Joulu alkaa...

nuorimmaiseni koulun joulujuhlasta. Pitää päästä laulamaan Enkeli taivaan. Siitä se alkaa!

Hienot olivat juhlat - taas. Hieno oli lapsen todistuskin. Äidin mieltä lämmitti erityisesti käytöksen kymppi.

Kyllä on lapsi lomansa ansainnut. Tietysti kaikki muutkin lapset ja opettajat. Oma ope näytti jokseenkin uupuneelta. Ei ihme. Me (lue: minä) marmattavat vanhemmat taidamme olla open työn raskain puoli.

Uuden vuoden lupaukseni voisikin olla: työrauha opelle. Edellyttäen tietysti, että myös ope hoitaa hommansa asiallisesti eli on hyvänä esimerkkinä lapsille. Silloin lupauskin on helppo pitää.
2208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aaton aaton aaton aatto. Laskinko oikein...? Sunnuntai joka tapauksessa ja jonkinlainen joulufiilis on epäilemättä jo kehittynyt.

Onkohan joulunpyhiä liikaa? 21.12. - 6.1. on seitsemäntoista päivän sisällä kalenterissa peräti seitsemän "punaista" päivää, ja lisäksi jouluaatto ja uuden vuoden aatto. Juhla on tietysti mukava asia, mutta tuntuuko se enää miltään kun vuodenvaihteen seutu on silkkaa pyhänpitoa?

Menisikö läpi ajatus joulun sijoittamisesta viikonloppuun? Juhannukselle se temppu tehtiin jo 50-luvulla, ja hyvin on pärjätty.

Äänestä
  • On se pyhyys. Niin pyhää, että huikoo tämmöstä tavallista syntistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoija kirjoitti:

nuorimmaiseni koulun joulujuhlasta. Pitää päästä laulamaan Enkeli taivaan. Siitä se alkaa!

Hienot olivat juhlat - taas. Hieno oli lapsen todistuskin. Äidin mieltä lämmitti erityisesti käytöksen kymppi.

Kyllä on lapsi lomansa ansainnut. Tietysti kaikki muutkin lapset ja opettajat. Oma ope näytti jokseenkin uupuneelta. Ei ihme. Me (lue: minä) marmattavat vanhemmat taidamme olla open työn raskain puoli.

Uuden vuoden lupaukseni voisikin olla: työrauha opelle. Edellyttäen tietysti, että myös ope hoitaa hommansa asiallisesti eli on hyvänä esimerkkinä lapsille. Silloin lupauskin on helppo pitää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu