Koiragepsi

hyvä vai ei...

Nykyisin jokaisella seurueella rupeaa olemaan koira-Gps, hyvä vehe kun koiramies tietää, onko koira omalla-alueella vai naapurikunnassa vai nukkuuko peräti kotona kopissaan.

Mutta mutta. Onko hirvenmetsästyksestä tullut liian helppoa tappamista. Onko sen mukana kodonnut se metsästyksestä saatava pieni jännitys, joka oli vielä tutkapantojen aikaan, mutta ei enää nykyisenä satelliitti aikakautena?

Nykyisin koira viedään alueelle tai jäljelle ja sitten odotellaan. Koira löytää hirven ja koiramies kertoo radioon, minne suuntaan, millä vauhdille ja kenen passiin hirvi on tulossa. Toki se nostaa jännitystä niiden kohdalla jota kohti hirvi on tulossa. Mutta entäs ne muut? Ne muut kiroilevat kovaa kohtaloaan - ja ikävystyvät kun mitään ei tapahdu. Eivätkä aina muista että alueella voi olla muitakin hirviä.

Muutama aika taakseppäin, kun oli vain koiratutkat, ei ollut näitä ongelmia, tutka oli riittävän epätarkka. Tiedettiin että koiralla on haukku ja se on suunnilleen "jossakin siellä." Kuitenkaan siitä ei voinut ennustaa hirven käyttäytymistä ja aivoituksia, passissa piti olla tarkkana kokoajan. Kun hirvi tuli, se kuultiin koiran haukusta ja hirven aiheuttamista rasahduksista. Sai jännittää että tuleeko kohdalle vai...

Nykypäivänä ääni radiosta ilmoittaa steriilisti: Nyt se on tulossa niitten mäkien välissä olevaa suopainanetta ojan vartta pitkin, nyt sen pitäis ruveta näkymään sinne Anteron passiin. Sitten minuutti ja, PAM.

54

2099

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jopi

      Taskulampun käyttö on kielletty, mutta satelliittitekniikkaa, mikä ei anna eläimelle suuriakaan mahdollisuuksia, kun sen kuljettajakoira roikkuu kannoilla, katsotaan sormien läpi.

      Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Metsästyksen perimmäinen olemus on kadonnut -ja samoin metsästyskoirien. Koirasta on tullut tutkankuljetin ja metsästyksen pitää olla helppoa, nopeaa ja tehokasta. Sitten silmänlumeeksi joku taskulamppu kielletään, että satelliittitekniikan käyttö ja kauppa olisivat siunattua.

      No -tämä on ajan henki. Onneksi perinteistä eränkäyntiä perinteisin menetelmin ei ole vielä kriminalisoitu. Niin kauan kuin se on sallittua, yritän mahtua sekaan museaalisine periaatteineni.

      Hyvää joulua ja tulevaa vuotta kaikille eränkävijöille tekniikasta riippumatta!

      • Vähän mitä

        ESitätte.Ei ole paluuta tuohivirsuaikoihin,tai voitte kävellä virsuissa,mutta ette voi pakottaa muita samaan ruotuun.Ette mene jalkapatikassa jahtiin,ajatte autolla.Käytätte ruutiasetta,ette keihästä.Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.
        G P s koiralla tuo kaivattua tehokkuutta,sitävastoin harventunut ja susien pelottelema hirvi kanta tuo haastetta.
        Saamamiehet käyttää tekniikkaa ja kokemusta hyväkseen,ja tulosta tulee.Pyytömiehet muitelee vanhoja juttuja nuotiolla.Kaikki hyvin?

      • pyytömiehet.
        Vähän mitä kirjoitti:

        Juuri tätä tässä avauksessani tarkoitinkin, aivan kuin kirjoittaja sanoo, se tuo jahtiin tehokkuutta, mutta mutta. Missä menee raja? Ei tekninen kehitys vielä tähän lopu. Kuitenkin, kyse on metsästyksestä. Olen ampunut monta hirveä gps:n edestä, enkä ole kokenut itseäni saamamieheksi. Suuhun on ruvennut jäämään sellainen maku, että ollaan ampumassa hirviä, ei kuitenkaan olla metsällä. Mihin sitä hemmetinmoista tehokkuutta tarvitaan?

        Saamamiehiä ja pyytömiehiä ei enää nykyisin tahdo erottaa toisistaan, se on enää passipaikasta ja onnesta kiinni. Suurin osa malttaa olla sen ajan paikallaan, kun tietää sen sieltä olevan tulossa.

      • Koiramies1111
        pyytömiehet. kirjoitti:

        Jos ei kiinnosta.Kokemuksesta kuitenkin tiedän,ett syksyllä on puheet toiselaisia.Se on sitä riistaverien vähäisyyttä.

      • Smoukka
        Koiramies1111 kirjoitti:

        Jos ei kiinnosta.Kokemuksesta kuitenkin tiedän,ett syksyllä on puheet toiselaisia.Se on sitä riistaverien vähäisyyttä.

        Että olisi nyt jo mahdollista lahdata ne hirvet vaikka kotisohvalla istuen. Jahtipäällikkö seuraisi miehittämättömän tiedustelulennokin kamerakuvaa ja käskisi passimiesten laukaista mäellä kököttävästä telineestä lämpöhakuinen tms. ohjus. Näinhän jenkit tekee Irakissa parhaillaan kun ne metsästää irakilaisten tarkka-ampujia. Tekniikalla pystyy kyllä tekeen vaikka mitä.
        Mutta eiks se homman nimi ole just se että pääsee sieltä kotisohvalta pois?!?!? ELi vähän täytyy olla haastetta metsästyksessä. Ei siinä muuten mitään riistaverta edes tarvita jos aletaan tarpeeksi teknisiksi, jossain se raja menee ja sillä selvä

      • Smoukka
        Koiramies1111 kirjoitti:

        Jos ei kiinnosta.Kokemuksesta kuitenkin tiedän,ett syksyllä on puheet toiselaisia.Se on sitä riistaverien vähäisyyttä.

        On jännää ampua eka teeri puunlatvasta. Sitten ne matkat pitenee kun ampumataito kehittyy ja oppii muutenkin lähestymään lintuja ja sellasta. No, lopulta hommasta menee maku kun linnulla ei ole mitään mahdollisuutta, ristikko kohdalleen ja vetää liipasimesta niin se on siinä. Mitä järkee siinä on? vanhat linnustajat , kunnon saamamiehet, on just tätä mieltä. Mutta onhan näitä jotka ampuis kaikki loppuun mitä metsästä löytyy. Vaikka kotisohvalta istuen jos vaan kiväärinkuula lentäis tarpeeks suoraan sinne metsänlaidan puunlatvaan.

      • hyvä vai ei...
        Smoukka kirjoitti:

        Smoukka puhuu asiaa. Osaksi tästä taitaa olla kysymys myös omasta asenteessani, onko se nyt sitten sitä veren vähyyttä, muutaman kymmenen hirven jälkeen.

        Hirvenmetsästyksessä pitää olla haastetta, jos hirvelle ei anneta mitään mahdollisuutta niin mitä metsästystä se sellainen on? Ennemminkin se on lahtaamista. Ei siinä kuinkaan käy, kun hirvi joskus pääsee kusettamaan jahtimiehiä oikein kunnolla, silloin veri kiertää ja juttua tulee. Hirvijahdissa kun se jännitys loppuu yleensä siihen kiväärin pamahdukseen. Hirven ampumisessa ei ole mitään ihmeellistä, tähtäin kohdalleen ja..., jäljellä on enää ne pakolliset kuviot.

        Jokaisessa hirviporukassa on nämä "kovat karjut", jotka kuvittelee hirven ampumisen olevan kovien jätkien hommaa. He elävät asenteella "vittu kaikki nurin vaan". No, omaa sielua pitää hoitaa, vaikka kuvitellen olevansa kova jätkä kun on kivääri kädessä. Ikävää asiassa on se, kun he eivät muista, että metsästyksen pitäisi olla myös riistan hoitoa. Ovat kai lintsanneet koulusta silloin, kun biologian tunnilla on puhuttu kukista ja mehiläisistä.

        Mitä tässä yritin sanoa? Lähinnä sitä, että hirvenmetsästys on kuitenkin vain harrastus, toki hyvä sellainen. Tärkeintä hommassa on se mukava porukka jonka kanssa saa kokea syksyn aamut siellä majalla tai metsässä, poissa arjesta. Ei se tappaminen itsessään nyt niin ihmeellistä ole.

      • 17v Koiraohjaaja
        hyvä vai ei... kirjoitti:

        Yhdyn Smoukkaan ja Hyvä vai eihin.

        "Jokaisessa hirviporukassa on nämä "kovat karjut".
        "vittu kaikki nurin vaan"
        Näitä metsästäjiä on liikaa kun ei ajatella muutakuin omaa persettään ja tappamista.

        Hirven metsästyskokemukseni on aika pieni, koska ikää löytyy vasta 17v ja kun ei ole ottajia joten hirvi asiat jääköön minulta kertomatta.
        Kylällä jossa asun tuntuu kuin joka 6 metsästäjä olisi tälläinen.
        Hirviporukkaankaan ei oteta kun "Vanhat karjut" valittavat lihan jaoista ja sun muusta turhasta esim:"Sinulla ei ole tarpeeksi metsästys kokemusta" no mistähän sitä saisi kun hirviporukkaan ei oteta. Itse ovat siinäkunnossa että hyvä jos pääsevät edes passipaikalle saamatta sydäriä.
        Pien riistatsa löytyy kokemusta jo yli 10v kokemuksella.
        Ensimmäistäkertaa olin 7 vuotiaana papankanssa jänismetsällä ja siitä se sitten lähti. Taisin olla 9vuotias kun ammuin ekan jänikseni mutta siitä huomasin että ampuminen ei ole minun juttuni. Kuten sanottu ilo loppuu heti kun kuuluu PAM.
        13 vuotiaana sain ekan jäniskoirani joka on minulla vieläkin ja parempaa metsä kaveria saa hakea.

        Tähän koiragepsiin liittyen.
        Hyvä keksintö jos sitä käyttää kohtuullisesti.
        On hyvä tietää missä koira liikkuu mutta siitä lähtee minunmielestä jännitys ja into pois jos ruutua töllöttää kokoajan.
        Tosin onhan se hauska katsoa kun voi tallentaa koiran kulkureitit tietokoneelle ja katsella milloin missä ja mitäkin ollaan metsästetty.
        Tässä tallennusvaiheessa huomasinkin erään asian.
        Olimme sedän kanssa yrittäneet kaataa erästä viisasta rusakkoa joka onnistui aina pääsemään koiralta karkuun ja vältti hyvin metsästäjiä.
        Monien kertojen jälkeen huomasin tallennetuissa reittitiedoissa kulkureittejä joita jänis oli käyttänyt melkein joka kerta.
        No siihen se ilo sitten loppui "Jänis palaa aina lähtöpaikkaansa jossain vaiheessa" piitää paikkaansa. Ei pompi rusakko enään kun kerroin asiasta sedälle. Vanha tuttu reitti päätyi sen kohtaloksi.
        Siksi käytän gepsiä vai löytääkseni koiran. Haukkua kuuntelemalla tietää mikä on tilanne, mutta jos haluat koiran pois metsästä ennen pimeää ja ei ole hajuakaan missä se voisi olla on siinä gps
        hyvä laite.
        Hyvin metsästäjät ovat pärjänneet ennenkin ilman tegnologiaa ja tulevat pärjäämään vielä tulevaisuudessakin.

        Oma mielipiteeni hyvästä metsästäjässä on se että huolehtii riistakannasta, ei tapa jokaista millä on karvapeite, ottaa nuoria mukaan metsästysreissuille ja ennen kaikkiaan EI AMMU OMAA KOIRAANSA VAIN SEN TAKIA KUN SEURASI JÄNIKSENJÄLKIÄ VÄÄRÄÄN SUUNTAAN! ja ikää koiralla oli sentään 14v. *vanhuus ei tule yksinään.* (

      • Anonyymi
        Vähän mitä kirjoitti:

        ESitätte.Ei ole paluuta tuohivirsuaikoihin,tai voitte kävellä virsuissa,mutta ette voi pakottaa muita samaan ruotuun.Ette mene jalkapatikassa jahtiin,ajatte autolla.Käytätte ruutiasetta,ette keihästä.Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.
        G P s koiralla tuo kaivattua tehokkuutta,sitävastoin harventunut ja susien pelottelema hirvi kanta tuo haastetta.
        Saamamiehet käyttää tekniikkaa ja kokemusta hyväkseen,ja tulosta tulee.Pyytömiehet muitelee vanhoja juttuja nuotiolla.Kaikki hyvin?

        Toisinpäin.

    • lauantaina..

      kaveri ilmoitteli gbs.ää seuraten koko ajan hirvien liikkeistä. Menee sinne ja sinne tielle. Autolla eteen ja jäljet oli jo yli. Suunta seuraavalle tielle tuttuun passiin ja sieltäkin jäljet jo yli. Alueen rajalle viimeisen tien varteen kovaa kyytiä jos ehtisi eteen. Auto parkkiin ja juosten tuttuun passiin. Kesken juoksun tulee vasa porukka jo juosten vastaan lähes päälle ja 15m matkalta vasa nurin. Selkeä gbs hirvi mutta karanneet olisi muuten ilman laitetta. Helppoa? Ehkä juu mutta muutaman miehen hirviporukassa erittäin käytännöllinen ottaen huomioon että oli tähän mennessä kauden ensimmäinen hirvi kannan ollessa melko huono moneen vuoteen.

      • vuoden

        olen ollut hirviporukassa mukana. näistä ns. "kovista karjuista" sen verran että kyllä pari tällaista meidänkin porukasta löytyy, mutta eivät ole juuri samanlaisia kuin kuvailemanne.
        meillä porukassa sellaisia jotka ensin kysyvät että mikä on kiikarissa, ja jos on naaras, niin ei ammuta. meikäläisellä ikää 16v ja jonkun verran kerinnyt olla muakana. tuntuu kyllä että nämä kokeneet patut tietää paljon näistä asioista, mutta sitten kun se kunto loppuu... enpä itsekään mikään maratoonari ole, mutta muutaman miehen tiedän, kuka tipahtaa kelkasta kävellessä, jos tahti on liian kova.
        kiittelen kun miehet kysyttäessä kertoilevat kokemuksiaan, ja kyllä sitä oman nuoruuden ja kokemattomuuden huomaa, kun kertovat entisvanhasista ajoketjuista, sun muista. monasti mieli haikaa sihhen että otettaisiin koirat, ja laitettaisiin koppiin, ja tehtäisiin edes joku ajokin syksyä kohden. tuntuu passissa olo turhalta. riemusta pomppii jos koiramiehen mukaan pääsee, (vakio lauseet: et sinä jaksa kävellä, kantaa saa sinut sieltä metästä jos mukkaan ottaa) vaikka eivät ole kertaakaan matkassa käyttäneet.
        koira gps hyvin suosittu laite seurassa, vanhat patut eivät lihojen takia jaksaisi kovin paljoa enää vaivaa nähdä. tulilla vitsaillaan jo kymmenen vuoden päähän pyörätuolipassia. sentään seuraan ottavat mukaan, tajuavat ettei se seura jatku jos ei nuoria mukana ole, joskin hyvin vähän seurassamme nuoria on. porukka kyllä ottaisi mukaan jos vain tulijoita oisi. mutta kyllä tähän loppulauseeksi täytyy sanoa että koira gps on mahdottoman hyvä laite. tiedät kaiken mitä haluat, plus että sitä tarvii kahtoa vaan sillon kun sitä haluat kahtoa. tuopi se passissakin jännitystä, jos kuulee puhelimesta hirven passiketjuun menevän, suurin jännitys laukauksen jälkeen: ampuiko ohi? jos ampui niin tuleeko tänne? menikö raanaa? jos meni, niin minne lähti?
        vanhoilla miehillä kun monesti metille lahettäessä: "oli se pyssy viime syksynäki kohillaan, niin on se nytki". tai "en minä viime syksynäkään saanu kertaakaan ampua, turha sitä on kohistaa." tai sitten molemmat.
        vaan kyllä se hirvenliha hyvälle maistuu, oli sitä ite päässy ampumaan tai ei! :D

    • Metsästäjän alku 20v

      Terve vaan kaikille. Täällä puhutaa kovasti asiaa. Kyllä se on ollut jo kauan huomattavissa että siitä metsästyksestä yritetään tehdä tehokasta ja halpaa.

      Metsästän itse torniojokilaakson metsissä, täällä yläpäässä. Seuramme keski-ikä on 60 ja kuoleman välillä. Yli puolet porukasta on sydän tautisia,liian lihavia tai muuten vain huonokuntoisia. Monet menevät melkeimpä autolla passiin. Itse nuorempana ja hyväkuntoisena menen aina viimeiseen passiin tai sitten koiran kanssa metsään. Vieressäni istuu 3kk vanha sesse, karjalan karhukoira narttu. Ensi syksynä olisi tarkoitus käydä katsomassa minkälaisia mooseja siellä metsässä liikkuu. Palatakseni tähän metsästykseen.. Meidän seurassa olen huomannut että mikään ei saisi maksaa mitään ja kaikki pitäisi aloitus vkloppuna kaataa. Yleensä silti pystöön jää 4-8 hirveä. Syynä huonot koirat ja huonossa kunnossa olevat miehet. Vanhuuskin verottaa. Isäni kanssa emme laske rahan määrää paljonko sitä metsästykseen menee koska se on lempi harrastuksemme. Olisihan se halpaa ja helppoa mennä k-kauppaan ja ostaa se liha. Jännitys se on mitä met haema sieltä mettältä. Se on mukava istua passissa ja kuunnella ku koira haukkuu. Ei tiä koska se päkäsee liikkeelle vai pyssyykö haukussa kunnes koiramies korjaa saaliin. Meillä on saalista saatu kahden kaadon viikko vauhdilla. Eli kaadoilla ei juhlimaan päästä mutta silti sinne aina haluaa.

      Seurassamme meillä ei ole yhtään "gps koiraa". Vain pelkkiä harava härveleitä. Ensi kaudelle pitäisi jokin killutin laittaa tuon oman vesselin kaulaan ja olen pohtinut että minkä sitä laittaisi. Kätevä laite se gps mutta jos sitä myötäänsä vahtaa niin ei opi liikkumaan siellä maastossa. Sen takia itsellänikin gps laite repussa vain hätätapausta varten.

      Ei muutaku jouluja kaikille.

      • HärmänJätkä

        Hyvät kuviot teillä 20v. Onhan se GPS joskus itsellekin hyvä. Mulla ainakin tuloo joskus ihan ihmeellisiä koukkuja melko tutussakin maastossa, kun suuntavaisto on mitä on.
        Koiran takia pidän sitä laitetta nopeammin tavoitettavassa paikassa kuin repun pohjalla. Täällä kun on rautatie, joki, valtatie, lampaita, kettutarhoja, mullia, hevosia ja koiria suvaitsemattomia ihmisiä. Ei ole siis ollenkaan yhdentekevää, että mihin se sesse hakulenkillään tai hirven karkossa suuntaa. Parasta reagoida melko nopeasti. Toista olisi, jos metsästelisi keskellä asumatonta korpea, eikä lähelläkään Venäjän rajaa.
        Pennun kanssa GPS on tosi kätevä myös siitä, että se hienosti kertoo, mitä koira tekee. Tuleeko hukka tiellä, jättääkö karkon seuraamisen ison ojan takia, lähteekö tulemaan heti kun viheltää ym. Vanhemmalla ja kokeneemmalla koirallahan se on lähinnä vain siltä varalta, että jos koiruus eksyy kylille. Myös haukulle hiipiessä se antaa tarkan tiedon etäisyydestä, niin ei tarvitse vielä 400m:n päässä alata ihan hiipimään. Toisinaan kun koiran haukku kuuluu kuin vierestä.

        Hyvää vuoden jatketta.

    • Anonyymi

      Minä olen 10wee pikkutyttö jolla on metsästyskortti ja oma haulikko jolla mä en pelkää ampua. En oo kerennyt vielä ampua mitään esim jänistä tai kettua koska yleensä iskä ampuu tai ei tuu tilaisuutta ampua kun ei riistaa näy tai kun koira jahtaa sen väärään suuntaan eikä sinne missä mä oon iskän ja haulikon kanssa.

    • Anonyymi

      Nykyiset satelliittitutkat ovat tuoneet hirvenpyyntiin osaamatonta porukkaa, joka on vääristänyt ajavien koirien käytön ja lähes joka koira ajaa hirveä. Miksi kulkea koiran kanssa metsässä, kun voi ajaa autolla pakenevan hirven eteen, jota koira ajaa. Vähän sama jos terve mies ajaa invalipyörällä. Suuren koiramäärän vuoksi hirvet eivät saa yön eikä päivän rauhaa, sillä aina on koira perskarvoissa kiinni. Lihan maku on mitä on mutta se ei haittaa näitä sankareita.

      • Anonyymi

        Löysin tämän palstan sattumalta, kun kaverini lainasi puhelinta ja huomasin hänen käyneen täällä. Minullakin on tutkalla varustettu koira ja tottahan tuo on. Olen kyllä ajatellut siirtyä rauhallisempaan kyttäysmuotoon, mutta pitäisi tehdä joku hyvä syönnös, jonne ei koirat niin helposti osu ajamaan hirviä pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä erotuksella, että itse trollaat täällä jo kahdenkymmenen vuoden kokemuksella metsästystä vastustaen.🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä erotuksella, että itse trollaat täällä jo kahdenkymmenen vuoden kokemuksella metsästystä vastustaen.🤣

        Jahas trollijahtaaja on taas vauhdissa ja etsii sairaalloisesti erimieltä olevia, olemalla välillä jopa psykologiaa opiskeleva, mutta jokainenhan ymmärtää.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jahas trollijahtaaja on taas vauhdissa ja etsii sairaalloisesti erimieltä olevia, olemalla välillä jopa psykologiaa opiskeleva, mutta jokainenhan ymmärtää.....

        No vastaa jo miltä monologisi itsesi kanssa tuntuu?🤣 Pitkästyttääkö, kun et saa metsästyksen vastustajiin yhtään juttukaveria niin eikun tänne trollaamaan?😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No vastaa jo miltä monologisi itsesi kanssa tuntuu?🤣 Pitkästyttääkö, kun et saa metsästyksen vastustajiin yhtään juttukaveria niin eikun tänne trollaamaan?😂

        Minähän olen metsästänyt jo 60 luvulta ja tunnettu erämies. Yksinhän tuota juttelet ja seurailet huolestuneena oikeitten erämiesten huolta nykymenosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minähän olen metsästänyt jo 60 luvulta ja tunnettu erämies. Yksinhän tuota juttelet ja seurailet huolestuneena oikeitten erämiesten huolta nykymenosta.

        Tänään 60 vuotta toisena päivänä 40 vuotta jne nämä sinun muuttuvat vuosikymmenet on jo tuttua kauraa täältä vuosien ajan, kun olet pilkannut metsästäjiä ja trollannut metsästys palstaa kun metsästyksen vastustajissa ei ole lukijoita.🤣 Paljonko vihreät sinulle per trollaus maksaa?🤭

        Voe hyvvää päevää ku olet tyhmä, kun pidät kaikkia metsästäjiä samoina, jotka eivät hyväksy hirvien pyyntiä ajavalla koiralla. Laki ajavista koirista hirvijahdissa pitäisi olla lienee selvä. Pilkannut metsästäjiä..... Heh heh, onko pilkkaamista puolustaessaan laillista metsästystä? Turha puolustella laittomuuksia.

        Heh heh kaiva nyt vaan se susinikkisi taas ja jätä tämä anonyymi trollauksesi vaihteeksi, kun kaikki sinut tunnistaa🤣 Kun analyyti palaa, niin anonyymi vaikenee. Sattumaako🤣🤣

        Ihmeellisiä juttuja vaan piisaa......Vainoharhasi on todella huolestuttavaa ja mikä on susinikki. Tarkoitatko minua vai minun ampumaa sutta vuosien takaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmeellisiä juttuja vaan piisaa......Vainoharhasi on todella huolestuttavaa ja mikä on susinikki. Tarkoitatko minua vai minun ampumaa sutta vuosien takaa?

        🤣 Päätit sitten jälleen esiintyä metsästäjänä arvon metsästyksen vastustaja.🤭

    • Anonyymi

      Gps on myös tuonut lieveilmiöt mukanaan. Osa käyttää selvästi ajavia koiria ja autoa.

      • Anonyymi

        Olen lukenut eräästä seurasta, missä on sovittu omat ryhmät ja alueet niille, jotka eivät halua syödä ns. tervalihaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen lukenut eräästä seurasta, missä on sovittu omat ryhmät ja alueet niille, jotka eivät halua syödä ns. tervalihaa.

        Kahden persoonasi kanssa juttelu ilmeisesti korostaa yksinäistä uutta vuottasi.🤭 Näin palstan ikuinen katkera metsästyksen vastustaja taas ottaa vuoden vaihteen vastaan.😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kahden persoonasi kanssa juttelu ilmeisesti korostaa yksinäistä uutta vuottasi.🤭 Näin palstan ikuinen katkera metsästyksen vastustaja taas ottaa vuoden vaihteen vastaan.😅

        Tuossa käristystä tehin ja välillä kiusaan totuudella tutkapellejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa käristystä tehin ja välillä kiusaan totuudella tutkapellejä.

        Eli itseäsi. xD Joko olet laskenut montako tutka trollia olet öyhöttänyt palstalle tässä kuussa ja pilkannut metsästäjiä? xD
        Miltä tofukäristys maistuu? xD

    • Anonyymi

      Koira jolla on tutkapanta ja isännällä hyvä auto, takaa hirvenkaadon. Lihan maku vaun kärsii ja soratiet.

      • Anonyymi

        Metsästyksen vastustaja jatkaa siitä mihin viimevuonna jäi samaa toistaen.🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Metsästyksen vastustaja jatkaa siitä mihin viimevuonna jäi samaa toistaen.🤣

        Todellinen tutkatrolli jaksaa ja jaksaa pitää oikeitten erämiesten vastaansanomisia saman henkilön lähettäminä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellinen tutkatrolli jaksaa ja jaksaa pitää oikeitten erämiesten vastaansanomisia saman henkilön lähettäminä.

        Hih

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellinen tutkatrolli jaksaa ja jaksaa pitää oikeitten erämiesten vastaansanomisia saman henkilön lähettäminä.

        Ja ne "oikeat erämiehet" kirjoittelee samasta ip osoitteesta kaskummaa aina metsästäjiä syytellen vai mitä herra metsästyksen vastustaja🤣

    • Anonyymi

      Kyllä jo ensimmäisten tutkien ilmaannuttua pyytäjät ymmärsivät suurinpiirtein missä hirvi oli haukussa. Näitten tutkien helpottamina ilmestyi mm harmaa norjan hirvikoira jossa sitä oli käytetty ajamaan hirviä kuruja myöten. Suomessakin opittiin käyttämään ajavia koiria, kun vanhemmat hirvestäjät tiesivät hirvien tienylityspaikat, jonne mentiin passiin. Nythän tämmöinen on jo jokapäiväistä ja varsin helppoa. Hirvet ammutaan vauhdikkaasti koirien saattelemina. Helppoa kuin heinänteko.

      • Anonyymi

        Mitäs sinä metsästyksen vastustaja helposta metsästyksestä tiedät, kun et tiedä metsästyksestä muutoinkaan. xD
        Viisas metsästäjä tietää mistä eläimet kulkee ja sen perusteella menee passiin yms, mutta ymmärrän että teille metsästyksen vastustajille metsästäjän luonto/eläintuntemus kulkupaikkoineen, ruokamaineen, elinympäristöineen päivineenkin on ongelma, koska se tarkoittaa yleensä myös saalista ja siitäkös te vihreät revitte pelihousunne. xD

        Miten kehtaatkin saattaa itsesi noin naurunalaiseksi? Taidat olla vihreitten käänteistrolli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kehtaatkin saattaa itsesi noin naurunalaiseksi? Taidat olla vihreitten käänteistrolli?

        Ja jälleen defenssi.🤣 Ainoa vastauksesi on projisoida omaa toimintatapaasi muihin. Etkö metsästyksen vastustaja enää muuhun kykene.😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jälleen defenssi.🤣 Ainoa vastauksesi on projisoida omaa toimintatapaasi muihin. Etkö metsästyksen vastustaja enää muuhun kykene.😅

        Siis näin välttelet keskustelua ajavista hirvikoirista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis näin välttelet keskustelua ajavista hirvikoirista?

        Mitä välttelen, kun itsehän sitä täällä olet pitänyt vuosikausia esillä metsästäjiä maalittaen. 😅En osallistu metsästyksen vastustajien kanssa mihinkään metsästystä koskeviin keskusteluihin, vaan paljastan sinun trollisi ja maalitus yrityksesi.
        Etkä sinä edes "keskustele", vaan julkimaalitat metsästäjiä perusteettomilla öyhötyksilläsi vuosi toisensa jälkeen.

        Valehtelet, vihreitten trolli!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet, vihreitten trolli!

        Projisointisi sen kuin jatkuu. xD
        No näytähän minulle sitten herra metsästyksen vastustaja sellaiset tekstini täältä missä syytän, maalitan tai muuten pilkkaan muita metsästäjiä?
        Et ole todisteita tuonut koskaan syytöksiisi minua kohtaan, kun olen niitä vaatinut ja en tule saamaan tähänkään. xD
        Kokeile nyt metsästyksen vihaaja pystyä edes vähän parempaan. xD

        TROLLIKSI paljastuit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TROLLIKSI paljastuit.

        Tuossako on metsästyksen vastustajan ainoa anti jäädessään kiinni metsästys palstan trollaamisesta.🤣
        No, arvon vastustaja on edelleen hyvä ja linkkaa tänne yhdenkin kirjoitukseni missä maalitan metsästäjiä tai muutenkin puhuisin harrastuksestani epäasiallisesti?
        Arvon projisoiva trollimme ei sellaista linkkiä edelleenkään tule tänne laittamaan.😂

        Trolliksi paljastuit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trolliksi paljastuit.

        Hyvä että metsästyksen vastustajan kommentit alkaa jäämään jo kahteen sanaan, niin palstan trollaus osaltasi vähenee. xD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että metsästyksen vastustajan kommentit alkaa jäämään jo kahteen sanaan, niin palstan trollaus osaltasi vähenee. xD

        Asialliset keskustelut meni heti mönkään, kun vihreitten käänteistrolli tuli samoine itsestään keskutelijana syyttelemään mielipiteitä yhden kirjoittamaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että metsästyksen vastustajan kommentit alkaa jäämään jo kahteen sanaan, niin palstan trollaus osaltasi vähenee. xD

        Menehän pois kun selvästi olet ajokoiramies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asialliset keskustelut meni heti mönkään, kun vihreitten käänteistrolli tuli samoine itsestään keskutelijana syyttelemään mielipiteitä yhden kirjoittamaksi.

        Nyt on tainnut metsästyksen vastustajalla palaa toinenkin pössykkä illan päälle, kun alkaa senverran sekavaksi menemään öyhötyksesi, mutta aamulla taas uusin psykoosein palstalle trollaamaan kuten viimeiset parikymmentä vuotta ikään vai mitä vastustaja trollimme?🤭🤣

    • Anonyymi

      Aloittaja ja moni muu on täysin oikeassa nykyisestä hirvenpyynnistä. Höpöksi on mennyt, kun tutkien tarkkuus ja hirven perässä roikkuva tutkakoira on tuonut kaikenmaailman hurjastelijat metsäteille. Koira löysätään autosta ja puhelimesta seurataan mistä kohti ajettu hirvi tulee seuraavan tien yli ja autolla eteen.

      • Anonyymi

        Aloitit sitten massa trollaamisen, kun idolisi pekka hävisi vaalit metsästyksen vastustaja.🤣

      • Anonyymi

        Tutkan käyttöä hirvenpyynnissä tulisi ehdottomasti rajoittaa. Koirat ajavat hirviä henkihieveriin ja jopa kuolleita hirviä on löytynyt. Nyt on menty jo eläinrääkkäyksen puolelle, kun koirat on opetettu ajaviksi. Koirat löysätään autosta suoraan maastoon hakemaan hirvi. Hirvet ottavat useimmiten pakolaukan, ja isäntä ajaa passiin seuraavan tienylitys paikkaan. Koirat ovat oppineet että isäntä noutaa aina kyytiin.

        Oletko laskenut monesko sadas samaa toistava oksennuksesi oli tämä täysin yllättävä metsästäjiä maalittava öyhötyksesi jälleen kerran tämän vuoden puolella? xD

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1635
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1275
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      90
      1182
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1106
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1102
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      991
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      942
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      907
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      771
    Aihe