Tämä ei ole provo!
Tulimme eilen kanarialta Inglesistä joten ajattelimme hieman varoitaa sinne menijöitä.
Älkää missään nimessä jättäkö mitään teille arvokasta hotellihuoneisiin, ei edes siihen paljon mainostettuun tallelokeroon.
Tietoomme tuli kahdenviikon ajalta suomalaisille sattuneita:
yksi ryöstö, useita huoneistomurtoja pari pienempää näpistystä.
Hotellihuoneeseen oli päivällä ilman minkäänlaista murtojälkeä menty sisään ja kaikki paikat pengottu ja arvokkaaksi katsotut tavarat viety. Jopa asukkaan huoneistossa ollessa oli sisälle tullut joku mies ns. omilla avaimilla, mutta oli lähtenyt pakoon kun oli havainnut asukkaan.
Eräässä tapauksessa tallelokero oli avattu ja tyhjenetty.
Kadulla jutustelemaan pysäytetyltä henkilöltä oli hänen huomaamattaan viety koru kaulasta.
Eräs mies oli ilmeisesti huumattu diskossa ja ryöstetty.
Tekijöiksi epäiltiin kaikissa tapauksissa afrikan puolelta pakolaisena tulleita joilla ei ole rahaa eikä ruokaa.
Siis ottakaa mukaanne vain tarpeelliseksi katsomanne, ei mitään ylimääräistä.
Kaikesta huolimatta. Hyvää ja turvallista lomaa kaikille ja Hyvää Joulua
Tulimme eilen kanarialta Inglesistä joten ajattelimme hieman varoitaa sinne menijöitä.
Älkää missään nimessä jättäkö mitään teille arvokasta hotellihuoneisiin, ei edes siihen paljon mainostettuun tallelokeroon.
Tietoomme tuli kahdenviikon ajalta suomalaisille sattuneita:
yksi ryöstö, useita huoneistomurtoja pari pienempää näpistystä.
Hotellihuoneeseen oli päivällä ilman minkäänlaista murtojälkeä menty sisään ja kaikki paikat pengottu ja arvokkaaksi katsotut tavarat viety. Jopa asukkaan huoneistossa ollessa oli sisälle tullut joku mies ns. omilla avaimilla, mutta oli lähtenyt pakoon kun oli havainnut asukkaan.
Eräässä tapauksessa tallelokero oli avattu ja tyhjenetty.
Kadulla jutustelemaan pysäytetyltä henkilöltä oli hänen huomaamattaan viety koru kaulasta.
Eräs mies oli ilmeisesti huumattu diskossa ja ryöstetty.
Tekijöiksi epäiltiin kaikissa tapauksissa afrikan puolelta pakolaisena tulleita joilla ei ole rahaa eikä ruokaa.
Siis ottakaa mukaanne vain tarpeelliseksi katsomanne, ei mitään ylimääräistä.
Kaikesta huolimatta. Hyvää ja turvallista lomaa kaikille ja Hyvää Joulua
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hyvää Joulua!
kerroin niin täällä ei saa puhua mitään negatiivitsa Kanariasta. Saaret on pyhä monelle persaukiselle ja aino paikka mihin rahat juuri ja juuri riittää. On heti tyhmä tai tai muuten mielenvikainen jos näin kirjoittaa ja se arin paikka on sää josta helteisiin jota ei kuin unissa siellä.
Minäkin tulin hiljattain Inglesistä oltuani siellä parisen kuukautta. Tänä aikana en nähnyt enkä kuullutkaan yhdestäkään ryöstöstä, murrosta, varkaudesta. Ambulanssin kyllä näin vähän väliä ajavan vilkut päällä...
Et kylläkään vaikuta itsekkään kovin viisaalta tai fiksulta.Et edes osaa kirjoittaa.Siinä sinulle "rikkaalle"niitä Pihlajanmarjoja.
Tutuu, tutuu, joo. Ja se on itsekään. Pihlaja (tai sen marjat) ei ole erisnimi, siis pienellä.
Tämä seuraava opetustarinaksi tarkoitettu esimerkki Inglesistä koskee vain yhden kohteen tarkkailua ja huomioikaa että samat kuviot toistuvat muuallakin eri puolilla mailmaa kaikissa suuremmissa turistikohteissa (olen pannut merkille)!
Varokaa turistit värillisiä (varsinkin humalaiset miehet ja naiset varokaa ei-espanjalaisia taksikuskeja)!
Olemme olleet Inglesissä kahdentoista vuoden aikana yhteensä 27 viikkoa ja huomioni on aina öiseen aikaan kiinnittynyt kanarialle rantautuneiden värillisten katu-naisten toimintaan, vaikka en haluakaan esiintyä ns. "p...u-poliisina". Nimittäin tosiasiassa miehet eivät noilta saa seksipalveluja vaan nehän haluavat vain "kopeloida" rahat ja sitten poistuvat rikospaikalta!
Viimeiset kuusi vuotta olemme seuranneet tanssireissulta tultuamme öiseen aikaan näköalapaikalta ns. "Ryysyrannan" kulmilta parvekkeelta toimintaa ja joitakin tapahtumia olen myös videokuvannut!
Muutama viikko sitten vietiin yhdeltä 1700 euroa ja passi ja toiselta 1000 euroa (jututin molempia ja alkoholilla oli vahva osuus, kun eivät osanneet kuvata viejää/viejiä muuta kuin värillisiksi naisiksi.
Reilun viikon tällä reissulla seurasin noin tunnin puolen yön aikaan toimintaa ja kadulla oli ko. naisia yleensä 3-10 kpl, kuten aikaisempinakin vuosina.
Tytöt odottivat ravintoloista tulevia yksinäisiä miehiä ja 1-2 kävi heti "iholle" ja houkutteli syjemmälle, käsipuolesta kuljettaen. Tuskin monikaan mies kerkesi "pimentoon" asti kun taskut oli jo tyjennetty, koska poistuivat paikalta.
Tapauksia oli useita tunnin sisällä ja jotkut miehet lähtivät tytön kanssa vieressä odottavaan taksiin (osa takseista voi olla kimpassa tyttöjen kanssa)!
Tässä aluksi pieni esitys aiheesta, josta kirjoitan ehkä lisää, nimittäin kävin henkilökohtaisesti alkukuvion "valeasiakkaana" esiintymässä ja tiedän miten se menee. Lisäksi haastattelin aiheesta poliiseja, jotka olivat lähellä joutilaana (5-10 kpl) istuskelemassa. Keskustelin ongelman kimpussa painivan matkanjäejestäjän pääoppaan kanssa.
En epäile tarinaasi ja odotankin mielenkiinnolla jatko-osaa. Uskomatonta kuitenkin, että jotkut kuljettavat öiseen aikaan mukanaan mainitsemasi kaltaisia summia ja passia. En tunne lainkaan Inglesin yömeininkiä, mutta käsittääkseni noista daameista varoitetaan joka puolella. Ehkä empiirisen tutkimuksesi kautta matkatoimistot saavat uutta aineistoa asiakkaidensa valistamiseen. Ja Inglesin poliiseille pitäisi antaa potku persauksiin. Las Palmasissa niitä palloili vuosi sitten ihan sankoin joukoin pitkin rantakatua ja siinä lähistöllä. Kiinnitin myös huomioni äskeisellä Puerto de la Cruzin lomallamme siihen, että San Telmon rantakadulla liikkui ilta-aikaan poliisipartio (autolla).
miten vakuutusyhtiöt suhtautuu siihen että tallelokero tyhjennetään eikä ole murron jälkiä? Pitääkö sitä itse käydä kolhimaan että saa korvausta? Mihinkä ne rahat tunkee jos ei tallelokerossa voi pitää? Eihän sitä suositella kaikkea kuljetettavan mukanakaan.
Matkanjärjestäjien nettisivuilla ja esitteissä on maininta siitä, onko huoneessa/huoneistossa tallelokero ja onko se vakuutettu, jolloin vastuu siirtyy hotellille. Onhan tuossa varmaan matkanjärjestäjienkin intressi, eli varmasti auttavat jos tulee hankaluuksia. Jos jätät huoneeseen lojumaan kännykän, kameran tms. käyt niistä sitten kädenvääntöä oman mahdollisen matkavakuutuksesi puitteissa.
Tarkistin tuon tallelokerokuvion yhdeltä matkanjärjestäjältä. Itse en ikinä varaa huoneistoa hotellista, jossa ei ole vakuutettua tallelokeroa. Se on helskutin pieni kustannus, meillä juuri päättyneellä kahden viikon lomalla 30 €, josta palautettiin kympin takuumaksu.
Älä missään tapauksessa kuskaa koko matkakassaa mukanasi. Tuolla oli tarinaa aiemmin yöelämässä merkittäviä summia menettäneistä.
Tarkennuksena aikaisemmin kirjoittamaani kerron että rahat eivät olleet vielä ehtineet tallelokeroon asti ennen katoamistaan, vaan hotellihuoneessa oli joku "vieras" (varas). Ensimmäisessä tapauksessa lokeron lunastus oli siirtynyt jostain syystä vähintään vuorokaudella ja "kutsuvieras" oli napannut lastin. Toisessa tapauksessa "huonokuntoinen" matkalainen oli matkanjärjestäjän taholta saatettu hotellihuoneeseen asti ja seuraavana päivänä oli todettu 1000 euroa kadonneen. Lompakko ja passi löytyi hotellin wc:n pesualtaan reunalta. Tapahtumien kulku tässäkin tapauksessa ilmeisesti matkalaisen hetkellisestä "huonokuntoisuudesta" johtuen on hämärän peitossa.
Eräs "saatto-tapaus" takavuosilta: Kävimme vaimoni kanssa ravintolassa päivällä syömässä ja melkein tyhjän ravintolan eräässä pöydässä nukkui mieshenkilö. Myöhemmin herättyään kertoi nukkuneensa edellisyön taivasalla ja mukana olleet rahat oli viety. Pyysi meitä saattamaan hänet lähellä olevaan hotelliin. Satuaan nimellä avaimen pyysi meitä näyttämään mistä hänen huoneensa löytyy. Saatoimme ovelle ja totesin sen olevan raollaan!? Sanoin miehelle että tämän pitemmälle emme tule ja tarkistaisi heti onko mitään viety. Lopputulosta ja syytä oven aukioloon en tiedä.
Lisää tarinaa "Hutsu-poliisilta" ehkä jatkossa.
Sotis ei ole mitenkään hysteerinen rahojen kanssa, mutta kyllä meillä tallari hommataan tunnin sisällä hotelliin saapumisesta. Se on osoittautunut hyväksi tavaksi. Fyrkat jemmaan mahdollisimman pian ja vain tarpeellinen mukaan.
Surullisia tapauksia nuo, joista kerroit. Siinä on sitten pitänyt turvautua matkatoimiston tai suurlähetystön apuun, ellei luottokortit menneet samassa rytäkässä. Käteistä rahaahan ei korvaa kukaan, eli miehistötappiot ovat olleet melkoiset. Ja varmaan myös kankkunen...
Eli kannattaisi olla tulohetkellä kunto ja kontrollit kohdallaan ja kansalaisjärki tallella siihen saakka kun matkakassa on turvassa.
Joutui turvautumaan matkanjärjestäjän apuun/lainaan, jotta sai myös Suomesta junailtua rahaa.
Matkan järjestäjän mielestä nämäkin tapaukset työllistävät turhan usein.
Kaveri oli tietenkin käynyt poliisiasemalla tekemässä rikosilmoituksen ja myöhemmin tunnistusreissun. Satojen tyhjien lompakoiden joukosta yritti turhaan löytää omaansa. Tummien tyttöjen kuvien katselustakaan ei ollut hyötyä.
No eipä tietenkään kun kaikki näyttävät meistä samannäköisiltä, varsinkin pimeässä ja tietyssä olotilassa.
Kuten sanoit ottakaamme opiksi ja yrittäkäämme auttaa muita tarpeen mukaan ja jakaa valistusta!
Kaupungilla kannattaa kiertää kauempaa nämä tummahipiäiset naiset, joita on ainakin Ingelesissä kadunkulmissa. Käsi ojossa tullaan muka tervehtimään, mutta hetkessä huomaa olevansakin isomman porukan ympäröimänä ja turistin käteen yritetään laittaa jotain nauhaa (josta tietysti perittään maksu).
Tummien naisten toinen ryhmä (isommat ja rumemmat) on kouluttautunut "ei varastamiseen" vaan kalliiden "narukorujen" myyntiin. Tämä ns. "käsipäivää-porukka" on punonut langasta rannekorun joka nopeasti kättelytilanteessa sujautetaan asiakkaan ranteeseen, ja osto on isokokoisen myyntiseurueen mielestä tehty ja maksun suuruus selviää "liian myöhään". Narua ei ilmeisesti saa vetämällä ranteesta.
Ensikertalaiset näkyvät helposti joutuvan maksumiehiksi. Hintaa tuntuu saavan tingittyä jos uskaltaa nostaa isomman mekkalan kuin muijakaarti.
Näin olen sivusta pannut merkille, onpa muutaman kerran ollut tappelukin lähellä.
Minullekin ovat joskus uskaltautuneet kättä tarjota vaikka itsekin olen melkein kaksimetrinen, mutta olen ojennusvaiheessa siirtänyt kättä hieman johonkin suuntaan ettei "pöpöt" siirry. Olenpa usein kohdatessamme ollut aloitteellinen (jujuttanut).
Tämänkään ammattikunnan toimintaa poliisi ei yritä valvoa samoin kuin takavuosina.
Nimimerkki Hutsu-Poliisi puhuu täyttä asiaa. Itse olen jo muutamien vuosien ajan ottanut ns. jalat alle kun "korumyyjät" tulevat palmun takaa kädet ojossa. Luojan kiitos Suomalainen remonttireiska juoksee lujempaa kuin 400kg afrikan tuliaista.
Tuota hutsu-juttua oli vaikeampi uskoa, mutta Sattuneesta Syystä, kun hotellina oli Jardin Del Atlantico, parkkeerasimme seurueeni kera ahterimme Green Parkin edustalla olevaan Mulligans irkkupaikkaan, jotta voisimme todeta tilanteen. (Mulliganissa on muuten kallis kalja). Toden totta, aivan taksitolpan välittömässä läheisyydessä hengasikin 3-5 "ammattilaista" jotka takseista ulos purkautuvia herrasmiehiä saattelivatkin "varjoihin". Mitään "palvelun" ostoa emme nähneet, mutta aika selväksi kävi pelin henki.
Astetta pelottavampaa oli, kun hiukan myöhemmin (n.klo.00:30) kadunvarressa pyörineet n.10 poliisia, jotka olivat olleet mestoilla jo muutamia tunteja, siirtyivät myös "mullin" terassille. Seuranaan muutama, erittäin muodikkaasti pukeutunut nuorempi hemmo, jotka olivat juuri saapuneet paikalle Lexuksen katumaasturilla jolle oltiin poliisiautolla varattu paikkaa. Asiahan ei turistille kuulu, mutta jos olisimme ameriikkailaisessa leffassa kuiskaisin nyt äänettömästi K-O-R-R-U-P-T-I-O.
Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo viimeinen sana varsinkin, nimittäin kuten aiemmin viittasin niin kerron lisää aiheesta myöhemmin, eli seuraappa otsikoita:
"Hutsujahdissa 2". jne...!