Terve!
Yritän parhaillaan opettaa koiraani, joka on siis
vielä pentuikäinen, että aina ja kaikkia koiria
ei voi haistaa ja on osattava mennä ohi vetämättä
ja tempomatta. MUTTA... Opetus onnistuu
heikonlaisesti syystä että vastaan tulevat
koiranomistajat (muutama poikkeuskin on ollut)
eivät mene ohi vaan jäävät ihastelemaan ja
päästävät oman koiransa pentuni luo. Turha siinä
on sitten pyydellä vallatonta pentua sivulle, kun
toisella hurtalla on jo kuono ennytsanomissä.
Tapaus oli sekin, kun pidin pentuni sivulla, niin
eräs rouva ääneen spekuloi, että mikäköhän
koiraani vaivaa, kun se ei saa tulla tekemään
tuttavuutta hänen mussukan kanssa...
Halusimpa nyt vaan sanoa, että jos joidenkin
mielestä on ok, että koira tempoo ja riuhtoo
narussa jokaisen ohi menevän koiran perään, niin
mikäs siinä. Omani aion kuitenkin kouluttaa
toisin ja toivoisin, että menisitte ohitsemme sen
kummempaa huomiota koiraani kiinnittämättä.
Olenkin nyt ruennut
valitsemaan "ohituskoulutukseen" avustajiksi
sellaiset koiralliset vastaantulijat, joilla
koira on selvästi hallinnassa ja he tuntuvat heti
ymmärtävän mistä on kyse. Harmi vaan, että suurin
osa on ollut noita muita.
Yritän parhaillaan opettaa koiraani, joka on siis
vielä pentuikäinen, että aina ja kaikkia koiria
ei voi haistaa ja on osattava mennä ohi vetämättä
ja tempomatta. MUTTA... Opetus onnistuu
heikonlaisesti syystä että vastaan tulevat
koiranomistajat (muutama poikkeuskin on ollut)
eivät mene ohi vaan jäävät ihastelemaan ja
päästävät oman koiransa pentuni luo. Turha siinä
on sitten pyydellä vallatonta pentua sivulle, kun
toisella hurtalla on jo kuono ennytsanomissä.
Tapaus oli sekin, kun pidin pentuni sivulla, niin
eräs rouva ääneen spekuloi, että mikäköhän
koiraani vaivaa, kun se ei saa tulla tekemään
tuttavuutta hänen mussukan kanssa...
Halusimpa nyt vaan sanoa, että jos joidenkin
mielestä on ok, että koira tempoo ja riuhtoo
narussa jokaisen ohi menevän koiran perään, niin
mikäs siinä. Omani aion kuitenkin kouluttaa
toisin ja toivoisin, että menisitte ohitsemme sen
kummempaa huomiota koiraani kiinnittämättä.
Olenkin nyt ruennut
valitsemaan "ohituskoulutukseen" avustajiksi
sellaiset koiralliset vastaantulijat, joilla
koira on selvästi hallinnassa ja he tuntuvat heti
ymmärtävän mistä on kyse. Harmi vaan, että suurin
osa on ollut noita muita.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Koiran sosiaalisuutta,jollet päästä sitä
tutustumaan muihin koiriin jo pentuna.Itse
pidämme koirakrhossamme koiria vapaana noin
tunnin, ennen ja jälkeen koulutuksen, eri
kentällä.
sitä sosiaalisuutta opita ihmisten kulkuväylällä
narun päässä vaan vapaana sopivassa tilanteessa
ja sopivien kavereiden kanssa. Koiran on osattava
ohittaa tarpeen vaatiessa toinen koira yhtään
kiskomatta, ja tätä pitää harjoitella.
Ihan samaa mieltä keskustelun aloittajan kanssa!
Koirat ei saisi tutustua muihin koiriin.Kamalaa
teiltähän pitäisi ottaa koirat pois kokonaan
Hyvä vastaus!Minulla on kolme koiraa,näen punasta
kun koiran omistajat jää "Odottamaan" ketä sieltä
nyt tulee?Voi helvetti!Yritän sitten jopa kiertää
välillä,kun muuten menee överiksi?Äiti-koira
vahtii pentuaan ja vanha uros äiti-koiraa!Yritän
koko ajan kouluttaa sosiaalisesti kävelemään,mutta
eihän siitä meinaa tulla mitään,kun koirani funt-
sii "Mitä nyt" ?Kun joku tyhmänä seisoskelee kum-
missa paikoissa?
Antti, Antti, luepa viestini uudestaan!
sulla sitten on jo mopo lähtenyt käsistä,kun
oikein useamman sukupuolen koirat vetää
joukolla.Eli anna tutustua vain,niin se ei ole
sitten niin ihmeellinen asia.Koirat rauhoittuu
kummasti
Ei oo karannu mopo käsistä?Koirat käyttäytyy ihan
asiallisesti jos vaan muutkin käyttäytyy?Mutta to-
siaan,jos joku odottelee ja kummastelee,niin koi-
rani käyttäytyy rumasti.En tietysti itsekkään pidä
siitä,mutta näin vaan on ,en tiedä miksi?Kerroppa
sinä?
Itse menen mieluiten sivuun ja odotan että se
toinen menee koirineen ohi koska nuori urokseni
ei näe eikä kuule kun toinen koira on
näköpiirissä. Kun pysähdyn niin saan hallittua
koirani huomattavasti paremmin kuin liikkuessa.
Tässä syy. Ja tämähän tietenkin on myös tapa
opettaa ettei riekuttaisi ohitustilanteissa.
Koira on vahva ja en viitsi käsiäni riuhtoa
sijoiltaan vaan pysyn paikallani ja pidän koiran
kurissa.
sinäkin sätkisit remmin päässä jos näkisit
ihmisen vain kerran vuorokaudessa ja silloinkaan
ei päästetä tutustumaan.Koiralle reviirin
tarkastus on paljon vielä tärkeämpi asia kuin
ihmisille ja vanha totuus .Mitä on maailmassa
kaikista vähiten?-haistamattomia koiran
takapuolia.Menkää kentälle kouluttamaan koirianne
niin koirakin tajuaa mitä te haluatte ei kadulla
Minulla on 9-vuotias uroskoira. Se on
nuoruudessaan saanut juosta toisten koirien
kanssa kyllikseen metsässä ja leikkinyt niin
paljon kuin sielu sietää. Ei kadulla/tiellä.
Nykyään sitä ei leikkiminen juuri kiinnosta, se
haistelee mieluummin koirien jälkiä kuin itse
koiria. Jos päästän sen metsässä muiden koirien
luo, se haistaa ne ja sanoo sitten minulle että
mennään jo. Pentuja se ei jaksa ollenkaan, ne
ovat sen mielestä rasittavia. Ymmärrän hyvin,
tuossa iässä. Tyttökoirien kanssa tahtoo leikki
mennä vähän K18 puolelle yleensä. Sanoisin että
se on hyvin sosiaalinen eli se ei välitä muista
koirista.
Tästä kaikesta johtuen ohitan muut koirat
oikeastaan poikkeuksetta ja toivon että muutkin
ohittaisivat meidät. En halua että se nuori
hovawartti joka "ei tee mitään jos se toinen ei
aloita" käy päälle massalla eikä päästä vanhasta
koirasta irti jne jne jne. Antakaa meille rauha!
Tämä asiahan nostaa kovasti mielipiteitä
pintaan... Oma mielipiteeni asiasta on saman
tyyppinen kuin alkuperäisellä kirjoittajalla.
Koiran tulee oppia ohittamaan toinen koira
kadulla. Eihän siitäkään mitään tule, jos koira
hyökkäilee toista päin, vaikka kyseessä olisikin
vain tutustuminen tai leikki. Koiran pitää saada
myös tutustua muihin ja opetelle koirien kieltä
eli sosiaalistua, mutta ei se ei tarkoita sitä,
että kaikkien vastaantulijoiden kohdalle tulee
kadulla pysähtyä. Leikkiminen hoidetaan muualla,
vapaana ollessa tai miksei kadullakin, mutta
vasta kun lupa siihen on emännältä saatu. Itse
yritän parhaillani opettaa ohittamista nuorelle
urokselle. Kieltämättä on harmittavaa, kun toiset
koiranomistajat eivät useinkaan ymmärrä
tilannetta ja päästävät koiransa kysymättä omani
luo. Siinä sitten menee hyvä harjoitus pieleen.
Monet ymmärtävät kuitenkin tilanteen, kiitos
siitä heille.
Itsellenikin kiusallisia tilanteita tullut kun
useiden koiranomistajien pitää
koittaa "sosiaalistaa" koiraansa minun
koirillani.Metsästyskoiria, joita olen koittanut
opettaa että "virka-aikana" ei muita koiria
huomata...
Yksi oppikin asian hyvin! Toisaalta jopa liian
hyvin... Oli jäniksen jäljillä, kun noin 500
metrin päässä olevan talon pihalta tuli koira
haukkuen minun koiraani kohti... Eikä tämä
poloinen osannut ymmärtää minun koirani merkkejä
joilla kehotti perääntymään...(Murina ja karvojen
pörhistys). No piha-koira ei pyshtynyt, ja
urokseni teki minkä osasi... puraisu ja ravistus
ilman pysähdystä... No sentään ilman korvausta
selvisimme, sillä molempien koirien omistajat
näkivät tilanteen...
kyseessähän on ilmiselvästi ihmisten ja tarkemmin
sanottuna koiranulkoiluttajien välinen
kommunikointi ongelma. miksi ei kysytä saako
koiramme tutustua? miksi koiraansa kouluttavat
eivät ystävällisesti pyydä tutustuttajia menemään
ohi sillä kyseessä on koulutustilanne. hyvät
ihmiset missä on se lähes kuuluisana pidetty
koiranomistajien "sanomaton sopimus
keskustelusta". luulin että koirantaluttajat ovat
se ainoa ryhmä tässä tuppisuukansassa, joka osaa
avata suunsa edes tarpeen vaatiessa.
JOTEN HYVÄT KOIRANULKOILUTTAJAT -KOMMUNIKOIKAA!!!
itse nimittäin kylä huudan nurmikon toiselta
puolelta koiranomistajile jotka ovat tulossa
haistamaan vielä rokottamatonta pentuani että
sitä ei voi vielä tavata. ja hyvin on mennyt.
toivoisin siistiä ohitusta... Liikkuessani kahden
isohkon koiran kanssa olisi kaikille helpompaa
vain mennä ohi, sillä jos jäädään siihen
pyörimään, siitä useinmiten syntyy kaaos...
Ensinnäkin toisella koiristani on tapana yli-
innokkaasti hypähtää toisen luo (siis näin vain
jos lupa saatu tutustumiseen) ja sitähän sitten
säikähdellään. Ja toiseksi, eihän siitä mitään
tule, että yrittää pitää remelit solmuuntumatta,
kun siinä kasa koiria riekkuu keskellä
pyörätietä... Ja on kerran käynyt niinkin, että
kun koirat olivat saaneet remmit solmuun, niin
vieras koira päättikin ruveta rähisemään meille,
ja siinähän sitten irrotat koiria, kun remmitkin
on solmussa. Eli ainakin näin kahden koiran
kanssa liikkuessani toivoisin, että saisin pitää
koirat sivuillani, eikä siihen kukaan tunkisi
väliin. Hyvää ja kirpeää talvea kaikille!
Arvasin, että joku jo panikoi koirani
sosiaalisuuden puolesta, mutta, mutta... se on
minun huoleni, ei teidän, eikä teidän narussa
roikkuvien koirienne. Ajattelitteko, että jos en
anna koirani haistella jokaista vastaan tulevaa
turria, niin se elää täysin eristettynä? Niinpä
tietysti...
Mutta onneksi joukkoon mahtui myös asiallisia
kommentteja, iso kiitos niistä!
Tänäpäivänä koira hankitaan eri tarkoituksiin,
joista tässä tärkeimmät:
1.
Lapsen korvikkeeksi
2.
Pehmoleluksi
3.
Välineeksi, jonka avulla on vaivaton tutustua
vastakkaiseen sukupuoleen ulkoiluttaessa.
Siis, meitä on monia joilla on koira lähinnä siksi
että pääsemme sen avulla vaivattomasti hieromaan
tuttavuutta toisten kaltaisiemme kanssa.
Tavoitteena usein päästä, koiran tavoin, tutkimaan
toisen ulkoiluttajan intiimejä paikkoja. Siksi
annamme koiramme tehdä luontevaan, tosin melko
suoraviivaiseen, tapaansa aloitteen vastakkaiseen
sukupuoleen tutustumisessa.
Tosiasioita on turha kieltää. ;)
Olet täysin oikeilla linjoilla koirasi suhteen!!
Arvostaa täytyy kun löytyy ihmisiä, jotka
vaivautuvat kasvattamaan vielä koiraansa
tavoille. Turhan monet kuten olet huomannutkin
jo, eivät tule ajatelleeksi ... no yhtään mitään
(tai korkeintaan itseään), koiran kasvatuksessa
kuten monissa muissakaan asioissa nykyisin.
Hyvää jatkoa ja mukavia hetkiä hyväkäytöksisen
koiran kanssa!
Kuulostaa tutulta....
Hulluin tapaus sattui kun oltiin agikentällä.
Koiramme meni radalla jolloin kentän laidalle
tuli mies koiransa kanssa. Hän kysyi että onko
koiramme vihainen ja vastattuani että ei niin hän
samalla laski omansa vapaaksi leikkimään meidän
otuksen kanssa...
Seliteltiin sitten että oli harjoitukset menossa,
ukko katseli siihen malliin että onpas ankeaa ja
totista porukkaa otti koiransa ja lähti...
Mulla on kolme isoa koiraa, jotka ovat
hallinnassa vastaan tultaessa ja ohittaessa,
mutta auta armias jos vastaan tuleva koiraa
haukkuu tai murahtaa, niin varmasti saa
vanhimmasta koirasta kaverin.
Mikä teitä ihmisiä vaivaa kun toinen koira tulee
vastaan niin oma koira nykästään sivulle ja se on
merkki koiralle, että vastaantuleva on vihollinen.
Ja sitten alkaa säpinä..
Minun "pikku kultamussukkani" EIVÄT OLE naapurin
eukkojen/lasten silitys vempuloita ja niiden ei
tarvitse tykätä muista koirista/ihmisistä, jos EN
MINÄKÄÄN TYKKÄÄ.
Eräs tuttu ihmetteli, että miksi käyn
koirapuistossa koirien kanssa.
Siellä on kuulemma aina vieras lauma ja ainakin
susilauma tappaa aina vieraan "tunkeilijan", joka
yrittää laumaan.
Sain ohjeeksi olla vinkumatta jos omat sessani
saavat vierailta koirilta joskus oikein kunnolla
köniinsä..
Omapa on kuulemma vikani..
Se on ihmiset omasta itsestä kiinni miten koira
käyttäytyy kun vastaan tulee toinen koira.
Huutaminen: ÄLÄ TULE LÄHELLE koira on vihainen/
koiraa ei ole rokotettu ei todellakaan aina
tehoa..