kaupunkien yleensäkään, valoisuus ei lumesta paljon muutu. Ennen oli kelkka-, reki-, ym. keli, niitä oikein tarvittiinkin. Nyt on vain kaiken synkentävä, lumeton autokeli.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Kirjoittaessani tuota viestiä, ajattelin juuri Sinua. Tiedän kuitenkin, että olet alkuperältäsi Lapin ihminen, tuskin sentään lappalainen.

    Helsingin, eikä kaupunkien yleensäkään, valoisuus ei lumesta paljon muutu. Ennen oli kelkka-, reki-, ym. keli, niitä oikein tarvittiinkin. Nyt on vain kaiken synkentävä, lumeton autokeli.

    Kaikkeen tottuu hissukseen, etelässä on kyllä aivan mustaa, mutta Lapin lumisilla seuduilla on sinertävä hämäryys.
    Oli työaikana mahdollisuus olla talvilomilla, ja jopa yksi joulukin siellä vietettiin.
    Ensimmäisenä aamuna jää odottamaan valoisampaa vaan sitäpä ei tule, anivarhain alkaa hiihtohissit nostamaan kanssa huipulle ja koko päivä on väkeä runsaasti rinteissä. Elämä siellä on paljon vilkkaampaa kuin täällä, mikäs liikkuessa kauniissa maisemissa puhtaalla lumella.

    Äänestä

hiihtämässä. Ladulla tuli vastaan mummeli aurinkolasit päässä. Lumi on valoa vaikka päivä oli tuhruinen ja pimeä.

Äänestä
  • Täällä melkein kaamoksessa, mutta enemmän hämärässä, kuin Lapissa, käytän päivällä pyöräillessä keltasävyisiä laseja, koska niillä tienpinnan epätasaisuudet näkyvät vähän paremmin. Siksi kai myös laskettelulaseissa on keltainen sävy.

    Äänestä

Kaikki Tärkeimmät työt on tehty hämärässä ja peitonalla.

Äänestä
  • Eilen tapasin bussi-pysäkillä sokean. Kun tulin lähelle, hän käveli määrätietoisesti luokseni ja kysyi näkyykö sellaista autoa. Olihan se, mutta kuljettaja kai oli tauolla, lähtöön oli aikaa.

    Tämä mies oli puhelias; syntymästään saakka sokea, kertoi näkevänsä kuulemalla. Niin minutkin, kun lähestyin. Hän teki muutaman kohteliaan kysymyksen, ymmärsin sen tarkistukseksi minkä tyyppinen seuralainen on.

    Hän kertoi liikkuvansa paljon ja ei ole kokenut ongelmia. Apua on aina tarvittaessa löytynyt."Se vain pitää osata valita", hän sanoi.Työssäkin sanoi käyvänsä, hän oli runsas komikymminen.

    Kun köröttelimme autossa, hän pyysi useaan kertaan kuvailemaan, mitä minä matkalla näen. Näin hän varmasti tekee muidenkin kanssa ja maailma valkenee ainakin vähän.

    Olenhan sokeita jututtanut ennenkin, mutta kyllä hän oli poikkeustapaus. Hänen "talvipäiväivän" seisauksensa on pitkä, mutta ei aivan musta.

    Äänestä

  • aikaan!

    Äänestä

Näin vastasi Lapin mies, kun häneltä kysyttiin mitä Lapissa ylipäätänsä tehdään. Vastasi että naihhan ja kalastethan. Kysyjä esitti lisäkysymyksen että entä talvella kaamosaikaan.

Äänestä

mihin ja miksi hävisi se yhdyssana-aiheinen ketju ja millaisin saatesanoin. Kaamos varmaan vei. Valaiskaa hyvät ihmiset. Lie koneen vika.

Äänestä
  • Talvipäivän seisaus.. He he

    Äänestä

  • Täällä ON kirjoitti:

    Talvipäivän seisaus.. He he

    tämä ikuinen pimeys tuottaa suorastaan tuskaa. Olin tänään hakkaamassa mattojani tamppauspaikalla, kun luokseni tuli eräs ikäihminen, naapuri, joka kysyi, että kuinka minä selviän tästä kaamoksesta. Sanoin, että en ole ehtinyt tuota juuri ajattelemaan.

    Onhan tämä syksy ollut melko karmea ja sellaisen kesän jälkeen kuin viime kesä oli, niin onhan siinä joillakin kestämistä.

    Tämä naapurini sanoi, että hän on sekä henkisesti että ruumiillisesti aivan lopussa tämän kaamoksen takia. Koetin lohduttaa, että kun joulun yli päästään, niin päiväkin on jo pitempi, että koetetaan kestää.

    Ilmeisesti juttutuokiommekin auttoi hieman. Hän lähti hymyillen jatkamaan matkaansa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Päivänä muutamana tarkistin päivän pituuden. Täällä etelässä se on nyt alle 6h mutta kohta lähtee pitenemään.

Tuolla Lapin mailla on päivä siis pimeimmillään kun aurinko ei kerran nouse lainkaan.

Ihminen tarvitsee valoa ja aina ihmettelen miten lappilaisten psyyke kestää pimeyden.

Jos meikäpoika joutuisi túohon pimeäputkeen niin nykyistäkin suurempi hulluus toteutuisi kohdallani.

Jo jouluna on päivä "kukonaskelta" pitempi. Ensin auringonlasku myöhenee mutta pian aamukin aikaistuu eli päivä pitenee molemmista päistään.

Onkohan lumen valkeuskin annettu meille talvipäivien piristyksesksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu