Oppiiko

pentu koira uudestaan sisäsiistiksi nopeasti?

Eli siis kyseessä on spk uros pentu, joka on nyt 10kk se asuu kasvattajallaan maalla, eikä näin ollen ole sisäsiisti, koska siellä koirat ovat enimmäkseen ulkona. Pentu on kyllä edellisessä kodissaan opettu sisäsiistiksi, mutta he palauttivat sen sitten takaisin n.5kk ikäisenä, jolloin se oli sisäsiisti.

ps. en tarvitse negatiivisia vastauksia, koska niistä ei ole hyötyä tähän kysymykseen.
6300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kyllä oppii, näin uskoisin. Voihan siinä toki hetki vierähtääkin, mutta toisaalta onhan sillä jo selvä käsitys kuitenkin tullut: ollaan sisällä, ei pissitä ja ollaan ulkona ja pissitään...

Onnea vain uudesta perheenjäsenestä, varaudu kuitenkin siihen että kodinvaihtajan kanssa kaikki ei kuitenkaan suju kuin tanssi.

terv. myös kodinvaihtajan omistaja

Äänestä
  • vähän enemmän, että minkälaisiin ongelmiin on syytä varautua. Itselläni on ollut koiria, että en mikää uusavuton ole, mutta koskaan en ole omistanut kodinvaihtajaa.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    vähän enemmän, että minkälaisiin ongelmiin on syytä varautua. Itselläni on ollut koiria, että en mikää uusavuton ole, mutta koskaan en ole omistanut kodinvaihtajaa.

    Joo, eli oma kodivaihtajani tuli vuodenikäisenä lapsiperheestä, ja siellä ehkä oli hiukan lepsuiltu tai ei ollut ihan niin paljon ollut aikaa/tarmoa kouluttamiseen kuin tällainen murrosikäinen umpiluujässikkä olisi ehkä vaatinut.

    Elikkä lähinnä jotain tollaisia pieniä käytöshäiriöitä saattaa ilmetä, remmiräyhäämistä, turhanpäivästä haukkumista, epäluuloa vieraita kohtaan, koira saattaa pelätä jopa sinua kun komennat sitä tmv.
    Joskus voi olla että koiraa on aiemmassa perheessä kohdeltu kaltoin, (jopa pahoinpidelty) ja se on syönyt luottamusta ihmisiin. Tämä saattaa sitten olla jopa kehittynyt aggressiiviseksi käyttäytymiseksi ihmisiä kohtaan, saattaisi jopa purra. Tai sitten se voi olla arka ja syrjäänvetäytyvä. Kenties säikky.

    Ja koiralle saattaa olla kehittynyt jotain omia piintyneitäkin tapoja, joista voi olla paha päästä eroon. Tämä omani esim käy välillä tarkistamassa olenko elossa kun tietokoneella työskentelen, hyppäämällä etutassuillaan taputtamaan olkapäitäni...Mutta toisaalta, tarvitseeko kaikista tavoista eroon silti päästäkään.

    Meillä nyt on parissa vuodessa päästy tiukalla päättäväisyydellä melkoisen hyvään yhteisymmärrykseen koiran kanssa, kuinka täällä eletään. Mutta yllättävän koville se pahimpaan aikaan otti. Koira oli välillä oikea räyhänhenki ja haukkui kaiken minkä nyt ylipäätään haukkua voi, erityisesti ulkomaalaiset olisi varmaan syönytkin, ainakin maistanut. Toisaalta esim. kädestäni ei suostunut syömään mitään mitä tarjosin, ei edes alussa kerjännyt. Nykyäänkin mieluummin odottaa että laitan keksin lattialle tai soffapöydälle ennenkuin varovasti maistaa, ettei ole myrkytetty. Useimpia ruokia ei suostu syömään. On vain hiukan monipuolistunut pelkästä maksalaatikosta. Koiranruokia ei syö lainkaan. Kuvittelee kai olevansa tasa-arvoinen kanssani.

    Toivottavasti näistä nyt oli jotain apua siihen mitä on odotettavissa, ja ettei ne ongelmat nyt mitään ihan ylitsepääsemättömiä yleensä ole. Kodinvaihtajillakaan.

    Äänestä

  • pikkujuttuja tarkoitin kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=1500000000000090&posting=22000000040128268

    Me otettiin lapsiperheestä vajaa vuoden ikäinen, pahimmassa murrosiässä ollut koira. Sanoivat, että allergian takia piti luopua. Koiralla ei ollut minkäänlaisia käytöstapoja, ei osannut kulkea hihnassa, tuhosi paikkoja kotona ym. ym. Tiukalla kurilla ja rakkaudella saatiin pikkuhiljaa koira "hanskaan". Nyt kaksivuotiaana osaa jo käyttäytyä hienosti.

    Äänestä

  • samanlainen tapaus kirjoitti:

    Meilläkin se rauhoittuminen ajoittui melkoisen tarkkaan koiran oletetun kaksivuotispäivän aikoihin. Yhtäkkiä vain huomasin ihmetteleväni kun lenkillä ei vetänyt, ei riekkunut, ei haukkunut juuri ketään, koirakoiden ohitukset sujui rauhallisesti jne jne. Mietin että onko marsilaiset tai marxilaiset kaapanneet koirani sielun ja jättäneet mulle vain tyhjät kuoret. Niin totaalinen oli ero entiseen. Ja nyt ollaan sitten jo saatu olla lähes vuosi ilman näitä minut raivohulluuden partaalle ajaneita riekkujaisia. Uudestisyntynyt koira!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

???? kirjoitti:

pentu koira uudestaan sisäsiistiksi nopeasti?

Eli siis kyseessä on spk uros pentu, joka on nyt 10kk se asuu kasvattajallaan maalla, eikä näin ollen ole sisäsiisti, koska siellä koirat ovat enimmäkseen ulkona. Pentu on kyllä edellisessä kodissaan opettu sisäsiistiksi, mutta he palauttivat sen sitten takaisin n.5kk ikäisenä, jolloin se oli sisäsiisti.

ps. en tarvitse negatiivisia vastauksia, koska niistä ei ole hyötyä tähän kysymykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu