kertokaa, jos tietoa tai kokemusta mistä tuntee narsistin?
narsisti
kärsijä
5496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jokainen ihminen joka ei parisuhteessa onnistu, luokitellaan narsistiksi.
Narsistinen ihminen on usein suustaan hyvin lahjaks, supliikki, taitava esiintyjä ja varsin pidetty kaveriporukoissa.
Kotioloissa narsisti voi olla kuin täysin eri ihminen ilkeä ja puhumaton.
Narsistin mielestä koskaan mikään ei ole hänen vikansa ja hän kääntää syyn toiselle.
Narsisti on loistava manipuloimaan.
Narsisti hermostuu ja suuttuu herkästi.
Läheisilleen harvoin antaa arvostusta ja kunnioittaa heitä, mutta esim. kaveriporukassa voi ylistää jotain kaveria maasta taivaaseen (vaikka tuskin tarkoittaa sitä, kunhan esiintyy).
Narsisti on usein huono kuuntelemaan.
Narsisti on epäluotettava, jos sanoo esim. tulevansa kotiin kello yhdeksän ja ei tule hän saa kuitenkin käännettyä asian niin ettei muka ole luvannut mitään tai keksii selityksen miksei tarvinnut pitää lupaustaan.
Narsistin tunteet ovat hyvin ailahtelevia.
xxxperäpeiliä
...on ihminen joka omaa ylikorostuneen itserakkauden ja on toisille ihmisille mieliksi vain jos itse hyötyy siitä. Yleensä ihmiset tuomitsevat helposti toisia narsisteiksi jos nämä ovat töykeitä, itserakkaita yms. mutta se ei tarkoita välttämättä, että tämä olisi narsisti, koska narsismi on oikeastaan vakava persoonallisuushäiriö, joka arvioidaan olevan noin prosentilla kansasta. Tällaiselle narsistille on tyypillistä kieltää jyrkästi omat heikkoutensa ja etsiä jatkuvaa ihailua muilta.
kiitos kaikille vastanneille