Meillä on 3 vuotias labradorinnoutaja,kultainennoutaja,collie,
ajokoirasekoitus uros. Se oli meillä aluksi kaksi vuotta, jonka jälkeen annoimme sen uuteen kotiin, jossa vietti vuoden jonka jälkeen tuli takaisin. Ennen uuteen kotiin laittamista se oli erittäin kiltti kaikille koirille lenkillä eikä rähissy toisille koirille. Nyt se rähisee tultuaan takaisin kotiin. Siellä missä se vietti vuoden, se oli alkanu rähisemään toisille uroksille ja se näyttäisi vihaavan kultaisianoutajia aika paljon. Kysymys kuuluukin: Mitä pitäisi tehdä että rähinä loppuu? Pallit pois vai onko jotakin koulutustapaa tälläseen?
ajokoirasekoitus uros. Se oli meillä aluksi kaksi vuotta, jonka jälkeen annoimme sen uuteen kotiin, jossa vietti vuoden jonka jälkeen tuli takaisin. Ennen uuteen kotiin laittamista se oli erittäin kiltti kaikille koirille lenkillä eikä rähissy toisille koirille. Nyt se rähisee tultuaan takaisin kotiin. Siellä missä se vietti vuoden, se oli alkanu rähisemään toisille uroksille ja se näyttäisi vihaavan kultaisianoutajia aika paljon. Kysymys kuuluukin: Mitä pitäisi tehdä että rähinä loppuu? Pallit pois vai onko jotakin koulutustapaa tälläseen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ihan aluksi pyrkisin etsimään syyn sille, miten tuo rähinöintikäytös on muodostunut. Labbis on hyvin pehmeä koira ja muistaa ikävät asiat pitkään. Onko kenties aiemmassa kodissa asustelun aikana koira saanut kunnolla selkään vieraalta koiralta?
Sukukalleuksien takavarikoiminen ei ole mikään ratkaisu ongelmaan. Saattaahan se hieman tilannetta lievittää, mutta ei muuta koiran toimintamallia. Normaalisti rähisijöiden kanssa aletaan harjoittelemaan vahvaa kontaktia ja vahvistetaan ärsykkeen (=vieras koira) läsnäollessa jotain ihan muita toimintoja: rauhoittuminen, seuraaminen, katsekontakti. Lopulta vieras koira ei käynnistäkään koirassa pelonsekaista rähinöintiä vaan tuo korvautuu rauhoittumisella. Usein puhutaan ns. vastaehdollistumisesta. Kirjallisuudesta löytyy lisätietoa.
Mulla on omakohtaista kokemusta kuonopannasta, ja olen todennut sen äärimmäisen hyväksi koulutusvälineeksi vetämiseen sekä uhitteluun toisille koirille. Kun toinen koira tulee vastaan, koiran pää saadaan käännettyä ihmistä kohti jolloin sille voidaan sanoa vaikka ohi, tässä, vierelle ym. ja palkitaan namein ja kehuin paljon. Tämä on rauhoittava signaali toiselle koiralle; toinen kääntää pään pois katsekontaktista jolloin toinen taas tulkitsee sen rauhoitteluksi, vaikka meillä on osittain näppimme pelissä ;)
Kannattaa myös lukea DR. Roger Mugford:in kirjoja. Niistä on ollut paljon iloa koiran kanssa puuhailuun. Ja kuonopannasta vielä; ihmiset luulevat sen olevan kiduttamista tai kiusaamista, mutta sitä se ei ole. Se ei myöskään hoida kuonokopan virkaa, sillä koira kykenee tekemään suunsa kanssa melkeinpä mitä tahansa.
leikkuuttaisi pallit pois! Minun koirani rähisee melkein kaikille uroskoirille. Siltä leikattin pallit pois, tosin ihan terveydellisistä syistä. Rähisee edelleen ja mielestäni vielä enemmän. Koira on 5 vuotta vanha. ELL oli sitä mieltä, että rähiseminen on totuttu tapa eikä häviä pallien poistolla. Eikä todellakaan hävinnyt ainakaan minun koiraltani. Olen vuosien varrella yrittänyt vaikka mitä, mikään ei auta. Ei namipalatkaan. Vaikka olisi kuinka herkkua, koira ei kiinnitä siihen mitään huomiota silloin kun toinen uroskoira on näkyvissä. Olenkin luovuttanut ja kierrämme kaukaa uroskoirat, mikäli mahdollista. Onneksi koirani on aika pienikokoinen (n.10 kg), pystyn hallitsemaan rähinätilanteessa. Se vain on niin noloa.
Miten ihmeessä nyt kastrointi jotenkin maagisesti opettaisi koiralle ei-toivotun käytösmallin tilalle jonkin isäntää miellyttävän käytösmallin? Ei mitenkään. Yleinen harhaluulo silti.. Kyseessä on opittu käytös aivan kuten eläinlääkärinne totesikin. Tietenkin hormonituotannon pysähtyminen hillitsee mm. reviiriviettiä ja saattaa tätä kautta joskus jopa hieman hillitä rähinää (=korottaa ärsykekynnystä) mutta varsinaista ongelmaa se ei korjaa.
Nuo namipalat nyt on vähän sellainen kyseenalainen keino, jota paljon käytetään. Tehoaa jos on tehotakseen, usein ei. Ei ainakaan aikuisella koiralla. Pelkkää ongelman peittelyä. Samoin puskaanjuoksut ja pakenemiset. Antaa vain toisellekin signaalin että jotain omituista noissa on kun tollee tekee.
Tehokkain tapa on mennä päättäväisesti suoraan kohti, tehdä koiralle selväksi mikä on sallittua ja mikä ei. Lyhyt remmi ja selkeä terävä käsky "EI". Tarvittaessa huutaa pää punaisena perkeleitä, välittämättä tippaakaan ohikulkijoista että mitä ne ajattelee. Mutta ohi mennään maksoi mitä maksoi.
Jos koira huomaa, ja se huomaa vaikket huomaisi sen huomanneen, että kattelet ympärillesi että näkikö kukaan, kuuliko kukaan, ja mitä ne musta nyt ajattelee, niin takuuvarmasti se käyttää sitä hyväkseen. Koiran maailman napa on Hän Itse, jollei sitä tee selväksi että näin ei ole.
Kun teet jatkuvasti ja poikkeuksetta näin kuvatulla tavalla sekä teet sitä riittävän pitkään ja lipsumatta, niin ennenpitkää sinulla on koira joka uskoo kuiskaustasikin.
Onnea matkaan ja älkää suotta nolostelko vaikka joutuisittekin huutamaan. Ette silti ole huonoja omistajia.
"Nuo namipalat nyt on vähän sellainen kyseenalainen keino, jota paljon käytetään. Tehoaa jos on tehotakseen, usein ei. Ei ainakaan aikuisella koiralla. Pelkkää ongelman peittelyä."
Voi voi voih... Oletko koskaan hyvä ihminen kuullut positiivisesta vahvisteesta? Kyse on vastaehdollistumisesta kuten ylempänä mainitsinkin. Vieraan koiran läsnäolon laukaisema pelonsekainen rähinöinti korvataan uudella käytöksellä. Seuraaminen, katsekontakti, rauhoittuminen.. Tämän käytöksen vahvistamiseksi tarvitaan vahviste: namipala. Kyse ei siis todellakaan ole mistään ongelman pakenemisesta vaan vastaehdollistamisesta. Lopulta nameja ei tarvita vaan koira rauhoittuu ja ottaa kontaktin "itsestään" nähdessään vieraan koiran.
"Samoin puskaanjuoksut ja pakenemiset. Antaa vain toisellekin signaalin että jotain omituista noissa on kun tollee tekee."
No puskaanjuoksut ja pakenemiset tavallaa on ongelman peittelyä.. Mutta kaartaen lähestyminen, selän/kyljen kääntäminen ja poispäin kulkeminen ovat vahvimpia rauhoittavia signaaleja joita koirat käyttävät. Eli tämä paikalta poistuminen ei todellakaan provosoi vierasta koiraa, päinvastoin.
"Lyhyt remmi ja selkeä terävä käsky "EI". Tarvittaessa huutaa pää punaisena perkeleitä, välittämättä tippaakaan ohikulkijoista että mitä ne ajattelee. Mutta ohi mennään maksoi mitä maksoi."
Voithan toki epävarman koiran epävarmuutta ruokkia vielä yhdistämällä rankaisun siihen lähestyvään koiraan. Ehkä riittävän monen rankaisukerran jälkeen koirasi passivoituu niin täysin, ettei se enää edes rähise.
Itse kuitenkin lähtisin lääkitsemään itse sairautta. En pelkkää vaivaa joka sairaudesta seuraa.
Kyllä, kyllä olen kuullut positiivisesta vahvistamisesta, ja olen samaa mieltä kanssasi siitä, kuten kirjoitinkin että "tehoaa jos on tehotakseen". Vaan aikuisella koiralla on tästä jo tullut pelkkä tapa, josta ei välttämättä päästä niin helposti eroon. Jos koira on nameille perso, niin homma voi onnistua. Eikä siinä mitään, hyvä jos tehoaa, erittäin hyvä. Ellei ole, niin sepä muodostaakin sen ongelman; mistä vahviste? Silloin otetaan se vahviste siitä mistä se on saatavilla, eli tekemällä ensin selväksi pelisäännöt, oletetaan niiden toteutuvan, ja toteutuessa kehutaan, ellei toteudu niin silloin otetaan negatiivinen vahviste. Eli tarvittaessa karjaistaan ne perkeleet. Ja ohi mennään vaikka se olisi viimeinen ohitus-periaatteella.
Mutta hyvä että olit edes osittain samaa mieltä kanssani noista puskiin piiloutumisista. Ne todella ovat ongelmien pakenemista, peittelyä ja toisen(vastaantulijan) vastuulle siirtämistä. Olen kuitenkin eri mieltä siitä onko paikalta poistuminen viisasta, koiralla on kuitenkin saalistajan vietti, ja se tulkitsee pakenijan saaliiksi ja siksi tämä räyhääminen vain yltyy ja pahenee. Perään kun olisi päästävä hinnalla millä hyvänsä. Kun näitä tällaisia tulee jatkuvasti eteen, se pelkästään vaikeuttaa toisten opiskelua oikean ohituksen suorittamisessa. Eli omat ongelmat sysätään naapurin vastuulle sen sijaan että kukin kantaisi oman vastuunsa koiran opettamisesta.
Ja viimeksi: epävarmuus ei ole sairaus, jos se olisi niin elukkalekuri olisi oikea instanssi hoitamaan ongelma pois päiväjärjestysksestä. Pilleriä napaan vaan ja ongelma poissa.
Ja remmirähjäys ei ole epävarmuuden seuraus, vaikka toki voi olla kyse myös siitä. Usein kyse on myös liian isosta egosta, opitusta "kivasta" tavasta, isännän/emännän puolustamisesta oletettua uhkaa vastaan, tmv.
Ja joka tapauksessa, johtui mistä hyvänsä, niin tämä tapa pitää kitkeä pois. Hyvällä tai pahalla. Ei se koirallekaan hyväksi ole jos isäntä/emäntä joutuvat jatkuvasti elämään helvetillisessä stressissä mitä tuo meidän rekkumme nyt seuraavaksi keksiikään pieneen päähänsä. Ja mikäli räyhääminen johtuu mainitsemastasi epävarmuudesta, niin sitä suuremmalla syyllä tavasta on päästävä eroon, sillä yhtälailla koira kärsii siitä epävarmuuden tuomasta stressistä.
Viestini tarkoitus ei ollut mollata vastaehdollistus-teoriaasi, vaan antaa toinen, käytännönläheinen näkökulma asiaan.
Selvä. Ymmärsin kai sitten viestisi liian kärjistetysti.
"Olen kuitenkin eri mieltä siitä onko paikalta poistuminen viisasta, koiralla on kuitenkin saalistajan vietti, ja se tulkitsee pakenijan saaliiksi ja siksi tämä räyhääminen vain yltyy ja pahenee. Perään kun olisi päästävä hinnalla millä hyvänsä."
Ei se minustakaan niin viisasta ole. Sillä se ei varsinaista ongelmaa ratkaise. Toki se on viisaampaa kuin kävellä muina miehinä räyhäävän koiransa kanssa toisen ohi ja samalla räyhäyksellään provosoida toista. Ymmärrän siis kyllä näitä "kiertäjiä".
Joka tapauksessa tuo kiertäminen/poistuminen/pakeneminen on sille toiselle osapuolelle rauhoittava signaali. Eri asia sitten miten oma koira sen tulkitsee. Mutta tuo ei ainakaan toista osapuolta provosoi.
"Ja viimeksi: epävarmuus ei ole sairaus..."
Ei niin. Kyseessä oli vain analogia jota usein toistan tällä palstalla. Liian monessa koiraongelmassa pyritään vain hoitamaan sitä näkyvää ongelmaa eikä sen perimmäistä syytä. Esim. haukkuvalle koiralle laitetaan haukunestopanta vaikka viisaampaa olisi poistaa syy haukkumiseen. Ymmärsit varmaan mitä tarkoitin.
Ne namipalat ei välttämättä ole kyseenalainen keino,kunhan muistetaan,että kokonaisuutta pitää hoitaa,ei pelkkää pintaa ;)
Elikäs,pitää miettiä,miksi koira rähjää.Suurimmat syyt on,että sitä ei ole opetettu kunnon ohituksiin,ja/tai suhde on pielessä.
Eli sitä suhdetta pitää lähtee hoitamaan.Kun se myös alkaa olla kunnossa,niin monesti sopivat namipalatkin alkaa maistua.Koska,mitä parempi suhde,sen rauhallisesmpi ja keskittyneempi koira.Riittävän kiihtyneelle koiralle kun ei ruoka maistu.Myöskin kun koira alkaa rauhoittumaan,niin sille opetetaan uusi malli ohittaa.Eli siis opetetaan.KAIKEN alku ja juuri on kuitenkin mielestäni aina omistajan auktoriteeetti ja oikea johtajan käytös.Johtaja ei koskaan hermostu,ei huuda ei karju,vaan rauhallisesti,mutta päättäväisesti toimii,jolloin myös koiran luotto omistajaan nousee.Aivan kuin koiralauman "koirajohtaja,jolla on hyvä koirankieli.Se pitää paikkansa nimenomaan rauhallisella ja määrätietoisella käyttäytymisellä,ja KÄYTTÄÄ paljon rauhoittavia eleitä ;)
Jos on kyseessä vahvaluontoinen,taistelutahtoinen ja ehkä vielä dominanssiakin omaava koira (tietynlaiset rodut,esim.omani),niin niiden kanssa on erittäin tärkeää olla rauhallinen.Kiljuminen ja huutaminen,on samaa kuin pistäisi pökköä pessään ja ilmoittaisi koiralle,että nyt alkaa tapahtua ja lujaa,narunpääkin on hommassa innolla mukana...
Sama juttu,jos rupeaa intopiukalla väkisin yrittää raahata koiraa,niin hyvinkin taisteluhaluinen koira saattaapi herkästi vastata siihen vielä kovemmalla volyymillä.Eikä siinä mitään,jos on kyseessä pikkukoira.Mutta entäs sitten,kun narunpäässä onkin jo useita kymmeniä kiloja elopainoa,vaikka enemmän kuin yli puolenvälin sataa...Voipi tulla melkoinen matsi...
Remminkäyttö on myös tärkeää,sitä EI kannata vetää tiukaksi.Lyhyeksi kyllä,että hallitsee koiran,mutta sekin on hyvä tehdä jo ennakkoon,ettei koira ota sitä signaaliksi skarpata toisen lähestyessä.
Myöskään en näe huonoa siinä,että jos mahdollista,ainakin alussa,ei kulje päin toista,vaan hieman kaartaa ulospäin.Ihan niinkuin tekee vaikka vahvaluontoiset koirat,jotka ei halua konflikteja keskenään,tai koirat,jotka käyttää voimakkaasti rauhoittavia signaaleita ;)Eikä se tarkoita mitään puskiin menoa,vaan luontevaa ohitukseen pyrkimistä,mutta koiramaisesti.
Mutta kuten sanoin.Kaiken ydin on se kokonaisvaltaisuus,jolloin se pelkkä pieni kieltosanakin (tarvittaessa) alkaa toimimaan.Ihan niinkuin kuin kaikki muukin,minkä koiralle haluaa opettaa.
Mutta mikä tärkeintä, rauhallisella ja määrätietoisella käyttäytymisellä kontaktin haku koiraan kaikenkaikkiaan.
Ja ohituksissa omistajan pitää viestittää koiralle,ettei tilanteessa ole mitään merkillistä,ja omistaja pystyy sen klaaraamaan.Jos alkaa oma verenpaine nousta,niin se puhuu ihan muuta kieltä koiralle kuin se,että omistajaja hallitsisi tilanteen ;)
Nyt jälkeenpäin tuota omaa viestiäni lukiessani huomaan että tiivistin asioita liikaa(laiskuutta?), ja ehkä korostin liikaakin joitakin asioita. Mutta tämä molossin kokonaisuus-kirjoitus on hyvin lavennettu omista ajatuksistani.
Vähän oli huonosti ittelläni painotettu sitä että kun koira ei usko EI-sanaa niin karju perkeleitä(monikossa). Nimittäin yhden, korkeintaan kahden sellaisen otuksen nimen lausumisen pitäisi kyllä viimeistään riittää. Ja tärkeintä on se että miten sen lausuu(lyhyt terävä ja kovaääninen), ja eikä silti menetä malttiansa.
Tarkoituksena oli kuitenkin siinä kohdassa korostaa lähinnä sitä että koira ei todellakaan hajoa siitä että lausuu sille totuuden sanat, välittämättä siitä mitä muut kuulolla olevat ihmiset ajattelevat.
Aikaa ja vaivaahan kodinvaihtajakoirat vaativat, sillä mahdollisesti opituista huonoista tavoista on todella vaikea päästä eroon. Erityisesti jos kyseessä on, kuten sanoit, itsepäinen vasikan tai elefantinpoikasta kooltaan vastaava koirarotu.
koira pelkää toisia koiria ja joko lähtee kaartamaan vastaantulijat kaukaa tai haukkuu ja hyppii kohti, mutta kun toinen koira katsoo kohti, niin pakenee. kun namipalan kanssa yritän saada kontaktin pysymään koirassani, että vastaantulijat ehtii ohi, niin vastaantulijat tuleekin luokse.
ja kun osa koirista on uusia ja pelottavia ja osaan on vuoden mittaan tutustuttu ja ehkä jo nuuskittu.
onko se namipala edelleen SE paras juttu?
itse myös huomaan joskus vaihtavani suuntaa ja koira HUOMAA sen. ja hävettää se louskotus. koirani siis pelkää koiria, muttei sitten oikeastaan muita, ihmisten se olettaa olevan kaikkien ystäviään.