Toivottavasti edes tänäpäivänä

Näinhän se on,
mutta kirjoitin tuon sen vuoksi,
että tosiaan toivon,
että edes kerran vuodessa,
tajuaa miten paljosta on
jäänyt paitsi!
Suren , kun nään melkein aikuisten lasteni
ilmeet, kun puhutaan isistä
ne silmät on tuskaa täynnä!
Eikä sitä tuskaa äiti pysty poistamaan,
se on kaipuuta isästä, joka
hylkäsi omat lapsensa!
Vaikka he yrittävät sen peittää,
kyllä sen huomaa!
He eivät koskaan voi ymmärtää,
miksi!

Usein kuulee juttuja siitä, että isät ovat hylännneet lapsensa. Mutta taustalta löytyy aikuisten tunnemyrkyissä sanomia asioita toisilleen, joilla on kauas kantoiset vaikutukset lapsen ja etenkin etävanhemman väleihin. Näin häviäjä on lapsi, jolla ei ole osaa eikä arpaa tulehtuneeseen tilanteeseen.

Olemmeko me äidit omalla käytöksellämme myös osasyyllisiä tilanteeseen? Usein miten olemme! Mutta onnistunut vanhemmuus on vastuuntuntoista vallankäyttöä... kaikki ei siihen ikävä kyllä pysty. Ja vastuullisuus merkitsee myös sitä, että on valmis kantamaan vastuun sanomisistaan ja tekemisistään. Ei ole väärin pyytää anteeksi ylilyöntejä, vaikka rakkautta ei toista kohtaan enää tunnekaan!:o)

Omalle ex-puolisolleni toivotan hyvää isänpäivää ja mukavia hetkiä yhteisen lapsemme kanssa juuri tänään.

Yksinhuoltaja kirjoitti:

Näinhän se on,
mutta kirjoitin tuon sen vuoksi,
että tosiaan toivon,
että edes kerran vuodessa,
tajuaa miten paljosta on
jäänyt paitsi!
Suren , kun nään melkein aikuisten lasteni
ilmeet, kun puhutaan isistä
ne silmät on tuskaa täynnä!
Eikä sitä tuskaa äiti pysty poistamaan,
se on kaipuuta isästä, joka
hylkäsi omat lapsensa!
Vaikka he yrittävät sen peittää,
kyllä sen huomaa!
He eivät koskaan voi ymmärtää,
miksi!

Ymmärsin jo kirjoittaessani, että tämä on vain puoliksi totta. Totta on se toinen puoli, mistä kerroit. Mutta niihin mustiin hetkiin ei saa jäädä makaamaan, sen olen oppinut lapsiltani. Lapset osaavat olla niin käytännöllisiä, etsivät ilonaiheita, ja elävät niissä. En tiedä miten ne miehet ajattelevat, jotka hylkäävät lapsensa, ehkä eivät kestä pienempää eroa, ja ottavat täyseron.

Tunnen aikuisia ihmisiä, jotka ovat vanhanajan "vahinkoja", ja joita isä ei ole edes tuntevinaan. Normaalin hyvää elämää he kumminkin viettävät. Eihän siinä muuta lohtua voi olla kuin muut ihmiset.

yh itsekkin kirjoitti:

Usein kuulee juttuja siitä, että isät ovat hylännneet lapsensa. Mutta taustalta löytyy aikuisten tunnemyrkyissä sanomia asioita toisilleen, joilla on kauas kantoiset vaikutukset lapsen ja etenkin etävanhemman väleihin. Näin häviäjä on lapsi, jolla ei ole osaa eikä arpaa tulehtuneeseen tilanteeseen.

Olemmeko me äidit omalla käytöksellämme myös osasyyllisiä tilanteeseen? Usein miten olemme! Mutta onnistunut vanhemmuus on vastuuntuntoista vallankäyttöä... kaikki ei siihen ikävä kyllä pysty. Ja vastuullisuus merkitsee myös sitä, että on valmis kantamaan vastuun sanomisistaan ja tekemisistään. Ei ole väärin pyytää anteeksi ylilyöntejä, vaikka rakkautta ei toista kohtaan enää tunnekaan!:o)

Omalle ex-puolisolleni toivotan hyvää isänpäivää ja mukavia hetkiä yhteisen lapsemme kanssa juuri tänään.

Kyllä, minä olin se joka eroa hain!
(eli kaikkihan on minun syytäni tietysti)

eron syitä en ala tässä selvittelmään!

Mutta en koskaan estäny isää tapaamasta lapsiaan,
pyysin että eron jälkeen
pitäisi säännöllisesti heihin yhteyttä!
Yhtään estettä en koskaan laittanut
tapaamisille,
Mutta isälle oli kaverit tärkeämpiä,
viikonloppuisin piti mennä
kavereiden luo ryyppäämään,
ja viikolla taas oli töissä niin
kiirettä että ei ollut aikaa?????

Kyllä jos yhtään välittäisi, olisi
yhden ryyppyviikonlopun jättänyt
väliin,
tai edes viikolla joskus
pari tuntia viettänyt heidän kanssaan!

tai soittanut lapsilleen?

Mahdollisuuksia oli, annettiin!
Mutta kun ei mitään kiinnostusta
pakottaa ei voi!
Matka ei ollu este!
Isältä vaan puuttunut, halu!
Kaikki muu meni lasten edelle!
Elatusmaksut pelkästään ulosottotoimiston
kautta!
Eli minun syytähän se kaikki!

yh itsekkin kirjoitti:

Usein kuulee juttuja siitä, että isät ovat hylännneet lapsensa. Mutta taustalta löytyy aikuisten tunnemyrkyissä sanomia asioita toisilleen, joilla on kauas kantoiset vaikutukset lapsen ja etenkin etävanhemman väleihin. Näin häviäjä on lapsi, jolla ei ole osaa eikä arpaa tulehtuneeseen tilanteeseen.

Olemmeko me äidit omalla käytöksellämme myös osasyyllisiä tilanteeseen? Usein miten olemme! Mutta onnistunut vanhemmuus on vastuuntuntoista vallankäyttöä... kaikki ei siihen ikävä kyllä pysty. Ja vastuullisuus merkitsee myös sitä, että on valmis kantamaan vastuun sanomisistaan ja tekemisistään. Ei ole väärin pyytää anteeksi ylilyöntejä, vaikka rakkautta ei toista kohtaan enää tunnekaan!:o)

Omalle ex-puolisolleni toivotan hyvää isänpäivää ja mukavia hetkiä yhteisen lapsemme kanssa juuri tänään.

Miten yksipuolista näkemystä! On sanomattakin selvää ettet tiedä miten hankalaa on äidille katsoa vierestä lapsensa tuskaa kun isällä ei ole pienintäkään mielenkiintoa lastaan kohtaan.
Jos sinulla tapaamiset sujuu lastesi ja heidän isänsä kanssa ei se suoraan tarkoita että se muiden kohdalla olisi samoin ja varsinkaan että kaikki isät olisivat kykeneviä ottamaan isällistä vastuuta. Isienhän siinä pitäs katsoa peiliin eikä äitien. Miten äiti voisi mitenkään olla vastuussa isän laiminlyönnistä???

yh itsekkin kirjoitti:

Usein kuulee juttuja siitä, että isät ovat hylännneet lapsensa. Mutta taustalta löytyy aikuisten tunnemyrkyissä sanomia asioita toisilleen, joilla on kauas kantoiset vaikutukset lapsen ja etenkin etävanhemman väleihin. Näin häviäjä on lapsi, jolla ei ole osaa eikä arpaa tulehtuneeseen tilanteeseen.

Olemmeko me äidit omalla käytöksellämme myös osasyyllisiä tilanteeseen? Usein miten olemme! Mutta onnistunut vanhemmuus on vastuuntuntoista vallankäyttöä... kaikki ei siihen ikävä kyllä pysty. Ja vastuullisuus merkitsee myös sitä, että on valmis kantamaan vastuun sanomisistaan ja tekemisistään. Ei ole väärin pyytää anteeksi ylilyöntejä, vaikka rakkautta ei toista kohtaan enää tunnekaan!:o)

Omalle ex-puolisolleni toivotan hyvää isänpäivää ja mukavia hetkiä yhteisen lapsemme kanssa juuri tänään.

Kannattaa katsoa, millaisen miehen sänkyynsä päästää....ja etenkin, onko hän potentiaalinen isäehdokas!

Kiitos omille lapsilleni ja vaimolleni ihanasta isänpäivästä lauluineen, lahjoineen ja yhdessä olosta!

Yksinhuoltaja kirjoitti:

Kyllä, minä olin se joka eroa hain!
(eli kaikkihan on minun syytäni tietysti)

eron syitä en ala tässä selvittelmään!

Mutta en koskaan estäny isää tapaamasta lapsiaan,
pyysin että eron jälkeen
pitäisi säännöllisesti heihin yhteyttä!
Yhtään estettä en koskaan laittanut
tapaamisille,
Mutta isälle oli kaverit tärkeämpiä,
viikonloppuisin piti mennä
kavereiden luo ryyppäämään,
ja viikolla taas oli töissä niin
kiirettä että ei ollut aikaa?????

Kyllä jos yhtään välittäisi, olisi
yhden ryyppyviikonlopun jättänyt
väliin,
tai edes viikolla joskus
pari tuntia viettänyt heidän kanssaan!

tai soittanut lapsilleen?

Mahdollisuuksia oli, annettiin!
Mutta kun ei mitään kiinnostusta
pakottaa ei voi!
Matka ei ollu este!
Isältä vaan puuttunut, halu!
Kaikki muu meni lasten edelle!
Elatusmaksut pelkästään ulosottotoimiston
kautta!
Eli minun syytähän se kaikki!

ja älä syyllisty moisista typeristä kannanotoista.
Et ole mitenkään vastuullinen lastesi isän laiminlyönneistä. Jokainen vastuullinen vanhempi
taistelee lastensa tapaamisen puolesta vaikka siihen kuinka yrittäs toinen vanhempi puuttuakin.
Etävanhempaa ei voi pakottaa ottamaan vastuutta läsnäolevana, ei edes laki. Laki velvoittaa vain rahalliseen tukemiseen.

miesnäkökulma kirjoitti:

Kannattaa katsoa, millaisen miehen sänkyynsä päästää....ja etenkin, onko hän potentiaalinen isäehdokas!

Kiitos omille lapsilleni ja vaimolleni ihanasta isänpäivästä lauluineen, lahjoineen ja yhdessä olosta!

Olen tyytyväinen, että olet vaimosi mies. Etkä minun :)
Hyvää Isäinpäivää !

Muista kertoa tytöillesi, että valitsevat kunnon isän lapsilleen tai valitse sinä, saat mieleisesi.
Vai onko sinulla vain kunnollisia tulevia isiehdokkaita kasvamassa?
Tai mitä turhia, tee sinä kaikki maailman lapset, kun olet niin erinomaisesti tullut valituksi jo kertaalleen tehtävään.
Suositus sekin? ;D

Ihmettelijä kirjoitti:

ja älä syyllisty moisista typeristä kannanotoista.
Et ole mitenkään vastuullinen lastesi isän laiminlyönneistä. Jokainen vastuullinen vanhempi
taistelee lastensa tapaamisen puolesta vaikka siihen kuinka yrittäs toinen vanhempi puuttuakin.
Etävanhempaa ei voi pakottaa ottamaan vastuutta läsnäolevana, ei edes laki. Laki velvoittaa vain rahalliseen tukemiseen.

Kiitos Sinulle!
Ymmärsit oikein mitä tarkoitin!

Onneksi maailmassa on sentään paljon
hyviä isiä, jotka ansaitsee sanat:
Hyvää Isäinpäivää!

*Phyllis* kirjoitti:

Ymmärsin jo kirjoittaessani, että tämä on vain puoliksi totta. Totta on se toinen puoli, mistä kerroit. Mutta niihin mustiin hetkiin ei saa jäädä makaamaan, sen olen oppinut lapsiltani. Lapset osaavat olla niin käytännöllisiä, etsivät ilonaiheita, ja elävät niissä. En tiedä miten ne miehet ajattelevat, jotka hylkäävät lapsensa, ehkä eivät kestä pienempää eroa, ja ottavat täyseron.

Tunnen aikuisia ihmisiä, jotka ovat vanhanajan "vahinkoja", ja joita isä ei ole edes tuntevinaan. Normaalin hyvää elämää he kumminkin viettävät. Eihän siinä muuta lohtua voi olla kuin muut ihmiset.

Vain sellainen ihminen joka on kasvanut ilman isää voi tietää miltä se oikeasti tuntuu, elämästä on puuttunut jotain mikä muilla on ollut ja kuulunut jokapäiväiseen elämään. Sinäkin tunnet isättömiä ihmisiä, mutta miten satuttava asia se on ollut ja on, sitä eivät voi muut tietää, se on asia josta ei useinkaan puhuta. Itse olen avioerolapsi ja vaikka nyt olen aikuinen, isän ikävää saatan tuntea vieläkin, vaikka erosta on jo aikaa vuosikymmeniä. Isääni tutustuin uudelleen joitakin vuosia sitten, mutta ei se voi korvata menetettyjä vuosia, hän on kuin vieras ihminen. Toivotin hänelle kuitenkin tänään hyvää isänpäivää.

Hyvää isänpäivää toivotin myös rakkaalle puolisolleni ja kahden murrosikäisen lapsemme isälle. Olen onnellinen heidän puolestaan, heillä on rakastava isä. Surullinen olen niiden puolesta jotka tämänkin isänpäivän viettävät isättöminä, jostakin syystä, tiedän tunteet, sydämmenne ikävän ja kaipauksen ja surun.

Kuules ukko, jos minua tarkoitit, niin ei ole riitoja, koska en ole provosoitunut. Lastensa vuoksi sitä on hiljaa vaikka päätä leikattaisiin. Ymmärrän silti äidin tuskan. Sekin kai syy pistää syntipaaluun. Siitä vaan, teikäläisiä riittää.

No yöjuoksuista puheenollen:
Minulla on kolme lasta, kaikilla sama isä,
olin heidän isänsä kanssa 15vuotta naimisissa
ennenkuin erosin! Jokainen lapsista on syntynyt
avioliiton aikana, samalle isälle, siinä suhteessa sinun on turha aukoa kitaasi!
Eli ei tarvitse olla noin tuomitseva
ellei tiedä asioiden taustaa!

Taisi vähän kalahtaa,
kävikö mielessäsi pieni tunnontuska
kun et lapsistasi ole huolehtinut?
Vai mistäs moinen!?
No tuota kai kirjoittaja hakikin,
että isät jotka eivät välitä lapsistaan,
edes yhtenä päivänä
vuodessa muistaisivat jälkikasvuaan!
Joten taisi todellakin se koira älähtää......