Millaisissa tilanteissa puhuisit mielelläsi?
Onko puheen pitäminen sinulle ilo vai ikävä velvollisuus?
Millainen on mielestäsi hyvä puhe?
Uskallatko kertoa kokouksessa eriävän mielipiteesi vai tyydytkö toisten päätöksiin siksi, ettei uskalla?
Ollaanko me suomalaiset niin ujoja kuin sanotaan, vai onko se harhakäsitys?
Onko puheen pitäminen sinulle ilo vai ikävä velvollisuus?
Millainen on mielestäsi hyvä puhe?
Uskallatko kertoa kokouksessa eriävän mielipiteesi vai tyydytkö toisten päätöksiin siksi, ettei uskalla?
Ollaanko me suomalaiset niin ujoja kuin sanotaan, vai onko se harhakäsitys?
Vastaukset 10
Vanhimmat
eli iältään aikuinen, vastaavassa asemassa joudun puhumaan ummet ja lammet, joskus asiaakin.
Työuraa takana kolmisenkymmentä vuotta.
Pomoja on tullut ja mennyt.
Tällä kokemuksella minua kunnioitetaan.
Pashaa kun en jauha, ja pomot alkavat olla aika paljon nuorempia.
Ovat viisaita kun kuuntelevat.
Aika usein pyytävät huoneeseensa ja kysyvät, mitä eivät kokouksessa kehdanneet kysyä.
Näin se elämä on mennyt, ja menee.
Ihmisiä tulee ja menee.
Reilujen Kerho kiittää lukijoitaan ja jouluisasti ilmoittaa käristävänsä sikoja edelleen.
löytyy googlettamalla netistä miljoona ohjetta. lue sieltä
Itsekin niitä kymmenittäin pitänyt.
Ei se asia, vaan se kontakti
Erityisesti pidän puheitten pitämisestä syntymäpäivillä. Puhe on onnistunut kun kuulijat aidosti liikuttuvat. Puheen täytyy koskettaa paitsi päähenkilöä, myös muita kuulijoita. Sen täytyy kiteyttää keskeisiä ominaisuuksia päähenkilössä. Samaa puhetta ei voi pitää useille eri henkilöille. Itse olen saanut paljon inspiraatiota Kalevalan hahmoista.
puheita, jopa saarnoja. Niissä ei sisältö jää vastaanottajalta tiedostamatta.
Muualla puheen pitäminen ei ole mieluisaa, vaan hien nostattava tilanne.
ja en..
En suostu puhumaan enää kenenkään pyynnöstä jostain epäkohdasta kokouksessa, ellei asia ole myös omasta mielestäni sen arvoinen. Pari kertaa olen kokenut joutuneeni ikävään asemaan, kun pyytäjä on itse vesittänyt keskustelun aikana aikaisemmin suurena ongelmana minulle esittämänsä asian, jonka olen luvannut ottaa esille hänen pyynnöstään ja hänen osallisuutensa salaten. Kokouksen jälkeen kahdenkeskisessä keskustelussa ihminen on sitten taas valittanut, ettei kehdannut puolustaa omaa asiaansa ja jatkaa rutisemista. Prr.. & % # $ !.
Puhun mielelläni millaisessa tilanteessa tahansa, jos koen, että minulla on jotain sanottavaa.
Mielestäni hyvä puhe on yleensä mahdollisimman lyhyt, eikä siinä jaaritella samoja asioita tai faktoja pitkään pyöritellen.
Luulen, että monet suomalaiset tämän ikäluokan ihmiset eivät mielellään avaa suutaan, elleivät ole nuorempana tottuneet esiintymään. Toisaalta on varmaan yhtä monia, jotka haluavat välttämättä saada äänensä kuuluville ja kuuntelevat mielellään sen kaikua mahdollisimman pitkään, vaikkei heillä oikeastaan ole mitään sanottavaa. Toivoisin sijoittuvani tässä asiassa jonnekin näiden kahden ryhmän keskivaiheille.;))
Olen aina ollut ns. takarivin laulaja, en ole paljoa itseäni esille tuonut.
Mutta viime kesänä pidin puheen tyttäreni häissä. Ihan itse sitä ehdotin ja olen tosi tyytyväinen itseeni kun sain sen pidettyä. Paikalla oli ainakin sata sellaista vierasta joita en ollut koskaan tavannut. Mutta hyvin meni.
Millainen sitten on hyvä puhe, en tiedä. Eikö kaikki mikä on itse kirjoittua ole hyvää.
Nyt olen alkanut saada suuni auki myös täällä työpaokalla ja sanon oman mielipiteeni nyt myös palavereissa. Monet ovat kummastelleet että mikä sille on tullut kun ennen on ollut melkein tuppisuu ja sitä on saanut pyöritellä miten haluaa.
Kyllähän me aika ujoja ollaan, se on totta. Mutta jokaisen pitäisi joskus voittaa pelkonsa ja astua rohkeasti sieltä takarivistä sinne eteen niinkuin minä tein. Se kannattaa, uskokaa pois. Kokeilkaa vaikka!
Wau, mikä nainen! Minusta on tosi upeaa, että ihmiset haluavat kehittyä ja rohkaistuvat tekemään uusia asioita vielä tässä iässä ja vanhempanakin.
Tiedän itsekin, miltä tuntuu tehdä jotain sellaista uutta, mikä vaatii rohkaistumista ja vaillinaisena itsensä likoon laittamista. Kun yksi uskaltaa, niin usein toisetkin rohkaistuvat. Minulle kävi ihan äskettäin niin yhden arvostamani entisen työtoverin ja entisen työnantajayritykseni osakkaan hautajaisissa. Leski pyysi muistotilaisuudessa ihmisiä kertomaan omia muistojaan vainajasta. Kaikki olivat pitkän aikaa hiljaa ja minä pyysin samassa pöydässä istuvaa entistä kollegaa puhumaan yhteisistä mukavista muistoista. Kun hän kieltäytyi, minua harmitti ja nousin ylös. Kerroin millaisena miehenä minä vainajan tunsin ja miksi arvostin häntä erityisesti sekä muutamista yhteisistä hauskoista muistoista. Puhe ei ollut kovin kummoinen ja minua hieman hävettikin, että olin taas kerran ollut "suuna-päänä". Iloitsin kuitenkin siitä, että sen jälkeen monet muutkin rohkaistuivat puhumaan. Jälkikäteen omaiset ja muutamat entiset liiketuttavat tulivat juttelemaan ja kiittivät minua uskomattoman lämpimin sanoin. Häpeäni katosi ja mietin, että epätäydellisyys rohkaisee muita epätäydellisiä enemmän kuin täydellinen esitys.
Olet tosi upea ja rohkea itsekin! Juuri noin pitää toimia!
Itse luin puheeni paperista vaikka osasin sen ulkoa. Pelkäsin että sekoan sanoissani ja menen ihan likkoon. Ja lisäksi oli helppo tuijottaa paperiin, näin estin pahimman liikutukseni. Vaikka mieheni sanoi ettei se mitään haittaa vaikka puhkeat kyyneliin kesken puheen.
Sinä pystyit puhumaan ihan spottaanisti, hyvä juttu. Tiedän että omaiset arvostavat tällaista, ne sanat tulevat suoraan silloin sydämestä.
Rauhaisaa Joulun aikaa!