Prisma

On vertailtu hintoja kovasti kun on tiukan rahan aika tulossa ja Prisma on edullisin. Lidlikään ei ole yhtä edullinen ja valikoima on suppeampi. Lidlissä vihannekset on huonompia.
8959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ja Lidlin suuntaan edelleen tukossa, niin eipä siinä paljon vertailuja tehdä!
Hyötyyhän siinä samalla moni putiikki keskustassa, joten ovat kuin kusi sukassa.

Tasapuolista toimintaa Kajaanin kaupungilta?

Äänestä
  • Oletko kuullut, että esimerkiksi sotkamontietä pitkin pääsee radan toiselle puolelle? :p

    Äänestä

  • Siis katu on poikki, niin että monet Lehtikankaan ja sillä suunnalla asuvat asioivat siellä prisman takana olevissa liikkeissä, kun eivät pääse vaivattomasti keskustaan tai edes prismaan.
    Miksi tarkoituksella unohdit kolikon toisen puolen ihan kuin kaikki asuisivat vain keskustassa

    Äänestä

  • tukossa? kirjoitti:

    Oletko kuullut, että esimerkiksi sotkamontietä pitkin pääsee radan toiselle puolelle? :p

    ja polttoainemittarin tykkäävän edestakaisesta ajelusta?
    Entäpä huonojalkaiset eläkeläiset ja muut autottomat?

    Olisi alikululla muutakin käyttöä kuin kauppa-asiat, mutta Prisman johtoa se tuskin kiinnostaa...

    Mielestäsi lisäkulut tarvitaan varmaankin virkistämään alueen polttoaineen myyntiä ja autoliikkeiden toimintaa? Joutavaa aikaahan kyllä meillä kaikilla on, sinullakin, kun osallistut näihin joutavinn jorinoihin.

    Äänestä

  • kilometri- kirjoitti:

    on se nyt niin helevetin rankkaa, jos ei autolla raski ajaan maxiin asti, jos sinne on pakko päästä.

    Äänestä

  • kilometri- kirjoitti:

    ja polttoainemittarin tykkäävän edestakaisesta ajelusta?
    Entäpä huonojalkaiset eläkeläiset ja muut autottomat?

    Olisi alikululla muutakin käyttöä kuin kauppa-asiat, mutta Prisman johtoa se tuskin kiinnostaa...

    Mielestäsi lisäkulut tarvitaan varmaankin virkistämään alueen polttoaineen myyntiä ja autoliikkeiden toimintaa? Joutavaa aikaahan kyllä meillä kaikilla on, sinullakin, kun osallistut näihin joutavinn jorinoihin.

    Hehhehee!

    Muut autottomat? Ei minullakaan ole autoa. :)

    Oma työmatkaanikin pidentyi tuon remontin takia, vaan eipä tuo haittaa. Saahan siinä liikuntoa, kun täytyy koukkia pidemmän kautta.

    Jätä sinäkin auto kotio ja mene kävelemällä, niin ei tarvitse riistäjä-kapitalististi-sialta polttoainetta ostaa. Saatikka sitten uutta autoa. Ja vähenee se sinunkin joutava aika. :D

    Äänestä

vertailuille.

Äänestä

edullisimpia tarjouksia, kun missään muualla, maito on halvempaa....vihanneksia ei sieltä kannata ostaa, lihapakasteet on parasta, mitä olen käynyt sieltä ostamassa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuka lie kirjoitti:

On vertailtu hintoja kovasti kun on tiukan rahan aika tulossa ja Prisma on edullisin. Lidlikään ei ole yhtä edullinen ja valikoima on suppeampi. Lidlissä vihannekset on huonompia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu