Intuitio ja selvänäkö

INFJ

Mikä on mielestänne intuition osuus selvänäkökyvyssä ja muissa ns. yliluonnollisissa kyvyissä? Ovatko ne loppujen lopuksi sama asia niin, että mitään varsinaista yliluonnollista kykyä ei olekaan, on vain vahva intuitio? Vai onko intuitio yliluonnollista? Entä menikö tämä sanaleikiksi, heh mitä?

Jungin typologiassa on eräs persoonatyyppi, piirrekombinaatio Counselor Idealist (INFJ), joka määritellään mm. erittäin vahvasti intuitiiviseksi ja jopa selvänäköiseksi ihmiseksi. Kuvauksessa kerrotaan tällä ihmistyypillä olevan usein ESP-kykyjä. Testin mukaan kuulun tähän ryhmään ja profiilini intuitio-osuus on 62 %. Olenkin aina ihmetellyt miltä planeetalta oikein olen tänne tippunut.

Itse miellän intuition ja selvänäön yhdeksi ja samaksi asiaksi. Molemmat ovat elämääni. Mitä luulette, kuinkahan kauan vielä menee, ennen kuin ollaan valmiita hyväksymään, että ns. yliaistilliset kyvyt ovatkin luonnollisia ihmisen kykyjä? Tuntuu uskomattomalta, että vaikka tiede on edennyt niin pitkälle kuin nyt on, niin edelleenkin ihmisen aisteista tunnustetaan vain ne samat viisi kuin ennenkin. Vaikka näyttöä muusta on jo pitkältä ajalta.

12

2376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Markku.S

      Olet oikeilla jäjillä siis intuitio on yhtä kuin selvänäkö.Oikeastaan pitäisi puhua vain intuitiivistä kyvyistä jotka on jokaisella ihmisellä toisilla vaan uinuvina.Nämä intuitiiviset kyvyt tulee pintaan kun kiinnostuu asiasta joka on ihmisen sielunsuunnitelmassa.Nämä paranormaalit kyvyt tulee joko perimänä tai jos on suotuisa inkarnaatiotausta niin muilta avaruuden tasoilta.
      Tiede laahaa aina perässä eikä tahdo olla ns.mittareita joilla voisi todentaa kyvyt helposti,nykyään on menossa eipäs-juupas kausi.Tässä näin alkuun,kysyäkkin saa

      • mielipide:

        //Mitä luulette, kuinkahan kauan vielä menee, ennen kuin ollaan valmiita hyväksymään, että ns. yliaistilliset kyvyt ovatkin luonnollisia ihmisen kykyjä?//

        Heti uskon, kun ihmiset ( varsinkin tällaisina taloudellisina kriisiaikoina ) alkavat selvänähdä lottonumeroita enemmän kuin tilastollinen todennäköisyys sallii.

      • Markku.S
        mielipide: kirjoitti:

        Luuletko etten ole yrittänyt niitä lottonumeroita vaan kun se ei toimi niin,elikkä siihen tarvitaan todellista näkemiskykyä ja luulen ettei semmoisia ihmisiä vielä ole.
        Intuitiivisellä näkökyvyllä näkee kyllä muita asioita kuten solutason tietojen lukeminen esim.ihmisten tai eläinten vaivat ja sairaudet.
        Jotkut näkevät ihmisten kohtaloita osa taas kadonneita,nämä kyvyt eivät ole ihmisellä vielä kovin hyvät johtuen nuoresta sieluiästä.
        Tiedän että vastakkainasettelua tarvitaan muutenhan olisimme kaikki ns.hörhöjä.

      • sairaudet kehiin simasuu
        Markku.S kirjoitti:

        Kerrohan mikä sairaus minulla on, "selvänäe" se plis hei.

        Ja kerro ihmeessä oma sairautesi meille.Ilman "kykyjä"kin, näen että se sijaitsee korviesi välissä.Tiedä häntä vaikka siellä olisi vain musta aukko joka imee kaiken skeidan sisäänsä päästämättä auringonvaloakaan karkuun.

        "kyvyistä" puhuvat wannabenoitatytöt jotka ovat iältään 15-30 ja henkiseltä iältään noin 12v.

        He seuraavat jotain vitun amerikkalaista avaruusteinisarjaa ja omaksuvat sieltä elämän joka täyttää tyhjiön heidän sielussaan.Hienoa, sitten meillä onkin netti täynnä kaikenmaailman noitia ja "tietäjiä" joilla on mukamas jotain vitun "kykyjä".

        Tehkää jotain konkreettista niin pukeudun kaapuun ja levitoin sitten minäkin.
        TODISTAKAA SE NOITUUTENNE SITTEN KERTAHEITOLLA ILMAN SELITYKSIÄ SIITÄ MITEN KAMALA NEGATIIVINEN ENERGIA ESTÄÄ TEITÄ SIIRTÄMÄSTÄ KELLON VIISAREITA ENERGIALLANNE!

        Eikö se olisi kannattavampaa kuin jaaritella "kyvyistä" tällä paskapalstalla?

        Eikö siitä kävisi yksinkertaisen selväksi se että on todella olemassa jokin muukin voima kuin hauis joka nostaa rautaa maasta?

        Mutta ei, vittu, kamala energia estää tekemästä niin, tai kuu ei ole oikeassa asennossa, tai paha loitsija afrikasta on sadetanssinut jonkun tinttarellahautausmaan päällä ja se estää kaiken "kyvyn" esilletulon.

        jepjep.

        hankkikaa nyt jo elämä saatana

      • Markku.S
        sairaudet kehiin simasuu kirjoitti:

        Tuon vuodatuksesi jälkeen ei muilla lukijoilla jääne epäselväksi kenellä ns.viiraa.
        Kaikesta huolimatta toivotan Hauskaa Joulua.

      • Markku.S kirjoitti:

        Kun arvostelemasi kirjoittajan viestistä suodatetaan pois sen "nykyaikainen" esitystapa, niin se on täyttä asiaa.

        Intuition ja selvänäkemisen pitäminen samana tai lähes samana ilmiönä on paha sekaannus. Valitettavasti sellainen ajattelu on täällä kovin yleistä. Aito selvänäkeminen edellyttää _selittämätöntä_ tiedonsaantia. Intuitio taas syntyy piilotajunnassa aikojen kuluessa kerääntyneistä havainnoista, joista osa ei ole edes tullut tietoisiksi. Siinä ei ole mitään selittämätöntä.

        Ja ne kyvyt, joista täällä puhutaan kuin leivästä, ovat useimmiten hyvin kyseenalaisia. Testattaessa ne tahtovat hävitä kuin tuhka tuuleen. Ne tulevat esiin vain hallitsemattomasti ja milloin sattuu. Parapsykologian tutkijoilla ei ole tällä hetkellä tiedossaan yhtäkään varmaa kykyjensä esittäjää, joka kontrolloiduissa olosuhteissa luotettavasti pystyisi tuottamaan selviä tuloksia. Tulokset ovat niin vaatimattomia, että jonkinlaisen tilastollisen merkittävyyden saavuttaminen on kovan työn takana.

        Randi on saanut pitää miljoonansa, koska ei ole ilmaantunut lähellekään kykeneviä psyykikkoja sitä ottamaan. Toisaalta on tietenkin niin, että sitä tuskin missään tapauksessa maksettaisikaan, vaan aina löytyisi joku takaportti maksamisen esteeksi.

        Jos näkijöillä olisi todella vahvoja näyttöjä esitettävänään niin tuskin parapsykologia olisi niin huonossa asemassa kuin se nyt on. Täälläkin harrastettu uskonvarainen ja erotuskyvytön hössötys on kovin valitettavaa, koska se mustaa myös parapsykologian mainetta.

      • Markku.S
        okivi kirjoitti:

        Jokaiselle suotakoon oikeus asioiden näkemiseen eri asia pitääkö ne paikkaansa.En ala eipäs juupas väittelyyn uskokoon kuka tahtoo.
        Puhut kyvistä ja testauksesta ja niiden näyttövaikeudesta siinä tilanteessa,joten rohkenen paljastaa erään kykyni jota voinet vaikka testata jos kiinnostusta riittää.
        Kykyni liittyy ihmisten vaivojen hoitamiseen esim.jalkojen pituuseron korjaaminen kaukoparannuksella onnistuu,poikkeuksena jo syntymästä saakka vaiva olleena.Jos haluat tutkia ja todentaa asian googleta Parantaja sanaa niin saat yhteystiedot,odotan soittoasi jotta ei tarvii asiaa eppäillä.

        Ja sinulla on röntgenkuvia jaloista ennen ja jälkeen? Vai miten paraneminen on todennettu?

        Toivottavasti sinulla ei ole maksullista puhelinnumeroa.

        En todellakaan kiellä mitään paranormaaleja vaikutuksia, mutta niistä pitää olla luotettavaa näyttöä ennenkuin niitä voi sanoa paranormaaleiksi.

      • markku.sa

        Jalkojen eripituus todetaan ihan silmillä kun ihminen on selällään ja katsotaan joko jalapohjista tai mieluimmin nuppiluusta ovatko kohdallaan.
        Testitilanteen voin tehdä ilman maksuja,alkutilannehan on jos testataan että otetaan vaikka kymmenen jalkojen eripituusongelmasta kärsivää,toteamiseen pitää olla ammattilainen joko lääkäri tai vastaavan tietotaidon omaava henkilö.
        Elikkä minulla on haluja tehdä tämä koe jospa joku kiinnostuu niin avautuu moni mysteeri.

      • Jake.
        mielipide: kirjoitti:

        //Mitä luulette, kuinkahan kauan vielä menee, ennen kuin ollaan valmiita hyväksymään, että ns. yliaistilliset kyvyt ovatkin luonnollisia ihmisen kykyjä?//

        Heti uskon, kun ihmiset ( varsinkin tällaisina taloudellisina kriisiaikoina ) alkavat selvänähdä lottonumeroita enemmän kuin tilastollinen todennäköisyys sallii.

        Aikaa ei itse asiassa ole olemassa vaan ainoastaan me koemme muutoksen ajan kulumisena. Kaikki ajan hetket tapahtuvat samanaikaisesti. Eli jos menet esim torstaina tulevaisuuteen katsomaan lauantain lottonumerot niin ne ovat ne lotto numerot jotka ovat voimassa torstain aikahetkessä. Jos menet uudestaan katsomaan lauantain lottonumeroita perjantaina niin ne eivät enää olekaan samat numerot kuin torstaina koska on tapahtunut muutos. Voi olla että suurin osa numeroista on samoja koska muutokset voivat olla pieniä. Samaten toimii selvänäkö eli tulevaisuuden tapahtumia nähdään ainoastaan todennäköisyyksinä ja pienet muutokset muuttavat tapahtumien todennäköisyyksiä jatkuvasti (vrt. sään ennustaminen).

        Lähde: Brian Green, The fabric of the cosmos ja
        Julian Barbour, The end of time

      • INFJ
        Jake. kirjoitti:

        Hyvä vastaus. Sieltä se aina löytyy, ikikiinnostava Aika, kaiken taustalta! Kerään tietoa ajasta, eri aikakäsitteistä ja näkemyksistä, jotta voisin koota oman "teoriani" ajasta (jota ei ole) ja soveltaa sitä erikoisiin kokemuksiini, joita en osaa selittää ja joihin en kelpuuta perinteisiä huuhaa-teorioita. Seuraavaksi tutustun mainitsemiisi lähdeteoksiin.

        Uskon, että vastaus selvänäköisyyteen, kummitusten näkemiseen ja muihin vast. ilmiöihin löytyy juuri tuolta alueelta, ajattoman ajan tuolta puolen - tai oikeammin sen sisältä, koska eri puolia/tahoja kuten menneisyyttä tai tulevaisuutta ajassa ei tosiaankaan ole. Viimeistään "kesäaika" -keksintö kellojen siirtämisineen luulisi havahduttavan kenet vaan yleisesti käytettävän aikakäsityksen keinotekoisuuteen.

      • - MM
        markku.sa kirjoitti:

        Jalkojen eripituus todetaan ihan silmillä kun ihminen on selällään ja katsotaan joko jalapohjista tai mieluimmin nuppiluusta ovatko kohdallaan.
        Testitilanteen voin tehdä ilman maksuja,alkutilannehan on jos testataan että otetaan vaikka kymmenen jalkojen eripituusongelmasta kärsivää,toteamiseen pitää olla ammattilainen joko lääkäri tai vastaavan tietotaidon omaava henkilö.
        Elikkä minulla on haluja tehdä tämä koe jospa joku kiinnostuu niin avautuu moni mysteeri.

        Markku tarjouksesi kiinnostaa koska muistaakseni äiteelläni on eri pituiset jalat- Joskin tässä tilanteessa epäilevän tähän testiin pitäisi lähteä mukaan. Jospa vaikka homma toimisi ja epäiliä saisi jonkun uskon kipinän joka avaisia uusia ovia :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6617
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2049
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1790
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1170
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1037
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe