Peppersack

Peppersack -ravintolan ruoka oli ala-arvoista. Kanapihvini oli ylikypsää - todella kuivaa ja melkein mustaksi paistunut. Lautaseni vietiin pois sillä aikaa kun olin vessassa vaikka ruokailuvälineet olivat "oikeassa" asennossa. Pöytään palattuani löysin sieltä seuralaiseni jälkiruokani kimpussa. Miten tämä voi olla totta?

Siinä vaiheessa hitsas kiinni ja menin tiskille antamaan palautetta. Tarjoilijaa kun ei pöytämme lähettyviltä löytynyt. Lupasivat valmistaa uuden annoksen. Ei kiitos! Vaadin rahojani takaisin. Pitkän väittelyn jälkeen sainkin annokseni summan takaisin. Tarjoilijatyttö sai melkoisen mulkaisun ravintolapäälliköltä kun lipsautti, että meillä on tapana tällaisissa tapauksissa antaa takaisin 10% laskun loppusummasta!! En siis ollut ainoa pettynyt.
98229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tuolla ja oli meidän mielestämme ihan ok paikka. Varsinkin kun vertaa kadun toisella puolella olevaan "perinne ruoka paikkaan Olde Hansaan" joka vasta turistirysä onkin. Puitteet ja esitykset "Hansassa" on kyllä ok, mutta ruoka aikas moista "perinnettä ;-). Ei ainakaan meidän makuun, mutta listalla jostain kumman syystä sijalla 13. Olisikohan Peppersackin taso sitten laskenut sitä en voi tietää. Peppersack kuitenkin sijalla 34 joka vaikuttaa mielestäni taas vähän liiankin matalalta. http://hetas.wordpress.com/viron-matkailukartta/museot-galleriat/
Olemme menossa yhteen "varmaan" todella hyvään nyt sijalla 9 olevaan Balthasariin, jossa kävimme vuosi sitten ja meille "uuteen tuttavuuteen" jopa sijalla 7 olevaan Controventoon (molempiin olemme varanneet paikat etukäteen). Monet aivan kärjessä olevat vaikuttavat meille (olemme pukeutuneet kunnolla) kuitenkin liian hienoilta tai Gurmet paikalta jolloin lasku on "mitä on" kun saa tilata todella paljon tai pitää käydä sen jälkeen "oikeasti" jossain syömässä.

Äänestä
  • Troikka on parempi kuin Balthasar, kaikinpuolin. Laittaisin 5.n parhaan joukkoon. Beer House ei kuulu edes listalle. Siellä tarjottavat nahkarullat jäävät taatusti mieleen ja oman panimon olut on - nojoo, maistakoon ken uskaltaa.

    Äänestä

  • mutta kuitenkin kirjoitti:

    Troikka on parempi kuin Balthasar, kaikinpuolin. Laittaisin 5.n parhaan joukkoon. Beer House ei kuulu edes listalle. Siellä tarjottavat nahkarullat jäävät taatusti mieleen ja oman panimon olut on - nojoo, maistakoon ken uskaltaa.

    Beer Housen oma olut on kaikinpuolin hyvää ja erittäinkin maistuvaa.

    Ruoka ko. mestassa on keskinkertaista ja todella rasvaista, mutta jos palvelusta puhutaan niin tämä alkaakin olemaan Tallinnan ykkösmesta!

    Äänestä

  • mutta kuitenkin kirjoitti:

    Troikka on parempi kuin Balthasar, kaikinpuolin. Laittaisin 5.n parhaan joukkoon. Beer House ei kuulu edes listalle. Siellä tarjottavat nahkarullat jäävät taatusti mieleen ja oman panimon olut on - nojoo, maistakoon ken uskaltaa.

    Otapa huomioon että beer housin olut on elävää. Ei siis suodatettu ja pastöroitu. Niissä on paljon enemmän makuja kuin "tavallisissa" oluissa. Voi olla liian kova pala semmoisele joka on tottunut kaupasta saataviin lagereihin.

    Äänestä

Kävimme Peppersackissa 16.6.2014. Naudanfilee oli paistia (eron huomaa tavallinenkin tallaaja), mistä löytyi isoja jännepaloja. Vihannekset osittasin kylmiä. Kanafilee niin kuivaa, että sitä ei voinut syödä. Palvelu todella huonoa sen jäkeen, kun "uskalsimme" kertoa mielipiteemme. Ruoka aivan ala-arvoista. En suosittele kenellekkään. Hinta/laatusuhde todella huono. DO NOT GO EAT THERE!!

Äänestä

Kävimme+syömässä+alkuviikosta+ko.+ravintolassa.Ruoka+täysin+ala+-arvoista+ja+hinnat+kovat+vaikka+listasta+saikin+50+%+.Ystävättäreni+ei+pystynyt+syömään+annoksestaan+juuri+mitään+.Harmittaa+että+yleensäkin+menimme+Peppersackiin+.Kokemus+pilasimuuten+niin+mukavan+matkan+.Syyskuu+2020

Äänestä
  • Käy siinä poroaitauksen Hesburgerissa ja nauti hyvältä maistuva kunnon ateria.

    Äänestä

Kävin viime kesänä pariin otteeseen. Alkuruoat molemmilla kerroilla loistavat, ensimmäisellä kerralla pihvi oli ehkä vähän pieni, toisella kerralla loistava.

Todella sääli että ravintola jouduttiin sulkemaan.

Äänestä

Vanhahkoja kommentteja...miksiköhän Peppersack on ollut suljettunakin välillä?
Ruokatarjonta on ilmeisesti parantunut, koska olimme kaikki neljä suht tyytyväisiä annoksiimme.
Tosin jotain lisuketta esim kanan ja perunoiden kanssa olisi saanut olla muutaman idun lisäksi...

Ravintolan miljöö on viihtyisä ja meidän tarjoilija oli erittäin ystävällinen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pettynyt kirjoitti:

Peppersack -ravintolan ruoka oli ala-arvoista. Kanapihvini oli ylikypsää - todella kuivaa ja melkein mustaksi paistunut. Lautaseni vietiin pois sillä aikaa kun olin vessassa vaikka ruokailuvälineet olivat "oikeassa" asennossa. Pöytään palattuani löysin sieltä seuralaiseni jälkiruokani kimpussa. Miten tämä voi olla totta?

Siinä vaiheessa hitsas kiinni ja menin tiskille antamaan palautetta. Tarjoilijaa kun ei pöytämme lähettyviltä löytynyt. Lupasivat valmistaa uuden annoksen. Ei kiitos! Vaadin rahojani takaisin. Pitkän väittelyn jälkeen sainkin annokseni summan takaisin. Tarjoilijatyttö sai melkoisen mulkaisun ravintolapäälliköltä kun lipsautti, että meillä on tapana tällaisissa tapauksissa antaa takaisin 10% laskun loppusummasta!! En siis ollut ainoa pettynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu