kuin jonkunverran elämänkokemusta, 60 ,
onko tää ollut sen arvoista ja onko etenkään enää?
onko tää ollut sen arvoista ja onko etenkään enää?
eihän meillä
ole muuta
15554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kun on olemaan ruvennut. Mikäpäs tässä ei ole ollessa. Loppuarvion tehköön muut aikanaan.
vaan on sen arvoista,on ollut meille etuoikeus syntyä siksi mitä olemme.Elämä on.
lapsella paita" nyt kun tuohon sataan vuoteen on enään 30 ja risat aikaa niin taakse katsottuna elämä on lyhyt, ihmettelen minne se katosi niin äkkiä ,kaikki katos ympäriltä yksin jäin , nyt mietin mitä tekisin loppu elämälle, onko kellään hyviä neuvoja , en enään jaksa alkaa kellekkään kotiapulaiseksi mutta kaikkea muuta mukavaa voisin alkaa,matkustelen mielelläni niin suomessa kuin ulkomailla , kaveri vain puuttuu, mitä te muut olette keksineet loppu elämää varten.
-ei ole, että saa mitä haluaa, vaan se, että haluaa mitä saa...
sattuu tulemaan
- ainakin tee-se-itse miehistä sanotaan että kun itse tekee niin saa semmoista mitä sattuu tulemaan...
kämmentä-tyypit voi noin sanoa, mutta tee se itse-mies varmaan sanoisi halunneensa juuri sitä mitä sai.
se tosiaan on. Ihan nauru tulee kommenttejasi lukiessa.
Kyllä kuuteenkymmeneen vuoteen risoineen mahtuu aika paljon elämänkokemusta, jos on joutuisa eikä istunut alvariinsa neljän seinän sisällä. Ennen syntymistään ei kai kukaan ole määritellyt, minkä arvoista elämän pitäisi olla, vai oletko sinä?
Mikäs "säkki päässä ja nurkkaan siitä suremaan" tämä aihe oikein on? Kohtalaisen terve kuusikymppinen on lottovoittaja jo sellaisenaan. Kaikki tässä elämässä on kytköksissä siihen,mitä itsestään ja olostaan haluaa ajatella. Tahdon asiaa mitä suurimmassa määrin. Sen sijaan vertailun maailmassa elävälle kaikki on turhaa, koska toisella on aina jotakin, mitä minulla ei ole.
En tiedä, me länsi-ihmiset olemme toivottomia nurkujia. Monille asetetaan säkki tänäkin päivänä päähän eivätkä he itse voi päättää siitä, onko seuraavaa päivää vai ei. Ilman luku- ja kirjoitustaitoa sinäkään aloittaja et täällä ihmettelisi sitä, mitä ihmettelet. Monta miljoona ikäistäsi on vailla näitäkin taitoja kuolemaansa saakka. Sinä pääset terveyskeskukseen ja sairaalaan hoidattamaan itseäsi. Eikä se maksa maltaita. Sellainen on suurta ylellisyyttä lukemattomissa maissa miljoonille ihmisille. Etkö voisi antaa arvoa sille, mitä sinulla jo on: kokonainen elämänikä takana ja paljon mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä?
Kaikki eivät saaneet syntymälahjaksi tässäkään maassa terveyttä.
Saati tehdä mitä haluaa.
Ei kannata luulla, pitäisi jo tämän ikäisten tietääkin, eikö?
...kuten vaikka,että on köyhä, ei ole täysin terve, ei muka ole riittävän älykäs,ei ole löytänyt sopivaa puolisoa, on eronnut, on masentunut, on juoppo, on sitä tai tätä, ehkä naapurikin on katsonut pahasti viimeksi tavatessa ja kaappikin on sekaisin. Olen tavannut tohtorin tutkinnon suorittaneita vammaisia, joilla kaikki aistit ja jäsenet eivät toimi, vanhemmat eivät ole olleet rikkaita, eivätkä nämä henkilöt poikkeuksellisen älykkäitä, mutta heillä itsellään on ollut luja tahto tulla toimeen siinä missä terveetkin. Niin on myös tapahtunut.
Olen tavannut juoppoja, eronneita, huumeiden ex-käyttäjiä, pahoista onnettomuksista selvinneitä, hirviövanhempien lapsia, masennuksesta parantuneita, myös niitä joiden syöpä ei enää parane jne. Jossakin vaiheessa he ovat päättäneet selviytyä, jatkaa elämää siihen saakka kuin sitä on eikä kuoleman etsintää. Niin on myös tapahtunut.
Pystyn kuvittelemaan ainoastaan hengityskoneessa olevan tai pahasti monivammaisen tai terminaalihoidossa olevan, jolloin ei tosiaankaan voi tehdä mitä haluaa. Muilla on siihen mahdollisuuksia, ei aina kaikkea,mutta paljon mahdollisuuksia, jos itse niin haluaa. Olen sen oppinut kantapään kautta ja nähnyt sen toteutuvan muillakin ja olen yli kuudenkymmenen. Miksi et sinä? Vai etkö halua?
Mitä oikein odotat vastauksilta? Surkutteluako vai mitä? Jotakin odotat, koska edellytät, että minun pitäisi osata lukea ajatuksiasi ja taustatilannettasi. Siihen en pysty, eikä pysty kukaan muukaan vastanneista. Kun kerran moitit, voisit vaivautua vastaamaan niistä odotuksista, joilla tulet arvostelemaan. Ole hyvä, kuusikymppisen pitäisi siihen pystyä.
Pitkäaikaisen tuttavaperheemme molemmat vanhemmat ovat vammaisia.
Toinen puolisoista pyörittää omaa, pienimuotoista yritystoimintaa, toinen työskentelee osa-aikaisena siivoojana. Omasta tahdostaan.
Molemmat lapset ovat niin vammaisia että olisivat voineet siirtyä sairaseläkkeelle suoraan peruskoulusta.
Hankkivat sen sijaan akateemisen koulutuksen ja toimivat koulutuksiaan vastaavissa ammateissa.
Molemmat sukupolvet hyvin valoisia, positiivisia ihmisiä.
Oma elämäni on ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.
Joskus olen ajatellut miksi minä olen ainoana hengissä kaikkien vanhojen hyvien kavereitteni kuoltua.
Ensimmäinen meni jo 60-luvulla.
Viimeinenkin, ainoa töissä käynyt, kuoli tänä vuonna.
Muut 70/80 luvuilla.
Nuoruus ja varhaisaikuus meni meillä samoja latusia.
Samoista tai paremmista lähtökohdista huolimatta kaverini omaksuivat hieman toisenlaisen elämäntavan.
Helppoja lyhyen tähtäyksen ratkaisuja.
Itse en ole mikään tahdon jättiläinen mutta tuota tuttua vammaisperhettä kunnioitan!
Täällä maassamme on aikamoista napinaa pikkuasioista.
Tuokin vanhusten hoito tai sen puute. Itse vanhukset voivat olla sekä mukavia, että , anteeksi, kamalia.
Samoin omaiset. Kuitenkin täällä on kaikkea. Joskus voi joutua hetken odottamaan. Polilla tai osastolla.
Silti siinä ollaan lähellä, jos kiire tarve tulee.
Toista olisi tulla päivien matkojen päästä huonoilla vehkeillä kulkien.
Meillä on lääkkeitä niilläkin, joilla voi olla vähemmän rahaa. Sosiaaliturva on kattava.
Me ollaan liian vaativia aivan kaikessa, minäkin.
Miten olisi, jos antaisi joskus anteeksi?
Se on mahtava voima.
On silti vääryyttäkin,mutta sen voi sitten jättää Jumalan käsiin. Tuomarointia ei tarvitse.
Kyllä minä olen tyytyväinen elämääni. Pyysin vähän, mutta sain paljon. Tärkein pyyntö oli rauhallinen perhe-elämä. Pesukoneen lisäksi tuli vaikka mitä. Jeesus tärkein. Mies ja poika. Ja koti, kaksikin. Nyt sitten tuli sairaudet päälle.
Täyteläistä elämää.
Pikaisesti ajatellen ei tule mieleeni asioita joiden tekemättä jättäminen harmittaisi.
Köyhä, työn täyteinen lapsuus.
Värikkäät nuoruusvuodet liikkuen lain kahden puolen.
Jokunen tuomio tuli mutta kiven sisässä en käynyt.
Vakavin oli auton salakuljetus.
Viimeinen uhka koski hormoneja mutta selvisin ilman raastupaa.
Liikkuvat vuodet kasvavan perheen kanssa.
Seesteinen "keskiaika".
Penskojen lähdettyä "uusliikuntaa" työn merkeissä.
Ennenaikainen "laiskistuminen" ja panostus omiin ja elämänsulostuttajan mielitekoihin.
Nyt ikääntyessä täytyy hyväksyä se tosiasia että jossain vaiheessa tulee vastaan toimintoja rajoittavia tekijöitä.
Turha on murehtia etukäteen vaan tahdä voitavissaan oleva tilanteen siirtämiseksi.
Onko ollut jonkin arvoista?!
Tapahtumarikasta elämää josta muutamia episodeja jättäisin pois mutta ilman niitä jotain jäisi puuttumaan.
Nykyhetki ja lähitulevaisuus?
Mielenkiintoista, vaihtelevaa.
Tasapainoilua fyysisen kunnon ylläpidon ja epäterveellisempien episodien välillä täysipainoisen elämänlaadun säilyttämiseksi.
Tarkoitukseni ei ole ärsyttää ketään!
tämä ehtoo puoli.Kokemuksia kyllä vaik muille jakaa.
On iloja ja suruja.Kun laittaa vaakakupiin ni,kyl
kallistuu sinne pettymysten puolelle.Neko voisi pyyhkäistä pois mielestä.Ja voisi alottaa uuden tulemisen;)