Onko kukaan muu huomannut ?

Jos nykypokkareilla tai sanoisin että pokkareilla yleensä kuvaan sisätiloissa ilman salamaa, on lopputulos silkkaa sontaa.
herkkyys n. ISO 800, valotusaika 1/5-1/20 ja aukko f3.5-4.5 tai vastaavaa.

Tuolla herkkyydellä syntyy jo pelkkää skeidaa plus vielä pitkä valotusaika, jolloin liikkuvat kohteet ehtivät heilumaan milleistä sentteihin.

Toki löytyy esim. Panasonic LX3, jossa suurin aukko on f2.0-2.8, jolla sitten saakin jo ihan kohtuullisia aikoja käytettäväksi, siinäkin tosin joutuu herkkyyttä nostamaan.

Järkkäreillähän etuna on vähäisempi kohina suurilla herkkyyksillä ja valovoimaisemmat objektiivit käytettävissä. Itsekkin kuvaan vain f2.8 aukon omaavilla objektiiveilla, jolloin ei valosta ole niin kauheaa pulaa. Järkkärin ISO800 kuvatusta kuvasta kehtaa vielä tehdäkkin esim. suurennoksen tai julkaista netissä vähän isompana, mutta pokkarilla jos herkkyydet menevät yli ISO400, niin ei kehtaa 800x600 resoluutiota isompana oikein käyttää, 10-kuvia niistä vielä saa tehtyä ilman että kohina suuremmin näkyy.

Mutta niin, oman tarpeen mukaan. Itse olin juuri kotipippaloissa kuvaamassa, eikä niistä olisi kyllä saanut kovinkaan kummoisia kuvia edes ISO 1600 f2.8 yhdistelmällä, koska valotusajan olisi pitänyt olla melkoisen pitkä heikosta valaistuksesta johtuen.

Elikkäs onko tärkiämpää värien oikea toistuminen ja liikkeen pyssäyttäminen vaikko luoda yksiulotteinen illuusio tilanteen luonteesta ja tunnelmasta. Valinnan kun tekee niin kuvaustekniikka valitaan sen mukaan. Hallitusti, tietennii. Salamalla kuvasin viimeksi eilen ja ilman salamaa sisäkuvia vuodesta 1964 alkaen.

Samanlaisia kokemuksia aikoinaan filmiajalta. Kuvailin monta vuotta vain vallitsevalla valolla. Toisesa rungossa oli satasta tai viisikymppistä ja toisessa neli- tai kasisatasta hämärämpään. Ongelmanakin oli sama, kuin nykyäänkin, eli hämäräkuvien rakeisuus verrattuna paremmassa valossa otettuihin.

Yksittäisten kuvien osalta en pidä rakeisuutta ongelmana, ehkä pokkarikennoa (G9) lukuunottamatta. Sen sijaan vaikkapa matkakertomuksissa se tulee häiritsevästi esille. Nyt kuvaan taas myös salamalla ja digipokkariin on kääntyväpäinen pikku Culman sekä järkkäreihin kaksipäinen Metz. Kuitenkin usein tulee jätettyä yhä salama pois ja kaivettua jalusta esille.

Se riippuu valosta. Monesti sisällä esim. ikkunoista tuleva luonnollinen pehmeähkö sivuvalo on todella kaunista. Hehkulamppujen värilämpötila taas on minusta aika ikävän näköinen. Toki jälkikäsittelyllä niitäkin saa jonkin verran korjattua, mutta hyvää valaistusta kuvan ottamishetkellä ei korvaa mikään.

Hehkulamput ja loisteputket yleensä myös hankaloittavat rajaamista ollessaan päällä. Eikä valo yleensä ole toivotunlaista.

Salamassa taas on omat hyvät ja huonot puolensa. Niiden avulla pystyy helpommin hallitsemaan valaistusta ja värilämpötilaa. Valoa on yleensä riittävästi pienempiinkin aukkoihin. Sen saa suunnattua haluamaansa suuntaan (Erillinen tai kääntyväpäinen salama), joten se antaa ehkä lisämahdollisuuksia sommitteluun.

Salamavalo taas vaatii melkeinpä aina valon heijastamisen seinän, katon, heijastimien kautta, joten kuvaaminen vaatii ehkä hieman enemmän valmistelua ja suunnittelua. Väärinkäytettynä salamalla saa taatusti huonompia kuvia kuin ilman salamaa otetut, ehkä hieman rakeiset tai epäterävät kuvat.

Suoraan suunnattuna heittää aika ikävän näköiset, kovat varjot, hävittää kohteesta kolmiuloitteisuuden melkein kokonaan, aiheuttaa ikäviä heijastuksia ja on muutenkin rumaa.

Mutta oikein käytettynä saa todella hyviä kuvia. Samoin kuin ilman salamaakin. Tunnelma on hieman erilainen molemmissa, joten on aivan valokuvaajan visiosta kiinni, kumpaa tapaa haluaa käyttää.

Tai ei ehkä ihan aina. Joskus valo vain ei riitä esim. kohteen pysäyttämiseen, joten jonkinlainen lisävalo on tarpeen.

Kameran omaa salamaa en ole käyttänyt melkeinpä koskaan. Sillä ei juurikaan tee mitään. Tosin siihenkin on keinoja pehmentää ja hajoittaa valoa, mutta silti se on aina myötävaloa, mikä ei sovellu läheskään kaikkeen kuvaamiseen.

- siispä on niin montaa mieltä kuin kameraa. No eikö tärkeintä liene kotikuvaajalle, että kuvattava kohde tulee hyvin tai huonosti esille ja riippuu kai kuvaajan omista kriteereistä kuin henkilökuvissä kuvattavankin mielipiteestä ettei kuva muistuta liiaksi passikuvatarkkuutta.

- yleisin kuva on kai juuri tuo ns kymppikuva, jonka yleensä tulostan omalla tulostimellani valokuvapaperille ja mahtuu sopivasti kirjeeseen.

kiitoksia mielipiteestänne.. :)