Nyt ihan vakavasti puhuen.
Hautasin 31,5v elämääni yhteen kuoppaan.
Viisikiloisessa uurnassa.
Minua ei saada uskomaan että hän olisi siellä.
Lutherin uskoisuus vaatii minulta hänen haudalleen kiveen hakattua nimeä.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Tämä ei kuulu tietenkään keskustelupalstojen juoruksi, mutta yksinäisenä leskenä on vaikeaa päättää näinkin yksinkertaisesta asiasta.
Antaa palaa vain moralistit.
Hautasin 31,5v elämääni yhteen kuoppaan.
Viisikiloisessa uurnassa.
Minua ei saada uskomaan että hän olisi siellä.
Lutherin uskoisuus vaatii minulta hänen haudalleen kiveen hakattua nimeä.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Tämä ei kuulu tietenkään keskustelupalstojen juoruksi, mutta yksinäisenä leskenä on vaikeaa päättää näinkin yksinkertaisesta asiasta.
Antaa palaa vain moralistit.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kaikkiin asioihin 'tietää' vastaus, tai uskoa.
En juurikaan mieltäni vaivaa 'ylimaallisilla' aiheilla, mutta omien vanhempieni haudoilla mielessäni juttelen heille, eikä se tunnu edes oudolta.
Omaan kysymykseesi.
Olet oikealla tiellä, vanha moottoripyörä.
Suomalainen vastaa kun ei kysytä.
Henkimaailman ja uskon asioista en pysty todistamaan sitä tai tätä.
Siinä kait syy?
Yhä arvokkaammaksi muuttuu hän.
Puhui kieliä kuin hollannissa syntynyt, (sulatusuuni). arvokkain astioista.
Asuikin Sveitsissä pitkään.
Kielten persiessä.
vaike uskoa tätä syksyä todeksi, toivoisin olevan painajaisunta josta herään kohta.
vaan sinä löydät hänet omasta sydämestäsi ja varmaan monesta muusta paikasta. Siitä, miten ja missä haluat häntä muistaa tai muistella ja millaisen muistomerkin hänen muistokseen rakentaa, minulla ei ole minkäänlaista mielipidettä. Kerron muuten omista, näihin asioihin liittyvistä ajatuksistani:
Lämpimästi ajattelemalla koen olevani missä tahansa lähellä niitä ihmisiä, jotka olen kohdannut elävinä ja rakastanut. Usein tilaisuuden tullen saatan poiketa varsinkin matkoilla hetkeksi kirkkoon levähtämään, silloin sytytän kynttilän/kynttilöitä ja lähetän heitä muistellen lämpimiä ajatuksia "jonnekin". Ennen omaa aikaani eläneiden muisto nousee sitä vastoin mielestäni esille heidän haudoillaan käydessä.
Haudoista huolehdin enemmän traditioita kunnioittaakseni, velvollisuudesta ja muiden ihmisten vuoksi kuin omista henkilökohtaisista tarpeista. Hautausmailla kuljen muuten ihan mielelläni ja nautin niiden rauhasta. Usein siellä herää myös vakavampia ja joskus hartaitakin ajatuksia. Ulkomailla on myös mielenkiintoista nähdä erilaisia tapoja muistaa omia kuolleita läheisiään.
Mitä mieltä olet vanhoista traditioista ja niiden noudattamisesta nykyaikana, esim. pitkästä lesken suruajasta?
Usein kylmyydestä vainajaa kohti.
Riittien puuttumisesta.
Kävin eilen toisen kerran vaimoni haudalla kuolemansa jälkeen.
Ohi kulkiessani.
Ei hän siellä ole, koska hän on henki.
Vituttaa käydä orpona nyyhkimässä kysymässä miks sie kuolit?
Ei hän kuollut, hänen piti vain käydä oppimassa täällä jotain.
Syytä en tiedä...
sellainen mittari hallussa, että voi päätellä kenenkään surun, rakkauden tai kaipuun määrää.
Opetusmatkallako ollaan? Tavallaan kyllä.
Tsemppiä sulle ja rauhaisaa joulun odotusta.
Kenellä olisikaan perusteita ryhtyä neuvomaan?!
Omassa hautaustestamentisani toivon tuhkauksen jälkeen jälkeen jääneen pöläyttävän tuhkani haluamaansa paikkaan.
Todennäköisesti muistolehtoon.
Olen kieltänyt kaiken tyyppisten monumenttien pystytyksen.
Ainoastaan riesa jälkipolville.
Jos vaimo jää minua suremaan niin hän luultavasti laitattaa nimeni johonkin pronssilätkään muiden pöläytettyjen joukkoon.
Eihän siellä ole kuin ruumiin jätökset, vaan sielu on korkeammalla.
Uurna oli painava, pysyy maan alla, vaan omasi sinut näkee ylemmältä tasolta.
Koskahan alatte uskoa, et elämä jatkuu toisessa muodossa? Ei sitä koneistoa kannata surra, vaan iloitkaa et tapaatte toisenne sitten kun aika on.
ihminen jää elämään sydämeen.
Sinänsä hautakiveä ei vaadita enää.
Löytyy myös anonyymien uurnalehto.
onko se uurna Suomen lain mukaan pakko haudata?
Eikö sen voi pitää vaikka olohuoneen ikkunalla?
Halutessaan?
Uurnaa haettaessa kysytään, minne tuhkat sirotellaan tai uurna haudataan. Maahan ripoteltaessa pitäisi olla maanomistajan lupa. Hautausmaiden uurnalehdoissa on tarjolla pieniä hautapaikkoja ja yhteinen sirottelupaikka.
Hämmästyksekseni kuulin, ettei kaikissa hautausmaiden sirottelupaikoissa saa edes olla mukana, kun tuhkaa sirotellaan ja jossain siitä sirottelustakin peritään maksu.
Uurnia voi myös lainata krematoriosta ja sirottelu taitaa olla uurnan hautaamista yleisempää. Muistan nähneeni jossain (ulkomaisessa?) lehdessä askartelumalleja kartonkiuurnan valmistamiseksi.
Paitsi että uurnaa haettaessa ei kysellä mitään.
Lupa sirottaa tuhka jonnekin haetaan hautaustoimiston kautta.
Itse lapsiemme kanssa ajattelimme levittää hänen tuhkansa Kolin mökkitontillemme, mutta vaimon puoleinen suku halusi paikan josssa käydä häntä muistamassa.
Oikeassahan he olivat. Hänen tuhkansa on nyt heidän sukuhaudassaan.
"Pitää vaan hakea lupa hautaustoimiston kautta." Asian voi tietysti sanoa niinkin, että teidän piti hakea lupa ja meiltä kysyttiin. Lopputulos lienee sama.
Me emme käyttäneet/tarvinneet hautaustoimistoa enää tässä vaiheessa. Viimeksi haimme uurnan krematoriosta, missä ennen sen luovuttamista kysyttiin, mihin tuhkat sirotellaan ja virkailija kirjasi tiedon ylös. Siinä kaikki.
Edellisellä kerralla tuhkat siroteltiin sukuhautaan valmiiksi kairattuun reikään. Silloin kappelissa siunaustilaisuuden jälkeen säilytettävänä olleet kukkalaitteet ja tuhkauurna lastattiin ruumisvaunuihin, jotka kärrättiin suntion ja pienen saattojoukon kanssa haudalle. Sirottelimme tuhkan ja asettelimme kukkalaitteet, kaikki muu hoitui viran puolesta.
Mökkitontille sirotteleminen voi olla hankalampi juttu, ainakin jos tontti on pienehkö ja myytäisiin joskus vieraalle.
Yhden kesämökin uudelle omistajalle kerroin, että lipputangon juurelle kukkapenkkiin haudatut kaksi saviruukkua ovat perheen koirien tuhkauurnia.