Ystäväni kaivettiin eilen maan poveen Helsingin Hietaniemeen. Ei taiteilijakukkulalle, josta hän oli aina puhunut. Tavalliseen moreeniin.
Ei hänestä saanut taiteilijaa. Kaiken, mitä ystäväni nimitti tekeleikseen, hän teki lähinnä turhautuneisuudesta. Hän halusi olla jotain, ja niin hän yritti härkäpäisesti olla taiteilija. Mutta hän itsekin tiesi sen vain todistelun tarpeeksi.
On muuten aika harvinaista, että ihmisiä lopetetaan. Ystäväni meni murtamaan jalkansa patikkamatkalla. Se oli aika pahan näköinen vamma. Luunkappaleet vain törröttivät jalasta ja iho oli venynyt pinkeäksi. Tietysti hänet haettiin sairaalaan, eikä tilanne näyttänyt niin pahalta. Mutta sitten ne vain tulivat kertomaan, että hänet on parasta lopettaa. Sanoivat, että hän ei itse kumminkaan enää pystyisi hankkimaan omaa ruokaansa eikä selviytyisi Pohjolan kylmässä ilmastossa.
Minusta tuntuu, että ne saivat murtumasta vain tekosyyn. Totta totta, päättäkää hänen kärsimysten täyteinen elämänsä, sehän olisi kaikkien mielestä humaania. Ja sitä paitsi, ystäväni oli kauhea ihminen. Ylemmyydentuntoinen besserwisser. Ahdistunut. Minä, joka tunsin hänet, voin kumminkin valaista hänen persoonaansa paremmin: hänen kaikki tiuskimisensa, se, ettei hän kyennyt antamaan arvoa muiden mielipiteille, juonsi juurensa lähinnä hänen omasta ahdistuksestaan ja riittämättömyyden tunteestaan. Ainoa tapa, jolla hän pystyi purkautumaan, oli tuo kaiken yläpuolelle asettuminen, kommentointi, tietäminen, sarkastinen ja pikkusieluinen kritiikki.
Oli hassua katsoa, miten nukutuslääkäri työnsi neulan hänen kyynärvarteensa ja painoi männän pohjaan; sinertävä neste virtaa suoneen, ystäväni maata retkottaa valkoisella muovialustalla pöydän päällä ja katon monilamppuinen valaisin, eläinlääkärin toimenpidehuone, kaikki pysyy niin liikkumattomana. Hoitajan tohveleissa on saksanpaimenkoiran karvoja. Ystäväni silmät ovat kiinni, luomet luonnottoman kevyen näköisinä.
Pian kone ei enää tavoita pulssia.
Kai hän oli minulle enemmän kuin ystävä. Nahkaremmi irrotetaan onton rinnan ympäriltä. Rakastin häntä niin kuin hän rakasti itseään. Suun ympärillä on huulien välistä valunutta kuolaa. Ei ole huono asia että hän ole huono asia että hän on poissa. Muut voivat huolehtia elämisestä. Tytöt säästyvät kiusallisilta tilanteilta. Sukuakaan ei varmaan kutsuta lopetetun paran hautajaisiin. Hän pääsee paikkaan josta näkee hiilivoimalalle lahden yli. Kai joku soittaa kelloja hänenkin muistolleen, vaikka se muisto voisi olla kirkkaampikin, ainakin hän olisi tahtonut. Ja juuri siksi se ei ole. Taiteilijakukkulalla oli täyttä.
Ei hänestä saanut taiteilijaa. Kaiken, mitä ystäväni nimitti tekeleikseen, hän teki lähinnä turhautuneisuudesta. Hän halusi olla jotain, ja niin hän yritti härkäpäisesti olla taiteilija. Mutta hän itsekin tiesi sen vain todistelun tarpeeksi.
On muuten aika harvinaista, että ihmisiä lopetetaan. Ystäväni meni murtamaan jalkansa patikkamatkalla. Se oli aika pahan näköinen vamma. Luunkappaleet vain törröttivät jalasta ja iho oli venynyt pinkeäksi. Tietysti hänet haettiin sairaalaan, eikä tilanne näyttänyt niin pahalta. Mutta sitten ne vain tulivat kertomaan, että hänet on parasta lopettaa. Sanoivat, että hän ei itse kumminkaan enää pystyisi hankkimaan omaa ruokaansa eikä selviytyisi Pohjolan kylmässä ilmastossa.
Minusta tuntuu, että ne saivat murtumasta vain tekosyyn. Totta totta, päättäkää hänen kärsimysten täyteinen elämänsä, sehän olisi kaikkien mielestä humaania. Ja sitä paitsi, ystäväni oli kauhea ihminen. Ylemmyydentuntoinen besserwisser. Ahdistunut. Minä, joka tunsin hänet, voin kumminkin valaista hänen persoonaansa paremmin: hänen kaikki tiuskimisensa, se, ettei hän kyennyt antamaan arvoa muiden mielipiteille, juonsi juurensa lähinnä hänen omasta ahdistuksestaan ja riittämättömyyden tunteestaan. Ainoa tapa, jolla hän pystyi purkautumaan, oli tuo kaiken yläpuolelle asettuminen, kommentointi, tietäminen, sarkastinen ja pikkusieluinen kritiikki.
Oli hassua katsoa, miten nukutuslääkäri työnsi neulan hänen kyynärvarteensa ja painoi männän pohjaan; sinertävä neste virtaa suoneen, ystäväni maata retkottaa valkoisella muovialustalla pöydän päällä ja katon monilamppuinen valaisin, eläinlääkärin toimenpidehuone, kaikki pysyy niin liikkumattomana. Hoitajan tohveleissa on saksanpaimenkoiran karvoja. Ystäväni silmät ovat kiinni, luomet luonnottoman kevyen näköisinä.
Pian kone ei enää tavoita pulssia.
Kai hän oli minulle enemmän kuin ystävä. Nahkaremmi irrotetaan onton rinnan ympäriltä. Rakastin häntä niin kuin hän rakasti itseään. Suun ympärillä on huulien välistä valunutta kuolaa. Ei ole huono asia että hän ole huono asia että hän on poissa. Muut voivat huolehtia elämisestä. Tytöt säästyvät kiusallisilta tilanteilta. Sukuakaan ei varmaan kutsuta lopetetun paran hautajaisiin. Hän pääsee paikkaan josta näkee hiilivoimalalle lahden yli. Kai joku soittaa kelloja hänenkin muistolleen, vaikka se muisto voisi olla kirkkaampikin, ainakin hän olisi tahtonut. Ja juuri siksi se ei ole. Taiteilijakukkulalla oli täyttä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olen tämän edessä täysin kykenemätön minkäänlainseen objektiiviseen tarkasteluun - olen tyrmistynyt. Olo on hiukan samanlainen, kuin luettuani Dostojevskin Kirjoituksia kellarista. Minä rakastan-vihaan tätä. Etenkin vihaan.
Etenkin vihaan.
Luettuani Kirjoitukset teki mieli virkkoa, että: "painu sinä Dostojevski vittuun!"
A little too close to home that one.
Kuten tämäkin.
Kiitoksia kommentista.
Jäin vain miettimään, että mikä sinut oikein tyrmistytti. Minulla ei tuo enklanti kauhean vahva alue.
Lue Dostojevskin Karamazovin Veljekset ja kerro sitten miltä tuntuu. Oikeastaan luettuasi Burroughsin Alastoman Lounaan voit jakaa kanssamme käsityksen siitä, kuinka brutaali elitisti kirjallisuudelle niin rakas William S. oli.
Olen yliherkkä nykyään sanoille lopettaa ja eläinlääkäri. Pienen viattoman eläimen sijasta sinne eläinlääkärille veisinkin mieluusti turhan ja typerän ihmisen, esim. itseni.
Eli hyvin keksitty.
Jos ei lasketa, että aihe vituttaa, niin sitten en valita mistään eli toisin sanoen en osaa/jaksa sanoa oikein muuta.
Tiedän, nämä kommentointini ovat yhtä tyhjän kanssa.
Kiitos huomiostasi sinulle myös, Che.
kirjoituksen tyylistä pidin paljon, ytimekästä ja johdonmukaista.
Hieman kyllä petyin kun ikuiseen uneen nukutettu olikin koira, luulin jo että kertomus on makaaberi kertomus kuvitteellisesta (tulevaisuuden) yhteiskunnasta jossa liikakansoitusta on alettu rajoittamaan nukuttamalla ihmisiä, jotka eivät yksin tule toimeen.
Tänk juu foor joor komment.
Tämä oli makaaberi kaikin muin tavoin.
Jättäisit pois turhanpäiväisen tekotaiteellisuuden ja muun roskan.
Selvennä.
Tekotaiteellisuuteen lasketaan huonot (ja kornit) kielikuvat, epätoivoiset yritykset tavoitella realismia. Samoin jättäisin aikamuodoilla kikkailemisen sikseeen, sillä se ei todellisuudessa toimi kovinkaan laadukkana tehokeinona.
Kiitoksia.
Pidän silti enemmän zieberläisestä kritisointitekniikasta, hän osoittaa esimerkkien kautta kielen toimimattomuuden. Joten saako sitä pyytää myös annalta?
Ja myönnän sivistymättömyyteni. Mihin nuo otsikointisi oikein viittaavaat, kun niitä suosit?
Etenen viestissäni nyt epäloogisessa järjestyksessä, mutta oletettavasti pysytte mukana.
Otsikointini viittavaat ennen kaikkea suureen mielikuvituksen puutteeseen, naiiviuteen ja perustelemattomuuteen. Olen addiktoitunut kaupalliseen folkieen, rouva Joan Baeziin, ja hänen erääseen entiseen rakastajaansa. Tästä siis kaikki otsikoiden nimet, jotka eivät ole lainkaan relevantteja.
"Se oli aika pahan näköinen vamma. Luunkappaleet vain törröttivät jalasta ja iho oli venynyt pinkeäksi." Edellisellä pyritään tietynlaiseen iljettävään realismiin, vaikka taas muuten näen tekstissäsi absurdeja vivahteita. Aikamuodoilla leikkimistä on käsittääkseni seuraava: "Oli hassua katsoa, miten nukutuslääkäri työnsi neulan hänen kyynärvarteensa ja painoi männän pohjaan; sinertävä neste virtaa suoneen, ystäväni maata retkottaa valkoisella muovialustalla pöydän päällä ja katon monilamppuinen valaisin, eläinlääkärin toimenpidehuone, kaikki pysyy niin liikkumattomana. Hoitajan tohveleissa on saksanpaimenkoiran karvoja. Ystäväni silmät ovat kiinni, luomet luonnottoman kevyen näköisinä.
Pian kone ei enää tavoita pulssia. " En tietenkään voi valittaa tempusten vääränlaisesta käytöstä, mutta sen verran kuin olen opiskellut suomen kirjakieltä ja omaa ilmaisua, voisin sanoa etten itse menettelisi näin.
Vai Baezia ne olivat... Ei valitettavasti kuulu minun kokemuspiiriini.
Tulee kysyneeksi, oletko itse asiassa opiskellut laajemminkin "suomen kirjakieltä ja omaa ilmaisua"?
No, kiitoksia joka tapauksessa. Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.
Baezia (Dylania ja traditionaalisia kappaleita) ne ovat.
Riippuu paljon siitä kuinka "laaja" määritellään. Sanotaanko nyt näin, että tunnen Yhdysvaltojen 60-luvun alun vastakulttuurin paremmin kuin suomen kirjakielen ja oman ilmaisun.
Katselin tuolla tuoreemmassa päässä, että Chapeaulla oli aika mielekkäitä jn miellyttäviä kommentteja toisten teksteihin, joten päätin vilkaista, onko kyseinen henkilö kirjoittanut itsekin tänne jotain. En pettynyt. Ja oih ja voih miten mielekästä ja miellyttävää palautetta hän itse on saanut! Ihan tässä tippa herahtaa linssiin, kun netistä löytää näinkin älykkään oloista keskustelua. Oma osallistuminen tässä vain epäilyttää, josko vedän tasokkaan keskustelun lokaan. Halusin kuitenkin sanoa, että... jatkakaa hyvää työtä kaikki!
Kiitos kommentistanne, Lukutaitoinen. Mietin, olettko tuottavassa mielessä myös kirjoitustaitoinen, oletteko julkaissut jotakin jossakin?
Hups, minut on huomattu! =)
Öh, olenko julkaissut mitään... Ei, en oikeastaan. Ei kummempia meriittejä. Olin minä joku vuosi Hämeen taidetoimikunnan jonkun kuukauden runoilija. Runoni pääsi niiden nettisivuille, mutta niin pääsi monien muidenkin. Vähän rahaa siitä kyllä sai.
En tiedä, olenko luovasti kirjoitustaitoinen. En oikeastaan ole edes niin luovasti lukutaitoinen kuin haluaisin. Siis mitä tulee merkityksiin merkkejen takana. Kyllä minä jo ne merkit suunnilleen osaan tavata ;).
Vai oikein taidetoimikunta... Kas kas. Hienoa!
Tavaaminenkin on yliarvostettua.