Luulin palstan tehtävänä olevan vertaistuki huostaanoton kokeneille, sekä puuttuminen kaikkiin laittomuuksiin, mitä huostaanotot sisällään pitävät. Alkaen laittomista huostien syistä, kaikista lain noudattamatta jättämisistä koko prosessin aikana, sekä tietenkin huonoihin, jopa osin laittomiin oloihin ja käytäntöihin joissain sijoituspaikoissa. Tärkeää olisi myös kehittää nyt lapsille ja nuorille puuttuvia lakisääteisiä palveluja tarvetta vastaavalle tasolle. Myös vanhemmat unohdetaan monesti huostaanoton tapahduttua täysin, mikä on lainvastaista sekin. On myös tilanteita, joissa murrosikäinen uhmailija tarvitsisi rauhoittumispaikan kodin ulkopuolelta, mutta sellaista ei ole saatavissa kuin huostaanoton kautta, mikä on törkeä epäkohta nuoria ajatellen. Aktiivivanhempia siis tarvitaan moneniin asioihin puuttumisessa.
Vaikka epäkohtia on paljon, niin silti on ja tulee aina olemaan myös tarpeellisia huostaanottoja ja on myös hyviä sijaishuollon paikkoja, sekä onnistuneita sijoituksia.
Vanhemmat voivat olla niin kiinni päihteissä, että raitistuminen ei kerta kaikkiaan ota onnistuakseen, eikä kaikilla ole edes halua siihen. Heitäkin on, tämän näyttää Helinä unohtavan täysin. Ja myös sen, että pienien ikäluokkien vanhemmilla ei kerta kaikkiaan aina ole sukulaisia, jotka voisivat huolehtia lapsesta tai olisivat halustaan huolimatta kykeneviä huolehtimaan. Totta kai on tähdättävä siihen, että päihdekuntoutus olisi riittävää, mutta entä nämä vuodet, jolloin se ei sitä vielä ole? Pitäisikö lasten antaa olla heitteillä huumeluolissa ihan vain siksi, että joku on saanut päähänsä, että lapsen on aina parempi olla omien vanhempiensa luona? Asenne on epärealistinen ja haittaa myös sitä vastaanottoa, jonka tällaiset ehdotukset tulevat päättäjien taholta saamaan. Vaikka kuinka muutoksia saataisiin vähitellen päihdekuntoutuksen osalta, mutta ne ovat hitaita ja jossain niidenkin perheiden lasten pitää pystyä elämään tämän murrosvaiheen ajan. Sillä murrosvaiheeksi katson nykyiset vuodet monessa mielessä suomalaisen sosiaalihuollon osalta.
Nyt kuitenkin palstalla on Helinän lietsomana saanut vallan täysin järjetön asenne, jonka mukaan ne vanhemmat, jotka ovat pakotetut hakemaan teinilleen huostaa, joutuvat valtavan haukkumatulvan kohteiksi. Palsta ei siis enää tarjoakaan vertaistukea kaikille huostavanhemmille.
Tilanne on täysin järjetön, koska huonoa kohtelua, haukkumista ja täysin tuulesta temmattua syyttelyä vanhemmat saavat usein riittävästi sosiaalityöntekijöiden ja sijaishuollonkin taholta. Ei meidän pitäisi hyökätä toisiamme vastaan; siitä on vertaistuki kaukana! Ja tämän sanon täysin ilman, että itse olisin ikinä hakenut huostaanottoa yhdellekään lapselle. Mutta tämän hetkisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa vanhemmilla ei joskus ole muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä viranomaisten puoleen, että nuoren päihde- ja/tai rikoskierre saadaan katkaistua. Usein siinä onnistutaankin, joten vanhempien tuomitseminen tuossa tilanteessa on täysin mieltä vailla. Ei ole mieltä kaikissa laitoksissakaan, mutta sen epäkohdan muuttaminen olisi järkevämpää kuin vanhempien aiheeton haukkuminen. Heidän tilanteensa on riittävän vaikea ilman, että "omien" taholta saa samaa kohtelua kuin palstalle eksyvien häiriköiden tai viranomaisten. En ikinä pysty uskomaan, että kukaan "laiskuuttaan tai itsekkyyttään hakee omaa lastaan huostaan", kuten Helinä perustelee haistattelujaan ja keksittyjä haukkumisen syitään. Tilanne on vanhemmalle epätoivoinen ja huostaanotto varmasti viimeinen vaihtoehto, mihin halutaan turvautua. Mielestäni haukkumisen ansaitsevat vanhemmat tuskin täällä edes kirjoittavat.
Esitin vähän aikaa sitten myös kysymyksen perusteilla olevan yhdistyksen puuhaihmisille, miten yhdistyksessä tullaan tähän asiaan suhtautumaan. En saanut mitään vastausta. On aika järkyttävä tilanne, että lapsensa tilanteesta ahdistunut vanhempi soittaa yhdistyksen vertaistukipuhelimeen sillä tuloksella, että tulee haukutuksi ja solvatuksi.
Tilanteen näin ollen, en katso voivani liittyä yhdistyksen toimintaan, vaikka olin niin ilman muuta ajatellut. Ja vaikka vuosien mittaan aika suuren työn olen tämän palstan siivoamiseksi tehnyt, en näe mitään mieltä jatkaa enää täälläkään. Ehkä toisaalta on aika jo väistyäkin. Asiallisesti kirjoittavien ja oman lapsensa tilanteesta ahdistuneiden huostaanottovanhempien haukkumista en vain kerta kaikkiaan pysty sietämään, koska on olemassa kokonaan muut tahot, jotka pitävät aiheettomasta solvaamisesta huolen. Ja kaikkien huostaanottojen kieltäminen on niin mieltä vailla, että en usko sillä asenteella kovin nopeasti päättäjien päätä käännettävän.
Voimia ja parempaa jatkoa kaikille lapsille ja vanhemmille, jotka viranomaisrikosten kohteeksi ovat joutuneet!
Vaikka epäkohtia on paljon, niin silti on ja tulee aina olemaan myös tarpeellisia huostaanottoja ja on myös hyviä sijaishuollon paikkoja, sekä onnistuneita sijoituksia.
Vanhemmat voivat olla niin kiinni päihteissä, että raitistuminen ei kerta kaikkiaan ota onnistuakseen, eikä kaikilla ole edes halua siihen. Heitäkin on, tämän näyttää Helinä unohtavan täysin. Ja myös sen, että pienien ikäluokkien vanhemmilla ei kerta kaikkiaan aina ole sukulaisia, jotka voisivat huolehtia lapsesta tai olisivat halustaan huolimatta kykeneviä huolehtimaan. Totta kai on tähdättävä siihen, että päihdekuntoutus olisi riittävää, mutta entä nämä vuodet, jolloin se ei sitä vielä ole? Pitäisikö lasten antaa olla heitteillä huumeluolissa ihan vain siksi, että joku on saanut päähänsä, että lapsen on aina parempi olla omien vanhempiensa luona? Asenne on epärealistinen ja haittaa myös sitä vastaanottoa, jonka tällaiset ehdotukset tulevat päättäjien taholta saamaan. Vaikka kuinka muutoksia saataisiin vähitellen päihdekuntoutuksen osalta, mutta ne ovat hitaita ja jossain niidenkin perheiden lasten pitää pystyä elämään tämän murrosvaiheen ajan. Sillä murrosvaiheeksi katson nykyiset vuodet monessa mielessä suomalaisen sosiaalihuollon osalta.
Nyt kuitenkin palstalla on Helinän lietsomana saanut vallan täysin järjetön asenne, jonka mukaan ne vanhemmat, jotka ovat pakotetut hakemaan teinilleen huostaa, joutuvat valtavan haukkumatulvan kohteiksi. Palsta ei siis enää tarjoakaan vertaistukea kaikille huostavanhemmille.
Tilanne on täysin järjetön, koska huonoa kohtelua, haukkumista ja täysin tuulesta temmattua syyttelyä vanhemmat saavat usein riittävästi sosiaalityöntekijöiden ja sijaishuollonkin taholta. Ei meidän pitäisi hyökätä toisiamme vastaan; siitä on vertaistuki kaukana! Ja tämän sanon täysin ilman, että itse olisin ikinä hakenut huostaanottoa yhdellekään lapselle. Mutta tämän hetkisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa vanhemmilla ei joskus ole muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä viranomaisten puoleen, että nuoren päihde- ja/tai rikoskierre saadaan katkaistua. Usein siinä onnistutaankin, joten vanhempien tuomitseminen tuossa tilanteessa on täysin mieltä vailla. Ei ole mieltä kaikissa laitoksissakaan, mutta sen epäkohdan muuttaminen olisi järkevämpää kuin vanhempien aiheeton haukkuminen. Heidän tilanteensa on riittävän vaikea ilman, että "omien" taholta saa samaa kohtelua kuin palstalle eksyvien häiriköiden tai viranomaisten. En ikinä pysty uskomaan, että kukaan "laiskuuttaan tai itsekkyyttään hakee omaa lastaan huostaan", kuten Helinä perustelee haistattelujaan ja keksittyjä haukkumisen syitään. Tilanne on vanhemmalle epätoivoinen ja huostaanotto varmasti viimeinen vaihtoehto, mihin halutaan turvautua. Mielestäni haukkumisen ansaitsevat vanhemmat tuskin täällä edes kirjoittavat.
Esitin vähän aikaa sitten myös kysymyksen perusteilla olevan yhdistyksen puuhaihmisille, miten yhdistyksessä tullaan tähän asiaan suhtautumaan. En saanut mitään vastausta. On aika järkyttävä tilanne, että lapsensa tilanteesta ahdistunut vanhempi soittaa yhdistyksen vertaistukipuhelimeen sillä tuloksella, että tulee haukutuksi ja solvatuksi.
Tilanteen näin ollen, en katso voivani liittyä yhdistyksen toimintaan, vaikka olin niin ilman muuta ajatellut. Ja vaikka vuosien mittaan aika suuren työn olen tämän palstan siivoamiseksi tehnyt, en näe mitään mieltä jatkaa enää täälläkään. Ehkä toisaalta on aika jo väistyäkin. Asiallisesti kirjoittavien ja oman lapsensa tilanteesta ahdistuneiden huostaanottovanhempien haukkumista en vain kerta kaikkiaan pysty sietämään, koska on olemassa kokonaan muut tahot, jotka pitävät aiheettomasta solvaamisesta huolen. Ja kaikkien huostaanottojen kieltäminen on niin mieltä vailla, että en usko sillä asenteella kovin nopeasti päättäjien päätä käännettävän.
Voimia ja parempaa jatkoa kaikille lapsille ja vanhemmille, jotka viranomaisrikosten kohteeksi ovat joutuneet!
Vastaukset 69
Vanhimmat
Puhut totta
Tällä palstalla on paljon antihuotsaanotteujen sijaisia ja laitoksien työntekijöitä.
Yhdistys huostaanotteujen puolesta tulisi perustaa,
Kenen voimat siihen riittää?
En tiedä.
Mutta myös on vanhempia, jotka ovat jo väsyneet. Eivät enään jaksa.
Senkin takia olisi yhdistys perustettava. Lastemme takia. Vaikka joku tekisi mitä. Olisi pakko suomalaisuuden nimissäkin, olisi demokraattinen velvoite perustaa huostaanotettujen lasten ja heidän perheidensä etujärjestö.
Tulen mukaasi, jos jaksat lähteä taistelemaan. Lapsemme ovat sen arvoisia, mutta ilman tukea, ei kukaan jaksa.
ja tiedotus vallan muualla kuin täällä. Kunhan kaikki vaan ehditään tekemään ja jostain saadaan rahat siihen.
Niin, oletpas sinä täynnä itseäsi!
Sinä olet pettynyt ja Sinä et saanut tukea,
ja Sinä et ymmärrä nimim. H.Keijua ja Sinua on loukattu jnejne...
Minä häivyn täältä välillä kuukaudeksi-
mutta en mainosta itseäni tuolla tavalla.
Minäkin kyllä olen ulkona uudesta yhdistyksestä, siitä Siru ry:stä.
Mikä on perustajan sähköpostiosoite???
Hävitin sen, kun olen uusi läppärin omistaja
enkä heti hallinnut konettani.
mutta Helinää puolustaisin sillä, että hän ajattelee asiaa nuoren kannalta, eikä sen vanhemman joka sijoitusta haluaa nuorelleen.
Nuorelle on lohduton loukkaus, että hänet ulkoistetaan perheestä juuri silloin, kun hän murrosikäisenä perhettään eniten psyykkisesti tarvitsee.
Nuori saattaa alottaa alkoholin käytön, varastamisen, viiltelyn, riitelyn ym. juuri siksi, että perhe ymmärtäisi lisätä tukeaan ja aikaansa hänelle, jotta hän hahmottuisi itselleen ja tietäisi miten olla aikuinen, miten saada olla aikuinen.
Minunkin mielestäni vanhemman on kestettävä niin pitkälle kuin henki vielä säilyy.
Silloin ei saa ajatella "mitä naapuritkin ajattelee", vaan nuorelle on annettava kaikki tuki kuin hän olisi se pieni vauva vielä. Murrosikäinen uhmailija ei ole uhmailija, vaan hänellä on jokin niin kipeä asia, jota ei saa sanotuksi, uhma tulee tuskasta. Tuskan lähde pitää löytyä, hyvässä suhteessa vanhempaan nuori saa sen sanotuksi jossain vaiheessa, voi viedä vuosia, ennenkuin hän pystyy sen julkistamaan, edes itselleen. Se on "psykoanalyyttinen tilanne". Nuorella on toivo rinnassaan. Silloin ei saa tulla hyljätyksi tai torjutuksi.
Ne vanhemmat, (jos sellaisia on?,) jotka ovat tyytyväisiä lapsesta erossa oloonsa, ei tällä palstalla ole. Miksi olisi, hehän tuntevat, että heillä ja heidän lapsillaan on kaikki hyvin. Eivät he tarvitse vertaistukea eikä auttajaa eikä puolustajaa. Joten ei täällä tarvitse hokea, että heitäkin on (,jos on?).
En minäkään kaikkea Helinän sanomisia tiedä, mutta vuosia olen seurannut hänen tiukkaa vastailua sijaisvanhempien puolella. Hän on aina pitänyt lapsen puolta ja säilyttänyt nimimerkkinsä kaiken tyhmyyden keskellä.- Siis sijaishuollon tyhmyyden. (Yleistämättä nyt KOKO sijaishuoltoa).
Vanhemmat ovat viime aikoina joutuneet ihan uuden ilmiön eteen, eivät kaikki voi tietää, että ulkoapäin tarjottava "tuki" on vain pahaksi. Monet ovat kokeneet lastensuojelun hyvät puolet aikoinaan, kun avohuolto vielä tarjosikin tukea. Useat ovat varmaan tuon takia menneet lankaan: on jäänyt kuva, että asiantuntijat varmasti tietävät mikä on parasta...
Kyllä minäkin jouduin hyväksymään huostan aikanaan, sinisilmäisenä arvelin olevan lapselle hyväksi, kun kaikki "Aikuiset" "kannattelevat" häntä, kun hänelle tehtiin sij.päätös. En ollut koskaan edes ajatellut jotain asianajajaa edes sijoituksen tapahduttua.
Ymmärrän vanhempien tuohtumuksen, kun he syyttävät Helinää, että muka on jotenkin heikko vanhempi ( en muista sanatarkasti ja ehkä hän käytti ikäviäkin ilmaisuja), kun antaa lapsensa pois.
Nyt kun kaikki ikävä on suurinpiirtein takana, kiitos Helinän, joka antoi yhteystietoja joista pyytää apua, tajuan paljon paljon enemmän.
Paras hoito lopulta lapselle on ollut se, että aloin toimia omin päin, uskalsin pitää lapsen puolta, puolustin häntä palavereissa. Terapia, jota alun perin olin hakenut, jäi saamatta.
Useat vanhemmat joutuvat väkivallan uhriksi huostatilanteessa. Koko kuvio menee siten, että alkutyrmistyksen jälkeen vanhempi yrittää järkeistää asian ja rupeaa myötäilemään viranomaisia. Alkaa vääryyksien näkeminen huostapaikassa ja jos tulee tapaamisrajoituksia, niin sehän on silkkaa eristämistä. (Tietysti rikollinen tai kovin narsistinen ja manipuloiva vanhempi ei saa olla ilman valvontaa lapsen kanssa).
Vertaistuki on jo sen takia tärkeää, että vanhemmat tajuaisivat, että eivät ole itse syypäitä, aivan kuten henkilöväkivallankin kohteeksi joutuneet kokevat, vaan ovat joutuneet viranomaisväkivallan uhreiksi. (Minkä vaikutukset ovat yhtä invalidisoivat kuin parisuhdeväkivallassa).
Koetetaan ihmeessä nähdä metsä puilta me kaikki vääryyttä kokeneet ja koetetaan antaa anteeksi, kun tunteet tulvivat välillä itse kullakin; Epäreiluus synnyttää silmitöntä raivoa. Koetetaan suunnata raivo suurinpiirtein ainakin vääryyden aiheuttajaan!
vastatut ennen kuin menette todellakin helinää kehumaan ymmärtämisestä helinä keijukainen ei lue aloitusta koskaan kunnolla ei edes ajatuksen kanssa ja vastailee mitä sattuu ajatuksiaan jolla ei todellakaan ole päätä eikä häntää. Sitten kehtaa vielä vääristellä ja väänellä toisten kirjoituksia juuri mieleisekseen jotta saa taas väiteltyä ja riitaa haastettua helinä keiju on monta kertaa kirjoittanut itsensä ns.pussiin esim naula ei ole rautaa ja kohta naula onkin rautaa ja sitten taas kohta naula ei sittenkään ole rautaa tai voi ehkä vähän olla niin ota nyt sitten selvää helinästä ja ketjussa väittelee sitten laidasta laitaan. Kannattaa todellakin lukea ennen alatte kehumaan helinän juttuja. Helinältä en tukea ole saanut missään muodossa muutoin kuin kyllästymistä tähän palstaan kun ei voi keskustella asioista oikeilla nimillä niin tosi turhauttavaa kun helinän sorttinen tapaus tuhoaa mielenkiinnon palstaa kohtaan.
haukkuminen.
Helinä on palstan terävimpiä kirjoittajia.
tuota omaa palstaakin noille itse huostaa hakeville.
Mutta on todella vaikea olla vertaistukena vanhemmalle, johon ei samaistu. En samaistu vanhempaan, joka sallii huostaanoton vapaaehtoisesti. Ei kait teeskentelyllä mitään voiteta. Tahdon vain hyvää myös tälle toiselle ryhmälle. En tiedä toisen ryhmän asioista juuri mitään. Toinen ryhmä taas on täynnä oikeudenkäytejä kanteluja muistuksia ja ties mitä, että lapsen saisi takaisin kotiinsa. Toinen ryhmä kiemurtaa sijaishuollon väkivallan koukussa. Toisella ilmeisesti on lapsen kanssa vahvat ongelmat, joista ei itse selviä. Näitä ryhmiä on turha alkaa sovittamaan yhteen, kumpikaan ei ymmärrä toista muuta kuin korkeintaan "haluaa ymmärtää" tasolla.
muistannut isäsi nyyttiä nostella kun kivi kohdalle osui...
!!!
hetken pois ja palaa sitten takaisin. Täältä kuitenkin saa tukea itselleen. Yhdistyksestä saat tietoa toista kautta, kunhan ollaan niin pitkällä, että on jotain mitä tarjota. Emme mainosta täällä mitään, koska haluamme estää asiattomien ihmisten mukaanpääsyn täysin.
Ehkäpä tarvittaisiin oma palsta ja oma ryhmä niillle perheille, joissa huosta tapahtuu vapaaehtoisesti. Täällä suurin osa perheistä kertoo kamppailuistaan saada pakkohuostattu tai kieroilemalla luvan huostaan saadut lapsensa kotiin.
Kun sitten joku on omasta pakostaan joutunut lapsensa huostauttamaan, on tätä vaikea ymmärtää em. syistä. Tästä aiheutuu tälle palstalle valtavaa kitkaa.
Ehdotan ylläpidolle omaa palstaa vapaaehtoisesti huostanneille.
tänään. Toivottavasti osasin ilmaista asiani niin, että vapaaehtoisesti lapsensa (syystä) huostaanantavat saavat oman palstansa.
tulee olemaan mielenkiintoista lukea, koska tällä hetkellä en voi ollenkaan ymmärtää, miksi joku vanhempi ei itse sitoudu koko elämällään lapsensa hoitoon ja auttamiseen.
Tällainen järjestely olisi kaikkien kannalta edullisin, ei tarvitsisi tästä asiasta kättä ja itkua vääntää.
Minulla on oma kantani asiaan, se on nyt sivuseikka. Edellisen puheenvuoron kirjoittajaa ei ymmärrä sitäkään vähää kuin minä, joka edes yritän ymmärtää.
En ole itse ollut sellaisessa tilanteessa kuin nämä itse lapsensa huostaan antavat, en sitä voi ymmärtää "sillä tavoin" kuin omakohtaista kokemusta omaavat. En pysty olemaan vertaistukena tälle ryhmälle, enkä hakea vertaistukea. Tälle ryhmälle toivotan kuitenkin vain hyvää, rankkoja kokemuksia sielläkin on taatusti takana, kuten joistakin kertomuksista tiedän. Toivon, että tätä ryhmää ei nyt täällä enää haukuttaisi.
auta ongelmaista nuorta. Nuoren on paha olo sekä kotona että lastenkodissa. Lapseni mielestä "lastenkoti ei oikein, riippuen tilanteesta auta". Tilanne, jossa se VOI auttaa, on se "että lapsi itse haluaa lastenkotiin".
(poika 15v.)
huostaanottovanhemmille tarkoitetussa tilaisuudessa kertomassa omasta huostaanotostaan, johon äiti haki hänet. Tuostakin kirjoituksesta nousi HIRVEÄ HAUKKUMINEN Helinän taholta tapauksesta kirjoittanutta kohtaan :(.
Tyttö oli nimittäin kertonut huostaanottonsa olleen tarpeellinen, VAIKKA hän ei mennyt sinne vapaaehtoisesti ja VAIKKA paikka oli kauhea. Erotipa tytön kuitenkin tehokkaasti huonosta seurasta ja sai järkiinsä. Eikä hänellä ollut edes päihde- tai rikoskierrettä takanaan, pelkkää huonossa seurassa pyörimistä ja koulusta lintsailua, jolloin koulu tietysti alkoi mennä alamäkeä. Äiti ei tietysti pystynyt tilanteeseen vaikuttamaan ja siksi hän otti yhteyden lastensuojeluun.
Kertomansa mukaan tyttö oli silloin (muistaakseni viime keväänä) valmistautumassa ylioppilaskirjoituksiin ja kaikki oli hyvin.
En pysty ymmärtämään sitä, että huonot kokemukset jotenkin mitätöisivät onnistuneiden sijoitusten olemassa olon joidenkin mielestä.
jollain muullakin palstalla. Mutta nyt tietysti kun minä tämän täällä kerroin, pitäisi Helinän hyökätä minun kimppuuni, kuten edellisen kirjoittajan,joka täällä uskalsi asiasta mainita. Mutta siinähän haukkuu, en minäkään tällä palstalla kyseisen henkilön haukkumisten takia viitsi enää käydä kuin harvakseltaan.
Ja aloittajan kanssa olen samaa mieltä, että ei päättäjien taholta saa mitään vastakaikua tuollainen asenne, että kaikki huostaanotot ovat aiheettomia. Silloin jää siis omatkin asianne etenemättä, mutta saahan sitä jokainen hakata päätään vaikka kiviseinään, jos tuntee siihen erityistä tarvetta.
sitoutuu koko elämälään lapsensa hoitoon ja auttamiseen. Ne, jotka eivät sitoudu, niiden lapset alkoholisoituvat vauhdilla tai joutuvat leveää valtatietä suoraan kriminaalihuollon asiakkaiksi. Huostan haun tilanteessa kaikki mahdolliset muut kasvatustoimenpiteet on jo kokeiltu. Eivät enempään pystyisi haukkujatkaan, mutta sitähän te ette tietysti omaa itsekkyyttänne ja valheellista ylivertaisuuden tunnettanne halua ymmärtää.
Helinällä. Laitoin kaikkeni peliin, kun lapsi alkoi lintsata ja oli henkisesti kovilla aikuistuessaan.
Ei mieleenkään tullut huostaanlaitto.
Kertomasi tytön hyvästä kokemuksesta voisin sitten arvioida omaa toimintaani, että annoin lapselleni rauhaa ja lepoa ja yritin seurata hänen menojaan, jos pystyin. Hän kyllä hyvin esti sitä seuraamista. Sekin varmaan aikani ja huomioni hakemista ja varmuuden hakemista välittämisestäni. Yläaste meni vielä jotenkuten läpi, lukio keskeytyi. Seura oli erikoista, hylätynoloisia lapsia pohjaton aikuisen kaipuu katseessaan, joille vanhemmat eivät tajunneet tai voineet antaa aikaansa. Enkä minäkään uupuneena työssäkäyvänä voinut antaa, pienestä palkastani en voinut tarjota edes voileipiä, vaikka nuorilla on pohjaton nälkä. Tuli välivuosia. Teinkö siis väärin, kun pidin hänet kotona hänen vaikeana aikanaan, enkä etsinyt vierasta apua.
Lopputulos on kuitenkin hyvä, valmistumassa ammattiin, työkokemusta, pitää valitsemastaan ammatista.
Näinhän olisi myös kertomallasi tytölle voinut kotioloissa käydä. Onko lukion käyminen tai opiskelun 1-2 vuodella pitkittymisen estäminen huostaanoton arvoinen asia?
Lapseni sai enemmän elämänkokemusta ja lapsuudentraumojenselvitystä noina "vapauden, etsimisen ja levon vuosinaan" kuin minä ikinä. Ja sitähän hän juuri oli hakenutkin.
ja haluaa välittömästi kotiinsa.
eri?
Toiset taistelee lapsistaan saadakseen heidät kotiin, toiset saadakseen heidät hoitoon.
Tuolla yllä on oman lapseni mielipide, milloin "hoito" auttaa. Ja miksi ei sallittaisi nuorille jonkinnäköistä holtittomuutta, sitä ovat monet aikuisetkin.
Nämä vanhemmat tarvitsevat oman palstansa, täällä ei tule muutakuin paha mieli.
peruskoulukin keskeytyy, kuten tuossa kerrotussa tapauksessa oli käymässä. Mitäs hätää sinun lapsellasi oli, jos vaikeimpana aikana oli jo peruskoulun todistus kädessä ja lukiostakin osa suoritettu? Tuossa iässä on suuri merkitys parillakin vuodella henkisessä kehityksessä, joten lukioikäisellä on jo eri tavalla näkemystä kuin pari kolme vuotta nuoremmalla. Harvoin lukioiässä alkava uhma niin radikaalia on kuin, jos se alkaa jo yläasteella.
Ja mitä hätää teillä siinäkään mielessä oli kun lapsi viihtyi kotona? Et nyt oikein tajua tilannetta, jos 13-15-vuotias viihtyy vain huonossa seurassa, et sinäkään sellaista porukkaa kotonasi olisi katsellut. Eivät "hylätynoloiset nuoret" ole huonoo seuraa välttämättä. Täällä on ihan turhaa hurskastelua puhua, että kaikki on hyvin kun vain sitkeästi jaksaa aina hakea lapsen kotiin. Mitä suurempi paikkakunta, sitä helpompi on piilotella vanhemmiltakin, kun ei ole pienintäkään halua mennä kouluun esimerkiksi.
Ei ole välttämättä kyse pelkästä opiskelun siirtymisellä 1-2:een vuodella! Tiedän turhan paljon sellaisia tapauksia, jossa peruskoulu on keskeytynyt ja lapsen ei todellakaan ole käynyt hyvin! En minä olisi yhtään huolissani lukioikäisestä uhmailijasta, joka viihtyy kotona. Miksi edes kyselet tuollaista?
ymmärrä. Lasten ja nuorten huostaanottotilanteissa on tilanteita niin joka lähtöön, että on uskomatonta, miten kapeakatseisia jotkut voivat olla kun eivät ymmärrä mitään muuta kuin oman tai lähellä omaa tilannetta olleet tapaukset.
Jokainen lapsikin on oma persoonansa, onhan sellaisiakin lapsia, joiden murrosikä menee ilman itseään tuhoavaa uhmaa, vaikka tiettyä holtittomuutta esiintyykin. Karkeasti voi sanoa, että mitä omaehtoisempi ja voimakkaampi luonne lapsi on, sitä voimakkaampi saattaa uhmakin olla. Ei tietysti voi yleistää tuotakaan, kuten ei mitään muutakaan.
Mutta joidenkin putkinäkö on tosiaan uskomatonta, että ei pystytä ajattelemaan mistään muusta kuin omasta näkökulmasta ja siitä, millainen oma lapsi on ollut. En pitäisi mahdottomana, vaikka pahimmilla uhmailijoilla saattaisi olla AS-oireyhtymää kuvassa mukana. Heidän sosiaalistumisensa kun on vaikeampaa ja kokemuksia haetaan erilaisista ihmisryhmistä, näin myös huonosta seurasta. Ja hehän jos ketkä, ovat mahdottoman omaehtoisia kaikessa tekemisessään.
kokenut samanlaisia asioita, muutoin asia on tasolla "yrittää ymmärtää".
Vaikka meitä poikkeuksiakin on.
Nimittäin en itse ole edes huostaanottovanhempi ja silti ymmärrän lapsesta luopumisentuskan, oli huostan syy mikä tahansa.
Mutta pystyn oikein hyvin ymmärtämään myös niitä vanhempia, jotka joutuvat hakemaan huostaa omalle lapselleen. Niin ei pitäisi olla, mutta eihän kärjistyneessä tilanteessa enää muuta vaihtoehtoa nykyisin ole.
On hyvin valitettavaa, että teidän rivinne hajoavat tällaisten huostaanottovanhempien "sisäisten" erimielisyyksien takia.
toistensa tukemista. Minun lapseni on laitoksessa, josta haluaa kotiin. Hän on ollut suurimman osan huosta-ajastaa kotona ja on hyvin kasvatettu, ei minkääntason ongelmanuori. Palautetaankin kotiinsa vuoden sisällä, jos sossuihin on luottamista.
Minun on vaikea ymmärtää, että joku lapsen sinne vapaaehtoisesti laittaa. Kuten lapsenikin totesi ja yllä olen sen kirjannut "lastenkoti ei auta lasta..." Ainoastaan siinä tapauksessa on hänen mielestään sijoitus hyväksyttävä, jos lapsi itse haluaa lastenkotiin eli asuu pahassa perheessä.
"Ymmärtää" voi, mutta ei niin syvästi kuin jos itse olisi asian kokenut: tässä on se ero tukihenkilön ja vertaistuen välillä.
Parans ystäväni (32 v. ystävyyttä) "ymmärsi" minua, kun huosta tapahtui. Kun hänen oman tyttärensä lapsi joutui sossun hampaisiin, ystäväni ymmärsi minulle ja sanoi sen suoraan.
eteemme rajallisilla voimavaroillamme. Jos toisen elämäntilanne on se, että hän on antanut tilanteen ajautua kaaokseen vähitellen puuttumatta asiaan ajoissa ja sitten antaa lapsensa huostaan, niin sellaista minä putkinäköinen vierastan. Odottaisi että laajemmalla katsannolla varustettu pyrkisi tekemään kaikkensa ajoissa ja muuttaisivat vaikkapa paikkakuntaa koko perheellä ensin huostaan antoa. Asioiden laittamisesta tärkeysjärjestykseen.
Huostaanantajat ovat jotenkin suunnitelleet huostaan annon etukäteen, näin tuntemani ihmiset jotka tehneet tuon ratkaisun. Tippa tulee herkästi silmäkulmaan, mutta miten kun ei oikein aidoksi voi tunnistaa. Jos kysyy otatko lapsesi milloin takaisin,oletuksena että huostaan antajalle se kävisi päinsä, saa vastauksen ettei sen kanssa pärjää kuitenkaan ja miten voisi pärjätä kun on hankalaa kaikin puolin. Melkein samaan hengenvetoon tulee, kuinka on itsessään tukea vailla ja kuinka oma elämä kärsii asiasta ja ollaan niin alentuvia ja vastaanottavaisia ottamaan kanssakeskustelijalta kaikki energia, mitä tältä mahdollisesti on saatavissa. En oikein jaksa uskoa siihen annettuun kuvaan, että he millään lailla ajattelisivat lapsen kannalta huostaan antoaan. Siinä tapauksessa jos ei ole edellytyksiä ajatella muiden kuin omaa napaa niin asiahan on sillä selvä, ei sille mitään mahda kukaan vaan kunnioittaa toisen ratkaisua ja toivoo parasta. Ihmisten tunteilla pelaaminen jää kuitenkin päällimäiseksi näissä yhteyksissä. Korostan että tämä on minun näkemykseni tässä asiassa, vähäisillä voimavaroillani pohdittua.
se ei mielestäni kuitenkaan ole tämän palstan asia, vaan he tarvitsevat oman palstansa ja oman vertaistukensa.
Eihän kukaan menee tukeemaan vertaistukijana ketään esimerkiksi AA-kerhoon. Siitä ei ole kenellekkään mitään hyötyä.
Ymmärtämisyrittäminen ja vertaistuki ovat täysin eri asioita.
huomioon huostaanotettavan läheisten tilanne. Jos läheiset kärsivät paljon erosta lapseen, niin huostaanottosäännöksiä on helpotettava sen mukaisesti. Esim. äitinsä nopeasti unohtavan pikkulapsen tulisi saada tavata äitinsä vaikka tunnin päivässä joka ainut päivä.
Sääntöjen pitää olla yksilöllisesti räätälöidyt sekä lapsen että äidin yksilöllisyyden mukaan. Silloin ei äiti joutuisi loppuelämäkseen mielenterveyshäiriöön, elämänlaatu paranisi, kärsimys vähenisi.
Eikä tässä näin elämäntärkeässä asiassa virkamiehet, sossut eikä sijaishoitajat, KUKAAN ULKOPUOLINEN, saisi ajatella omaa mukavuuttaan, kiirettään tai etuaan, puhumattakaan siitä, miten pääsisivät vähimmällä vaivalla tai rahalla.
vallalla virkakoneiston puolelta yhteiskunnan kostotilanne biovanhempia kohtaan. Kostoeristäminen. Tutkimus: ihminen jatkaa julmuutta toisia kohtaan, jos auktoriteetti sen sallii ja hyväksyy.
Lisäys: Tämä siis koskee niitä biovanhempia, jotka eivät ole itse tahtomassa ja antamassa lastaan huostaan,
miksi lapsia pakkosijoitetaan lastenkoteihin, enkä viitsi kuvitella.
Mutta lapseni on tuoneet kavereitaan kotiin ja lastenkotilapset olivat kaikkein ystävällisempiä, jopa kohteliaita. Luulen, että heistä tuntui hyvältä nähdä koti ja perhe, vaikka ei oma ollutkaan.
Sen sijaan soitot, joita kotiini sain lastenkodin edustajalta, mieshoitaja?, olivat pelottavia. Hän huusi vihaisena puhelimeen, että kuinka voin päästää niitä kotiini ja kuinka voin luottaa niihin lapsiin.
Ei ollut käynyt mielessänikään, etten luottaisi.
Lapseni kertoi jossain vaiheessa, että hän menee salaa kavereidensa luo lastenkotiin ja että kaverit lähtevät sieltä salaa ulos. Olen lukenut lapsena poikien seikkailukirjoja, enkä pitänyt sitä kauheana asiana, saahan lapset seikkailla.
Eikä mielestäni ole epätavallista, että 15 vuotiaan on huono olla, silloin alkaa ymmärtää asiat aikuisen tavoin. Monen aikuisenkin on huono olla. Lohdutusta vaan hänelle. Paljon neuvoja ja varoituksia vaaroista, millä elämä tuhoutuu, ihan kaunistelematta tai tärkeämpiä asioita unohtamatta.
-Peruskoulun päättötodistus tuli jatkuvan hokemisen seurauksena, että ilman sitä ei voi selviytyä ja opettajat katsoi lintsaukset sormien läpi päästäkseen eroon. Lukiota vain kaksi kuukautta = ei mitään. Koulusta ei ilmoitettu, ettei nuori ollut käynyt koulussa yli puoleen vuoteen, jolloin vasta sain asian tietää.
-Ei oleskellut kotona. En koskaan hakenut häntä kotiin, isossa kaupungissa, koska en tiennyt missä on ja itse piti jaksaa aamulla herätä töihin.
-Miten aikuinen pystyy sanomaan kuka lapsi on huonoa seuraa, jonkun lapsia he kaikki ovat. Yhteiskuntaluokkarasismia?
-Siis, huonosti olisi voinut käydä, jotkut hänen kavereistaan potee vielä näkyvästi, jotkut hiljaisemmin.
sen, miten äkkiäkin kaikki voi tapahtua? Ja kauanko sinä kuvittelet aikaa kuluvan, kun lapsen tilannetta aletaan selvittämään ensin koulussa yhden kanssa ja sitten toisen kanssa, haetaan apua ja sieltä ja haetaan täältä, varataan aikoja, odotetaan, palaveerataan ja taas odotetaan ja ihmetellään. Siinä sivussa tietysti vanhemmat käyvät läpi valvottuja öitä ahdistuneina lapsensa takia. Tyhmyyttäsi esille tuot, jos vetoat tuossa, että kaikki olisi pitänyt tehdä "ajoissa".
Ja just tuota Helinän tyyliä, että pitää muuttaa, jos ei muuta keksi. Entä jos joillekin muille perheenjäsenille se saattaisi olla katastrofi tai vähintään erittäin huono vaihtoehto. Kas kun et kehota lähtemään ulkomaille, kuten ERÄS.
Hyvä, että kerroit lopussa tietäväsi YHDEN tapauksen, joiden kohdalla et usko vanhempien toimineen lapsen edun mukaan. JOS TUOLLA PERUSTEELLA TUOMITSET KAIKKI MUUT lapsensa huostaan antavat, toimit kuin sijari, joka on ihastuksissaan siitä, että on saanut päihdeperheen lapset itselleen ja kirjoittaa ahkerasti joka puolella, "miten minun kokemukseni mukaan, EI VOI OLLA aiheettomia huostaanottoja olemassakaan." Tätä on putkinäköisyys, on olemassa vain oma itse ja oma pieni maailmankuva, kaikki vähänkin siitä poikkeavaa on tuomittavaa.
Mutta anna palaa vain, vääntele ihan mieleiseksi, jos sinulle asioiden vääristely niin sydäntä lähellä kerran on.
vääryyttä kokeneista vanhemmista antaa koston kiertää ja heittää paskaa toisten huostavanhempien silmille.
Mutta näinhän psykologiassa on todettu, että itsensä kaikkein huonoimmaksi kokeva on kaikkein innokkain etsimään vikoja toisista ihmisistä. Ja AH, mikä lohdullinen löytö eräille omassa kurjuudessaan rypeville kun löytää huostavanhemmista jonkun, jota Helinän ohjauksella saa mollata vielä huonommaksi kuin itse on.
Mikäs siinä, jos se tapahtuisi realitisin perustein, eli syytä todella olisi ILMAN PIENINTÄKÄÄN POIKKEUSTA haukkumisen kohteessa.
Osa bioista käyttäytyy aivan samoin kuin pahimmat sossut tai sijarit.
vanhempien hakemasta huostasta.
Kyllä lasta kohtaan noin välinpitämättömät vanhemmat ovat yleensä juuri niitä, jotka eivät yhtään rikkaa ristiin pistä kun lapselle alkaa ongelmia ilmaantua.
Saattaahan olla, että hän häpeää lapsensa huostaan joutumista ja on halunnut kääntää asian valheellisesti niin, että hän oli huostan hakija. Kyllä meitä on niin joka lähtöön, että ei kannata yhden tapauksen perusteella vetää yleistyksiä tässäkään asiassa. Luulisi, että yleistysten karttaminen, jos mikä, olisi selvinnyt bio-vanhemmille. Mutta näköjään kaukana siitä.
kerran läpi. Eikö päässä ole muuta kuin hellu?
viestiketjuja ja satoja haukkumaviestejä, joten eiköhän asialle voi pistää jo viimeinkin pisteen.
huostansa. Nuo kertomukset yhdestä hyväksyjästä muokkaavat kaikkien mielipiteitä. Kun kerrotaan yhdestä hyväksyjästä, pitäisi kertoa 16000 ei hyväksyvästä, tai tuottaa vääriä mielikuvia ihmisille.
Olen tavannut paljon huostalapsia, mutta en ainuttakaan, joka huostansa hyväksyisi.
huosta pysäytti heidän lapsellisen hulluutensa.
Tuli järki päähän yksinkertaisesti sanottuna.
Mutta tätä eivät palstan biot halua hyväksyä, että lapsen elämä saatiin oikeille uomilleen.
Niinpä kielletään itsepintaisen jääräpäisesti sellaisen olemassa olo. Niinhän osa sijareistakin kieltää aiheettomien huostaanottojen olemassa olon, KOSKA EIVÄT OMASTA MIELESTÄÄN OLE ITSE SELLAISTA NÄHNEET.
Mitä tästä opimme...
Siis aiheettomia huostaanottoja ei ole olemassakaan. Hyvä! Pidetään tämä mielessä tästä eteenpäin, niin ajattelemme samoin kuin edellinen kirjoittaja.
uskoa, että lapsellasi on parempi mahdollisimman kaukana sinusta. Jankkaat jokaikisessä ketjussa samaa jo kuukauden verran. Tervemenoa!
mitään sanottavaa, kuin tuo sama virsi hyväksymisen kerjäämisestä.
huostaanottaa, koska KAIKKI lapset ovat lapsellisia ja heidän kuuluukin olla. Kukaan ei synny tänne valmiina aikuisena.
eikä häntä olla huostaanottamassa, eikä
missään nimessä huostaan tarjoamassakaan mihinkään. Tervemenoa vaan itsellesi!
sinulta, enkä täällä keneltäkään muultakaan.
eivät ala tuhoamaan omaa elämäänsä. Ne, jotka siihen lähtevät, ovat yhtä hyvin mistä tahansa kodista, hyvästäkin. Mutta täällä haukutaan vain sokeasti vanhemmat tuossa tilanteessa.
"Mutta kaikki
13-15 vuotiaat
eivät ala tuhoamaan omaa elämäänsä. Ne, jotka siihen lähtevät, ovat yhtä hyvin mistä tahansa kodista, hyvästäkin. Mutta täällä haukutaan vain sokeasti vanhemmat tuossa tilanteessa.
"
Laita se nyt kerralla yhteen ketjuun sataan kertaan ja jätä palsta rauhaan.
eikä auta lasta millään tavoin. Ehkä jos kysessä on ylläolevia kommentteja kirjoittava vanhempi, joka jankkaa koko ajan samaa, lapsen voisi olla parempi poistua jonnekin muualle.
Kyllähän sossut apua lupaavat, mutta se jää laitoksien sopukoissa saamatta.
Laitoksissa ihminen kohtaa lopullisen yksinäisyyden.
Sillä hoitotyöntekijät ovat siellä VAIN TYÖSSÄ.
aina.
mutta päässyt kotiin noin vuosi sitten.
En olisi ikinä uskonut, että biot pystyvät kääntymään toisiaan vastaan. Nähtävä tämä oli, että uskoo sen mahdolliseksi.
ihmisiä on jonkun mielestä liikaa. Olen luullut, että tilanne on täysin päinvastoin. Mutta tällä palstalla nyt näköjään on kaikki mahdollista, niin vääristyneitä asenteita näyttää bioilta löytyvän. Tulee väkisin mieleen, että ei ole taidettu lapsia turhan takia tuollaisilta pois ottaa.
jänkätä samoja kliseitä "katso peiliin", "taitaa olla oikein, että tuollaisilta otetaan lapset pois", ja hänän huippuna se on ollut kuukauden päivät joka ketjussa: "kun lapsi vahingoittaa itseään, on se huostattava" niinkuin ei muita keinoja pieneen päähän mahdu.
Nuo ovat niitä pahimpia jankkauslauseita, joillla ei voita mitään, ei edes kenenkään mielenkiintoa ja tuhlataan palstatilaa.
parin muun suht vakkarin lähteneen jo noiden rähinöiden ja haukkumisten takia. Ja minäkin harkitsen.
enkä silti aio siirtyä mihinkään huostaanottoa hakeneiden palstalle, hah. oman historiani perusteella kuuluisin tälle palstalle, mut rajansa toisilta bioilta tulevalla haukkumisellakin.
eli jokos ap. häippäsi?
kun kirjoitin nimmarilla. Sitten alkoi oikea haukkuvyöry, joten nimmaristani luovuin. Kirjoittelen kuitenkin palstalle silloin tällöin ja seuraan mitä täällä kirjoitetaan.
heittävät.
naamalle. Ei siinä järki päätä pakota heittelijöillä kun ottaa huomioon, miten sorsittuja tämä porukka täällä on.
Ihme, että ei joukolla haukuta palstalla kirjoittavia päihdevanhempia, niin saakelin täydellisiä nuo haukkujat OMASTA mielestään ovat, vaikka eivät kenenkään muun mielestä sitä olisikaan.
että nämä haukkujat ovat joko lapsettomia,tai ne joilta ei lapsia "vielä" ole huostaanotettuja...js unohtamatta näitä sijareita ja sossuja... En usko että vanhemmat joilta on lapset huostaanotettu niin alkaisi toisia biovanhempia täällä haukkumaan... eli täällä liikkuu joko tuo yksi ja sama häirikkö tai niitä on nyt kaksi..ja hän tai he ovat melko varmaan joku noista yllä mainituista...
häirikköä. Yksi on se äiti, joka lykkäisi lapsensa huostaan "pelastaakseen lapsensa tulevaisuuden".
Lapseni mielestä vain narkkariäitien lapset tai todella surkeiden äitien lapset (täysi alkoholisti, jota ei edes kiinnosta oma lapsi, muuten mielisairas tai joku muu vastaava, joka ei välitä lapsestaan. Vaikka jos välittäisi lapsestaan, vaan ei pysty hoitamaan) joutavat huostaan.
Omaa huostaansa hän ei ole missään vaiheessa pitänyt tarpeellisena ja sehän purkautuukin viimeistään ensi vuoden loppukuukausina.
Suosittelen katsomaan uudelleen 3.9.2008 A-studiossa lähetetyn raportin, jossa äiti kertoo hyväuskoisena hakeneensa apua lapselleen. Lapsi joutui Loikalan kartanossa pitkäaikaiseen eristykseen ja hänen kohtelunsa oli hirvittävää. Lapsi ei saanut sitä apua, mitä järkyttäviä kohtaloita kokenut perhe olisi tarvinnut, vaan sai hirvittäviä Loikala-rangaistuksia.
Ei täällä sossut juuri kirjoittelet, sijarit käyvät välillä haukkumassa.
Helinä kohdalla, koska hän ei ole bio eikä sijari, mutta aloitti biojen raivoisan haukkumisen. Ja kyllä siihen ihan 'aitoja' bioja on liittynyt myöhemmin, ainakin yksi Helinän kannattaja, joka kirjoitti nimimerkillä aikaisemmi - ja joku muukin. Nimenomaan tuo viha muita bioja kohtaan on käsittämätöntä.
vanhempia on, jotka ovat joutuneet samaan tilanteeseen. Ei tosiaan tarvitse olla hullu, narkkari tai alkoholisti.
KYllä minä Loikala-ohjelman tiedän hyvinkin ja on erittäin hyvä, että huonoja paikkoja nostetaan päivänvaloon. Mutta kun niitä hyviäkin paikkoja on, jotka auttavat lasta. Tällä palstalla parhaimpana esimerkkinä Hollolan tapaus, jossa vanhemmat eivät olleet huostan harkijoita, mutta hyväksyvät huostaanoton nyt, koska lapsi saa tarvitsemansa avun sijoituksessa. Ei hyvien paikkojen olemassa oloa pidä mitätöidä sillä, että yhtään vanhempien hakemaa huostaanottotapausta ei ole nimenomaan tällä palstalla käsitelty perin juurin. Satun vain tietämään niitä elävästä elämästä, vaikka en oman lapseni huostaa ole hakenutkaan, enkä ole sossu tai sijari, vaan ihan tavallinen bio-vanhempi itsekin. Mutta tämän asian yhteydessä olen saanut riittävästi haukkumista minäkin ja ihan toisilta bioilta tullutta sellaista. Jos joudun aiheetta haukutuksi, en siksi pidä itseäni häirikkönä, ehkä niitä raivoisia haukkujia enemmänkin.
koko muullekin perheelle. Niin se on Hollolan tapauksessakin. Pakkohan heidän on sopeutua tilanteeseen, kun muita vaihtoehtoja ei annettu.
Täällä oli se yksi hyvä äiti, joka luotsaili nuorensa lintsaamiset sun muut sillä, että antoi lapsen levätä ja jäi ikäluokastaan 1-2 vuotta jälkeen. Näin tulisi voida tehdä muissakin perheissä. Lapsen lääkärin tulisi kirjoittaa se vuoden sairasloma, jotta lapsi saisi levätä puoli vuottta - vuoden pahaaoloaan pois. Ei se huosta edelleenkään ole mikään ratkaisu.
että siihen on tyydyttävä kun ei muuta ole tarjolla.
Ei väärille teille lähtenyttä elämää lepäämällä enää paranneta.
Mutta nämä vastustajat ja toisten biojen haukkujat antaisivat siinä tilanteessa lapsen vaikka kuolla huumekokeiluihin (kuten on tapahtunut) tai hankkia rikosrekisterin itselleen.
kun joku suuttui, me lällätimme "mee, mee ja mäkätä mennessäsi".
vieläkin? Oletko aikuinen?
sellainen. Kiva joulu lapsen kanssa saa taas naurunkin irtoamaan!