Mitähän rise

Risen kaavailut ja koko rise pääjohtajineen on tehty naurunalaisiksi vankien toimesta. Hyvä niin! Me heidän alaiset olemme tieneet sen jo pitkään, ettei siellä ole mitään järkeä nähtykään. No onhan pääjohtajalla jo uusi asia päänsä sisällä; ek tuomion alas ajo...no mitenkähän se onnistuu?Hyvä pohjahan sille on lähteä ajamaan, kun risen ja pääjohtajan lellikki ek vanki pakeni sulkavalta, eikä häntä ole vieläkään saatu kiinni. tai miten on viime vuoden aviopari?Hahahahaa syntyykö meidän kovimmalla työnantajan edustajalla mitään järkevää työurallaan?en usko. mutta katsotaan vaan, hänet palkitaan vielä monella mitallilla ja kunniamaininnalla. Meidän oma vvl liittokin vielä joskus kiittelee tuota ukkoa hyvästä yhteistyöstä kun hän jää eläkkeelle tai siirtyy toisiin tehtäviin, tällainen on meidän liittokin. Monin tavoin samanlaisia ukkoja nuo pääjohtaja ja puheenjohtaja, kummallakaan ei ole minkäänlaisia meriittejä. ajatukset ovat syntyneet kuolleena, ainakin heillä.
0262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


keksii seuraavaksi kirjoitti:

Risen kaavailut ja koko rise pääjohtajineen on tehty naurunalaisiksi vankien toimesta. Hyvä niin! Me heidän alaiset olemme tieneet sen jo pitkään, ettei siellä ole mitään järkeä nähtykään. No onhan pääjohtajalla jo uusi asia päänsä sisällä; ek tuomion alas ajo...no mitenkähän se onnistuu?Hyvä pohjahan sille on lähteä ajamaan, kun risen ja pääjohtajan lellikki ek vanki pakeni sulkavalta, eikä häntä ole vieläkään saatu kiinni. tai miten on viime vuoden aviopari?Hahahahaa syntyykö meidän kovimmalla työnantajan edustajalla mitään järkevää työurallaan?en usko. mutta katsotaan vaan, hänet palkitaan vielä monella mitallilla ja kunniamaininnalla. Meidän oma vvl liittokin vielä joskus kiittelee tuota ukkoa hyvästä yhteistyöstä kun hän jää eläkkeelle tai siirtyy toisiin tehtäviin, tällainen on meidän liittokin. Monin tavoin samanlaisia ukkoja nuo pääjohtaja ja puheenjohtaja, kummallakaan ei ole minkäänlaisia meriittejä. ajatukset ovat syntyneet kuolleena, ainakin heillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu