Taas ihastuin heteroon

Kuinka voi aina ihastuessaan tulkita ihmisiä ja katseita niin väärin?

Luin juuri kuinka ihmisillä on vaikeuksia hetero ihastuksiensa kanssa ja ihmettelen tässä kuinka minullekin taas kerran on käynyt niin..

En aluksi edes kiinnittänyt tähän työkaveriini kummemmin huomiota, mutta kiinnostus heräsi kun hän jutellessamme punasteli ja hermoili kun katsoin häntä. Ensin ajattelin, että hän on ehkä vain arka ja siksi punastelee, mutta jokin hänen käytöksessään ja katseissaan sittenkin sai minut ajattelemaan, että hän voisi olla ihastunut minuun ja jotenkin sitten minä tyhmä ihastuin häneen.

Jokin aika sitten tosiaankin tuntui, että meidän välillä todellakin oli jotain, mutta hänen käytöksensä muuttui kun kerroin hänelle jotain vuosia sitten tapahtuneista mies ihastuksistani. Jos hän olisi halunnut olla vain pelkkä kaveri niin miksi ihmeessä hän olisi siitä viilennyt ja puhuihan hän itsekin minulle jotain entisistä miessuhteistaan. Minua kuitenkin otti päähän hänen muuttunut viileä käytöksensä ja ajattelin, että olen käsittänyt kaiken väärin ja otin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että ollaan sitten vain kavereita vaikka pahalta tuntuu. Otin häneen tosi kaverillisen otteen ja niitä näitä jutellessa tulin kertoneeksi hänelle, kuinka olin juuri törmännyt sattumalta yhteen ihanaan ihmiseen johon olen ihastunut ja kuinka hän sai sydämeni onnesta pomppimaan. Toisaalta minusta tuntui pahalta kertoa se hänelle, mutta ajattelin samalla, että ei hän siitä voi mieltänsä pahoittaa kun hän ei kuitenkaan tunne minua kohtaan muuta kuin työkaveruutta.

Seuraavana päivänä hänen käytöksensä minua kohtaan oli kuitenkin jäätävää ja kaduin todellakin sitä, että olin hänelle tuosta toisesta ihastuksesta (mikä todellakin on vain pientä kaukoihastusta) avautunut. Yritin ottaa kontaktia häneen, mutta hän ei edes katsonut minuun ja vastasi juttuihini töksäytellen ja ihan muutamalla sanalla. No, minua kadutti suunnattomasti möläytykseni ja mietin voinko enää korjata tilannetta jos mitään tilannetta edes on olemassakaan. Annoin hänen olla hetken omissa oloissaan, mutta kun tilanne ja mökötys ei muuttunut miksikään, niin silitin häntä olkapäästä ja kysyin häneltä mikä on. Hän oli vähän vaikeana ja sanoi sitten, että on vaan väsynyt ja että normaalit hormoonit vaan jyllää ja ehkä niin olikin, mutta hänen käytöksensä kuitenkin muuttui vähän lämpimämmäksi minua kohtaan vaikkakaan ei samanlaiseksi mitä se ennen oli.

Ajattelin, että saan ehkä tilanteen korjattua ajallaan ja olin jo toiveikaskin kunnes hän muutama päivä sitten kertoi minulle, että joku lesbo oli yrittänyt iskeä häntä vaikka hän oli sanonut tytölle, ettei tykkää tytöistä ja sanoi, että se tuntui inhottavalta. Voi vee, että tuli pala kurkkuun ja nyt sitten pitäisi olla normaali häntä kohtaan enkä tiedä kuinka siihen pystyn...

Jotenkin hävettää oma tyhmyys ja mietin oliko se juttu ihan tahallaan minulle kerrottu, että tajuaisin jättää hänet rauhaan. Nyt kuitenkin kun olen pitänyt häneen itseni takia vähän etäisyyttä, niin hän ihmettelee miksei minua ole näkynyt ja vaikuttaa loukkaantuneelta ja närkästyneeltä.

Ihmetyttää, että vaikka minulla on hyvä ihmistuntemus ja tajuan ja vaistoan asiat yleensä aina oikein heti alkuunsa, niin näissä naisjutuissa menee vaistot usein ihan metsään. Ja sen olen huomannut, että katseet ja eleet ei kerro yhtään mitään. Tämäkin tyttö varmaan minua katsellessaan hermoili ja punasteli sen takia kun olin hänestä varmaan jotenkin niin huvittavan näköinen tai sitten hän hermoili jos luuli että katselin häntä sillä silmällä vaikka minulla on tapana katsoa kaikkia suoraan kun puhun. Toisaalta ihmetyttää miksi hän niin hanakasti halusi seuraani jos pelkäsi, että olen lesbo ja katselen häntä.

Oli miten oli, niin vaikeaa on nyt olla ja mennä töihin ja kohdata kyseistä ihmistä. Ottaa päähän, itkettää ja vähän naurattaakin oma tyhmyys. Onneksi on tämä palsta niin voi jonnekin edes purkaa tunteitaan.

Olisi kiva kuulla mihin muut yleensä ihastuu ihastuessaan heteroon ja miten näistä tunteistaan pääsee yli...
83096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kuulostaa niin tutulta kissanhännänvedolta... oletuksia ja luuloja puolin ja toisin, osa ehkä todellisia ja osa kuvitteellisia. En halua moittia ja tiedän itsekin sortuvani ihan samaan aina vaan. Jossakin kuitenkin tulee se käännekohta, jolloin alan sanoa suoraan, miltä MINUSTA tuntuu, viis siitä, tunteeko toinen samoin vai ei. Jossakin vaiheessa jonkun on oltava se suorapuheinen, miksen siis minä tai Sinä. Miksi on niin vaikea olla läpinäkyvä, vaikka toivoisi samalla, että se toinen olisi?!

Äänestä

Vähän tuntuisi, että työkaverillasi on jotain kiinnostusta naisia kohtaan, mutta ei todellista rohkeutta tehdä asialle mitään. Hän voi pelätä tunteitaan ja kieltää ne sitten tosipaikan tullen.

Mulla on töissä myös pari naista, joista huomaan ja vaistoan epäheteroutta. Heidän katseensa ja olemuksensa eivät ole täysheteron oloisia mielestäni, tajuavat sen itse sitten tai eivät. Ja tietty välillä itsekin epäilen, että olen luonut nuo ajatukset omassa päässäni kun olen heistä kiinnostunut vähäsen.. mutta.. Vaikeita yhtälöitä nämä..

Äänestä
  • ..mutta en usko, että tämä nainen on naisiin päin millään tavalla vaikka uskottelinkin ja toivoin hetken niin. Ei kukaan sanoisi muuten niin suoraan, ettei tykkää tytöistä ja että on inhottavaa kun joku nainen tuijottaa sillä tavalla. Kaiken lisäksi hän on niin naisellinen, että olisi jo siitä pitänyt tajuta, että hän on täys hetero. Tästä lähtien en vastaa kenenkään hameita ja korkokenkiä käyttävän katseisiin enkä aio olettaa yhtään mitään. Nyt tosiaan on minun kiintiö täynnä näitä heteroita.

    Äänestä

  • ...kuulostaa NIIN tutulta, hyvänen aika sentään! Itsellä työpaikalla tilanne, että meitä on kaksi reilu kolmekymppistä naista jotka olemme olleet heteroita koko elämämme. Tuo toinen nainen on naimisissa miehen kanssa ja ovat olleet yhdessä 10 vuotta...

    Joka kerta, kun olemme olleet samoissa paikoisa viettämässä iltaa vapaa-aikana olemme toisissamme kiinni lähes koko illan. Olemme meilitse asiasta keskustelleet ja todenneet, että molemmat haluaisimme toisiamme ja fiilikset ovat ekaa kertaa elämämme aikana toista naista kohtaan sellaset, olemme molemmat ihan hakusessa näiden fiilistemme kanssa.

    Minä olen sinkku ja tosiaan tämä toinen nainen ei ja hänellä on hyvin mustasukkainen mies. Tämän miehen kanssa en tule ollenkaan toimeen ja hän on mm. haukkunut minua lepakoksi (nainen sanonu, että hänen miehensä pitää minua uhkana hänelle :O)

    Tuo toinen nainen reagoi olemalla minua kohtaan täysin välinpitämätön ja melkein puhumaton, mikäli olen kertonut hänelle muista kavereistani tai miehistä joita tapailen ja sanonutkin meilissä olleensa mustis heistä ja siksi käyttäytynyt niin.

    Yhtäkkiä olenkin sitten huomannut, että tämä ko. nainen ei enää kysele multa normaalisti kuulumisia eikä nyt ole enää edes vastannut viesteihini meilin taikka tekstareiden välityksellä niinkuin ennen(muutaman kerran olen hänelle viestissä laittanut ikävöiväni häntä ja sitä, ettemme pysty juttelemaan niinkuin ennen sekä kertonut että kiva kun on olemassa). On ottanut täyden "välimatkan" mutta käyttäytyy edelleen kun kerron asioistani niinkuin olisi "mustis" jälleen kun minulla on ollut juttua mm. yhden miehen kanssa lähiaikoina.

    Pidän edelleen naisesta paljon ja haluaisin selvittää jutun hänen kanssaan ja pyysin kahville (ssanoin, etten halua jutella töissä kun asiat ei liity töihin). Lähti reissuun miehensä kanssa ja sanoi, että ennen reissua ainakaan lähde... En nyt tiedä sitten miten jatkossa. En myöskään ajatellut ottaa puheeksi tuota kahvittelua hänen kanssaan. Nainen jätti jälleen vastaamatta viestiini, kun toivotin hyvää reissua ja joulua etc... (vielä pari kk. sitten vastasi aina...)

    Vaikeaksi asiassa tekee vielä sekin, että ihankuin "peilaisimme" toisiamme töissä jatkuvasti samalla tavalla olevilla hiuksilla, komppaamalla toistemme sanomisia ja mielialat tarttuu toisesta toiseen... Haluaisin vaan meidän välit ennalleen tai sitten oikeasti tehdä hänen kanssaan jotain, mikäli hän vielä siihen lähtisi (minä ilmeisesti sinkkuna enemmän avoin tällaisille jutuille kuin mitä hän uskaltaa suhteessa ollessaan olla enkä todellakaan ole menossa hänen ja miehen väliin! Itsehän hän ratkaisunsa tekemisiinsä tekee...) Uusi on asia meille molemmille mutta kiinnostaisi kovasti (tosin enää en tiedä hänestä, kun käyttäytyy niin oudosti)

    Kyllä on ihmisellä ajateltavaa ja paljon :(

    Äänestä

  • Voi itku kirjoitti:

    ..mutta en usko, että tämä nainen on naisiin päin millään tavalla vaikka uskottelinkin ja toivoin hetken niin. Ei kukaan sanoisi muuten niin suoraan, ettei tykkää tytöistä ja että on inhottavaa kun joku nainen tuijottaa sillä tavalla. Kaiken lisäksi hän on niin naisellinen, että olisi jo siitä pitänyt tajuta, että hän on täys hetero. Tästä lähtien en vastaa kenenkään hameita ja korkokenkiä käyttävän katseisiin enkä aio olettaa yhtään mitään. Nyt tosiaan on minun kiintiö täynnä näitä heteroita.

    toi vaikuttaa siltä, että hän on ollut ihastunut sinuun, sitten otti etäisyyttä ja sen aikana ihastus laimeni, ja nyt tuolla sanomisellaan "kosti" sulle sen ettei teidän välillä tapahtunut mitään? Minä itse ainkakin voisin tehdä noin!

    Äänestä

Jep, samoin käynyt, tosin ite oon parikymppinen jätkä.

Tapasin tän vuoden aikan opiskelujen yhteydessä yhden jätkän, jota ihan aluksi vaan pidin sellasena ihan mukavannäkösenä poikana. Kun tutustuttiin vähitellen paremmin, tajusin että sehän on tyyppinä aivan mahtava, parhaimmistoa mitä oon tavannu. Kun opiskelut syksyllä jatkui, yhdessäolo tiivistyi: kaikki luennot ja lounaat ollaan toistemme seurassa, läppä lentää ja nauretaan välillä ihan hervottomasti toistemme (enemmän tai vähemmän) hyville jutuille. Loppuvuoden mittaan ihastus on vaan syventyny, kyseessä ei siis ole todellakaan mikään pintapuolinen kiinnostus, joka ei kestä kuin hetken. Välitän siitä aivan helvetisti ja välillä tuntuu niin paljon, että sattuu.

Se mikä mua hämää eniten on sen katse. Välillä saatetaan kattoa toisiamme tosi pitkään (siis huomattavasti normaalia katsekontaktia pitempään) ihan hiljaa, kumpikaan ei sano mitään. Tähän ei liity edes mitään naamanvääntelyä, eli kyse ei siis ole mistään pelleilystä.

Tiedän, että sillä on kyllä ollu tyttöjen kanssa jotain juttua: baarissa tanssinu muijien kanssa innoissaan ja puhunu joskus jostain tytöstä, josta oli kiinnostunut, vaikkakin aika vähän.

Miksi se siis kattoo sillä tavalla? Onko normaalia kattoa toista ihmistä niin pitkään ihan muuten vaan, toistuvasti? Mulle ainakin aina tulee sellainen tunne, että tyyppi on kiinnostunu, jos huomaan sen tuijottavan vähän pidempään. Välillä meinaa hajota aika pahasti naama kun mietin sen katseita ja hymyä enkä tiedä mitä pitäisi ajatella, onko mitään järkeä ajatella edes mitenkään koko jätkää.

Varmaan unohtamista ainakin auttaa, että ajattelee juuri niitä tekijöitä, jotka viittaavat siihen että kyseessä on täys hetero. Se tuntui itellä ainakin jonkin verran toimivan.. ainakin kunnes ihastus kattoi jälleen vähän pitempään ja sen jälkeen ollukin taas alamäkeä. Ei näihin kai mitään täysin toimivia konsteja ole, paitsi sitten ehkä uusi ihastus? En tosiaan tiedä.

Äänestä
  • Olen kanssa jätkä, ja sama tilanne. Tutustunt ihmiseen, joka on paras mahdollinen tyyppi. Sitten voisi hengata sen kanssa vaikka kuinka ja jotenkin aina saa vain toisen hyvälle tuulelle.

    Toisaalta, ehkä sitten se voisi olla mulle vain bestis ja rakkain ystävä, mitä on :)

    Äänestä

Tuttu tilanne etää ihastuu heteroon.. Itse ihastuin "heteroon" joskus. Kysyin tytöltä suoraan, että tykkäsiköhän tytöistä koska en halunnut tuhlata aikaa haikailemalla heteroiden perään. No tyttö tietenkin vastasi, että on täysi hetero eikä voisi kuvitella olevansa naisten kanssa, pettymyshän se oli, mutta halusin pitää jotain yhteyttä tähän tytöön ja päätin olla hänen ystävänsä.

Meistä tuli nopeasti hyviä kavereita. Iltasin kun oltiin kavereiden kanssa ulkona hän lainasi minulle takkia, ettei mulla olisi kylmä. Huolehti hirveästi, että mulla oli kaikki hyvin ja pidettiin yhteyttä joka päivä, joko nähtiin tai muutenvaan juteltiin tietokoneen tai kännykän kautta. Pientä flirttiäkin oli.
Itselläni meni pasmat aivan sekaisin enkä tiennyt mitä pitäisi tehdä koska itse olin täysin ihastunut häneen ja tuntui kuin hänkin olisi ollut, mutta hänhän sanoi olevansa hetero.
En oikein tiennyt enää edes miten jutella hänelle. Tuntui kuin aina olisi flirttaillut hänelle..

Oltiin sitten kerran samoissa illan vietoissa, hän silitti hennosti peukalollaan melkeen huoaamattomasti mun kämen selkää. Siinä kohtaa mulla pimahti ja olin et mä en enä kestä olla epätietoisuudessa. Mä suutelin sitä ihmistä aikas yllättäen. Hän vastas suudelmaan ja nykyään seurustellaan oikein mukavasti.

Aina kaikki jotka väittävät eivät ole heteroita, yleensä sen huomaa jos ihminen ei ole täysin hetero. Mutta he vaan eivät ehkä uskalla tai halua myöntää itselleen pitävänsä saamaa sukupuolta edustavasta, koska joillekkin se voi olla iso asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi itku kirjoitti:

Kuinka voi aina ihastuessaan tulkita ihmisiä ja katseita niin väärin?

Luin juuri kuinka ihmisillä on vaikeuksia hetero ihastuksiensa kanssa ja ihmettelen tässä kuinka minullekin taas kerran on käynyt niin..

En aluksi edes kiinnittänyt tähän työkaveriini kummemmin huomiota, mutta kiinnostus heräsi kun hän jutellessamme punasteli ja hermoili kun katsoin häntä. Ensin ajattelin, että hän on ehkä vain arka ja siksi punastelee, mutta jokin hänen käytöksessään ja katseissaan sittenkin sai minut ajattelemaan, että hän voisi olla ihastunut minuun ja jotenkin sitten minä tyhmä ihastuin häneen.

Jokin aika sitten tosiaankin tuntui, että meidän välillä todellakin oli jotain, mutta hänen käytöksensä muuttui kun kerroin hänelle jotain vuosia sitten tapahtuneista mies ihastuksistani. Jos hän olisi halunnut olla vain pelkkä kaveri niin miksi ihmeessä hän olisi siitä viilennyt ja puhuihan hän itsekin minulle jotain entisistä miessuhteistaan. Minua kuitenkin otti päähän hänen muuttunut viileä käytöksensä ja ajattelin, että olen käsittänyt kaiken väärin ja otin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että ollaan sitten vain kavereita vaikka pahalta tuntuu. Otin häneen tosi kaverillisen otteen ja niitä näitä jutellessa tulin kertoneeksi hänelle, kuinka olin juuri törmännyt sattumalta yhteen ihanaan ihmiseen johon olen ihastunut ja kuinka hän sai sydämeni onnesta pomppimaan. Toisaalta minusta tuntui pahalta kertoa se hänelle, mutta ajattelin samalla, että ei hän siitä voi mieltänsä pahoittaa kun hän ei kuitenkaan tunne minua kohtaan muuta kuin työkaveruutta.

Seuraavana päivänä hänen käytöksensä minua kohtaan oli kuitenkin jäätävää ja kaduin todellakin sitä, että olin hänelle tuosta toisesta ihastuksesta (mikä todellakin on vain pientä kaukoihastusta) avautunut. Yritin ottaa kontaktia häneen, mutta hän ei edes katsonut minuun ja vastasi juttuihini töksäytellen ja ihan muutamalla sanalla. No, minua kadutti suunnattomasti möläytykseni ja mietin voinko enää korjata tilannetta jos mitään tilannetta edes on olemassakaan. Annoin hänen olla hetken omissa oloissaan, mutta kun tilanne ja mökötys ei muuttunut miksikään, niin silitin häntä olkapäästä ja kysyin häneltä mikä on. Hän oli vähän vaikeana ja sanoi sitten, että on vaan väsynyt ja että normaalit hormoonit vaan jyllää ja ehkä niin olikin, mutta hänen käytöksensä kuitenkin muuttui vähän lämpimämmäksi minua kohtaan vaikkakaan ei samanlaiseksi mitä se ennen oli.

Ajattelin, että saan ehkä tilanteen korjattua ajallaan ja olin jo toiveikaskin kunnes hän muutama päivä sitten kertoi minulle, että joku lesbo oli yrittänyt iskeä häntä vaikka hän oli sanonut tytölle, ettei tykkää tytöistä ja sanoi, että se tuntui inhottavalta. Voi vee, että tuli pala kurkkuun ja nyt sitten pitäisi olla normaali häntä kohtaan enkä tiedä kuinka siihen pystyn...

Jotenkin hävettää oma tyhmyys ja mietin oliko se juttu ihan tahallaan minulle kerrottu, että tajuaisin jättää hänet rauhaan. Nyt kuitenkin kun olen pitänyt häneen itseni takia vähän etäisyyttä, niin hän ihmettelee miksei minua ole näkynyt ja vaikuttaa loukkaantuneelta ja närkästyneeltä.

Ihmetyttää, että vaikka minulla on hyvä ihmistuntemus ja tajuan ja vaistoan asiat yleensä aina oikein heti alkuunsa, niin näissä naisjutuissa menee vaistot usein ihan metsään. Ja sen olen huomannut, että katseet ja eleet ei kerro yhtään mitään. Tämäkin tyttö varmaan minua katsellessaan hermoili ja punasteli sen takia kun olin hänestä varmaan jotenkin niin huvittavan näköinen tai sitten hän hermoili jos luuli että katselin häntä sillä silmällä vaikka minulla on tapana katsoa kaikkia suoraan kun puhun. Toisaalta ihmetyttää miksi hän niin hanakasti halusi seuraani jos pelkäsi, että olen lesbo ja katselen häntä.

Oli miten oli, niin vaikeaa on nyt olla ja mennä töihin ja kohdata kyseistä ihmistä. Ottaa päähän, itkettää ja vähän naurattaakin oma tyhmyys. Onneksi on tämä palsta niin voi jonnekin edes purkaa tunteitaan.

Olisi kiva kuulla mihin muut yleensä ihastuu ihastuessaan heteroon ja miten näistä tunteistaan pääsee yli...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu