päättäjille.
Olen täällä Otanmäessä viimeiset vuodet saanut läheltä seurata noiden kiintiöpakolaisten elämää.
Nyt viime aikoina on pistänyt silmään sellainen asia, että noita pakolaisia kuljetetaan pari kertaa viikossa tilausajobusseilla ympäri maakuntaa nähtävästi virkistysreissuille. Kuljetus pelaa ovelta ovelle, eli heidät haetaan kotiovelta ja palautetaan kotiovelle.
Miten on, kaupungin päättäjät, eikö olisi teidänkin mielestä tasapuolisuuden nimissä kohtuullista, että kaupunki järjestäisi autottomille kanta-kainuulaisille esim. kerran viikossa maksuttoman kuljetuksen Kajaaniin ostosmatkalle, tai ainakin ilmoittaisitte reilusti paikallislehdissä, milloin on pakolaisille noita virkistysreissuja, sillä aina varmaan löytyisi joku kanta-asukaskin, joka haluaisi lähteä mukaan tuollaisille matkoille.
Mielestäni teillä olisi suorastaan velvollisuus olla tuollaisissa asioissa tasapuolinen kantakainuulaisia kohtaan, sillä kantakainuulaisethan loppujen lopuksi verojen muodossa rahoittavat nämäkin tilausajomatkat.
Uskaltaisikohan joku päättäjistämme vastata tähän?
Kyseiset matkat eivät ole mitään yksittäistapauksia, vaan niitä on jatkunut jo pidemmän aikaa säännöllisesti.
Olen täällä Otanmäessä viimeiset vuodet saanut läheltä seurata noiden kiintiöpakolaisten elämää.
Nyt viime aikoina on pistänyt silmään sellainen asia, että noita pakolaisia kuljetetaan pari kertaa viikossa tilausajobusseilla ympäri maakuntaa nähtävästi virkistysreissuille. Kuljetus pelaa ovelta ovelle, eli heidät haetaan kotiovelta ja palautetaan kotiovelle.
Miten on, kaupungin päättäjät, eikö olisi teidänkin mielestä tasapuolisuuden nimissä kohtuullista, että kaupunki järjestäisi autottomille kanta-kainuulaisille esim. kerran viikossa maksuttoman kuljetuksen Kajaaniin ostosmatkalle, tai ainakin ilmoittaisitte reilusti paikallislehdissä, milloin on pakolaisille noita virkistysreissuja, sillä aina varmaan löytyisi joku kanta-asukaskin, joka haluaisi lähteä mukaan tuollaisille matkoille.
Mielestäni teillä olisi suorastaan velvollisuus olla tuollaisissa asioissa tasapuolinen kantakainuulaisia kohtaan, sillä kantakainuulaisethan loppujen lopuksi verojen muodossa rahoittavat nämäkin tilausajomatkat.
Uskaltaisikohan joku päättäjistämme vastata tähän?
Kyseiset matkat eivät ole mitään yksittäistapauksia, vaan niitä on jatkunut jo pidemmän aikaa säännöllisesti.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tuollaisten kysymysten esittäminen on RASISMIA! EI pakolaisiin tai maahanmuuttajiin liittyvistä asioista SAA PUHUA EIKÄ KYSELLÄ! Se on EPÄKORREKTIA! Linnaan vielä sinut pistävät, jos moisia kyselet!
Jo yhdeksänkymmentä luvun lopussa tuli tv:ssä ohjelma, jossa varsin yskiselitteisesti esitettiin, että ensimmäisen 2.5-3 vuoden aikana pakolainen on vastaanottajakunnalleen itsensä maksava asiakas. Ja ongelmaa oli syntynyt siitä, että tämän jälkeen kyseisille pakolaisille oli ostettu liput Helsinkiin, jonka kyky silloin käsitellä näitä virtoja oli huomattavan hankala.
Se mihin aktiviteetteihin kysyiset pakolaiset menevät on meille itse kullekin arvoitus. Mutta me voimme vain aavistella, että monenlaista aktiviteettiä kuuluu tähän ensimmäisten vuosien ylläpito ja "kotoutusohjelmaan".
Aidossa demokratiassa kansalla olisi oikeus vaikuttaa maahanmuuttoprofiiliin siten, että tänne saataisiin uusi Gutzeittejä, Finlaysoneja, Sinerbykoffeja jne. Sillä voi olla niin, että
tällaisiakin tapauksia olisi tulossa, mutta osaako vastaanottava organisaatio kartoittaa näitä on toinen kysymys?
Ja sitten on vielä sellainen kysymys, että hädässä olevia on syytä ja tulee auttaa, mutta onko varmaa se, että hätä on suurin niiden osalta, jotka ovat etuoikeutettuja tulemaan kuhunkin maahan? Millainen on hakukohteiden sisäinen organisaatio ja miten se toimii todellista hätää tarvitsevien osalta?
Ennen evakoitiin ensimmäisenä naiset ja lapset.
Kysymyksiä pitää saada esittää. Ja viranomaisten ensisijainen tehtävä on selvittää asioita kansalaisille, eikä valvoa sitä kuinka laillisuus toimii selvittämättä sitä kuinka siinä tulisi toimia?
Mutta yleisenä linjauksena Kajaanin pakolaiskeskusteluun esitän, että se on valtiolta korvamerkityn rahan saamista, jota vastaan pitää järjestää kulloinkin suosituksen omaisesti olemassa olevan ohjeistuksen mukaista ohjelmaa niille, ketkä kulloinkin "kotoutusohjelman" piirissä ovat.
Ja, että asiasta todennäköisesti säätää EU jotain. Ja, että tässä asiassa kansallinen parlamentarismi on alistettu ylikansalliselle lainsäädännölle.
Ja tätä taustaa vastaan en ole koskaan ymmärtänyt minkäänlaista jurnutusta maahanmuuttajista. Koska Kajaanille he ovat nettotuloa.
Sosiaaliset ongelmat ja maahanmuuton itsensä kohteilleen aikaansaama syrjäytyminen ympäröivästä yhteiskunnasta ovat arkoja asioita, joita ei tahdota myöntää.
Ja olisihan se kaikkien hyvää tahtovien tahojen työpanoksen arvioimista. Ja arvionti taas voisi aiheuttaa pahaa mieltä. Ja tätähän meistä kukaan ei tahdo?
Olen siis hädänalaisten auttamisen puolella, enkä edes epäile, että siinäkään on paljon väärinkäytöksiä, mutta jokaisen on voitava luottaa siihen, että jokaisen viranomaisen toiminta on lain mukaista. Ja tarvittaessa tämä on voitava selvittää.
Vääränä pidän kuitenkin sitä, että ilmeinen tarkoitus on ottaa pakolaisista tuleva valtion tuki vastaan, ja sen loputtua todeta, ettei Suomessa tarvitse asua kylmässä Kainuussa. Ja sitten tehdä muista maksumiehiä.
Toivon todella, että olen väärässä kirjoituksessani. Mutta myös pahoin pelkään, että olen vasta todellisen totuuden äärimmäisellä laidassa tässä asiassa.
Vinkkinä tahdon todeta, että Suomi on nyt jo Kuopiota myöden niin täynnä, että yhä suurempi osa pakolaista tulee jäämään niille seuduille, jonne heidät tuodaan.
Kaikki me olemme ihmisiä, jokaiselle kuuluu samat oikeudet ja velvollisuudet. Ja jokainen on yhtä tärkeä. Ihmisbusiness on kitkettävä pois olipa se sitten pakolaisleireillä tapahtuvaa erilaista sisäistä korruptiota, millä vaikutetaan siihen, keille on tarjolla mahdollisuus tulla haastateltavaksi pakolaisen asemasta.
Tai olipa se sitten valtioiden ja niiden seutukuntien häikäilemätöntä businesta näillä asioilla.
Kukkahattu tädit ja feministi sedät, kun näkevät monesti pahuuden kaikessa siinä, mitä Suomalainen mies tekee ja ajattelee. Mutta eivät itse ajattele tai tee sitä mikä todellisuudessa pitäisi. Vaan siloittelevat kauniilla ajatuksillaan tilanteet katastrofeiksi.
Kerrankin joku vaikuttaa keskustelevan asiallisesti "kielletystä" aiheesta.
Nähtäväksi jää sitten älyääkö rasistit ja antirasistit noinkin mutkikasta tekstiä...
Mutta jospa he edes yrittäisivät, eivätkä vain tyytyisi laittamaan linkkiä hallaahojen tai vähemmistövaltuutettujen sivuille.
Halla-ahon linkeissä on vikana? Ainakin minun mielestäni useimmat kirjoituksensa ovat hyvin perusteltuja lähdeviitteineen ja päätelmineen.
Monessakin tapauksessa niihin kirjoituksiin ei ole paljoakaan lisättävää, siksi moneen täällä esitettyyn kommenttiin voinee hyvinkin vastata linkillä. Myönnettäköön, että kyseinen "hömppätohtoriksikin" täällä nimitetty herra osaa pukea monen ajatukset poikkeuksellisen hyvin sanoiksi.
oliskohan sittenkin verorahoja vai onko luulo että rahat tulevat tyhjästä.
Menemään Kajaanin kaupungin nettisivuille eli www.kajaani.fi ja tekemään sitä kautta kuntalaisaloitteen. Se käsitellään virallisesti, ehkä jopa kaupunginhallituksessa ja kaupunki on velvollinen vastaamaan aloitteen tekijälle.
Näin menettelemällä kysyjä saa virallisen vastauksen ilman rasistin leimaa. Tällä 'kanavalla' viranomainen ei voi antaa vastauksia.
Eihän niissä mitään vikaa olekaan. Itsekkin on saman suuntaisia mietteitä tämän pakolais- ja maahanmuutto teeman tiimoilta.
Kyseinen herra kuullostaa vain ärsyttävän monia henkilöitä. Ja välillä tuntuu, että nämä jotka eivät Halla-ahon mielipiteitä sulata laittavat jotain epäasiallista viestiketjuun pelkästään sen takia, että saataisiin keskustelu poistettua sivuilta.
Se niissä linkeissä on huonoa.
sosiaaliturva, siinä yhtälö jonka nerokkuus on ainakin minulta vielä oivaltamatta.
"Aidossa demokratiassa kansalla olisi oikeus vaikuttaa maahanmuuttoprofiiliin siten, että tänne saataisiin uusi Gutzeittejä, Finlaysoneja, Sinerbykoffeja jne."
Nämä tyypit eivät tulleet tänne sosiaaliturvan perässä siksi olen samaa mieltä, että maahanmuuttajaprofiilia on tarkennettava.
Ja mitä hädänalaisten auttamiskeinoihin tulee niin
kyse on valitusta politiikasta, EU:ssa on valittu auttamiskeinoksi ihmisten tuominen kriisialueilta Eurooppaan. Politiikkaa pitäisi muuttaa niin, että auttamisen painopiste olisi kriisialueilla auttamisessa.
Monelle matalan koulutustason alueelle työkykyisen koulutetun ihmisjoukon siirtäminen pois maasta on erittäin haitallista. Ei Afrikkaa voi pelastaa tuomalla sieltä ihmisiä pois.
Kajaanin perusturvalautakunta teki aikanaan Kalevi Yliniemen esittelystä suoranaisessa hurmoksessa päätöksen, jossa Kajaani sitoutui ottamaan 100 maahanmuuttajaa vuodessa. 'Kyllä valtio maksaa' oli mantra jota silloin hoettiin.
Tosiasiassa kävi niin, että päättömän maahanmuuttajapalvelun järjestelyn tuloksena Kajaanin kaupunki -eli kaupunkilaiset- maksavat omasta pussistaan useita miljoonia euroja maahanmuuttajien aiheuttamia kuluja.
Päättäjäme ovat kuitenkin päättäneet ryhdistäytyä; On tehty päätös irtisanoa koko maahanmuuttosopimus. Aloitetaan kuulemma neuvottelut valtion kanssa. Lopputuloksen voi kuvata lauseella: 'Pieni anoo, iso sanoo.' Tämä on neuvottelujen loppuutulos, eli valtio lupaa antaa muutaman pennosen Kajaanille rahaa, kunhan Kajaani vain jatkaa sen sadan ottamista vuodesta toiseen. Ja Kajaanihan suostuu riemumielin ja äänin 50-2! Sopimus siis uusitaan ja entinen meno jatkuu.
Muutaman vuoden perästä olemme sitten tässä jamassa.
http://www.youtube.com/watch?v=dLgE4AkjKsQ
Miten kukaan voi pienessä mielessäkään kuvitella, että täällä rupisessa Kainuussa, jossa edes omalle porukalle ei ole töitä, voidaan kannattavasti elättää muualta tulleet. Ja mistä näille luku-ja kirjoitustaidottomille muka töitä löydetään tällaisessa käpykylässä? Herran tähden, eikö meillä ole luusereita jo omasta takaa ihan tarpeeksi?
Niin tarkoittaako se että tulot ovat suuremmat kuin menot? Me kaikki Suomen kansalaiset ollaan valtio, me kaikki ollaan maksajia. Eikö olisi järkevämpää käyttää rahat paremmalla tavalla? Nyt on lama tulossa ja hädänalaisia on ollut omastakin takaa. Kyllä rahan käyttöä on mietittävä tarkemmin, se että pakolaiset ajavat kotimaan porukan ohi aiheuttaa tietenkin närää.
Kiittäkää maahanmuuttajien ja pakolaisten järjettömästä hyysäämisestä erityisesti RKP:tä, Vihreitä, Vasemmistoliittoa ja demariämmiä. Muistakaa, että Suomen hallituohjelmassa lukee:
Suomi kuuluu jokaiselle asuinpaikasta, elämäntilanteesta, äidinkielestä tai etnisestä taustasta riippumatta.
jatkuvasti, että valtio maksaa ja rahoittaa nuo pakolaisten kulungit.
Teillä taitaa olla vähän yksinkertainen käsitys valtiosta. Minusta tuntuu, että te luulette, että valtio on sama asia, kuin valtion rahapaja, joka laittaa aina setelipainokoneet pyörimään, kun pakolaisia tulee Kajaaniin ja lähettää Kajaanin kaupungille taas pinon painotuoreita seteleitä pakolaisten kuluja kattamaan.
Olisikohan teidän syytä tarkentaa tietojanne "valtio käsitteestä"?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000227&posting=22000000039986982
Emme voi millään estää maahanmuuttajan Kajaaniin tuloa vaikka miten tekisi mieli.
Kerron pari esimerkkiä.
1. Kajaanilainen Paavo Kutvonen rakastuu Venäläiseen
naiseen (miks ei myös mieheen mutta harvemmin) menee naimisiin tämän kanssa ja asuu sitten rakkaansa kanssa onnellisena tai onnettomana lehtikankaalla. Kysymys kuuluu: minkäs teet?
2. Namibialainen koulutettu lääkäri (pätevöitynyt Suomessa) hakee terveyskeskuslääkärin paikkaa Kajaanista (kuin myös moni Venäläinen) ja tulee valituksi. Ei ole laillista keinoa estää hänen tuloaan.
Kopioisin edellisestä kirjoituksesta, ei tullut vastattua ajoissa. Kirjoittaja siis haluaa tukea koulutettujen afrikkalaisten tuloa tänne, eikä sinne afrikkaan jää koulutettua väkeä.
Häh? Aivovuotoa. Toisessa esimerkissä elää paavon rahoilla.
En minä enää usko tähän maakuntaan, se on mennyt tässä, pakolaisten ja maahanmuuttajien ottaminen jossa ei ole mitään järkeä, aikooko työllistää kaikki tänne? Mitenpä työllistyy tännekään nykyisin tarvitaan koulutus, työkokemusta. Kaikki tämä vie vuosia.
Voihan sitä lopulta työllistyäkin jos kaikki käy hyvin. Mutta suurin osa varmaan työttömänä.
Kun ei ole niillekään työtä niin, eivät tuota verotulojakaan. Talvella ei näy kovin paljon käppäilevän kauppakadulla, onkohan kylmä. Ilmastollisesti väärässä paikassa.
Eikö olisi parempi vakauttaa afrikan oloja?
Afrikan olojen parantelun. Kerro vielä miten aiot kriisiolosuhteissa toimia ja terveytesi säilyttää?
Jäikö se vahingossa se sinun oma puolueesi kokkoomus pois tuolta listalta?
Voi että piäskin unohtummaan. Sitä kun ei niä mehtee puilta.
Se on vain ajatukseni, no en ikinä lähde. Minä mikään maailmanparantaja ole.
Onko siinäkään mitään järkeä jotkut pääsee hyviin oloihin ja jotkut ei, jos tiedät Afrikassa on moninkertaisesti asukkaita kuin täällä Suomessa.
Enintään olisin jo vuosia sitten pitänyt muuttaa pois täältä, täällä kun ei mitään työtä ole.
Olisin jo muuttanut, jos muuttaminen olisi helpompaa.
Yleisesti ottaen en enää usko Kajaaniin tai Kainuuseen, pelkkä tyhjenevä maakunta joka ottaa maahanmuuttajia. Täällä on vain pizzerioita ja thai hieronta paikkoja.
Palstalla aiemmin ollut Miksei Kainuu kehity, no eihän se kehity kun on niin paskat päättäjät, jo vuosikymmeniä sitten olisi pitänyt kehittää muutakin teollisuutta. Nykyiseen väestökatoon ei ne maahanmuuttajatkaan ole ratkaisu.
asiaa kirjoitit-kainuulaiset virkamiehet ovat kateellisia ja omaan napaansa tuijottajia,kunhan oma työpaikka säilyy muulla ei ole väliä.virkamiehiä aivan liikaa viroissaan mutta eivät lähde viroistaan kun kantopommilla.yrityksiä saada alueelle ja sitä kautta työpaikkoja ja veronmaksajia.tavallinen kansakin tämän tajuaa miksei päättäjät.