Ajattelin kysäistä näin loppuvuodelta miten teidän oma syntymäpäivänne vietettiin, oliko juhlat, vai pienessä porukassa, kuten perhepiirissä?
Ainahan pienet kekkerit on aihetta pitää, syntymäpäivät kuitenkin kaikille aivan oman mielen mukaan.
Ainahan pienet kekkerit on aihetta pitää, syntymäpäivät kuitenkin kaikille aivan oman mielen mukaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minulla oli syksyllä tasavuosipäivät, mietin miten niihin suhtautuu sukulaiset, no lasten kanssa oli kyllä sovittu jo miten me sen vietämme.
65v päivänä tulin sanoneeksi useallekin etten enää juhli vuosipäivää, kai se oli mennyt perille. Sisarukseni muistivat kortilla ja soittelemme usein toisillemme, he ymmärsivät tämän minun järjestelyni.
Jos vielä näen 80v syntymäpäivän se juhlitaan vaikka mikä olisi!
Kesällä juhlittiin sateessa....
Olihan ne ihan mukavat kahvittelut, parukkaa oli niin että muovikatokset heilui!
Krillikatoskin oli niin täynnä että piti ne krillaukset tehdä sisällä uunissa, mutta maistui hyvältä. Kahvittelut oli hoidettava sisätiloissa, kyllä se päivä muistetaan kauan.
Tuli kuitenkin vuosijuhla juhlittua, nyt sitten ei meilläkään 10vn juhlita, panostetaan 80siin.
aikoinaan juhlin 50-kymmpistä. Nyt ensivuonna
tulee siitä kuluneeksi pari vuosikymmentä enkä
välivuosia juhlinut. Jokohan pitäisi lentää
Floridaan juhlimaan.
Kyllä paussi välillä on ihan hyväksi, ja sitten komiat juhlat.
Mikä ettei, onhan Florida suomalaisten toinen kotimaa, seillä juhlitaan kaikkea.
Kannatan että pidät rantapartyt!
Suomessa voi saada kunnon kuuron ulkojuhlissa tulihan se tuossa edellisessä esiin.
päiviä juhlin, ne ovat mielestäni suurimmat merkkipaalut ihmisellä.
70v päivänä ihmisiä vaan ilmesty nurkantakaa piilopaikkaani, kakut koristelivat siinä pihalla sitten, mukanaan tuomillaan emmeillä.
Ei niiltä pääse pakoon.
Ihan hyvä jaksotus, olen juhlinut kaikki täydet ja 5set 50 jälkeen ja nyt tuntuu että rauhassakin voi olla, 70 vietettiin Pärnussa lasten perheiden kanssa ja kyllä se oli täydellinen osuma, en meinannut päästä ulos kun hoitoja oli tilattu ja vasta edellisen loppuessa sanoivat seuraavan suunnan.
Olenkin miettinyt että hukkaan taisi se leipominen mennä, samat kasvot samoilla rypyillä aina peilissä, pitäisköhän peili vaihtaa?
Kossu/vichy ja muikkuja hastrattuna ja savustettuna, porukkaa oli koko lammen ympärysmökit ja juhlat kesti koko yön.
Sattuu juhannuksen aikaan.
En erikoisemmin syntymäpäivääni, vuosiani, ole koskaan korostanut.
40-vuotisriemua oli kylliksi, melko pieni oma lapsukainen sylissä. Sen suurempia pitoja ei tarvittu.
50-vuotispäivän merkeissä koko perhe lähti Rhodokselle, ikimuistoiseen maisemaan.
60-vuotispäivää juhlimme Torontossa sukulaispiirin kesken. Kun tieto levisi tarjoilijan kautta, ravintola tarjosi onnittelunaan shampanjaa ja "ilotulituksen" jälkiruoan päällä. Seuraavana päivänä noustiin näköalahissillä huikean korkeaan CN-torniin, jossa huivi silmillä veivät päivänsankarin lasilattian keskelle. UH - muistan sen 300 m kohtisuoraan alla olevan lopun ikääni.
70-vuotispäivä kaksin mökillä. Kukkamekkoisesta jäi kuva kukkien keskellä perennapenkin äärellä.
Juhlat kiihtyvät:
Matkustan 75-vuotismerkkipäivää syntymäseudulle kotiseutujuhliin viettämään. Sinne apartomentos-paikkaan kutsun oman perhekunnan. Tarjoilun sisarusten perhekunnille, serkuille ja ent. koulutovereille järjestää paikkakunnan pitopalvelu.
Kun on päässyt tänne asti, on hyvä syy juhlia !
Kyllä syntymäpäiväjuhlansa hyvin muistaa, minulla on 2 viimeistä videoitu, jos unohtuu niin voi katsella.
Joskus olenkin katsonut kun nuo lasten lapset ovat niin pieniä niissä juhlissä, voi verestää heidän touhujaan.
Enpä tiedä mitä mieltä olen sitten 75v päivistä.
Skannaamme dioista vanhoja muistoja. Isäni 75 v- juhlissa lapset olivat vielä melko nuoria. Onneksi kuvasin serkusparven. Heille tänään lähetin muistoksi kuvat. Uusi aika, uusi tasoskanneri. Negatiiveistakin voi pelastaa mennyttä elämää.