Uskomatonta!

Mikä ihme on mennyt suomalaiseen virkavaltaan; melkeinpä joka viikko saa lukea jonkinasteisesta laittomuudesta tai sopimattomasta käytöksestä liittyen poliiseihin. En enää ihmettele tämän sivun kirjoituksia tai kansalaisten luottamusta poliisia kohtaan.

Seurustelin aikoinaan poliisin kanssa. Hän oli kaikinpuolin kunnollinen, oma elämä kunnossa, hoiti työnsä hyvin etc. etc. Koin hänet jopa niin kunnollisena ja nuhteettomana, että suhteesta tuli mielestäni hieman tylsä. Nyt kuitenkin mietin, että miksi en osannut arvostaa tuota hänen hyvyyttään ja kunnollisuuttaan... Kuljin kai jollain tapaa "läpät silmillä", suututti kun ko. ammattikuntaa haukuttiin, luulin että ko. ammattikunnan edustajat ovat järjestään nuhteettomia elämäntavoiltaan. Puolustin heitä henkeen ja vereen kun joku uskalsi heitä arvostella ja haukkua. Nyt harmittaa...

Mielestäni tähän ongelmaan pitäisi päättäjien ja esimiesten tarttua todella kovalla kädellä, kansalaisten usko ja luottamus tulee palauttaa siihen instanssiin johon meitä kehotetaan luottamaan. On häpeä, että ammattikuntaan jonka järestään kuuluisi koostua lainkuuliaisista viranhaltijoista ja edustaa tällaista, on nykyisin pesiytynyt vaarallisen suuri määrä sellaisia henkilöitä jotka yleensä luokitellaan heidän asiakkaikseen. Turha on odottaa kansalaisten arvostusta jos ei ole sen arvoinen. Lyhyesti sanottuna "Ei helmiä sioille".
8370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jälleen on vakiohäirikkö vauhdissa!!

Äänestä
  • Kyseessä taitaa olla vakiohäirikön vastaisku.

    Äänestä

Milloin te vähä-älyiset suomi24 häiriköt tajuatte, että poliisia vastaan on turha niskuroida,poliisilla on viime kädessä koko valtakunnan turvallisuus.Turhaa on vikinänne, mutta terapiaa kyllä teille.

Äänestä

Eiköhän asia ole ihan päinvastoin. Poliisikunta on harvinaisen lainkuuliaista. Etkö tajua, että se on ainut ammatti Suomessa, jonka tekemisiä seurataan koko ajan mikroskoopin avulla. Jos joku ajaa joskus elämässään ylinopeutta, kävelee joskus elmässään punaisia vastaan, heittää roskan maahan, pysäköi autonsa väärin, niin kukaan ei pidä niitä minään. Vaikka jokainen on lainvastainen teko. Mutta, jos kyseessä onkin poliisi, niin johan lööpit kirkuvat poliisirikoksesta.
Koskaan ei kuitenkaan lööpeissä kirjoiteta opettajarikoksesta, kirvesmiesrikoksesta, sähkömiesrikoksesta, insinööririkokseta jne. Mutta medianhan tietää, että kun lööpissä on sana poliisi, tai Matti Nykänen, niin myynti tuplaantuu.

Äänestä
  • Turha suuttua, suomalainen poliisi vain on rikollinen. Myös poliisi-isäsi on rikollinen.

    Poliisi = Suomen suurin rikollisjärjestö.



    Ps. Uhkaako isääsi rikoksista linnareissu?

    Äänestä

  • älä suutu kirjoitti:

    Turha suuttua, suomalainen poliisi vain on rikollinen. Myös poliisi-isäsi on rikollinen.

    Poliisi = Suomen suurin rikollisjärjestö.



    Ps. Uhkaako isääsi rikoksista linnareissu?

    Näyttää vakiohäirikkö olevan tänään todella vauhdissa.

    Äänestä

  • tänään kirjoitti:

    Näyttää vakiohäirikkö olevan tänään todella vauhdissa.

    Miksi vakiohäirikkö keskustelee itsensä kanssa? En tiedä..

    Äänestä

tajuta kuinka halveksittavasti työssänsä virkavalta monesti käyttätyy. Ei koske kaikkia, mutta jää ihmettelemään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


VeronmaksajaN kirjoitti:

Mikä ihme on mennyt suomalaiseen virkavaltaan; melkeinpä joka viikko saa lukea jonkinasteisesta laittomuudesta tai sopimattomasta käytöksestä liittyen poliiseihin. En enää ihmettele tämän sivun kirjoituksia tai kansalaisten luottamusta poliisia kohtaan.

Seurustelin aikoinaan poliisin kanssa. Hän oli kaikinpuolin kunnollinen, oma elämä kunnossa, hoiti työnsä hyvin etc. etc. Koin hänet jopa niin kunnollisena ja nuhteettomana, että suhteesta tuli mielestäni hieman tylsä. Nyt kuitenkin mietin, että miksi en osannut arvostaa tuota hänen hyvyyttään ja kunnollisuuttaan... Kuljin kai jollain tapaa "läpät silmillä", suututti kun ko. ammattikuntaa haukuttiin, luulin että ko. ammattikunnan edustajat ovat järjestään nuhteettomia elämäntavoiltaan. Puolustin heitä henkeen ja vereen kun joku uskalsi heitä arvostella ja haukkua. Nyt harmittaa...

Mielestäni tähän ongelmaan pitäisi päättäjien ja esimiesten tarttua todella kovalla kädellä, kansalaisten usko ja luottamus tulee palauttaa siihen instanssiin johon meitä kehotetaan luottamaan. On häpeä, että ammattikuntaan jonka järestään kuuluisi koostua lainkuuliaisista viranhaltijoista ja edustaa tällaista, on nykyisin pesiytynyt vaarallisen suuri määrä sellaisia henkilöitä jotka yleensä luokitellaan heidän asiakkaikseen. Turha on odottaa kansalaisten arvostusta jos ei ole sen arvoinen. Lyhyesti sanottuna "Ei helmiä sioille".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu