En ole ikinä kuullut parempaa viihdepianistia kuin Richard Järnefelt. Kuulin hänen taas soittavan Espoon Isossa Omenassa 8.11. Olen kuullut, myös levyiltä, monia muitakin, ja ero on suuri Järnefeltin hyväksi. Tuntuu, että moni osaa suppeasti jotakin hyvin - joku on hyvä boogie-woogie-mies, toinen taitaa tekniikan, mutta kyky päästä kuulijan sieluun on vain harvalla, ja Järnefeltillä on se. Ja hän kykenee leikkimään soittimella ja kappaleella, ja tekee samasta kappaleesta helposti erilaisia versioita. Eikä ikinä yhtään nuottipaperia missään! Olisi perinteisellä musiikkikoulutuksella aika paljon oppimista siitä, mitä Järnefelt sanoo opettamisesta ja oppimisesta.
Richard Järnefelt
Ari Kalevi
10276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tuottaa sinulle pettymys sanomalla, että Richard Järnefelt on keskitason pianisti. Rytmi poukkoilee välillä aivan holtittomasti ja mitä tulee nuottipapereihin - hyvällä muistilla voi huijata maallikkoa, mutta ei ammattilaista, jolla on kuunnellessaan nuotit edessään. Aina jää puuttumaan iso kasa nuotteja soitosta, mikäli papereita ei ole edessä!
Rikun soittoasento sitä paitsi muistuttaa niskavaivaista kirahvia! =) Minulla ei ole mitään häntä vastaan, tämä on vain mielipiteeni.
Hyvää ja tervettä kritiikkiä! Vaan kiinnitit huomiota asioihin, joiden tärkeänä pitäminen on minusta lähinnä huolestuttavaa.
Mitä väliä on soittoasennolla? Ja eikö se, että soittaa kappaleet joskus eri tavalla kuin nuoteista ole nimenomaan omaa tyyliä ja sovittamista? Kuka tai mikä on se taho, jolla on oikeus sanoa, että tässä on oikea nuotti jostain muotoaan muuttaneesta kansansävelmästä esimerkiksi? Onko se auktoriteetti Toivelaulukirjan nuotintaja...?
Mutta muuten tämä on positiivista, että keskustellaan. Sellaisia soittajia ei kuitenkaan ole toista, joka vetäisee (yli?) 3000 biisiä tuosta vaan. Ehkä pitäisi sanoa viihdetaiteilija mieluummin. Hänhän ymmärtääkseni tähtää siihen, että yleisö viihtyy. Kyse ei ole esityksestä tai konsertista jota pitäisi otsa rypyssä kuunnella.
En halua suututtaa, mutta onhan sillä soittoasennolla väliä!!! Niin teknisesti kuin esteettisestikin. Kyllä, kyllähän viihdepianistien tuleekin soittaa rikkaammin kuin mitä nuotteihin on pistetty. Tarkoitin vain, että tuhansien laulujen soittaminen ulkomuistista ei ole itseisarvo eikä toisaalta aina hedelmällistä. Yleensä yksittäinen laulu kärsii tuollaisesta älyttömästä valikoimasta, jossa laulu on treenattu esityskuntoon, sitten seuraava, sitten seuraava... Alkaa muistuttaa Nokian liukuhihnaa!
Viihdepianistien osalta (joihin luen itsenikin) kysymys tosiaan pitkälti siitä, mitä yleisö pitää soitosta. Jos soittaisin ammatikseni 8 tuntia päivässä, en pitäisi tuota 3000 rajaa mahdottomana esim. 2 vuoden harjoittelulla. Olen 25-v.! Mitä Riku on...40? Hän on valinnut tuon tien ja ihan hienoa eikä siinäkään ole mitään vikaa, että pidät hänen soitostaan. Hän osaa kyllä soittaa! Kritiikkiä kuitenkin pystyy esittämään ja luulen, että Riku tunnistaa kyllä itsekin omat puutteensa.
Heips! Olen ollut Rikun piano-oppilaana nuorena, ja nyt tässä on yksi juttu, mitä ei tajuta. Ei Rikunkaan mielestä se määrä, joka kuulema on yli 4000 jo, ole se pointti, vaan se tapa, millä siihen päästään. Riku vitsaili aikanaan jo että kun hän menee keikalle, ei häntä vaivaa, että osaako hän biisit, koska tottakai hän ne osaa, jos on ne kuullut vaan häntä vaivaa, saako hän jostain parkkipaikan...
Siis se Rikun opetus, on oma metodi, jossa on sijansa nuoteilla, soinnuilla ja korvakuulolla. Se toimii hyvin. Riku itse kuitenkin soittaa lähes pelkästään korvakuulolla. Hän itse sanoi aina, että hän ei olisi hyvä oppilas, hän on laiska, hän ei harjoittele koskaan. Siinä taitaa olla se Sinun ja Rikun ero. Hänen ei tarvitse harjoitella, koska se sama mitä hän meille opetti toimii niin hyvin hänen omassa päässä - biisit rakentuvat siellä, ei harjoittelemalla, ja ne eivät myöskään ikinä unohdu. Ei minultakaan, vaikka valikoimani on huomattavasti pienempi, ehkä 300 biisiä, enkä soita ammatikseni.
Pitää tietää se myös, että korvakuulolla ja "korvakuulolla" on ero. Esim. Suzuki--metodi opettaa jäljittelemistä. Mekin pystymme siihen, mutta se ei ole se juttu. Juttu on se, että soittoon saadaan omaa persoonaa mukaan. Eli ihan varmasti Riku osaa soittaa joka ikisen biisin tarvittaessa vaikka pilkulleen juuri siten, kun ne on paperiin pantu, mutta ei se edes ole se tarkoitus. Se on vasta se posetiivi, joka sellaiseen pystyy. Näin se Riku sanoi, eli meidän pitää siis olla posetiivia parempia, antaa oma sielumme soittoon. Tekninen taito ei silloin ole ihan niin tärkeää, koska kuulija hurmataan yhteisellä intuitiolla, biisin maailmaan sisään menemisellä. No ei se oikesti ole ihan näin metafyysistä, mutta kyllä on valtavan tärkeää, miten soittaja ajattelee.
Ja itsestäni tiedän, ettei tällä ole mitään tekoa Nokian liukuhihnan kanssa. Biisit elävät päässäni, ne kehittyvät siellä, sovittuvat siellä, ja jokainen saa yhtä suuren huomion. Kyllä ihmisen päähän mahtuu valtavasti "fileja", jos ohjelma on oikea. Riku opetti oikean ohjelman.
Riku on about 40 v, syntynyt joulukuussa, eli ilmeisesti täyttää vasta tänä vuonna, tarkemmin en muista. Jousimies taisi olla horoskoopiltaan, kuten minäkin. Siksi jäi mieleen...
Hyvää loppusyksyä!
20.12. (1963) eli 40-vuotta kohta. Olen itsekin ollut oppilas, ja sain soittotaidon, josta on iloa loppuikäni.
...sain kauheasti kiintoisaa uutta tietoa!!
"Piano man", laittaisitko vielä palstalle nimesi tai ainakin jotkin muut tunnistetiedot, joiden avulla Sinuakin pääsisi joskus kuuntelemaan. Olen utelias, vaikka uskon Rikun olevan yhä voittamaton... ;)
Olen suunnattoman iloinen tästä huomiosta, jota osoitit Ari Kalevi! =) Uskon kyllä, että pidät Rikun soitosta enemmän, sillä huolimatta puheistani luulen Rikun kepittävän minut mennen tullen. Olen itse ollut lapsena YLTIÖLAISKA ja telonut sormiani urheilussa, joten motoriikka sormissani on monessakin mielessä surkea!!! Arpeggiot eivät solju yhtä kauniisti...
Selityksen makua kyllä joo, mutta kirjoituksieni pointti ei ollutkaan väittää olevani Rikua taitavampi. Pekun esittämät pointit ovat pitkälti totta, mutta kyllähän asioista voi olla montaa mieltä. Sävellyksen nuottien opetteleminen on kunnioitusta säveltäjää kohtaan(!) - vetoaminen laiskuuteen ei kelpaa ainakaan minulle. Liukuhihnasta puhuessani... kuulin Järnefeltin soittavan tv:ssä, oliko se viime vai edelliskeväänä, FST:n joku Euroviisubongarit-nimisessä ohjelmassa. Soitti aika montakin ikivihreää, mutta AINA samalla rytmillä ja muilla krumeluureilla. EN PIDÄ SELLAISESTA ALKUUNKAAN JA TIEDÄN MISTÄ TUO TYYLI JOHTUU! Yksittäistä laulua ei ole hiottu tarpeeksi kauan tai sille sopivaa tyyliä ei ole viitsitty etsiä. Jokainen sävellys on kuitenkin yksilö - se, mikä toimii lauluun "Sorry seems to be the hardest word" ei välttämättä toimi lauluun "Close to you".
Jos olet Ari Kalevi turkulainen, olet hyvinkin saattanut kuulla minua muutamassa ravintolassa parina viime vuotena... Olen niin puhdas amatööri, mitä tulee esiintymiseen.
Korvakuulolta soittaminen on hieno ja tavoiteltava ominaisuus, mutta harjoittelua ja erityisesti nuoteilta ei pidä ylenkatsoa. Mielestäni Rikun soitosta kyllä huomaa sen korvakuulokeskeisyyden! Tuosta metafyysisyydestä olen samaa mieltä, mutta tekniikan vähättely on turhaa. Jokainen tietää sen, että mitä parempi tekniikka, sitä enemmän sävellyksestä voi ammentaa, sitä erilaisempia variaatioita jne.
Voi helkatti, olen Hesasta, mutta täytyy joskus pistäytyä Turussa myös!!
Itsekin näin sen "Biisibongarit" muutaman kerran. Luulen, että syy soiton laatuun oli ohjelman rakenne. Eihän siinä pianisti saanut soittaa kuin hetken, kun taas kuului "pling", ja vastattiin kysymykseen. Se mahtoi olla aika paska jobi pianistillekin.
Oletko itse kuullut Rikua livenä? Silloin meininki on ihan toinen. Käsittääkseni hän on soittanut Turussakin, mutta en tiedä, missä. Ja keikkaillut Remun kanssa 2003 keväällä, ja sekin kiertue kävi jossakin paikassa Turussa. Olin itse heidän Vantaan keikallaan, ja se oli, miten sen nyt sanoisi, kohtalainen. Syy ei ollut pianistin, ei hanusristin, eikä basistin eikä kitaristin, vaan päätähti itse unohteli rupujensa takana milloin mitäkin...
Hyvää jatkoa Sinulle, varmaan jossakin nähdään!!
Heips! Ei me olla paljoakaan eri mieltä. Minulta jäi äsken selittämättä yksi osa sitä Järnefeltin systeemiä (se on nimeltään "kolmen työn metodi") - siinä harjoitellaan kolmea sektoria, aluksi ne tarkoituksella erossa toisista pitäen, nimittäin sointutöitä, nuottitöitä ja korvatöitä.
Sointupuolella opitaan soinnut sikanopeasti (ei kvinttiympyrää t.m.s. vaan numerokaavat), sitten täytetään melodian ja soinnun alimman nuotin väli sointurakenteen äänillä, ja sitten hajotetaan saatua massaa, mutta ei niin, että piano olisi rytmisoitin vaan niin että piano tukee päässä soivaa rytmiä. Tähän verrattuna opistojen "vapaa säestys" on ihan perseestä.
Nuottipuoli on aika lailla sama kuin muutenkin, mutta turha teoria on poissa. Merkinnät ymmärretään, termit opitaan, prima vistaa harjoitetaan - se riittää. Ei sanaakaan kvinteistä, kvarteista, dissonanssista, kontrapunktista jne. Riku uskoo, että se on selittelyä, ei selitys.
Korvapuoli on käytänössä moniäänisen laulun jäljittelyä, äänikerta kerrallaan, ei missään nimessä suoraan sointuja melodian alle, koska silloin katoavat kaiik kuutoset, seiskat, maj seiskat, sus kakkoset, sus neloset, dimit jne. Vasta ihan loppuvaiheessa tulee vasen käsi mukaan.
Kun jokainen systeemi osataan, sitten ne saavat alkaa yhdistyä. Tämmöinen tarina.
Ja terkkuja Turkuun, luin toisaalta, että olet turkulainen. No, ei se ole häpeä, vaikka itse asunkin nykyään Tampereella (syntynyt Hesassa)...