Osaatteko sanoa minkälainen on lämpötila Kanarialla yleensä helmikuussa? Itse olen ollut siellä vain kesällä.
Olen nimittäin lähdössä sinne helmikuussa ja kysyisin kannattaako, vai mikä olisi sopiva ja edullinen lomakohde tuohon aikaan?
Haluamme vain lämpöä ja rantalomaa.
Kanaria helmikuussa?
23
16073
Vastaukset
- Mentira
valitettavasti en lämpömittari (enkä edes kinkkusellainen) plakkarissa matkustele, joten ne lämpötilat ovat vähän hakusessa..???
Mutta kuten olen jo 100 ja 1 kertaa todennut, niin useimmin meikeläisen Kanarian matkat ovat olleet juurikin tammi-helmikuussa ja minä ainakin olen tarennut ihan hyvin. Jopa ilman villahousuja!
Ukko on väriä saanut nahkaansa (ja jopa polttanut itsensä) ja aina myös meressä rypenyt mielensä kyllyydestä, eli kaipa se vähän ihmisestä on kiinni että mikä lämpötila tarvitaan jotta kärsii rantaeloa harrastaa.
Ja että mikäkö kohde Kanarialla? Noh, jos todellakin vain lämpöä ja rantalomaa halajat, niin sitten jokin Tenerifen tai Gran Canarian eteläosien kohteista, vaikka ne mielenkiintoisimmat kohteet ovatkin "kylmässä" pohjoisessa.. Myös Lanzarotella ja Fuerteventurassa tarkenee.
Mutta, sinuna lueskelisin ensin hieman matkanjärjestäjien esitteitä ja nettisivuja jotta faktat tulisivat tietoon niin sään kuin muunkin puolesta..- iiris-sisko
Kiitos asiallisesta vastauksestasi.
Ilmeisesti ainakin illat taitavat olla viileitä tuohon aikaan, eikä hellettäkään taida olla päivällä, vaikka muuten on lämmintä?
Osaako muut kertoa helmikuisesta Kanarian-lomasta?
Vinkkejä muualle "etelään" (siis ei välttämättä Kanarialle)tuohon ajankohtaan???? - Mentira
iiris-sisko kirjoitti:
Kiitos asiallisesta vastauksestasi.
Ilmeisesti ainakin illat taitavat olla viileitä tuohon aikaan, eikä hellettäkään taida olla päivällä, vaikka muuten on lämmintä?
Osaako muut kertoa helmikuisesta Kanarian-lomasta?
Vinkkejä muualle "etelään" (siis ei välttämättä Kanarialle)tuohon ajankohtaan????että helmikuussakin on ihan niin kun kotimaan kesässä, eli päivällä tarkenet shortseissa ja hiki valuu, tai sitten pitää etsiä collegea tai muuta pitkähihaista päällesi.. ei voi tietää! Kelit ovat kovin vaihtelevaisia Kanariallakin.
Illat? Joskus on ollut jopa lähelle helleasteita, mutta parempi varautua siihen että pitkähihainen teeppari ja joku kevyt takki on tarpeen.
I alla fall, suosittelen kyllä Kanariaa ellet nyt ihan takuuvarmaa hellettä kolmenkympin plusasteineen odota. Kanariasta on nimittäin moneksi :)) Se EI ole pelkkä rantalomakohde kun sen vain oivaltaa.. - iiris-sisko
Mentira kirjoitti:
että helmikuussakin on ihan niin kun kotimaan kesässä, eli päivällä tarkenet shortseissa ja hiki valuu, tai sitten pitää etsiä collegea tai muuta pitkähihaista päällesi.. ei voi tietää! Kelit ovat kovin vaihtelevaisia Kanariallakin.
Illat? Joskus on ollut jopa lähelle helleasteita, mutta parempi varautua siihen että pitkähihainen teeppari ja joku kevyt takki on tarpeen.
I alla fall, suosittelen kyllä Kanariaa ellet nyt ihan takuuvarmaa hellettä kolmenkympin plusasteineen odota. Kanariasta on nimittäin moneksi :)) Se EI ole pelkkä rantalomakohde kun sen vain oivaltaa..Mitään hellettä en kaipaa, jos 20 astettakin on ja aurinkoista, olisin tyytyväinen.
Tuntuu vain niin turvalliselta kohteelta tuo Kanaria, meinaan kun noissa arabimaissa on ollut kaikenlaista häikkää ja kidnappauksiakin.....
Eli sellaista extremeä en todellakaan kaipaa, vain lämpöä, aurinkoa ja rantaa. - Mentira
iiris-sisko kirjoitti:
Mitään hellettä en kaipaa, jos 20 astettakin on ja aurinkoista, olisin tyytyväinen.
Tuntuu vain niin turvalliselta kohteelta tuo Kanaria, meinaan kun noissa arabimaissa on ollut kaikenlaista häikkää ja kidnappauksiakin.....
Eli sellaista extremeä en todellakaan kaipaa, vain lämpöä, aurinkoa ja rantaa.Ja tosiaan, etsi se suosikkikohteesi niin matkanjärjestäjien esitteistä kuin netistäkin. Ja täällä on monta tietäjää jotka osaavat kustakin kohteesta sen faktan kertoa :))
Omat suosikit ovat Puerto de la Cruz, Puerto del Carmen ja Las Palmas.. mutta moni on varmaan ihan toistakin mieltä! Mukavaa reissun odotusta.. ja joulua!! - ihmettelen kovasti
ole vanhan ihmisenä muuta tekemistä kuin roikkua täällä ja kommentoida joka ikistä kysymystä "asiantuntemuksella"? Mene paistaa vaikka kinkkua tai kudo sukkaa kuten mummot ruukaa tehdä ja pysy pois sillä ei sinun viisauksia kukaan kaipaa. Päivänselviin kysymyksiin esim. lämpötiloista ei voi edes mummot vastata eikä teepannu.
- Mentira
ihmettelen kovasti kirjoitti:

Ja taas heti aamusta känkkäränkkä päällä! Etkö sä hitto vie jo ala tajuta että joulu on jo ovella ja tonttuja kasapäin ikkunan takana jotka vain oottaa päästä kertomaan pukille että sä oot kiukutellut taas! EI pidä aattona sitten ikkasta jos lahjoja ei ole, eikä tule..
Ja mitäpä sitä vanhalla ihmisellä muutakaan tekemistä olisi kuin notkua näppärin äärellä, häh! Marttapiirin himinöissä en viihdy, ja kaupungillakin on hankala pörrätä kun vielä ei oo rollaattorissa nastarenkaita.
Kinkku napottaa jo kylmälaukussa tuolla parvekkeella, mutta sitä ei vielä paisteta. Jouluksihan se pitää paistaa eikä ennen joulua!!
Ja mitä sukan kutomiseen tulee, niin tällä mummukalla ei kutomiset onnistu! Sormet on kuin nippu nakkeja ja niillä ei ihmeitä ajoiksi saa. Tää kirjoittaminenkin on tyyliä "yks hakee, yhdeksän lepää..".
Ja niistä viisauksista.. Noh, enköhän ole ihan itse todennut etten ihan täyspäinen ole, ja kirjoittamiseni on vain höpinää ja höpötystä. Minulla nääs on rohkeutta tunnustaa puutteeni ja tietämättömyteni.. onko sinulla?
Ja ny juokse kouluun ettet myöhästy ja ope suutu!!!
ISO HALI!! - Sotavento

ISO HALI!!On uskomatonta, miten aina jaksat suhtautua hjumöörillä noihin urpoihin. Ei suju kutominen muuten Sotikseltakaan. Onneksi naapurissa asuu ystävällinen mamma, jota on auteltu ja joka tuo meille ihania villasukkia (joita voi sitten käyttää Kanarian kylmissä illoissa...).
- Mentira
Sotavento kirjoitti:
On uskomatonta, miten aina jaksat suhtautua hjumöörillä noihin urpoihin. Ei suju kutominen muuten Sotikseltakaan. Onneksi naapurissa asuu ystävällinen mamma, jota on auteltu ja joka tuo meille ihania villasukkia (joita voi sitten käyttää Kanarian kylmissä illoissa...).
Niin, täällä sitä jaksaa vähän laskea leikkiäkin vaikka normielossa olen kyllä huomattavasti tiukkapipoisempi eukko. Ja koska olen kuitenkin varsin tuore tapaus tällä palstalla, niin vielä ei ole hampaankolo täyttynyt, enkä kehenkään tai mihinkään ole kilahtanut. Katsotaan sitten tulevaisuudessa, jos täällä vielä kirjoittelen, että pettääkö hermo vai ei ;)) We´ll see..!
Ja suoraan sanottuna hyvin kilttejähän minulle on täällä oltu, vaikka varmasti monia ärsytänkin. Yritän kyllä ihan asiassa aina pysyä, mutta hitto kun välillä lipsuu.. - Sotavento
Mentira kirjoitti:
Niin, täällä sitä jaksaa vähän laskea leikkiäkin vaikka normielossa olen kyllä huomattavasti tiukkapipoisempi eukko. Ja koska olen kuitenkin varsin tuore tapaus tällä palstalla, niin vielä ei ole hampaankolo täyttynyt, enkä kehenkään tai mihinkään ole kilahtanut. Katsotaan sitten tulevaisuudessa, jos täällä vielä kirjoittelen, että pettääkö hermo vai ei ;)) We´ll see..!
Ja suoraan sanottuna hyvin kilttejähän minulle on täällä oltu, vaikka varmasti monia ärsytänkin. Yritän kyllä ihan asiassa aina pysyä, mutta hitto kun välillä lipsuu..Et kyllä häivy mihinkään! Aina on niitä, jotka vetää kik-herneet nenään pienimmästäkin ja tietysti aktiivisimmat kirjoittajat saavat helposti ns. "skeidat haalareille". Koirat haukkuu ja karavaani kulkee, mutta so what...
- kokemusta.
Silloin iha ok ilmat aina
- iiris-sisko
Mielelläni lähtisin huhtikuussa, mutta kun täytyy pitää talviloma helmikuussa (olen työn raskauttama), ja tytär (joka opiskelee) lähtee seuraneidiksi. Hänellekään ei käy tuo huhtikuu, vaan ainoastaan helmikuu.
Siksi helmikuu... - Mentira
iiris-sisko kirjoitti:
Mielelläni lähtisin huhtikuussa, mutta kun täytyy pitää talviloma helmikuussa (olen työn raskauttama), ja tytär (joka opiskelee) lähtee seuraneidiksi. Hänellekään ei käy tuo huhtikuu, vaan ainoastaan helmikuu.
Siksi helmikuu...helmikuu on oikein hyvä kuukausi matkustaa ainakin Kanarialle. Niin teen minäkin jos tässä vielä hyvin käy!!
- iiris-sisko
Mentira kirjoitti:
helmikuu on oikein hyvä kuukausi matkustaa ainakin Kanarialle. Niin teen minäkin jos tässä vielä hyvin käy!!
Mikähän paikka Kanarialla olisi paras/hyvä tuohon aikaan. Varaan matkan vasta tammikuussa, joten JOS on valinnanvaraa, olisi hyvä tietää.........
Ja kiitokset kaikista mukavista vastauksistasi!!! - sinne
iiris-sisko kirjoitti:
Mikähän paikka Kanarialla olisi paras/hyvä tuohon aikaan. Varaan matkan vasta tammikuussa, joten JOS on valinnanvaraa, olisi hyvä tietää.........
Ja kiitokset kaikista mukavista vastauksistasi!!!Hei, olen ollut helmikuussa Kanarian Inglesissä ja Puerto Ricossa, molemmissa on ollut lämmintä aivan riittävästi. Suunnistaisin jatkoossakin näihin :) nyt olen menossa Egyptiin helmikuussa.
- kohteen
iiris-sisko kirjoitti:
Mikähän paikka Kanarialla olisi paras/hyvä tuohon aikaan. Varaan matkan vasta tammikuussa, joten JOS on valinnanvaraa, olisi hyvä tietää.........
Ja kiitokset kaikista mukavista vastauksistasi!!!valinta riippuu että mitä toivot lomaltasi. Kerro jotain toiveitasi paikalta ja tekemisiltä.
- jgb
Olen ollut 10x Kanarialla nimenomaan aina helmikuussa (vain Gran Canaria ja Teneriffa) viimeisen 12v aikana, nyt taas menossa 9.2.2009 viikoksi. Lähtö on aina ollut 9.2.-11.2. välisenä aikana, joten mul on paljon ns näkemystä kertynyt. Kanarialla kevät alkaa 'virallisesti' helmikuun alussa eli noin vkoa ennen kuin sinne pyrähdän. Jos haluaa aurinkoa VARMASTI tai ainakin suurimmalla todennäköisyydellä kannattaa:
- matkustaa Etelä-Teneriffalle (Playa de las Americas)
- matkustaa Etelä-Gran Canarialle (Playa del Ingels, Maspalomas,Meloneras...), varmin aurinko on tosin Puerto Ricossa jonne 15-20km matkan pääsee kätevästi bussilla 20min välein myös Ingelsistä tai Maspalomaksesta. Matka maksaa muutaman euron ja bussit on siistejä ilmastoituja.
Pohjois-Teneriffalla (Puerto de la Cruz) on helmikuussa vehreää mutta epävakaista säätä (pilvistä kuuroja etenkin illalla), samoin Pohjois-Gran Canarialla (Las Palmaksen seutu) on usein pilvistä. Las Palmaksessa kannattaa tosin käydä ostoksilla (esim huippuhyvä tavaratalo El Corte Ingels, kyllä Suomen Stockmann kalpenee sen rinnalla) jos on esim Ingelsissä. El Corte Ingelsissä on 9.2. alk. vuosittain alennusmyynti, muistaakseni 7 krs:ssa on vaate-ale jossa aina poikkean. Matka Ingelsistä kestää noin 50min ilmastoidulla bussilla (lähtö 30 min välein Ingelsin linja-autoasemalta) ja maksaa muistaakseni alle 5 euroa.
Yleensä helmikuussa varjolämpötila on ollut sellaiset 20 - 2-3 astetta, ei liian kuuma mut shortseissa tarkenee hyvin.
Muutama vuos sitten (2005 tai 2006) oli aika kylmää ( 13-14 astetta) ja sateista (satoi 2 pv), mut silloin hilppaisin monasti bussilla Puerto Ricoon, siel ei satanut vaikka sadepilviä pyöri ympärillä koko ajan. Oli ollut silloin kylmin talvi 25vuoteen. Hyvää matkaa helmikuussa ! t:Ari- iiris-sisko
Kiitokset todella kattavasta vastauksesta!!!
Sinä ainakin tiedät asiasta, koska olet juuri tuohon aikaan lomaillut Kanarialla.
Kiitokset myös shoppailu-vinkeistä, ne tulevat tarpeen, koska 19-v tytär on mukanani.
Näillä näkymin kohteeni tulee olemaan Etelä-Teneriffalle tai Etelä Gran Canaria....
Ihanaa, kun saa asiallisia ja hyviä vastauksia!!
Kiitokset kaikille - jannep
helmikuun lopussa ollaan inglesiin menossa,toivottavasti on lämpöä:)
- kaapo kepuli
silli salaattia ja lohipyöryköitä
- Vilperi666
"Haluamme vain lämpöä ja rantalomaa."
Sittenhän se olis sama mennä Thaimaahan, Egyptiin tai muuhun tunkkaiseen kehitysmaahan. - sally4
Omat kokemukseni Playa Del Inglesistä helmikuussa ovat sellaisia, että mikäli rantalomaa vielä haen, lähden muualle. Säät olivat kohtalaiset, korkeintaan 1 päivänä tuli pieni sadekuuro. Muutoin yleensä pilvistä/puolipilvistä. Lämpötila kipusi parhaimmillaan 25 asteeseen, mutta yleensä noin 20 asteeseen. Kuuma ei siis todellakaan ollut. Heti, kun aurinko meni pilveen, tuli jopa vilu. Altaalla värjöteltiin peiton alla, kun aurinko on pilvessä ja äkkiä peittoa pois, kun aurinko näyttäytyy. Merivesi oli niin kylmää, että uimaan ei uskaltanut mennä. Tämä ei mielestäni ole mikään kunnon ranta- tai aurinkoloma.
Yöllä lämpötila saattaa tippua jopa 8 asteeseen (yleensä 10-15 asteeseen), joten villapaitaa ja jopa takkia saa vetää päälle. Ilman pitkiä housuja illalla ei pärjää, sandaaleista puhumattakaan.
Itselleni lämpötila oli todella suuri pettymys jo siinä vaiheessa, kun astuimme lentokoneesta ulos. Yleensä koneen ovesta astuessa on vastassa lämmin ilmavirta, Kanarialla viileä. - kujuh
Miksi Granille kun on taikkumaa ja antoisat rypyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241576- 301426
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!731270- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 541008
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18992Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per179883