Meillä poika reilun 15kk vanha ja taaperokärryillä menee hurjaa vauhtia samoin kun kävelyttää häntä niin oikein innostuu "juoksemaan". Osaa nousta seisomaan kun pyydetään mutta itse ei selvästi uskalla lähteä kävelemään. 2 askelta ottanut itse ja sitten tömps, pyllähtää pyllylleen. Kauheasti olemme tsempanneet ja kehuneet häntä mutta ei ole tuo ainakaan auttanut. Onko muita myöhäisiä kävelijöitä ja millä teillä on saatu "vauhti" päälle?
Millä kannustaa
lasta kävelyyn?
9617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei sitä lasta niin mahdottomasti kannata painostaa, koska kyllä hän lähtee, kun tuntee olevansa valmis. Sitä odotellessa voitte vaikkapa tehdä tasapainoharjoituksia, esimerkiksi tanssi on hyvä, keinukoon lapsi vaikka ihan vanhemman sylissä, mutta siinä saa tärkeitä taitoja, joita myöskin kävelyssä tarvitaan. Asiasta ei kannata tehdä mitään elämää suurempaa numeroa, Lapsi saattaa vain olla hiukan arempi liikkumaan, mutta tuokin oli ainakin meillä vain bhyväksi. Nimittäin, kun viimein lähti kahdella jalalla kulkemaan, niin oli jo ehtinyt itsesuojeluvaistokin kehittyä, ja lapsi jäi montaa ikävää kuhmua ja mustelmaa vaille, jos vertaa aikaisemmin liikkeelle lähteneisiin veljiinsä. Taidot olivat valmiiksi vahvempia, eli tuo harjoitteluvaihe jäi väliin.
Meillä 1-vuotias tyttö, joka ei osaa vielä edes seisoa. Miten saisin motivoitua häntä nousemaan ylöspäin? Ei seiso edes vielä pinnasängyssä, polvillaan sielläkin.
Me "motivoimme" poikaa seisomaan niin että käänsimme lelulaatikon (olisiko ollut korkeus noin 30cm) väärinpäin niin että pohjasta tuli ikäänkuin pöytä ja laitoimme siihen päälle puukauhan tms kiinnostavan ei jokapäiväisen lelun niin johan pomppasi poika pystyyn=). Toinen hyvä oli nostaa sohvalle istumaan kun ikkuna oli sohvan takana ja siitä sitten yhdessä kurkittiin. Mielikuvitusta siinä vanhemmilta vaaditaan eli ei muuta kun mietintämyssy päähän ja toteuttamaan=)
huomiota lapsen istuma-asentoon lattialla leikkiessä. Jalkaterien ja raajojen tulisi olla eteenpäin eikä niin, että lapsi istuu ns. peppu jalkojen välissä, jalkaterät osoittaen taaksepäin.
Jo tämä istuma-asennon korjaaminen aktivoi lapsen keskivartalon lihaksia ja auttaa siis muussakin liikkumisessa.
Monesti taaperoilla on hieman pihtipolvet, mutta kyseinen huono istuma-asento kuormittaa vielä lisää polvien sisäsivujen nivelsiteitä.
Kiva kuulla että on muitakin arkajalkoja liikkeellä :)
Meidän 1v 2kk neiti ei uskalla millään kävellä yksin!
Menee kovaa taaperokärrynsä kanssa ja yhdestä kädestä kun pitää kiinni kävelee sujuvasti. Taito kävellä yksinkin siis löytyisi mutta selvästi ei uskallusta, koska menee heti istumaan jos huomaa että hänestä päästetään irti.
Välillä turhauttaa kun pitää kantaa eikä neiti voi kävellä, mutta täytyy muistaa että kyllä hän siitä sitten lähtee kun on valmis :)
miten teillä puheen kanssa? Onko puhe sitten alkanut tulemaan aikasemmin kun kävely "myöhästynyt"?
Meillä tytöltä tulee sanoja; kissa, vauva, mitä, ketä,o-ou, ei.. Nuo nyt tuli äkkiseltään mieleen.
Näyttää myöskin jos kysyy että "missä on nenä" niin nenää, korvaa, silmää ja suuta.
Ehkä meidän naperot sitten puhua pälättävät aikasemmin, ken tietää? :)
Meidän tyttö (1v3kk) istuu melkein aina juuri tolla tavalla jalat taivutettuina polvista taaksepäin. Neuvolantäti tosta huomautti, mutta ei osannut kertoa miksi niin ei olisi hyvä istua, niin ei sitten olla puututtu tuohon sen enempää. Tyttö ei vieläkään kävele tai seiso ilman tukea, vaikka on jo 5kk mennyt puita pitkin. Voiko tämä istuma-asento siis vaikuttaa kävelyn oppimiseen ja mitenhän siitä pääsisi eroon? Pitääkö vaan aina käydä korjaamassa asentoa jos huomaa tytön istuvan noin? Entä haittaako jos vain toinen jalka on tuossa asennossa? Muutkin saa kommentoida jos kiinnostusta/kokemusta/tietoa asiasta löytyy! :D
vaan pyrkiä korjaamaan kun huomaat että tyttösi menee niin istumaan. Meillä myös poika istui noin ja oppi ihan parissa viikossa pitämään ne jalat suorina kun joka kerta korjasin kun huomasin=). Pienten jalat on niin "kehittymättömät" että luut ja nivelet vääristyvät kovin nopeasti.Näin meillä fyssari sanoi.. Tsemppiä teille "suoristeluun" =)
Hei!
Meillä saman ikäinen poika on vasta alkanut kävellä kävelykärryillä. Hän ei seiso ilman tukea, mutta liikkuu ketterästi huonekaluja pitkin kävellen ja kontaten. Kävimme fysioterapiassa koska poika lähti ryömimään vasta 9kk ikäisenä. Sen jälkeen liikkumisessa tapahtui niin suurta edistystä, että fysioterapeutti näki käynnit turhiksi. Meidän pojan liikkumaan lähtemistä on hidastanut sairastelu, heikot lihakset ja yliliikkuvat nivelet, mutta koska hän on iloinen ja fiksu, "normaali" lapsi fysioterapeutti kehottaa meitä tällä hetkellä vain odottamaan rauhassa. On muuten hauska nähdä, miten pieni konttaajamme pärjää esim. HopLopin leikkipaikoilla ketteryytensä ansiosta paljon paremmin kuin moni kävelevä saman ikäinen.
Hyvää talven jatkoa!