Epäily: Kaksi poliisia ostanut seksiä parituksen uhrilta
18.12.2008 19:14, päivitetty 18.12. 19:55
Kahta poliisia epäillään seksin ostamisesta parituksen uhriksi joutuneelta naiselta, kertoi Nelosen uutiset torstaina. Tapaus liittyy syksyllä Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltyyn juttuun, jossa kaksi virolaismiestä sai ehdolliset tuomiot nuoren virolaisnaisen parittamisesta.
Kaksi asiakasta on jo saanut sakkoja parituksen uhrin hyväksikäytöstä. Noin 30 muuta miestä joutuu vastaamaan ensi vuoden puolella oikeudessa syytteeseen seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä tai sen yrityksestä. Nelosen mukaan poliisien osuudesta on valmistumassa erillinen esitutkinta, joka on pian menossa syyteharkintaan.
Nainen myi seksiä Helsingissä viime kesänä. Asiakkaita houkuteltiin internetissä seksipalveluja mainostavan ilmoituksen avulla.
Syyttäjä vaati virolaismiehille ehdottomia tuomiota henkisesti ja fyysisesti lapsenomaisen naisen ihmiskaupasta. Oikeuden mielestä kyse oli kuitenkin parituksesta. Syyttäjä on käräjäoikeuden ratkaisuun tyytymätön, ja juttua puidaan vielä hovioikeudessa.
Seksin ostosta epäiltyjen joukossa oli myös kolmas poliisi. Hän kuitenkin luopui aikeista tavata naista puhuttuaan tämän kanssa puhelimessa. Tutkinnanjohtajana ollut syyttäjä teki päätöksen tutkinnan lopettamisesta hänen osaltaan. Syyttäjät toimivat tutkinnanjohtajina tapauksissa, joissa epäiltyinä on poliiseja.
Paatero: Ei sovi poliisin arvolle
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mielestä seksin osto on erityisen tuomittavaa varsinkin, jos myyjä on alaikäinen tai seksikaupan uhri, eikä se sovi poliisin arvolle. Paatero kertoi näkemyksistään Nelosen uutisten haastattelussa. Poliisiylijohtaja sanoi, että poliisi saattaa tehdä sisäistä ohjeistusta ilmitulleiden tapausten perusteella.
Sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) mielestä poliisin piirissä on syytä keskustella siitä, millainen toiminta kestää eettisen tarkastelun.
-Jos kentällä on asiasta epäselvyyttä, poliisin johdon on syytä antaa ohjeita, Holmlund sanoi STT:lle.
Holmlund kertoi, että hän on jo keskustellut poliisijohdon kanssa tällaisen ohjeistuksen tarpeellisuudesta.
Ministeri ei ota kantaa siihen, voiko poliisi jatkaa tehtävässään, jos hän on saanut tuomion seksin ostamisesta. Jokainen tapaus on katsottava erikseen, se kuuluu jokaisen oikeusturvaan, Holmlund sanoi.
STT

Vastaukset 7
Vanhimmat
Paateron puheita kun tulkitsee.
Poliisi on ihminen siinä kuin muutkin,vapaa-ajalla saa viettää omaa elämää miten haluaa.
13 §
...
Poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei poliisin arvo siitä kärsi.
...
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950493
9 c § (15.7.2005/525)
Poliisimiehen käyttäytyminen
Poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Arvioitaessa poliisimiehen käyttäytymistä otetaan huomioon myös hänen asemansa ja tehtävänsä poliisihallinnossa.
Seksin ostaminenhan ei ole rikos, mutta ihmiskaupan uhrilta- tai parittajan välittämältä ostaminen on kielletty. Oliko tämä mies tietoinen että kyseessä oli ihmiskaupan uhri, se on se kysymys.
Seksiä ovat ostaneet niin poliitikot, lääkärit, opettajat, lakimiehet, tuomarit yms... Ei se ammattia katso.
JA NAITATTAA JOSKUS. SILLOINKIN ON HYVÄ ETTÄ SAA PILLUA.SIT ON TAAS MUKAVAN NUSSAKA OLO SEURAAVAAN KERTAAN.
Miks sä otat kantaa ennenkun edes tiedetään mitä on tapahtunut. Tiedätkös että ennen vanhaan sunlaiset poltti noitia roviolla, koska sivistymättöminä ei osanneet ajatella. Sulla on samaa vikaa, mutta pistetään se lapsuuden piikkiin. Sun äitis pitäis ottaa sulta nettilupa pois...